Uusi baarimestari on valittu!

Uudeksi baarimestariksi valittiin Hanna Rintala.

[separator]
12027667_871625276219969_8203346930252134730_n

Hellou!

 

Olen Hanna Rintala, 21-vuotias toisen vuosikurssin opiskelija, ja arvoisat kanssaopiskelijat; teidän uusi baarimestarinne! Minut on helppo saada innostumaan ja kokeilemaan uusia asioita, oli sitten kyseessä reissaaminen, ruoanlaitto tai jokin haastava tehtävä. Vuonna 2016 minut on voinut bongata KY-Hansan riveistä, ja mitä muutakaan voi siis odottaa Oktoberfestejä ja Beer tastingia järjestämässä olleelta kuin vaihtuvia erikoisoluita baarin valikoimaan. Lisäksi After Workin tarjontaa tullaan tietenkin värittämään muillakin yllätyksillä. Lopuksi totean, ettei sitä joskus kauaskin kuuluvaa porin murretta kannata pelätä, vaan kannattaa rohkeasti tulla kertomaan, jos on mitä tahansa ideoita tai palautetta baarin toimintaa koskien!

 

Nähdään Montun Baarissa!

Vain muutos on pysyvää

Taas vuosi on mennyt ja on aika aloitella uutta. Monelle vuosi 2017 tarkoittaa muutosta. Osa lähtee vaihtoon, osa aloittaa uusissa töissä, osa löytää rakkauden, osa aloittaa aktiivitoimintansa meillä ja osan on aika jättää opiskelut taakseen. Usein muutokseen liittyy pelkoa tulevasta. Muutos kuitenkin kuuluu elämään. Turun KY:lläkin on käynnissä muutoksia. Vuodenvaihteessa iso osa järjestöstämmekin koki muutoksen, kun uudet toimijat aloittivat pesteissään.

Uuden alku tarkoittaa samalla vanhasta luopumista. Omalla kohdallanikin tuntuu oudolta aloittaa puheenjohtajana, kun ajattelee, että hetki sitten sitä oli vielä pienen pieni pupu ja vasta aloittelemassa Turun KY:n toiminnassa. Monesta muustakin varmasti tuntuu samalta: ”Menikö taas yksi vuosi noin nopeasti?” Olo on varmasti samalla helpottunut ja haikea. Pari vuotta meillä toimintaa tehneenä tuntuu hämmästyttävältä taas kerran huomata, miten järjestömme luo nahkansa taas kerran. Tämä on kuitenkin meidän suurimpia voimavarojamme.

Jatkuva uusiutuminen varmistaa sen, että olemme aina ajan hermoilla. Toiminta kehittyy entisestään, minkä ansiosta vanhentuneet käytännöt päivittyvät. Aina asioiden tekeminen uudella tavalla ei ole kuitenkaan helppoa ja se vie aikaa. Varmasti pitkälle ensi vuoden puolelle moni uusi toimija tuleekin kuulemaan edeltäjiltään miten ”silloin meidän vuonna” ja miten ”aina on tehty”.

Meidän tulee voida tehdä uusia asioita ja uudella tavalla vanhoja asioita. Muutokseen tarvitaan kuitenkin kaikkien meidän panostamme. Tarvitsemme kaikissa järjestömme eri osissa tukea kaikilta jäseniltämme. Ei kuitenkaan ole helppoa tulla kertomaan omista ideoistaan, jos emme ole avoimia. Avoimuus onkin avainsana kaikkeen muutokseen. Tarvitsemme avoimuutta, jotta saamme parhaat ideat jäsenistöltä niille, jotka toimintaa tekevät.

Haluankin haastaa niin itseni kuin kaikki järjestömme toimijat olemaan avoimia ja tutustumaan uusiin ihmisiin tulevan vuoden aikana. Ottakaa ympärillänne olevat ihmiset huomioon ja kysykää heidän mielipiteitään. Yleensä viisaimmat ajatukset löytyvät lähempää kuin uskoisikaan.

Maailmalta kuuluu jatkuvasti suru-uutisia ja opiskelijoiden tukia taas leikataan. Negatiivisuus on myös yhä enemmän esillä sosiaalisen median eri kanavissa. Meidän täytyy kuitenkin pitää yhtä ja huolehtia toisistamme koko opiskeluidemme ajan. Yhteisöllisyys on näinä aikoina tärkeämpää kuin koskaan. Opiskelijatoiminnan tulee olla meille kaikille voimavara, jolla pysymme positiivisina ja jaksamme nauttia elämästä opintojen ohella.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta päästä tekemään tänä vuonna puheenjohtajana töitä rakkaan järjestömme eteen. On mahtavaa huomata miten vuodesta toiseen yli 200 ihmistä innostuu toiminnastamme ja haluaa olla mukana kehittämässä järjestöämme ja sen eri toimijoita. Yhteenkuuluvuus ja yhdessä tekeminen on järjestömme sielu. Se ei toivottavasti tule tulevaisuudessakaan muuttumaan, vaikka muutos pysyvä olotila onkin.

