Kuvia kansalle!

Viimeisestä blogista tulee helposti varsin haikaileva ja sellainen tämäkin kirjoitus raakamuodossaan oli. Päätin kuitenkin aloittaa alusta kirkkain mielin, ja sen pohjalta syntyi idea kuvablogista. Tiluksia tarkastaessani olen kiinnittänyt monesti huomiota asioihin, jotka helposti jäävät muilta huomaamatta, ja mm. näitä asioita esittelen nyt kuvien muodossa. Kuvat kertovat enemmän kuin..

 

Patria ja Parkki ovat täynnä toinen toistaan arvokkaampia tunnustuksia, lahjoja, muistoesineitä ja valokuvia vuosien varrelta. Kuvassa on 10-vuotiaan TuKYn saama onnittelu, mm. Maija Grundströmin allekirjoittamana.

 

 

 

 

KYn lahjoittama jukeboksi ei valitettavasti ole toiminut vuosiin, mutta huhujen mukaan väistyvä ja häntä edeltänyt klubimestari aikovat kääriä hihansa ja ottaa laitteesta mittaa vielä ennen vuoden loppua..

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylioppilaskunnan hankkima Suomen ensimmäinen Vendo-automaatti vuodelta 1964 (lähde: Välitilinpäätös). On kuulemma haluttua tavaraa erään panimon museokokoelmiin.

 

 

 

 

Juuria ei saa unohtaa, mutta menneisyyteen ei voi jäädä polkemaan paikallaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Parkin kokoushuoneen palkintokaapin sisältö ja päällä olevat standaarit kertovat omaa tarinaansa TuKYn värikkäästä historiasta muiden opiskelijajärjestöjen kanssa.

 

Palkintokaapissa ja sen päällä on vain murto-osa kaikesta TuKYn saamasta materiaalista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parkin Loungea koristaa vähintäänkin hämmentävä Talousnaamio-sarjakuva. Talousnaamio on seikkaillut jo vanhassa Parkissa ja viimeinen ruutu oikealla onkin siirretty sieltä ennen purkua.

 

 

 

Montun baarin tippiboksi on herättänyt aikojen saatossa kovastikin huomiota. Tippihoukutin, aka ”onks toi vieläki täällä?!”, on sensuroitu tunnistamattomaksi. Hassuimmista hassuimmat tippaavat tietysti plussakorteilla tai Thaimaan valuutalla, ha ha!

 

 

 

 

 

 

 

Tältä se näyttää baarin puolelta. Kuva on PMPJn rakennusvaiheesta, toivottavasti juhlakansa viihtyi!

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille TuKYn hallituksen ’11 puolesta!

 

Mikael Vainio

Kirjoittaja on TuKYn väistyvä Klubimestari, joka ei enää käytä TuKYn solmiota Montussa. Parkkikaan ei palanut (kokonaan) eli varsin onnistunut vuosi takana!

p.s. kuvien skaalauksessa oli ongelmia ja niiden sijoittelu kärsi kovasti.

Europelejä toisten rahoilla – ja sitten Bahamalle!

Tiedätkö, miten paljon rahaa Parkin ylläpitoon palaa vuodessa? Tiedätkö, mihin jäsenmaksu (40€) käytetään? Entä kuinka paljon sponsorit maksavat kaikista mainoksista ties missä? Mitä ihmettä se taloustoimikunta tekee? Ja miksi ne saavat kutsut vuosijuhliin, vaikka muut jaostot eivät?

Oma TuKYmme on merkittävä taloudellinen toimija. Jokapäiväisessä elämänmenossa taloudesta tietenkin näkyy vain eri tapahtumien lipunmyyntien kaoottiset käteiskassat. Kyseessä on kuitenkin vain eurovuoren huippu. Kauppatieteilijää luulisi kiinnostavan, joten alta löydät pienen selostuksen yhdistyksemme talouden rakenteesta.

