mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | joulu 14, 2014 | news
Turun KY:n hallitus on kokouksessaan (8.12.2014) päättänyt Edunvalvontajaoston kokoonpanon vuodelle 2015. Turun KY:n vuoden 2015 sosiaalipoliittinen vastaava ja koulutuspoliittinen vastaava valittiin syyskokouksessa 18.11.2014. He toimivat myös Edunvalvontajaoston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.
Salla:
Heipsansaa!
Olen Salla, parikymppinen turkulaistunut espoolainen, ja ensi vuonna toimin Turun KY:n sosiaalipoliittisena vastaavana eli samalla EVAn puheenjohtajana. Nyt toisena opiskeluvuotenani minut on voinut bongata tutoreiden järjestämistä tapahtumista, Ulkkiksen maileista tai Mercalta, jossa tunteja on tullut vietettyä yksi jos toinenkin. Tykkään hyvästä seurasta, ruoasta ja erilaisista tapahtumista eli eiköhän näitä voi EVAlta myös ensi vuonna odottaa! Innolla astun edeltäjäni suuriin saappaisiin, enkä malta odottaa, mitä tällä porukalla saadaan tulevana vuonna aikaan!
Paula:

Moikkulimoikkuulii,
Olen syntyperäinen turkulainen, loistavaa vuosikertaa ’92, tietojärjestelmätieteen pääaineopiskelija toisella vuosikurssilla. Rentoudun vapaa-ajalla löhöilemällä ystävien kanssa, lisäksi minut saa onnelliseksi hyvä ruoka ja viini. Sarkasmi ja huono huumorintaju kuvaavat minua paremmin kuin hyvin. Jaostotoiminnassa olen ollut mukana nyt vuoden verran Kulttiksen vpj:nä ja odotan innolla tulevaa vuotta EVAssa! Ideoita riittää ja motivaatiota toteuttaa niitä.
Laitosvastaavat
Reea:
Moikka,
nimeni on Reea Ikonen ja toimin vuonna 2015 EVAn laskentatoimen ja rahoituksen laitosvastaavana. Olen toisen vuosikurssin opiskelija pääaineenani lasketatoimi ja rahoitus sekä sivuaineena kansantaloustiede. Olen kotoisin Vantaalta, mutta turkulaistumassa hyvää vauhtia. Toimin Aktiivassa vuoden 2014 hallituksessa tiedottajana, joten kiinnostus laskentoimen, rahoituksen ja yritysjuridiikan opetuksen laatuun ja ongelmiin syntyi jo pupuvuonna. Lisäksi toimin Perestroikan rahastonhoitajana ja olin mukana järjestämässä Alumni Keynote Speakers -luentosarjaa 2014 syksyllä. Odotan innolla tulevaa hallitusvuotta, sillä uskon, että meillä tulee olemaan mahtava vuosi ja saamme paljon uutta aikaan!
Oula:
Moi,
olen Oula, 23-vuotias, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa. Edellisenä lukuvuonna olin samaisen koulun Porin yksikössä, mutta vaihdon tänne nyt syksyllä. Toimin EVA:n hallituksessa kielten- ja liikeviestinnän laitosvastaavana 2015. Lisäksi olen saman vuosimallin KY-Tricoloren rahastonhoitaja.
Juli:

Moikkuli moooi!
Olen Juli Huovinen, 22v alkuperältään lietolainen, eli ei lähellekään turkulainen! Toinen opiskelu vuosi on meneillään, ja pääaineenani on markkinointi. Kiinnostus EVAa kohtaan nousi toden teolla esiin tänä syksynä, kun tutorina tutustui asioihin tarkemmin, ja täsä sitä nyt ollaan! Vuonna 2015 tulen toimimaan johtamisen ja yrittäjyyden laitosvastaavana. Tehdään kovasti töitä opiskelijoiden edunvalvonnassa, sekä järjestetään huikeita tapahtumia. Innosta puhkuen tämä tyttö lähtee kohti EVA vuottaan, en malta odottaa mitä se tuo tullessaan! Nyt mennään eikä meinata!
Petra:

Moikka moi!
Olen Petra, toisen vuoden opiskelija ja pääaineenani on kansis. Ikää löytyy 21 vuotta ja kaikki komeat vuodet on vietetty täällä Turussa, enkä vieläkään ole täältä päässyt pois. Olen positiivinen, perusiloinen tytöntyllerö, jolla on jonkinlaatuinen huiviaddiktio. Innostun uusita asioista helposti, ja niin kävi myös tälläkin kertaa kun sain selville EVAn hakevan uutta hallitusta. Aikasempaa kokemusta löytyy vuju-tiimissä toisena sillis-vastaavana heilumisesta ja tutorina toimimisesta. Otan mielellä haasteita vastaan, ja tiedän tulevasta vuodesta tulevan mahtava!
Henna L.:

Moikka!
Olen Henna, 23-vuotias viidennen vuoden markkinoinnin pääaineopiskelija Espoosta ja tällä hetkellä vielä Turun KY:n toiminnanjohtaja. Harrastuksiin kuuluu vahvasti järjestötoiminta, lisäksi urheilu, salsatanssi ja lukeminen. Toiminnanjohtajan pesti loppuu kevään aikana, ja Edunvalvontajaostossa toimiminen erityisesti koposektorilla on loistava jatkumo työlle. Odotan innolla markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitosvastaavana toimimista ja EVAn kampanjoiden suunnittelua. Kopokokemusta on ehtinyt työpestin ohella kertyä kauppakorkeakoulun eri työryhmistä ja TYYn edarista. Vetäise ensi vuonna hihasta, jos markkinoinnin ja kv:n laitoksen alaisten kurssien osalta on jotain kehitettävää, niin vien asiaa eteenpäin!
Sosiaalipoliittiset jäsenet
Henna K.:

Moikka,
olen Henna, 20-vuotias tämän syksyn pupunen. Miä tuun Kotkast. Minut siis tunnistaa ainakin siitä, että puhun hassulla murteella ja nauran kovaa – ja paljon. Pupusyksy on mennyt vauhdilla, ja kouraan jäi mahdottoman paljon upeita muistoja ja ihania uusia ystäviä! Intoa puhkuen odotan tulevaa hallituskautta EVAssa, enkä malttaisi odottaa projektien starttaamista.
Jenny:

Moikka!
Olen Jenny Oksman, innokas uusi EVA:n jäsen ja ensimmäistä vuotta myös Turun kauppakorkeakoulussa. Taipaleeni kauppatieteiden parissa alkoi syksyllä 2013 Jyväskylässä mutta yllättävien sattumien kautta löysinkin tieni takaisin kotikonnuille ja Turun kauppakorkeakouluun. Edunvalvontajaostoon hakeutuminen ei sentään ollut sattumaa, vaan loistava mahdollisuus kaltaiselleni hyvinvointi-intoilijalle päästä mukaan kehittämään EVA:n toimintaa. Odotan jännittyneenä tulevaa vuotta EVA:n parissa ja mahtavia tulevia tapahtumia!
Maria:
Moikka!
20-vuotias Elovena-tytön muodossa myönnetty Tampereen lahja Turulle. Intohimon kohteisiin lukeutuvat mm. sudokut, jazz ja Youtuben eläinvideot. Harvinaisen pätevä keittiöpsykologi ja entinen street-tanssija, jonka tamppaustarpeet purkautuvat nykyään Monkeyn tanssilattialla. Erikoistaitoihin kuuluvat myös cupcakesit ja (suloisen) kömpelö tohelointi. Suuri sydän, nokkela pää ja sulavat organisointitaidot – näistä on EVA:n uusi tapahtumasopo tehty!
Juurikin näille ihmisille kannattaa tulla juttelemaan, jos sinulla on asiaa tenttiarkistosta tai jonkin kurssin toteuttamisesta tai vaikkapa huikea ehdotus uudesta alkoholittomasta tapahtumasta.
mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | marras 30, 2014 | news
Vuoden viimeiset tentit lähestyvät ja on jälleen aika linnoittautua kirjastoon. Vaikkei nyt ihan ole kyse 24/7 majailumahdollisuudesta, on kirjasto esimerkiksi tulevana perjantaina 5.12. poikkeuksellisesti auki klo 15 asti itsenäisyyspäivän aatosta huolimatta. Loput joulunajan aukioloajat voit tarkistaa alla olevasta kuvasta.

mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | elo 31, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Lukuvuosi 2014-2015 starttaa huomenna maanantaina 1.9.2014. Harmaantuvan syksyn piristyksenä opiskelija huomaa jo kouluun ulko-ovista sisään astuessaan muutoksia opiskeluympäristössä. Turun kauppakorkeakoulun aula- ja kirjastotiloissa näkyy nyt tilatyöryhmän kädenjälki väreinä, valoina ja uusina huonekaluina.

Tuulikaappiin on saatu lisää valoa kattoon upotetuilla valaisimilla.
Opiskelijoiden etua ei ole unohdettu tilojen päivityksessä: jo pitkään toivotut uudet ryhmätyötilat ja yleensäkin ryhmätöille soveltuvien työskentelypisteiden lisääminen on otettu huomioon. Kauppakorkeakoulun kirjaston entinen kurssikirjatila on nyt muutettu kokonaan 24/7 -ryhmätyötiloiksi. Kirjaston vanhan sisäänkäynnin viereiset pöydät ovat saaneet ympärilleen työrauhaa lisääviä liikuteltavia sermejä. Luentosalien sijainti selviää nyt uudesta, selkeästä ja suuresta tilakartasta heti pääsisäänkäynnistä oikealle käännyttäessä. Tilakartan viereen on asennettu myös iso info-televisio.

Kauppakorkeakoulun kirjaston entinen kurssikirjatila on nyt värikäs työskentelytila.

Sermien avulla aulan ja Osuuskauppasaliin johtavan käytävän hälyisyyttä saa vaimennettua.

Luentosalit löytyvät näppärästi.
Ulkovaatteille tarkoitetut naulakot siirtyvät aulatilan avaruuden lisäämisen takia vanhojen käytäväkoneiden paikalle ja käytäväkoneet puolestaan aulaan, entisten naulakoiden tilalle. Treffien sopiminenkin aulaan on nyt selkeämpää: kirjaston uuden sisäänkäynnin vieressä on nykyään virallinen ’meeting point’.

Virallinen tapaamispaikka.
Yliopiston tilojen käyttöastetta on myös pyritty lisäämään. Luentosaleja on siis mahdollista varata omaan käyttöön, esimerkiksi juuri ryhmätöitä varten silloin kun saleissa ei ole opetusta tai muuta ohjelmaa. Luentosaleja voi varata muun muassa Turun kauppakorkeakoulun info-pisteeltä.
Turun KY:n toimisto Patria muutti elokuun loppupuolella takaisin Turun kauppakorkeakoulun tiloihin, vanhaan KH02:een. Toimisto kulkee nykyään siis nimellä Turun KY:n toimisto ja siellä saa vierailla milloin tahansa toimiston aukioloaikoina. Tulkaahan siis moikkailemaan!

Turun KY:n kulttuuri- ja perinnevastaava työntouhussa.