Mukavaa vuoden alkua vielä kaikille ja onnea opintoihin! Tehdään tästä vuodesta yhdessä positiivinen meille kaikille!

krisse
Hallituksen puheenjohtaja 2017
Kristian Raitio

 

 

Turun KY:lle on valittu uusi myyntipäällikkö!

Turun KY:n hallitus valitsi kokouksessaan 5.12.2016 uudeksi myyntipäälliköksi Linda Martinin. Linda toimii nuorempana myyntipäällikkönä tammikuun loppuun asti eli alkuvuoden hän ja nykyinen myyntipäällikkö Marianne työskentelevät yhdessä. Linda aloittaa työtehtävissään itsenäisesti helmikuun 2017 alussa. Lue alta Lindan tervehdys!

 

Moikka!

Olen Linda, 22-vuotias Turkuun rakastunut stadilainen. Pääaineena opiskelen markkinointia ja sivuaineena yritysjuridiikkaa (ettei mene ihan käsien heilutteluksi). Kuluvan vuoden olen toiminut Turun Akateemisen Wiiniklubin sihteerinä. Viinin maistelun ohella minut on voinut löytää sitsaamasta ja kuluttamasta Mercan penkkejä.

Viimeiset neljä ja puoli vuotta työelämässä on kulunut kahvimaailman parissa. Vapaa-ajalla rakastan laittaa ruokaa ja viettää aikaa ystävien kanssa. Säännöllisen epäsäännöllisesti minut voi bongata joogaamasta tai salilta. TuKY on lähellä sydäntä enkä malta odottaa, että pääsen kehittämään COREa yhdessä tulevan tiimini kanssa.

Parkkiryhmä täydentyi kuudella uudella jäsenellä!

Parkkiryhmää täydennettiin viime viikolla kuudella jäsenellä. Mukaan saatiin niin tuoretta pupuvoimaa, kuin myös kokeneempia rusakoita. Uudet parkkiryhmäläiset esittelevät itsensä lyhyesti:

 

img_20160512_135310

Riia Rinne, 2. vsk

Heippa! Olen Riia Rinne, toisen vuosikurssin opiskelija ja parkkiryhmän uusi innokas jäsen. Olen paljasjalkainen turkulainen tält pualt jokke. Turun KY:n toiminnassa olen ollut aikasemmin mm. Pikkulaskiaistiimissä ja tänä vuonna pupulauman tutorina. Olen viettänyt Parkilla lukemattomia tunteja elämästäni ja siksi onkin mielenkiintoista päästä nyt kehittämään omaa rakasta Parkkiamme.

 

oskari-pukkila-parkkiryhma

Oskari Pukkila, 1. vsk

Moikka, olen Oskari Pukkila ja ensimmäisen vuoden pupu sekä uunituore parkkiryhmäläinen. Olen Porista kotoisin oleva lätkäjanari ja nykyään harrastuksena on lätkätuomarointi. Tosin pelaan myös KY-Jetsissä, mutta vaikuttaa pahasti siltä, että pelitaitoni ovat kadonneet muutamassa vuodessa sen siliän tien. Odotan innolla, että pääsen kehittämään ja pitämään huolta upeasta Parkistamme!

 

 

masa_kuva

 

Matti Sahko, 3. vsk

Moro! Olen Masa, kolmannen vuosikurssin kylteri, joka on täydentänyt pääainettaan laskis ja rahis sivuaineilla yj ja kansis, jotta lopullisen erikoistumissuunnan päättämisen voi lykätä mahdollisimman pitkälle. Jos johonkin ryhdyn, niin teen sen sitten kunnolla ja ajan kanssa, kuten kaksi vuotta KY-Hansan riveissä ja kaksi syksyä tutorina hääriessä. Täten olenkin innoissani päästessäni tulevaisuudessa parkkiryhmäläisenä vaalimaan kruununjalokivemme eli Parkin kuntoa ja kehittämistä. Arvon kuntalaiset, muistakaahan siivota hyvin! 😉

 

johannamalinJohanna Malin, 1. vsk

Olen Johanna Malin, 20-vuotias pupu, joka on viettänyt syksynsä enemmän haalarimerkkejä kuin noppia keräillessä. Tenttiviikkojen painaessa päälle pohdin kuumeisesti hyviä tapoja vältellä tentteihin lukua, joten vastuuhommia haaliessa päädyin parkkiryhmään. Minut löytää helpommin Börssistä kuin luentosaleista, ja iloiseksi minut saa lasillisella viiniä. Parkki on jo tämän syksyn aikana saanut erityisen paikan sydämessäni ja odotan innolla, että pääsen pitämään Parkin loistoa yllä.