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n talous koostuu kolmesta osasta: toimintataloudesta, yrityksistä ja sijoitusvarallisuudesta. Vanhan maltaan tuoksuinen kivijalka Parkki voidaan nähdä neljäntenä raajana.

TuKYn vuosikulut ovat noin 200 000€. Tästä noin puolet on jaostojen menoja ja noin puolet emo-TuKYn menoja. Toimintatalouteen eli järjestotoimintaan kuuluu kaikki vuosijuhlista ja Sikawapusta KYlisteeseen ja haalareihin. Itse toiminnan lisäksi rahaa kuluu yleishallintoon reilut 20 000€ – tähän sisältyy ennen kaikkea toiminnajohtajan palkka ja hallituksen menot. Koko yhdistyksen suurin yksittäinen menoerä on tietenkin kaikkien naapurien kauhu, Parkki, joka imee yli 20 000€ vuodessa.

Tuloja yhdistys riipii kasaan useasta pienestä purosta. Toiminta kattaa itsensä lipputuloilla ja muilla maksuilla. Yleishallinnon ja Parkin kulujen kattamiseen jää toiminnasta jonkun verran ruplia yli. Parkkia ja yleishallintoa joudutaan kuitenkin rahoittamaan myös yritysyhteistyön sponsorituloilla, joita tulee vuosittain reipas 20 000€, ja jäsenmaksutuloilla, joita niitäkin nyhdetään reilu 10 000 € vuosittain. Lisäksi Parkkia vuokrataan eteenpäin yli 4000 eurolla. Ensimmäisenä toimintavuotenaan 2010 yhdistys teki voitollisen tuloksen, ja tämäkin vuosi pinnistänee plussalle huolimatta runsaista panostuksista toiminnan laatuun.

Kaikki yli jäävät varat istutetaan sijoitussalkkuun kasvamaan. Tällä hetkellä salkku pitää sisällään noin 20 % maailman yleiseen taloudelliseen kehitykseen sidottua indeksiosuusrahastoa ja 80 % matalariskisiä joukkovelkakirjoja. Salkun rakennetta tarkkaillaan kuitenkin taukoamatta parhaan mahdollisen riski-tuotto -suhteen varmistamiseksi. Varallisuutta kerätään, jotta tulevaisuudessa TuKY voisi mahdollistaa entistä huikeampia palveluja. Vauraus tuo myös turvaa yllättävien tilanteiden varalle. Esimerkiksi Parkkiin sisältyy kuuma kattila täynnä kiehuvia riskejä, kuten kesäinen pullovarastopalo osoitti.

TuKYn tähän asti kertynyt varallisuus on suureksi osaksi peräisin omistamistamme yrityksistä. Parkki on rakennettu paljolti Legioonan osinkotuotoilla. KY-Dealing sekä Legioona tuottavat myös tällä hetkellä vuolaita virtoja taaloja taloon. Yrityksiä johtavat niiden omat pätevät hallituksensa, mutta TuKY valvoo rahasampojaan lempeänjämerin katsein.

Taloudesta vastaa tietenkin yhdistyksen hallitus, keihäänkärkenään talousvastaava. Apunaan hallitus käyttää taloustoimikuntaa, jonka puheenjohtajana nuijii talousvastaava. Taloustoimikunta koostuu TuKYläisistä ja jo valmistuneista ekonomeista, jotka ovat kerryttäneet itselleen talousosaamista eri tavoin. Taloustoimikunnan tehtävänä on ennen kaikkea varmistaa, että hallitus ei lyö Parkkia lihoiksi ja pidä vuosijuhlia Bahamalla, ja että toisten rahoilla pelailuun suhtaudutaan yleisesti vastuullisesti. Tärkeästä tehtävästä toimikuntaa kiitetään erityisen arvostetulla asemalla TuKYn organisaatiossa. Toiminnanjohtaja toimii taloustoimikunnan sihteerinä ja hoitaa talouden juoksevat rutiinit kuten maksuliikenteen ja kirjanpidon.

