Prioriteetit kunnossa

Tätä blogia kirjoittaessani vietän hieman rapsakkaa PMPJn jälkeistä sunnuntaipäivää ja kauhulla tuijotan kalenteriani ja siellä odottavia dediksiä. Nyt kun pikkujoulutkin on juhlittu pois alta, on viimeistään se hetki, kun loputkin kouluhommat alkavat kaatua niskaan. Tosin joillain (esim. allekirjoittaneella) ne eivät lähesty edes niitä viimeisiä vaan tehtävää riittäisi ihan koko ensi kevääksikin. 

Syksy on ollut kiireinen ja voin myöntää, ettei kurssitehtävien tekeminen ole ollut prioriteettilistalla ihan kärkipäässä. Mutta niinhän se menee, että minkä taakseen jättää niin edestään löytää. Onkin ollut lohduttavaa kuulla kavereilta kommentteja siitä, kuinka heilläkin on seuraavat pari viikkoa suorittamista suorittamisen perään. En siis toivottavasti ole tässä veneessä aivan yksin. Mutta kaikesta kuitenkin selviää ja uskon, että tästäkin mankelista on mahdollista selvitä. Ja jos ei selvitä, niin se on sit just niin ja ens kerralla menee toivottavasti vähän paremmin.

Haluankin sanoa, että on ihan okei priorisoida juuri niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja tuo iloa. Itselläni on ainakin ollut tänä vuonna jaksaminen ajoittain kortilla, joten olen mieluummin tehnyt kalenteristani tilaa asioille jotka tekevät minut onnelliseksi. Jostain syystä koulutehtävien tekeminen ei ole tähän kategoriaan osunut, ja tästä syystä ne ovatkin kaikki kasaantuneet tähän joulukuulle. On ihan okei, jos ei joskus jaksa opiskella eikä motivaatiota näy. Tärkeintä on, että oma jaksaminen pitkällä tähtäimellä riittää ja nauttii elämästä. Eikä kannata vertailla itseään muihin, sillä elät kuitenkin omaa elämääsi itseäsi varten, joten tee siitä juuri sellainen kuin hyvältä tuntuu.

En tiedä onko tässä tekstissä varsinaisesti mitään punaista lankaa, sillä luonnollisesti tämänkin kirjoittaminen jäi viime tippaan. Ehkä kuitenkin haluan painottaa vielä sitä, että ei kannata ottaa stressiä, jos esimerkiksi muut ympärillä tekevät kandin 2,5 vuoteen ja itse teet 3,5 vuoteen. Kaikilla on oma polkunsa ja se on ihan täysin okei. 


Kivaa joulun odotusta ja TSEmii loppuvuoteen!

Venla Monto
kv-vastaava


Winter fun?

With the upcoming exams and deadlines, I think that all of us could use some fun outdoorsy activities. I spent the past week doing my remote studies in Lapland and as the week was filled with so many wonderful winter activities, I was inspired to share some ideas with you. 

My absolute favorite of these activities is ice skating. In Turku, there are many different locations for ice skating and even if you don’t own skates, it is not a problem. You can either check Facebook flea markets to purchase a pair or rent some. You will be able to rent skates in Parkki field and Kupittaa skating rink

Unfortunately, we were not able to celebrate Pikkulaskiainen this year, but luckily you can compensate the loss and go sledding! You can go down the hill with a sled or even a plastic bag, so grab your friend, some hot chocolate and something to go down the hill with and go have your own Pikkulaskiainen.

It feels like half of the people from my Instagram feed are suddenly into cross-country skiing. Maybe it’s this winter’s trend or maybe it’s just the fact that we actually have enough snow in Turku. Anyhow, cross-country skiing is both fun and great exercise. Same as for the ice skating places, Turku has many opportunities to go cross-country skiing. Also, if you don’t have your own equipment, you can rent some in Impivaara. 