 

fullsizerender

 

Eero Takala, 1. vsk

Ensimmäisen vuoden opiskelija Karkkilasta eli ruotsalaisittain Namibölestä, toimin myös paikallisen melontayhdistyksen hallituksessa sekä raittius-seuran aktiivisena jäsenenä. Alle olen kerennyt hommata jo teollisen muotoilijan tutkinnon ja tästä pirusti luovaa kehittämisintoa Parkin suuntaan. Harrastuksina epäsäännöllinen liikkuminen ja sen kehittäminen säännölliseksi. Pääaineena Parkki.

 

kuva_prMinna Goyal, 3. vsk

Moikka! Meikä on Minna. Kaikenlaista on tullut tehtyä TuKYssä kolmen vuoden aikana, mutta kyllä Parkkiryhmään pääsy oli ehdottomasti hienointa. Tapahtumissa minut tunnistaa Cruella De Vil-äänestäni sekä jatkuvasti pitämästäni Stand-up showsta. Jos saisin ottaa kolme asiaa autiolle saarelle, ottaisin kynsiviilan, pesäpallomailan sekä kaverin. Tuossa järjestyksessä.

Viimeiset (mehustelu)sanat puheenjohtajana

Hallitusvuosi lähenee loppuaan ja se oli sitten siinä. Moni on kysynyt, millainen fiilis on nyt. Vastaan miltei aina, että haikea mutta onnellinen. Haikea siksi, että kahden vuoden aikana olen päässyt tutustumaan mielettömiin tekijöihin, upeisiin ihmisiin ja saanut elinikäisiä ystäviä. Tärkein henkilö, jonka olen oppinut tuntemaan paremmin kuin koskaan ennen on kuitenkin ollut Minä. Tämä onkin se syy miksi olen nyt onnellinen. Tästä saan kiittää Minua. Kiitos, että lähdin mukaan aktiivitoimintaan, vaikka pelotti.

12771777_10205924933384090_8845068428858687232_o

Minä olen luotettava ja välittävä johtaja. Minulla on heikkouteni, mutta haluan aktiivisesti tiedostaa ne, jotta pääsen kehittämään itsestäni parempaa ihmistä. Miksi? Helppo vastaus tähän on: jotta arkipäiväinen elämäni olisi itselleni miellyttävämpää. Kun tunnen itseni ja reaktioni, tulen paremmin toimeen ihmisten kanssa ja osaan mukautua erilaisiin tilanteisiin. Tällöin erilaiset tilanteet stressaavat vähemmän ja nopeiden päätösten tekeminen helpottuu. Näin pystyn myös paremmin tukemaan läheisimpiäni, kun heillä on rankkaa. Saan sosiaalisista tilanteista voimaa ja minusta on ihanaa keskustella ihmisten kanssa ja kuulla heidän tarinoitaan. Tämä on valitettavasti jäänyt taka-alalle hallitusvuosien ajan, sillä olen keskittynyt kehittämään itseäni organisoijana sekä johtajana ja osaajana. Nyt olen kuitenkin tässä kaikessa vahvempi kuin vielä vuosi sitten, saati kaksi vuotta sitten. Välillä pitää laittaa happinaamari ensin omille kasvoille, ja sitten vasta kaverille.

 

14939452_1247734598631412_4370847874640884024_o

Alkuvuonna minulla oli paljon ideoita ja näkemystä siihen, millainen Turun KY:n puheenjohtaja minusta tulisi. En tekisi edeltäjieni virheitä ja lisäisin avoimuutta sekä toiminnan selkeyttä valovuosilla eteenpäin. Toisin kävi. Alkuun asioihin perehtymisessä meni aikaa. Tuli tutustua omaan hallitukseen, jotta tietää miten heitä johtaa. Pakolliset menot alkoivat lisääntyä erilaisten kokousten, suunnitteluiden ja suhteitten ylläpidon muodossa. Piti lukea esityslistoja liitteineen, kirjoittaa erilaisia blogeja ja mielipiteitä, vastata kyselyihin eri kanavissa. Yhtäkkiä oli toukokuu. Tämä kaikki johti siihen, että en päässyt yhtä suurella energialla olemaan se versio itsestäni, mitä esimerkiksi pupuvuonna olen ollut. Uskoisin, että monet tulevat kokemaan tällaisen siirtyessään opiskeluista työelämään. Olen kiitollinen, että vuoden aikana on oppinut paljon nimenomaan tästä aikatauluttamisesta ja eri elämän osa-alueiden välillä tasapainottelusta.