TuKYn talous on viime vuonna hyväksytyn talousstrategian myötä asettunut vakaalle, rohkeanvarovaiselle uralle kohti vaurautta. Silti taloudenpidossa on aina omat haasteensa, varsinkin, koska kyseessä on aina yhdistyksen eikä omat rahat. Lähiaikojen haasteita ovat erityisesti budjettikuri, jaostojen uusien tulosvastuiden valvominen – kyllä, osa jaostoista tekee vuosittain tulosta – sekä sijoitussalkun järkevä luotsaaminen läpi mahdollisen uuden taantuman. TuKY kuitenkin jatkaa viitoitetulla tiellä kohti vaurautta, palveluista tinkimättä.

Korostan, että yllä oleva on roisi yksinkertaistus TuKYn taloudesta. Mutkia on oijottu, koska naputelman piti pysyä kohtuuden mitassa. Yksityiskohtia saa aina kysellä jos jokin asia herätti kiinnostuksen! TuKYllä ei juuri ole liikesalaisuuksia. Taloutta pyritään hoitamaan mahdollisimman avoimesti. Kaikkia tulenpalavasti euroista innostuneita kehotan harkitsemaan hakemista taloustoimikuntaan tilaisuuden tullen, tai mikä vielä korskeampaa, itse talousvastaavaksi ensi vuoden hallitukseen. Euroja ne on toistenkin eurot 😉

 

-Ville Valkonen

Kirjoittaja on vartioinut vahtivompatin tavoin TuKYn kirstua istuvassa hallituksessa ja käynyt kasinossa Sinunkin jeneilläsi.

Edarihuumaa lokakuussa!

 

Lokakuussa TYYn edustajisto on ollut pinnemmalla kuin kertaakaan sinä aikana kun TuKY on sen toiminnassa ollut mukana. Eräs syy tähän on parhaillaan meneillään olevat edustajistovaalit, joissa valitaan edustajisto ensi vuodelle.
Myöskään nykyinen TYYn edustajisto ei ole suinkaan löysännyt vauhtiaan kahden ja puolen vuoden mittaisen kauden lähestyessä loppuaan. Käsiteltävien asioiden runsauden vuoksi TYYn edustajisto kokoontui lokakuussa poikkeuksellisesti kaksi kertaa. Kokoukset ovat muodostuneet pääosin ensi vuoden linjapaperin, toimintasuunnitelman ja talousarvion lähetekeskusteluista. Päätökset näiden dokumenttien lopullisista muodoista tehdään marraskuun kokouksessa. Näillä näkymin edaattorit saavatkin ottaa kaiken ilon irti kauden viimeisestä mahdollisuudesta linjailla, sillä kokous saattaa hyvinkin venyä ns. maratonkokoukseksi. Lähetekeskustelujen perusteella päätösten aiheeksi tulevat todennäköisesti nousemaan muun muassa tutut 0,7 (eli suunnataanko jatkossakin 0,7% TYYn toimintatalouden budjetista kehitysyhteistyöprojekteihin), Reilun kaupan kahvi sekä uuden sihteeripaikan perustaminen.

Näiden tärkeiden mutta hieman tylsien lähetekeskustelujen lisäksi lokakuun kokouksissa tehtiin myös tunteita herättäviä päätöksiä muun muassa henkilövalintojen muodossa. Turun yliopiston hallitukseen valittiin kaksi uutta opiskelijajäsentä. Valinta oli harvinaisen tasaväkinen, sillä äänestyksen päätyttyä tasapeliin lopullinen valinta tehtiin arvalla. Opiskelijajäseniksi hallitukseen valittiin Rauli Elenius ja Anna Mäkipää. Myös Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseen valittiin lähtijät, TuKY:stä liittariin lähtee 4 varsinaista ja 1 varaedustaja. Lokakuussa myös edarirutiineihin saatiin muutosta, sillä
esityslistalla oli pitkästä aikaa jäsenaloitteita.