My final tip for the winter activities is going for a hike. Is there anything more relaxing than packing some snacks and coffee with you and heading out to the nature with a friend? Turku and its nearby areas has many beautiful nature-trails to choose from. These are also great later in the spring or summer. 

I hope this will help you get through the upcoming weeks filled with exams and deadlines. Enjoy the (hopefully long-lasting) winter weather and stay safe! 

Venla Monto
Kv-vastaava

Introducing the CIA board of 2021

The year of 2020 is coming to an end which means that we have the new CIA board for the upcoming year. Ladies and gentlemen, the CIA board of 2021:

Venla Monto, Chair

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I am looking forward to getting started with our amazing group and make great memories. I hope we will be able to have fun events and improve internationality at TSE. I am excited to see what the upcoming year has to offer!

Where would you like to go for an exchange and why?
I would like to do an exchange in Spain. I’d like to learn Spanish better and also Spanish people seem super fun so I think I’d have a great time there.

Tuuli Kivimaa, Vice chair

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m looking forward to getting to know our board as well as exchange students. Also, hopefully we can organise events somewhere else than in zoom 🙂

Where would you like to go for an exchange and why?
I haven’t thought about it much but maybe Malaysia because I’m interested about business and studying in Asia.

Aaro Rautanen, Art & Communication coordinator

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m hoping next year we will again have some predictability in our lives. I’m excited to meet new people, promote internationality and make our school a more exciting place to study at for everyone.

Where would you like to go for an exchange and why?
It would be interesting to have a completely different cultural experience. Somewhere in Asia would be cool, Japan or South Korea maybe.

Elina Varjonen, Marketing coordinator

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m very excited to be a part of the CIA this upcoming year. Hopefully we get to organize great events and introduce new exchange students to student life in Turku, the greatest city in Finland!

Where would you like to go for an exchange and why?
I would love to do an exchange somewhere in South America where the culture is something I’ve never experienced before, or perhaps enjoy a snowy winter in Canada!

Laura Koivumäki, Secretary

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m looking forward to meeting new people, arranging fun events with our board members and the end of Corona time!

Where would you like to go for an exchange and why?
I’d want to go on an exchange to Russia, because I’m very interested about their culture and I’d want improve my Russian skills. Or maybe to some warm and sunny place, where I could drink pineapple smoothies every day. We’ll see!

Miska Misukka, Responsible for Corporate Relations

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m looking forward to meeting students from all over the world and to get to know their cultures better. I also expect to get awesome memories organizing events with other CIA’s board members.

Where would you like to go for an exchange and why?
I would love to go to Colombia because I enjoy studying Spanish and the culture fascinates me

Ronja Karus, Treasurer

What are you looking forward to next year as a CIA board member?
I’m looking forward to meeting the exchange students at TSE and learning more about accounting. I’m also excited about all the occasions and the meetings we’ll have!

Where would you like to go for an exchange and why?
I’d love to go to Copenhagen, Denmark! It’s one of my favourite cities and I’d love to learn a little Danish 🙂

Haku CIA TuKYn hallitukseen 2021 on nyt avoinna!

CIA TuKY edistää Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kotikansainvälistymistä sekä kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvontaa. CIA TuKYn toiminnan pääpaino on englanninkielisten tapahtumien tuotannossa, TuKYn englanninkielisen viestinnän toteutuksessa sekä vaihto- ja harjoittelumahdollisuuksista tiedottamisessa. 

Hallituslaisena pääset ideoimaan ja toteuttamaan toimintaa, joka tuo yhteen tutkinto- sekä vaihto-opiskelijat. Lisäksi saat eturivin paikan keskustelussa Turun kauppakorkeakoulun vaihto-opiskelumahdollisuuksista. Jaostolaisena pääset osaksi Turun KY:n toimintaa sekä tutustumaan lukuisiin uusiin ihmisiin.

Haku CIA TuKYn hallitukseen vuodelle 2021 on auki 16.-29.11.2020 (klo 23:59 asti). 

