TuKY-Speksin 2020 tanssijat esittäytyvät

Marsa Honka, tanssitiimivastaava
Moikka! Olen Marsa, kolmannen vuosikurssin opiskelija ja minulle kävi kuten monelle muullekin speksaajalle eli ensimmäinen speksi kokemus ei jäänyt viimeiseksi! Tämä on toinen kerta speksin tanssitiimissä ja tällä kertaa toimin myös toisena tanssitiimivastaavana. Yli kymmenen vuotta on tullut eri tanssilajeja harrastettua ja omat vahvuuteni ovat show, lyyrinen sekä discotanssi. Viime vuoden speksissä jorailu oli sen verran hauskaa, että odotan jo ensi kevään esityskautta!

Clarissa Kalliovaara, tanssitiimivastaava
Moikka! Mä oon Clarissa, toinen tämän vuoden spektaakkelin tanssitiimivastaavista. Oon kolmannen vuosikurssin opiskelija ja toisen vuoden speksiläinen. Tanssiminen on ollut osa arkea vajaa kolmevuotiaasta asti, ja tässä vuosien aikana onkin tultu harrastettua vähän kaikenlaisia tanssilajeja baletista hip hoppiin. Viime speksin jälkeen ei ollut epäilystäkään siitä, että lähtisinkö uudestaan mukaan tänä vuonna, joten tässä sitä ollaan : ) Nähdään kevään näytöksissä, niitä et halua missata!

Aino Hämäläinen, tanssija
Moikka! Oon Aino, ensimmäisen vuoden opiskelija ja nyt ensimmäistä kertaa mukana speksissä lavan puolella. Katsomon puolelta on kokemusta muutamasta speksistä ja oon miettinyt, että haluun joskus itsekin päästä mukaan toteuttamaan speksiä. Tanssi on ollut aina ala-asteelta asti mukana elämässä eri tanssilajien ja tanssillisen voimistelun kautta. Tähän mennessä ollaan päästy tekemään huikeita koreografioita ja odotan jo innolla kevään näytöskautta!

Sanni Tikkanen, tanssija
Moikka, olen Sanni, toisen vuosikurssin opiskelija ja nyt myös toista kertaa mukana speksissä tanssijana. Tanssi on pienestä pitäen ollut tärkeä osa elämääni ja speksi oli yksi pupuvuoteni parhaista kokemuksista, joten halusin päästä vielä uudestaan mukaan. On myös hauskaa, että speksissä olen päässyt palaamaan sellaisten tanssilajien pariin, joita en ole tanssinut pitkään aikaan. Meillä on mahtava tiimi kasassa ja ollaan päästy jo treenaamisessa vauhtiin, joten odotan innolla tulevia treenejä ja näytöskautta.

Johanna Paukku, tanssija
Moikka! Olen Johanna, Espoosta kotoisin oleva kolmannen vuosikurssin opiskelija ja nyt ensimmäistä vuotta mukana speksissä! Tanssitaustaa löytyy yli kymmenen vuoden ajalta, lajeista aina baletista reggaetoniin. Kiva päästä nyt parin vuoden tauon jälkeen taas kunnolla tanssin pyörteisiin ja mukaan speksiin. Nähdään kevään esityksissä!

Iines Honkavaara, tanssija
Olen Iines, viidettä vuosikurssia ja jo kolmatta kertaa speksissä. Olisi pitänyt jo eläköityä näistä hommista, mutta silliksen pyörteissä huomasinkin päätyneeni vahingossa taas tanssijaksi. Hups! Tanssitaustani on enimmäkseen nyky- ja showtanssissa, mutta speksissä on tullut kokeiltua discoa, voguinigia ja jopa paritanssia. Tuu maaliskuussa katsomaan, mitä uutta tällä kertaa keksitään!

Tiia Johansson, tanssija
Moikkelis! Mä oon 24-vuotias viidennen vuosikurssin rusakko Liedosta ja nyt kolmatta kertaa mukana jorailemassa TuKY-Speksin tanssitiimissä! Tanssitaustaa mulla löytyy joukkuevoimistelun ja showtanssin parista, mutta viimeisimmät vuodet on tullut vietettyä pääosin Parkin ja Kårenin tanssilattioilla. Speksistä etsin valoa talven pimeyteen ja syitä opiskelun välttelemiseen. Super hauskaa olla jälleen osana tätä proggista – nähdään kevään näytöksissä!

