”Arvoisa juhlavieras”.
Näin suurin osa minun ja Anastasian sähköposteista ovat alkaneet viimeisien kuukausien aikana. Vuosijuhlatuottajina olemme eläneet ja hengittäneet tätä tapahtumaa jo niin pitkään, että alkaa tuntua normaalilta arjelta aloittaa aamu keskustelemalla ideoista, jotka syntyivät yön pikkutunneilla. Kuukausien uurastus on tuonut meitä ystävinä lähemmäs toisiamme, tuonut elämiimme uusia ystäviä ja vahvistanut siteitä muihin kanssaopiskelijoihin. Me ja koko vuosijuhlatiimi on oppinut niin tapahtumäjärjestämisestä, organisoinnista kuin yhteistyöstäkin enemmän kuin alussa oli edes mahdollista kuvitella.
Vaikka matka on ollut pitkä ja täynnä epävarmuuksia, ei katumuksesta ole tietoakaan. Tämän johdosta olen vahvasti kannustamassa jokaista ainakin kokeilemaan projektin organisoimista. Jos jossain niin TuKYn riveissä siihen on oiva mahdollisuus ja ken tietää – ehkä siitä löytää itselleen uuden suunnan työelämäänkin.
Suurin kysymys on kuitenkin, että miten meille käy, kun juhlahumu on laantunut. Mitä me teemme, kun ei tule viestejä yhteistyökumppaneilta, ei vakituisia maanantaipalavereita eikä juoksevia dediksiä? Kaipa ihan ensimmäiseksi me nukumme ja pitkään, mutta entä sen jälkeen? Mikään ei mielestäni ole jännittävämpää kuin uusien tuulien haistaminen. Tiedät, että on tulossa muutoksia, mutta suunta on täysin tuntematon. Eikä se haittaa. Erittäin kornisti sanottuna asioilla on tapana järjestyä ja uskon että nopeammin kuin olemme edes voineet kuvitella kalenterimme ovat jälleen täynnä uusia projekteja.
Uskon kuitenkin vahvasti, että viimeisen kuuden kuukauden aikana rakentamamme ihmissuhteet säilyvät vaikka vuosijuhlat ovatkin ohi. Sama pätee yliopisto-opiskeluun. Kokemuksemme koulussa tuovat meidät yhteen ja kantavat itsensä työelämään ja parhaassa tapauksessa loppuelämään.
Arvoisa kanssaopiskelija, suuri kiitos siitä, että olet ollut läsnä matkallamme, vaikkakin vain lukemalla tämän kirjoituksen!
Vuosijuhlatuottajat 2021