Toiminnanjohtaja päivystää toimistolla maanantaisin klo 10-12 ja 14-16 sekä torstaisin klo 12-14.
Koko Turun KY:n puolesta toivotan kaikille mahtavaa tulevaa lukuvuotta ja uskon, että koulun freesattu ilme nostaa jokaisen motivaation uudelle tasolle. Tai ainakin nostaa sitä edes hitusen.
Laura Vähäsaari
Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava
mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | maalis 30, 2014 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Kymmeniä kyltereitä, satoja harjoitustunteja, monia unettomia öitä.
Adrenaliinimyrskyt parrasvaloissa, naurun koristamat taputukset, onnistumisen huuman tuoma euforia.
Speeppistä, speksikästä, spiilistä – tätä kaikkea ja vielä enemmän on tänä keväänä kuusi vuotta täyttänyt TuKY-Speksi. Vuosi toisensa jälkeen kymmenet vapaaehtoiset opiskelijat lähtevät mukaan lähes vuoden kestävään produktioon. Improvisaatio, musiikki, tanssi ja näytteleminen ovat jo itsessään hyvin kiehtovalta kuulostava yhdistelmä, mutta speksissä näihin yhdistyy vielä opiskelija-aspekti: produktioon osallistuvat opiskelijat antautuvat sille koko sydämellään. Palkintona on jotain rahaakin arvokkaampaa – esiintymistaidon karttumista, upeita kokemuksia ja elinikäisiä ystäviä.

Kuva: Samuli Salo
Tänä keväänä TuKY-Speksi pääsi jälleen kiertueelle yhden välivuoden jälkeen. Vuoden 2013 TuKY-Speksi oli suuri menestys ja uuden speksin odotukset olivatkin korkealla. Ensi-ilta nähtiin Kårenilla sunnuntaina 9.3. ja yleisö oli hurmioissaan. Viime vuoden näyttelijänä voin itsekin rehellisesti todeta, että vuoden 2014 oli aivan omaa luokkaansa, jopa edeltäjäänsäkin huikeampi. Turussa nähtiin näytöksiä yhteensä seitsemän ja tämän jälkeen oli aika valloittaa kolme muuta kaupunkia.

Aatu Hiltunen kuulee, ettei tase täsmännyt. Kuva: Samuli Salo
Ensimmäisenä kiertuekaupunkina oli vuorossa Pori. Kiertueelle lähdettiin tiistaina 25.3. ja Turkuun saavuttiin takaisin perjantaina 28.3. Turun kauppakorkeakoulun filiaalin opiskelijat innostuivat suunnattomasti kuullessaan TuKY-Speksin tulosta. Kulttuuritehdas Kehräämön tunnelmallinen sali olikin piukassa porilaisista. Porissa ei ole speksikulttuuria, joten TuKY-Speksin suosio yllätti speksaajat erittäin positiivisesti. Porin jälkeen bussimme suuntasi seuraavana aamuna kohti Vaasaa.

Porin näytöksessä oli reilusti toistasataa katsojaa. Kuva: Samuli Salo
Vaasan opiskelijat eivät myöskään olleet kovin tietoisia speksistä. Ruotsinkielisestä serkustamme, paikallisesta Wasa-Spexistäkin oli kuullut vain harva. Päätimme tehdä täsmäiskun Vaasan yliopiston kampusalueelle. TuKY-Speksi herätti huomiota jo matkalla kampukselle liikkuvalla musiikkiesityksellään. Tempaus oli onnistunut: teatteri Ritzissä nähtiin keskiviikkoiltana lähes satapäinen yleisö. Yleisö oli kertakaikkiaan upea: nauru, innostus ja omstartit raikasivat mahtavassa teatterissa. Jälkeen päin vaasalaiset kyselivät TuKY-Speksi soundtrackin perään ja toivoivat näkevänsä meidät myös ensi vuonna. Spiilis oli kerta kaikkiaan huipussaan.

Speksi-promoa Vaasan yliopistolla. Kuva: Samuli Salo
Herätys torstaiaamuna kello 05:00 vaasalaisen leirikeskuksen vetoiselta lattialta oli ehkä yksi fyysisimmistä kokemuksista jokaiselle speksitiimiläiselle. Onneksi bile- ja kiertuetiimin joka-aamuinen aamupalatarjoilu odotti leirikeskuksen ruokalassa ja päivä saatiin käyntiin. Bussi starttasi kohti Helsinkiä jo kello 06:00, sillä Helsingissä oli tiedossa poikkeuksellisen kiireinen aikataulu. KokoTeatteri avasi ovensa yleisölle jo klo 16:00, kun kaikissa edellisissä esityksissä Turku mukaan lukien ovet avattiin vasta klo 18:00. Kokemuksella ja ahkeralla yhteistyöllä viimeinen TuKY-Speksin 2014 näytös numero 10 päästiin aloittamaan ajoissa – jälleen kerran täpötäydessä salissa.
Kymmenes näytös päättyi raikuviin aplodeihin ja lopputanssin viimeisen sävelen sekoittuessa yleisön hurraukseen KokoTeatterin lava täyttyi ilon kyyneleistä. Lähes vuoden kestänyt produktio sai arvoisensa päätöksen keväisenä maaliskuisena iltana Helsingissä.