Aurora Helanto, tanssija
Moikka! Mä oon Aurora ja oon kotoisin Espoosta. Oon nyt toista vuotta Turun kauppiksessa ja myös toista kertaa mukana TuKY-Speksin tanssitiimissä. Speksi oli vaan niin huikea kokemus et oli pakko lähtee mukaan uudestaan. En malta odottaa kevään näytöskautta ja sitä et pääsee taas lavalle esiintymään!

Anni Paananen, tanssija
Moikka, alunperin oon Helsingistä muuttanut Turkuun ja nyt opiskelen kolmatta vuosikurssia kauppiksessa. Vuosi sitten kiinnostuin speksin toiminnasta ja pääsin mukaan maskitiimiin.  Siinä samalla huomasin kuinka kiinnostus tanssitiimiä kohtaan kasvoi ja päätin tänä vuonna kokeilla ja hakea mukaan. Taustaa löytyy taitoluistelusta ja oli superia päästä mukaan speksin tanssitiimiin tänä vuonna.

Saimi Hakkinen, tanssija
Hellurei! Olen Saimi, ensimmäistä kertaa speksissä mukana pyörähtelevä pupujussi. Tanssitaustaa löytyy reilun vuosikymmenen verran painottuen show- ja nykytanssiin baletillisella otteella. Nautin kokkailusta, Frendeistä ja jazz-käsien tunkemisesta speksin jokaiseen koreografiaan. Tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät kevään näytöksiä katsomaan!

Anni Toivanen, tanssija
Moikka! Mä oon Anni, toisen vuosikurssin opiskelija, mutta ekan vuoden speksiläinen. Olen seurannut TuKyn speksiä vierestä jo muutamia vuosia, kun isosiskoni oli mukana tanssijana näissä pyörteissä ja sai minutkin innostumaan asiasta. Tanssiminen on ollut osa elämääni pienestä pitäen ja lähinnä sydäntäni on ollut jazz- ja nykytanssi. Odotan innolla tulevia treenejä ja näytöksiä, niistä tulee huikeita!”

TuKY-Speksin 2020 näyttelijät esittäytyvät

Pääsette ihailemaan näiden henkilöiden heittäytymistä ja nauramaan heidän kommelluksille keväällä.  Nyt on TuKY-Speksin 2020 näyttelijöiden ja ohjaajien vuoro esittäytyä:

Valtteri Haliseva, ohjaaja
Terve! Olen Valtteri Haliseva, 30-vuotias Turussa asuva teatterialan freelancer ja vastaan speksin ohjauksesta. Olen valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun taideakatemiasta keväällä 2018 ja toiminut näyttelijänä monenlaisissa teatteriryhmissä ympäri Suomen. Nyt olen ensimmäistä kertaa ohjaamassa speksiä. Jo harjoitusten alusta lähtien olen ollut suuresti vaikuttunut näyttelijöiden ennakkoluulottomasta heittäytymisestä, ja juuri sitähän tämä hullunrohkea tyylilaji tarvitsee! On hienoa työskennellä produktiossa, jossa koko suuri työryhmä on asialleen omistautunutta ja vilpittömän innostunutta. Kun käsikirjoituskin on monitasoinen ja taitavasti kirjoitettu, ei voi juuri parempaa toivoa. Odotan malttamattomana millainen spektaakkeli tässä loistavassa joukossa syntyy!

Akseli Ilvesniemi, apulaisohjaaja
Terve ja heipä hei! Olen Akseli 24-vuotias speksitaiteilija ja sekasyöjä. Minut on nähty kahtena edellisenä keväänä lavalla Jounin sekä Stefanin rooleissa, mutta tänä vuonna toimin yleisenä taustapiruna sekä apulaisohjaajana. Minulla ei ole aiempaa ohjauskokemusta, joten olen itsekin oppimatkalla. Pyrin kuitenkin jakamaan esiintymisestä saamaani kokemusta tämän vuoden näyttelijöille sekä kaikin muin tavoin ja vilpittömällä mielellä auttamaan taiteilijat parhaaseen mahdolliseen suoritukseen keväällä. Olen saanut tämän luottamustehtävän myötä myös oikeuden hallussapitää yleisavainta ja vastaan kunniallisesta tehtävästä speksitreenien ovien avaajana.