TuKYn kannalta merkittävä ja muuallakin kiivasta keskustelua herättänyt päätös oli hallituksen projektiavustuspäätöksen pidättäminen ja lopulta pöytääminen marraskuun kokouksessa käsiteltäväksi. Näiden toimien takana on TuKYn tyytymättömyys TYYn hallituksen tekemään päätökseen, ja nyt toteutettu menettely oli käytännössä ainoa mahdollinen päätöksen uudelleenkäsittelyn mahdollistamiseksi. Välillä tuntuu että TYYssä hallituksen päätökset ja myös muu toiminta otetaan liian usein annettuina. On kuitenkin tärkeää puuttua asioihin silloin, kun niihin ei olla tyytyväisiä. Toivonkin lähipäivinä valittavalta uudelta edustajistolta ennakkoluulottoman asenteen lisäksi myös kriittisyyttä sekä uskallusta tarttua epäkohtiin ja nostaa niitä esiin silläkin uhalla että kaikki muut eivät tästä aina pitäisikään.

Marraskuun edaria ja vaalituloksia odotellen,

 

Sini Valtanen
TuKY-listan ryhmäpuheenjohtaja

Viikko yrityssuhdevastaavana

Rakas päiväkirja,
tällä viikolla olen ehtinyt hoitaa TuKYn hallituspestini varsin mallikkaasti, opiskella hieman ja lisäksi rentoutua asiaan kuuluvalla tavalla.

Blogini tarkoituksena on kertoa jäsenistöllemme, minkälaista toimiminen TuKYn hallituksen yrityssuhdevastaavana on. Päiväkirjani mukaan tällaiselta – kohtuullisen tavallinen, hieman kiireinen, mutta sitäkin antoisampi – viikko yrityssuhdevastaavan elämässä näyttää.

Maanantai
Viikko alkoi uuden Accenture-yhteistyösopimuksen viimeistelyn parissa ja sainkin uuden yhteistyösopimuksen postitettua allekirjoitettavaksi yritykselle, lisäksi olin yhteydessä yhteen johtavista viinin maahantuontiyrityksistä, jonka kanssa teimme alustavat suunnitelmat Turun KYn 61. vuosijuhlia varten. Toiminnanjohtajan kanssa lähetimme muutamat laskut yhteistyökumppaneille, jotta sopimusten mukaiset markkinointituet saadaan yhdistyksemme kassaan. Tämän jälkeen olikin aika siirtyä Patrialta Parkkia ja TuKYn hallituksen viikoittaista kokousta kohti. Reilun parin tunnin mittaisen kokouksen jälkeen osallistuin vielä vuosijuhlatiimin kokouksen loppuhetkiin asiantuntijaroolissa edellisvuoden vuosijuhlakokemuksen turvin. Kokoustamisen jälkeen illalla jäi vielä aikaa ilmoittaa viimeiset täydentävät tiedot NESUn tulevaa Dublinin excursiota varten ja maksaa matka, sillä tokihan töiden päälle huveja myös hallitusvuoden aikana tarvitaan.

Tiistai
Tiistaina aamupäivällä oli aikaa käydä suorittamassa opiskelijan velvollisuuksia osallistumalla luennolle, jonka jälkeen olikin jälleen mukava siirtyä toimistolle valmistelemaan uusia sopimusehdotuksia Kauppalehdelle ja Tallink Siljalle. Samaan rupeamaan mahtuivat myös kaksi yhteydenottoa kansainvälisestikin merkittäviltä oman alansa menestysyrityksiltä, jotka olivat kiinnostuneita yhteistyöstä TuKYn kanssa. Ennen TuKYn edustajistolistan vaalikampanjaideointikokousta ehdin vielä lähettää sähköpostitse viimeiset materiaalipyynnöt haalareita varten, jotta tämän syksyn pupujen edustusasut saataisiin varmasti tavoite aikaan, eli lokakuun puoleen väliin mennessä. Illemmalla kävin vielä postittamassa edellisen viikonlopun Kylteri Open –golfturnauksessa käytetyn mainoslakanan.