Vuosi on monella tapaa ollut rankka, mutta sitäkin opettavaisempi. Se klisee, mitä kaikki vanhat hokevat, että ”En kadu hetkeäkään mukaan heittäytymistä”, pitää kyllä paikkaansa. Mikäli saisin palata vuoden alkuun, kehottaisin itseäni hengittämään syvään ja uskomaan itseeni heti alusta alkaen. Kun suunnittelee rauhassa ja aikatauluttaa kaiken, niin asiat hoituvat kyllä. Tämän lisäksi, älä ikinä unohda ystäviäsi ja sitä, mikä tekee Sinusta onnellisen. Kiire ja monien lankojen käsissä pitäminen on tehnyt minusta vahvemman. (Lisäksi haluaisin palata pupuvuoteen ja sanoa että ”tee ne peruskurssit”, mutta kaikkea ei taida saada.)

12356934_980765501994991_6234946743707006776_o

Tämä opetus ei koske pelkästään minun vuottani Turun KY:n puheenjohtajana, vaan näen sen helposti verrannollisena kaikkiin opettavaisiin vuosiin. Aina kaikkea ei voi saavuttaa yhtäaikaisesti, mutta pitää olla ylpeä niistä asioista, joissa kehittyy ja mitä kullakin hetkellä pystyy parantamaan. Minä tiedän, että hallitukseni, työntekijät ja monet muut aktiivit tekivät hullun työn vuoden aikana. Osa niistä jää ohjaamaan toimintaamme. Parhaiten kaikessa auttavatkin muut ihmiset.

Täydellisen jaksamisen viikko muodostuu siitä, kun pääsee puhumaan sekä töihin liittyvistä asioista, että jostain aivan muusta. Asioilla on tapana kasvaa kohtuuttoman suuriksi, mikäli niistä ei puhuta. Kommunikaation tärkeyttä kaikessa ei voi korostaa tarpeeksi. Itse en olisi vuodestani selvinnyt ilman läheisiäni. Mekin vasta harjoittelemme suunnittelua, järjestämistä, organisointia ja johtamista. Osa tekee sen opiskeluaikanaan, toiset juuri työuransa alussa ja loput joskus myöhemmin. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole toistaan parempi, mutta suosittelen kaikille vahvasti jossain kohtaa heittäytymistä alueelle, jossa itsellään ei ole osaamisensa rajallisuuden vuoksi mukava olo. Elämä opettaa.

 

Hallitus 2015

Mene ja tee niitä asioita, jotka tekevät Sinut onnelliseksi. Opettele tuntemaan omat heikkoutesi, jotta pystyt joko elämään niiden kanssa tai kasvamaan niistä pois. Tee niitä asioita, jotka ovat saavat Sinut hymyilemään. Sinun ei tarvitse elää massan mukana vaan voit muokata oman elämäsi sen mukaiseksi, miltä Sinusta tuntuu. Työelämässä menestyjiä ovat ne, jotka uskaltavat tuoda omat mielipiteensä esille ja tehdä niitä asioita, jotka heitä kiinnostavat. Oma intohimo asialle ei toki tarkoita sitä, ettei muiden mielipiteitä tarvitse kuunnella. Arvostamalla kaikkien intohimoja erilaisiin asioihin, maailma olisi ja tulee olemaan aika erilainen paikka.

 

15502870_10210931971482511_1398268183_o

Heittäydyin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja nyt osaan sanoa mitä olisin tehnyt toisin. Tämä on merkki kehityksestä ja kasvusta. Ilman tällaista tunnetta, koko vuosi olisi ollut turha. Olen yhä se sama ihminen kuin pupuvuonna tai ensimmäisenä koulupäivänäni ala-asteella Nalle Puh -paita päällä. Nykyään vain hieman itsevarmempana, osaavampana ja viisaampana. Suosittelen.

 

 

Paula Peltomaa
Hallituksen eläköityvä puheenjohtaja

13123305_1079266352144905_7987236595266878152_o

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ps. Ja ainiin, kiitos.