Väinö Saarinen, näyttelijä
Rankan aloitusviikon jälkeen tämä pupu mietti ja pohti mikä olisi mielenkiintoinen tapa viettää opiskelulta yli jäävä aika. Nopeasti korvat kääntyivät speksin puoleen. Olen 21 vuotias ensimäisen vuosikurssin kylteri. Aikaisemmassa elämässäni olen aika paljon näytellyt, sekä ohjattua, että improttua teatteria. Teatterissa kiehtoo erityisesti jokaisen esityksen ainutlaatuisuus. Jokaisessa esityksessä on oma tunnelmansa, oma yleisönsä ja omat onnistumiset ja vaikeudeutensa. Eniten odotan hauskoja hetkiä treeneisse, treenien jatkoilla ja niitä mahtavia esityksiä, kun kaikki menee loistavasti suunnitelmien mukaan. ”Omstart.” Aivan, tässä teatterissahan mikään esitys ei mene niinkuin se on harjoiteltu. 

Nelli Ylinen, näyttelijä
Moikka! Olen Nelli, kolmatta vuotta kauppiksen käytäviä kuluttava pesunkestävä vammalalainen, joka halusi Speksiin näyttelijäksi lähtemällä tasapainottaa tulevan kevään kandikarkeloita. Tähän mennessä olen ehtinyt kiertää noin 22 kertaa Auringon ympäri ja matka jatkuu tasaisen tahdittomasti taustapeiliin katsomatta. Speksilavalta on hyviä muistoja ja kokemusta kertynyt takataskuun jo pupuvuonna, ja siksi hetken tauon jälkeen intoa uuteen yritykseen riittää. Mielestäni improssa parasta on yleinen sallittu sekoilu ja hillitsemättömät naurukohtaukset, joita tuleva kausi pitää toivottavasti paljon sisällään, sekä katsomossa että speksitiimissä.  Montun ruokajonossa kevättä ja omstartteja odotellen!

Kaisu Leppänen, näyttelijä
Moikkelis mooi! Oon Kaisu ja larppailen kolmatta vuotta tässä lafkassa. On tosiaan myös kolmas vuosi speksissä mukana! Näyttelijänä olen keskivertoa valtavirtaisempi, mutta silti ollaan lavalla toista kertaa. Että hups vaan ja sori siitä. Suurin inspiraation lähteeni luovassa työssä on Valtteri Bottas, siksi olenkin tunnettu lempinimellä Espoon toiseksi nopein. Ei muuta kuin herran siunausta ja keväällä nähdään!

Jami Lehtonen, näyttelijä
Terve! Olen Jami, taas vuoden vanhempi kuin viime vuonna. Viime vuosi näyttelijänä oli sen verran hauskaa, että päätin lähteä vielä kerran mukaan. Kokonaisuudessaan neljäs, ja todennäköisesti viimeinen speksini ennen oravanpyörää. Jos siis haluat nähdä viihdyttävän speksin, tule katsomaan vuonna 2021. Ei vaan, 2020 keväästä tulee myös eeppinen. Nähään siellä.​

Timo Palomäki, näyttelijä
Terve! Olen 1. vuoden opiskelija, lähtöisin Laihialta, Suomen Skotlannista. Improvisaatioteatterista innostuneena speksi tuntui omalta jutulta, ja päätinkin  lähteä heti mukaan. Vapaalla tykkään lukea klassikkoteoksia ja viskoa painoja salilla. Nähdään kevään esityksissä!

Arna Antila, näyttelijä
Hei! Olen Arna, neljännen vuoden markkinoinnin opiskelija ja toista kertaa mukana speksissä. Olen Tampereelta kotoisin, mutta jos huudetaan omstart Turun tai Tampereen murre, en osaa kumpaakaan. Speksi on tuonut minulle paljon iloa ja naurua ja toivonkin, että se tuo sitä myös katsojille!

Olga Lipasti, näyttelijä
Moikka! Olen Olga, 21-vuotias, tänä syksynä hieman speksahtanut lähestulkoon paljasjalkainen turkulainen. Aikaisemmin minut on voinut bongata muun muassa NESU-TuKYn riveistä niin 2018 AD:n kuin tämän vuoden NESU-puheenjohtajan ja hallituksen NESU-vastaavankin rooleista. Ennen astumistani TuKY-speksin riveihin näyttelijänlahjoistani ollaan saatu nauttia sitsien toustilavoilla aina Islannissa asti.​ Nähdään keväällä!