Keskiviikko
Viikon toiseen varsinaiseen kokouspäivään mahtuivat TuKYn hallitustyöskentelyyn liittymättömät kaksi TYYn alayhdistyssektorin tapaamista, joiden välissä kävimme yrityssuhdetiimin jäsenen kanssa tarkistamassa haalaritoimittajalla uudeksi materiaaliksi tulevan kankaan värin ja laadun, jonka lisäksi teimme lopullisen tilauksen vuosikurssin haalareita varten. Illan huomattavasti käytännönläheisempään ja rennompaan ohjelmaan kuuluikin sitten useampi tunti puuhastelua Lappeenrannan kylterien, Enklaavin, 20-vuotis vuosijuhlalahjan parissa TuKYn tiedottajan kanssa.

Torstai
Torstaina vuorossa oli Pupujaiset Puolalanpuistossa, kaste kauppatorilla ja jatkobileet Apollossa. Ennen näitä ehdimme kuitenkin jälleen askarrella hieman Enklaavin vuosijuhlalahjan parissa ja käydä puheenjohtajamme kanssa varsin mielenkiintoiset neuvottelut paikallisen yökerhokompleksin ravintolapäällikön kanssa tulevasta yhteistyöstä ja jäseneduista, joista varmasti tulettekin vielä lähitulevaisuudessa kuulemaan enemmän, kun saamme sopimuksen viimeisteltyä. Kesken Pupujaisten ehdimme myös pienellä TuKYn aktiiviporukalla käydä Klubilla katsomassa Stand Up! Turku-festivaalien avajaiskeikkaa, joten kaiken kaikkiaan päivä oli varsin leppoisa ja viihdepitoinen.

Perjantai
Perjantai alkoi viikon toisella luennolla, jolle itselläni oli aikaa osallistua, jonka jälkeen kävin varsin antoisat neuvottelut PriceWaterhouseCoopersin kanssa tulevan vuoden uudesta yhteistyösopimuksesta. Neuvottelujen jälkeen oli viimeisiä hetkiä toimittaa loputkin haalarimainosten materiaalit haalaritoimittajalle painatuksia varten, jonka jälkeen olikin aika ryhtyä valmistelemaan pupujen lakitustilaisuutta. Koko hallitus osallistui varsin aktiivisesti Montun järjestelyyn, cocktail-palojen valmistukseen ja muihin valmisteluihin useamman tunnin ajan. Tämän jälkeen saimme ylpeinä tarjota pupuille ikimuistoisen lakitustilaisuuden, jossa jokaiselle pupulle luovutettiin ylioppilaslakki Turun KYn omalla lakkimerkillä varustettuna. Cocktail-tilaisuutta varten pukeutuneet osallistujat ylioppilaslakeissaan olivat mitä komein näky niin Montussa kuin Parkin jatkoillakin ja kaikilla tuntui olevan tapahtumassa erittäin hauskaa. Myös meillä TuKYn hallituslaisilla, jotka keskenämme hoidimme järjestelyt ja siivosimme sekä Montun, että Parkin tapahtuman jälkeen.

Lauantai
Antoisan perjantain jälkeen lauantaina koitti erittäin aikainen herätys, sillä lähdimme tiedottajamme kanssa heti aamu seitsemän junalla frakit ja haalarit mukanamme kohti Enklaavin 20. vuosijuhlia ja Lappeenrantaa. Perille päästyämme juhlapäivä sujui varsin perinteisen kaavan mukaan: majoitus paikalliselle kylterijärjestöaktiiville, jossa frakki päälle ja kohti cocktail-tilaisuutta. Juhlallinen ja tunnelmallinen juhlaillallinen muiden juhlavieraiden kanssa uusiin ihmisiin tutustuen, laulaen ja yhdessä iloiten. Jatkot, jatkojen jatkot ja muutama tunti unta ennen sunnuntain silliaamiaista.