Jaossa on seuraavat pestit: 

  • Varapuheenjohtaja
  • Tiedottaja/Art Director
  • Rahastonhoitaja
  • Yrityssuhdevastaava
  • Sihteeri/Kehitysyhteistyövastaava
  • Markkinointivastaava 

Vuonna 2021 CIA TuKYn puheenjohtajana toimii Venla Monto. 

Hae hallitukseen lähettämällä hakemuksesi sekä kuvasi osoitteeseen international@tuky.fi. Hakemuksen tyyli ja muoto on vapaa, mutta pyydämme, että vastaat hakemuksessasi ainakin alla oleviin kysymyksiin. Voit myös halutessasi vastata osaan kysymyksistä videolla tai lähettää vapaamuotoisen videotervehdyksen hakemuksen lisäksi. 

Hakukysymykset:

1. Esittele itsesi ja persoonasi lyhyesti.

2. Perustele, mitkä pestit kiinnostavat sinua eniten ja miksi sopisit niihin? (top 2)

3. Kerro englanniksi, kuinka edistäisit kansainvälisyyttä Turun kauppakorkeakoulussa.

4. Vapaa sana. Voit esimerkiksi kertoa kokemuksistasi, mielenkiinnon kohteistasi yms.

Haku on avoin kaikille Turun KY:n jäsenille vuosikurssista riippumatta. Eduksi katsotaan motivoituneisuus sekä relevantti kokemus kansainvälisistä asioista ja haettavista pesteistä. 

Kysymyksiä CIA TuKYn toiminnasta tai hallitushausta voi esittää sähköpostilla osoitteeseen international@tuky.fi tai CIA TuKYn sosiaalisessa mediassa. Tämänhetkistä hallitusta voit myös jututtaa Läksyparkissa 17.11. Klo 12-16 Parkilla. Pestiesittelyt löydät Instagramistamme, @cia_tuky.

Onnea hakuun!

Jokaiselle jotakin

Yksi jännittävimmistä jutuista ikinä oli kiivetä Osuuskauppasalin puhujanpönttöön viime marraskuussa TuKYn syyskokouksessa ja HalVassa. Onneksi kuitenkin kiipesin, sillä tämä vuosi on antanut ja opettanut ihan hirmuisesti. Parasta on ehdottomasti ollut toinen toistaan kiinnostavammat kohtaamiset koululla, Parkilla, Zoomissa ja jos jonkinmoisissa tapahtumissa.

Ajatuksenani oli olla mainitsematta koronaa tässä tekstissä, mutta eihän se millään onnistu… Nyt kun sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet merkittävästi etäopiskelun johdosta, on opiskelijatoiminta mahtava tapa tutustua uusiin ihmisiin ja saada päiviin erilaista sisältöä. Minulle ainakin TuKY on ollut henkireikä tässä epätavallisessa maailmantilassa.   

HalVa-kausi on jo ovella, ja se tarkoittaa uusia mahdollisuuksia, ystäviä sekä muistoja. Niinkin suuren yhteisön kuin TuKYn etu on se, että jokaiselle löytyy jotakin. Urheilua, musiikkia, ruokaa, kieliä, viiniä ja vaikka mitä muuta. Aika harvoin tulee mahdollisuutta kartoittaa kokemusta esimerkiksi johtamisesta, budjetoinnista tai tapahtumien järjestämisestä jopa tuhatpäisille yleisöille uran alkutaipaleella. Tämä yhteisö tarjoaa ainutlaatuiset puitteet hulluimpienkin ideoiden toteuttamiseen. Jokainen pääsee mukaan vuosikurssista riippumatta, ja yhdessä tekemisen meininki on vahvasti läsnä.

Mikäli yhtään tuntuu siltä, niin laita itsesi likoon ja lähde messiin. Ei tässä ole kyse elämästä tai kuolemasta vaan hymyssä suin yhdessä tekemisestä. Siitä tulee varmasti ihan mahtavaa.

Mukavaa syksyä tyypit!

Anni Ryynänen
Kansainvälisten asioiden vastaava