Speksin tiimihaku jatkuu

Vielä on mahdollista hakea Speksin tiimiläiseksi, hakuaikaa nimittäin pidennettiin viikolla!
Speksi on loistavaa vastapainoa opiskelulle ja oiva tilaisuus saada uusia tuttavuuksia yli vuosikurssirajojen.

Lähetä avoin hakemus osoitteeseen speksituottajat@tuky.fi viimeistään keskiviikkoon 27.11. kello 23:59 mennessä. Kaikissa pesteissä on vielä tilaa! Voit myös hakea usempaan pestiin.

Jos vielä mietityttää ja haluat keskustella pesteistä tai yleisesti Speksin toiminnasta, tule moikkaamaan meitä ensi keskiviikkona 27.11. klo 9:45-13:30 aulakahvien merkeissä.

Markkinointitiimi
Markkinointitiimi vastaa speksin näkyvyydestä. Jos esimerkiksi sosiaalinen media, sisällöntuotanto, videokuvaus ja -editointi tai markkinointitapahtumien suunnittelu ja toteutus saavat sinut innostumaan, hae mukaan! Tärkeimmät markkinointitiimiläisen ominaisuudet ovat innokkuus ja idearikkaus, mutta kerrothan hakemuksessasi myös mahdollisesta erityisosaamisestasi ja markkinointikokemuksestasi.

Bile- ja kiertuetiimi
Bile-ja kiertuetimi vastaa speksisanoman leviämisestä Turun yössä ja auttaa speksiporukkaa tutustumaan toisiinsa paremmin. Tiimissä pääset ideoimaan ja toteuttamaan erilaisia bileitä ja huolehtimaan kiertueen sujuvuudesta. Tärkeintä on aloitekykyisyys ja hyvä energia.

Puvustustiimi
Puvustustiimi on paikkasi, jos sinulla on intoa koluta kirppareita, tehdä speksistä visuaalisesti loistokas tai jos vain rakastat tyylien kanssa kikkailua. Käsityötaidoista ei ole haittaa, mutta ykkösvaatimus puvustustiimiin on halu tehdä speksiä!

Lavastustiimi

Lavastustiimissä pääset suunnittelemaan kaikkea sitä mikä lavalla näkyy (ja kiertuelavoilla myös!).Olet täydellinen lavastaja, jos sinulla on visuaalista silmää, älyttömiä ideoita ja kekseliäisyyttä niiden toteutukseen! Olet sitten kätevä käsistäsi, maalarimestari tai vain täynnä ideoita, lavastustiimi on erinomainen paikka sinulle.

Maskitiimi

Huutavatko luomiväripaletit sinun nimeäsi? Pysyykö kreppirauta poikkeuksellisen hyvin kädessäsi? Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa taitosi ja liittyä Speksin maskitiimin loistavaan seuraan! Tärkeintä on kiinnostus olla mukana huikeassa speksissä, ja innokkuudellakin pärjää, jos esimerkiksi sivellin ei aina täysin pysy kädessä. Hae maskeeraustiimiin, niin pääset viimeistelemään säväyttävät lavalookit!

Stage manager

Stage manager  koordinoi käytännössä yhteistreenejä ja esityksiä. Hän pitää huolen tiedonkulusta eri tiimien kesken, huolehtii aikataulujen ja suunnitelmien noudattamisesta sekä tarkastelee kokonaisuuden toimivuutta. Tärkeä ja kriittinen pesti vastuulliselle sekä organisointikykyiselle henkilölle.

Speksin tiimihaku alkanut!

Viimeiset mahdollisuudet päästä viettämään seuraavat puoli vuotta parhaalla mahdollisella tavalla, eli speksaamalla, alkavat olla käsillä, sillä tiimihaku on nyt auki! Speksin tiimiläisenä pääset käyttämään luovuuttasi ja vaikuttamaan projektin lopputulokseen. Tiimiläiset luonnollisesti pääsevät ilmaisiksi kaikkiin esityksiin ja mukaan kiertueelle.

Lue alta tiimikuvaukset ja lähetä vapaamuotoinen hakemus haluamaasi tiimiin viimeistään keskiviikkoon 27.11. kello 23:59 mennessä.