Sunnuntai
Herätys, haalarit jalkaan ja varsin perinteisin menoin kohti sillisbussia ja tuntematonta sillispaikkaa. Bändi, juhlintaa, pomppulinna ja ennen kaikkea satoja hienoja kyltereitä kaikki pitämässä hauskaa yhdessä. Konsepti, joka varmasti jokaiselle joskus silliaamiaisella olleelle on tuttu ja toivottavasti loputkin pääsevät nauttimaan TuKYn omasta silliksestä muutaman viikon kuluttua!

Olisin voinut toki käsitellä monia tapahtumista huomattavasti seikkaperäisemminkin, mutta kirjoitus taisi muutenkin venyä hieman pitkähköksi. Toivottavasti tämä antoi kuitenkin hieman vaikutelmaa siitä millaista hallitustyöskentely Turun KYssä on ja innostaisi teitä, jäsenistöämme, aktivoitumaan TuKY-toiminnassa vielä entistä enemmän! Edustajistovaalit lähestyvät ja pian niiden perään seuraa TuKYn syyskokous ja uuden hallituksen valinta. Varsin jännittävä syksy on siis vielä edessäpäin!

 

– Tommi-Juhani Jokinen

Kirjoittaja on TuKYn varapuheenjohtaja sekä yrityssuhdevastaava ja pyrkii luomaan yhdistykselle parhaimmat toimintaedellytykset tuomalla yritysyhteistyöeuroja taloon historiallisen summan. Onneksi työnteon ohella ehtii myös hassuttelemaan ympäri Suomea mahtavien kylteriystävien kanssa.

Kulttuurista

Saat opiskella Turun kauppakorkeakoulussa mitä tahdot, mutta älä keskustele äänekkäästi vierustoverin kanssa luennolla. Sinulla on vapaus nauttia ohraisia ja ammoniumkloridisia virvokkeita Fortessa KYlisteen piikkiin sen toimituksen kanssa, mutta olet klo 8.30 skarppina luennolla. Ole ylpeä siitä, mitä opiskelet, mutta älä väheksy muita tieteenaloja.

Notta. Mitenkäs nuo yllä mainitut neuvot kuulostavat tutuilta. Mutta mihin ne oikein liittyvät?

Wikipedia, tuo lähes totuuden veroinen henki, määrittelee kulttuurin henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuudeksi. Opiskelijoiden keskuudessa kulttuuri jalostuu opiskelijakulttuuriksi. Senhän nyt osaisi arvata – lyhyellä matikallakin. TYY on ottanut asiakseen edistää opiskelijakulttuuria kiinnittämällä huomionsa opiskelijoiden vastuuseen ja yliopistoyhteisöön kiinnittymiseen. Myös yliopistoa asia kiinnostaa. Miten me Turun KYläiset, tuttavallisemmin TuKYläiset voisimme edistää opiskelijakulttuuria?

Meillähän TuKYssa se puoli on kunnossa, eiks je? Meillä on vahva kulttuuri ja silleen? Onhan Turku Euroopan kulttuuripääkaupunkikin! Ja se TuKYhenki, hei!

TuKY täyttää kohta 61 vuotta. Vaikka meillä on sen myötä vahvat perinteet, emme saa kangistua kaavoihimme, kuten teemme talousmatematiikan luennolla. Onneksi aktiivinen jäsenistömme tekee joka päivä ankaraa työtä, jotta asiat olisivat opiskelijoillamme hyvin ja jopa paremminkin. Kehittämällä toimivia käytäntöjä, joita tiedekunnatkin voivat ottaa käyttöön. Kasvattamalla ylioppilaista yliopisto-opiskelijoita. Ajamalla oikeaa asennetta opiskelijoiden keskuudessa, joka koskisi sekä opiskelua että vapaa-aikaa. Luomalla vahvaa yhteishenkeä kaikkien TuKYläisten keskuuteen.

Iso A eli Akateemisuus on terminä kuiva ja monelle varmasti jopa ärsyttäväkin. Opiskelijoille se kuitenkin merkitsee usein vapautta ja vastuuta, monessa mielessä. Vapaus ja vastuu ohjaavat meidänkin opiskelijakulttuuria.