Kuva: Samuli Salo
Upeita ihmisiä, mahtavia muistoja, monia onnistumisen tunteita. Tuottajaamme Petteri Saarista lainaten: ”Speksi on parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa.”
Voiko TuKY-Speksi enää olla huikeampi? OMSTART. Ensi vuonna se tulee olemaan vielä huikeampi.
Laura Vähäsaari
Hyvinvointi- ja tutorointivastaava
TuKY-Speksin 2014 bile- ja kiertuevastaava
mennessä Sosiaalipoliittinen vastaava | helmi 2, 2014 | news

Tulevana syksynä on jälleen se aika, jolloin uudet puput loikkivat Turun kauppakorkeakouluun. Jotta uudet opiskelijat tuntisivat itsensä tervetulleiksi ja pääsisivät mahdollisimman nopeasti jyvälle yliopistossa opiskelemisesta, tarvitaan avuksi tutoreita. Tutor on useimmiten pupun ensimmäinen kontakti yliopistouran alkaessa. Tutor on se henkilö, jonka puoleen pupu voi kääntyä kiperän paikan yllättäessä tai mieltä askarruttavien kysymysten hämmentäessä. Vuonna 2013 otettiin käyttöön paritutorointiuudistus. Voit siis hakea tutoriksi yksin tai yhdessä. Vuoden 2014 uudistuksena tutorit saavat pestistään kaksi opintopistettä. Tutorhaku sekä suomalaisille opiskelijoille, että vaihto-opiskelijoille on käynnissä 3.-28.2.2014. Tarkemmat ohjeet tutorhausta löydät alla olevasta osoitteesta:
https://intranet.utu.fi/fi/yksikot/tse/studying/perustutkinto-opinnot/Sivut/Tutorointi.aspx
Tutoreita haetaan siis seuraaville tutkinto-opiskelijoille:
- Kauppatieteiden opiskelijat (sekä yhteisvalinnan kautta että erillisvalinnoissa avoimen väylää ja suoraan maisterivaiheeseen tulleet)
- Kansantaloustieteen VTK+VTM-opiskelijat
- Kaupan ja palvelujen maisteriohjelman opiskelijat
- Master’s Degree Programme in Futures Studies (FUTU) -ohjelman opiskelijat
- Master’s Degree Programme in Global IT Management (GITM) -ohjelman opiskelijat
- Master’s Degree Programme in Global Innovation Management (GIM) -ohjelman opiskelijat
Ensimmäistä kertaa tutorhaku on samanaikaisesti käynnissä myös vaihto-opiskelijoiden tutoreiksi (kv-tutor) haluaville. Hakulomake on myös sama kaikille hakijoille.
Tutorointi on mainio tapa tutustua uusiin opiskelijoihin ja saada kokemusta tapahtuman järjestämisestä sekä ryhmänohjaamisesta. Tutoriksi voi hakea kuka tahansa vuosikurssista, iästä ja pääaineesta riippumatta. Jos siis haluat olla mukana uusien opiskelijoiden ensiloikissa tai luomassa kansainvälisiä suhteita ryhmänohjaajan roolissa, täytä hakemus helmikuun aikana osoitteessa www.utu.fi/tuutoriksi . Hakulomomakkeet löytyvät sivun oikeasta reunasta.

Syksyä innolla odottaen,
Laura Vähäsaari
Turun KY:n hyvinvointi- ja tutorointivastaava