Kaikki hakemukset osoitteeseen speksituottajat@tuky.fi

Voit hakea jäseneksi myös useampaan kuin yhteen porukkaan!

Markkinointitiimi
Markkinointitiimi vastaa speksin näkyvyydestä. Jos esimerkiksi sosiaalinen media, sisällöntuotanto, videokuvaus ja -editointi tai markkinointitapahtumien suunnittelu ja toteutus saavat sinut innostumaan, hae mukaan! Tärkeimmät markkinointitiimiläisen ominaisuudet ovat innokkuus ja idearikkaus, mutta kerrothan hakemuksessasi myös mahdollisesta erityisosaamisestasi ja markkinointikokemuksestasi.

Bile- ja kiertuetiimi
Bile-ja kiertuetimi vastaa speksisanoman leviämisestä Turun yössä ja auttaa speksiporukkaa tutustumaan toisiinsa paremmin. Tiimissä pääset ideoimaan ja toteuttamaan erilaisia bileitä ja huolehtimaan kiertueen sujuvuudesta. Tärkeintä on aloitekykyisyys ja hyvä energia.

Puvustustiimi
Puvustustiimi on paikkasi, jos sinulla on intoa koluta kirppareita, tehdä speksistä visuaalisesti loistokas tai jos vain rakastat tyylien kanssa kikkailua. Käsityötaidoista ei ole haittaa, mutta ykkösvaatimus puvustustiimiin on halu tehdä speksiä!

Lavastustiimi

Lavastustiimissä pääset suunnittelemaan kaikkea sitä mikä lavalla näkyy (ja kiertuelavoilla myös!).Olet täydellinen lavastaja, jos sinulla on visuaalista silmää, älyttömiä ideoita ja kekseliäisyyttä niiden toteutukseen! Olet sitten kätevä käsistäsi, maalarimestari tai vain täynnä ideoita, lavastustiimi on erinomainen paikka sinulle.

Maskitiimi

Huutavatko luomiväripaletit sinun nimeäsi? Pysyykö kreppirauta poikkeuksellisen hyvin kädessäsi? Nyt sinulla on mahdollisuus osoittaa taitosi ja liittyä Speksin maskitiimin loistavaan seuraan! Tärkeintä on kiinnostus olla mukana huikeassa speksissä, ja innokkuudellakin pärjää, jos esimerkiksi sivellin ei aina täysin pysy kädessä. Hae maskeeraustiimiin, niin pääset viimeistelemään säväyttävät lavalookit!

Stage manager

Stage manager  koordinoi käytännössä yhteistreenejä ja esityksiä. Hän pitää huolen tiedonkulusta eri tiimien kesken, huolehtii aikataulujen ja suunnitelmien noudattamisesta sekä tarkastelee kokonaisuuden toimivuutta. Tärkeä ja kriittinen pesti vastuulliselle sekä organisointikykyiselle henkilölle.

TuKY-Speksin erikoispestihaku on nyt auki!

Syksy on saapunut ja seuraavien viikkojen aikana tiimimme moninkertaistuu ja TuKY-Speksi 2020 käynnistyy toden teolla! Ensimmäiseksi on aika valita oikeat henkilöt erikoispesteihin ja muutama tiiminvetäjä.

 

Valitse alla olevasta listasta kiinnostava pesti (tai vaikka useampi) – meillä on tilaa kaikelle osaamiselle ja innokkuudelle! Kirjoita vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot, miksi juuri sinä olisit paras valinta kyseiseen tehtävään! Hakijoiden aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollista. 

Lähetä hakemuksesi sunnuntaihin 13.10. kello 23:59 mennessä osoitteeseen speksituottajat@tuky.fi

 

Erikoispestit:

  • AD (AD vastaa visuaalisesta ilmeestä, aiempi kokemus plussaa)
  • Valokuvaaja (Dokumentoi produktion vaiheita linssin läpi, liitä hakemukseen ottamiasi kuvia)
  • Ääniteknikot
  • Valoteknikot
  • Controller

Tiimivastaavat

Tiimivastaavat toimivat tiimiensä esimiehinä ja huolehtivat tiimiensä kanssa oman osa-alueensa suunnittelusta ja toteutuksesta speksissä. Vastaavaksi voi hakea myös parina!