Eli hei:

Pidetään ne tutustumisbileet ja wuosijuhlat. Laitetaan ne tilit tasan LRYA1:ssa. Ajetaan joskus muidenkin etuja. Tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jonotetaan niitä wuosijuhlalippuja koko yö ja juhlitaan sen mukaisesti, mutta siivotaan Parkkiakin välillä. Kyseenalaistetaan. Tehdään ne HOPSit. Autetaan ja ollaan toisten tukena. Kiitetään.

TuKY ja sen opiskelijakulttuuri on jäsenistään riippuvainen. Asettakoomme sen siis oikeaan suuntaan.



-Jussi Heikkonen

Kirjoittaja on TuKYn kopo, joka valvoo etujanne esimerkiksi kuuntelemalla ruåtsalaista konemusiikkia, näpräämällä maciaan, leikkimällä verokarhua ja olemalla Humpussa. Ne Punaiset Housut™ päällä, tottakai.

PS. Ainoa oikea kirjoitustapa on Turun kauppakorkeakoulu.TuKKK ei myöskään ole tiedekunta. Käytetään niitä yhdessä sovittuja nimiä : -)

Korvat pystyyn ja menoks!

Hei sinä uusi pupu!

Haluan toivottaa sinut erittäin tervetulleeksi Turkuun ja kauppakorkeakouluun. Uusi opiskelupaikka tarkoittaa opintojen alun lisäksi myös vauhdikkaan opiskelijaelämän aloitusta. Edessäsi on ajanjakso, johon monet jo valmistuneet toivoisivat pääsevänsä takaisin. TuKYn, oman opiskelijayhdistyksemme tehtävä on tehdä tuosta ajasta sinulle ikimuistoista!

TuKY, eli Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kaikkien Turun kauppakorkeakoulussa opiskelevien kyltereiden oma yhteisö. 60 vuotta vanhojen perinteiden vaalimisen lisäksi TuKYn tärkeimpiin tehtäviin kuuluu opiskelijoiden edunvalvonta sekä Turun kauppakorkeakoulussa että koko Turun yliopistossa. Tulet törmäämään TuKYyn monesti perehdytysviikon aikana. Voit nykäistä tutoriasi hihasta tai tulla käymään toimistollamme Patrialla lisätietojen toivossa – osaamme vastata kiperimpiinkin kysymyksiisi.

Ennen itse opintojen alkua saat kokea ihanan ja kamalan perehdytysviikon. Kauppakorkeakoulun virallisemman orientaation lisäksi tutorit ja TuKYn hallitus ovat valmistelleet sinulle maanläheisempää perehdytystä ja tilaisuuksia tutustua uusiin opiskelutovereihisi. Heti tiistaina pääset Ekan illan bileisiin, ja keskiviikkona on luvassa hauskaa hengailua. Torstaina taas suunnistatte ympäri Turkua viikon varmasti vauhdikkaimmassa tapahtumassa, kun vuorossa on Legendaarinen Kaupunkisuunnistus. Tutorit ja TuKYn hallitus ovat tehneet paljon työtä sen eteen, että opintojesi alku olisi mahdollisimman hauska ja ikimuistoinen. Toivottavasti siis nautit!

Parasta TuKYssä on se, että jokainen taho ottaa uudet toimijat aina avosylin vastaan eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Haluan, että voit kokea tämän jo perehdytysviikon aikana. Kun perehdytysviikko on ohi ja itse opiskelu alkaa, alkavat myös lukuisat pupuinfot joissa toimintaamme esitellään tarkemmin. Jaostojen ja toimijaryhmien järjestämissä tapahtumissa tutustut parhaiten uusiin opiskelutovereihisi, voit kokeilla kaikkea uutta, saat uusia kontakteja ja ennen kaikkea elinikäisiä ystäviä.

 

rusakkomaisin terveisin

Juho Harmaa

TuKYn puheenjohtaja