  • Lavastustiimivastaava
  • Puvustustiimivastaava
  • Maskeeraustiimivastaava
  • Bile- ja kiertuetiimivastaava
  • Yrityssuhdevastaava
  • Markkinointivastaava

Lisäksi tiimiläisten haku aukeaa lokakuun aikana, heti kun tiiminvetäjät on valittu.

 

Ja nyt pistämään hakemusta vastuutehtäviin osoitteeseen speksituottajat@tuky.fi. Jos mieleen juolahtaa mitään kysyttävää, sen voi lähettää samaiseen osoitteeseen, tai vetäistä meitä hihasta koululla.

 

Speksiterkuin,

Matti & Akseli
tuottajat
TuKY-Speksi 2020

TuKY-Speksi 2020 hakee lavatiimiä!

Tervehdys!

Nyt se on käsillä: speksin lavatiimin haku! Tässä viestissä kerrotaan tavoista päästä valloittamaan lava näyttelijänä, tanssijana tai bändissä.

Jos et jostain syystä pääse osallistumaan illanviettoihin, mutta olet kiinnostunut lavalla heilumisesta, lähetä viestiä osoitteeseen speksituottajat@tuky.fi.

Speksinäyttelijäksi?

Speksin ikioma, legendaarinen ja nauruhermoja kutkuttava improkoulu käynnistyi tiistaina 17.9.! Hupia riittää neljä kertaa, joten hyppää mukaan: treenit on tarkoitettu kaikille kauppislaisille vuosikurssiin tai aiempaan kokemukseen katsomatta. Improkoulussa pidetään hauskaa kokeillen erilaisia improvisaatioharjoituksia TuKY-Speksin ohjaajan opastuksella.

Osallistuminen ei sido mihinkään, mutta improkoulun osallistujien joukosta muodostetaan speksin näyttelijätiimi, eli jos speksinäyttelijän ura kiinnostaa, tiedät mitä tehdä. Mukanaolo jokaisella kerralla ei ole välttämätöntä, eli ei mitään hätää, vaikka et kaikille kerroille pääsisikään.

Improkoulut:

17.9. klo 18:00 OP-Pohjolassa
19.9. klo 18:00 OP-Pohjolassa
23.9. klo 18:00 OP-Pohjolassa
2.10. klo 18:00 OP-Pohjolassa

Speksitanssijaksi?

Tanssijana pääset suunnittelemaan koreografioita niin huikeisiin shownumeroihin kuin roolitettuihin kappaleisiinkin. Treenaat pari kertaa viikossa loistavien tyyppien kanssa ja pääset esiintymään yleisölle. Yhteistyössä bändin, puvustuksen ja valaistuksen kanssa on mahdollisuus toteuttaa henkeäsalpaavan hienoja audiovisuaalisia spektaakkeleita.

Vaikka tanssikokemuksesta on paljon hyötyä, se ei ole välttämättömyys tiimiin hakemiselle. Speksitanssijoiksi kaivataan myös miehiä, joten rohkeasti mukaan!

TuKY-Speksin tanssikoulu, jossa speksishow’ssa häikäisevä tanssitiimi kootaan, käynnistyy 8.10. Tanssikouluja on kaksi kappaletta.

Tanssikoulut:

8.10. Klo 18:00 OP-Pohjolassa
15.10. Klo 18:00 OP-Pohjolassa

Speksibändiin?

Mikäli sinua kiinnostaa soittaminen tai laulaminen Turun ja kiertuekaupunkien speksinäytöksissä sekä lukuisissa opiskelijabileissä (mm. Pupujaiset, PMPJ), nappaa instrumenttisi mukaan ja saavu Parkille näyttämään, mitä osaat ja haluat.

Perinteisten bändisoittimien lisäksi kaikki puhaltimet, jouset ja eksoottisemmatkin instrumentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Suuntaa siis Parkille torstaina 17.10. klo 18 jamittelemaan!

Illan aikana soitetaan ja lauletaan kappaleita eri kokoonpanoilla ja muodostetaan vuoden 2020 bändi. Paikalla on myös viime vuosien bändiläisiä kertomassa, millaista bändin toiminta on. Ennen jameja kannattaa miettiä biisejä, joita haluaisit päästä esittämään illan aikana yhdessä muiden bändiin pyrkivien kanssa.

Lisää biisit täältä löytyvään biisikyselyyn!

Speksiterkuin,

Matti & Akseli
tuottajat
TuKY-Speksi 2020