Pupuvuonna minulle oli selvää, että haluan hakea mukaan TuKYn toimintaan. Tutustuin huolella eri jaostoihin ja toimijoihin ja päädyin siihen, että Kulttis oli juuri se jaosto, jonka toimintaan halusin. Päätin hakea ainoastaan Art Directorin pestiä, sillä olin noihin aikoihin erityisen kiinnostunut juuri tuohon pestiin kuuluvista elementeistä. Halvapäivä koitti, ja marssin itsevarmana leuka pystyssä Monttuun, jossa tilaisuus pidettiin. Long story short: en tullut valituksi. En päässyt edes viimeiselle äänestyskierrokselle. Dramaattiseen tapaani marssin halvasta ulos heti AD-äänestyksen päätyttyä ja vannotin itselleni, etten enää koskaan ikinä hakisi mihinkään TuKYn toimintaan tämän nöyryytyksen jälkeen. Pitäkööt tunkkinsa.

Aikaa kului muutamia päiviä, ja aloin kuulla ympäriltäni yllättäviä kommentteja. Moni muisti minut ja itsevarman esiintymiseni tuosta tilaisuudesta. Olin jäänyt ihmisten mieliin positiivisella tavalla, vaikka olin mielestäni täysin epäonnistunut ja nöyryyttänyt itseäni näiden ihmisten edessä. Sain tästä hetkellisen toivon kipinän ja päätin katsoa avoimia hakuja vielä kerran. Päädyin jättämään hakemukseni COREn brändivastaavan pestiin, vaikka suhtautumiseni koko asiaan oli melko skeptinen. Yllätyksekseni pääsin haastatteluun ja tulin valituksi.

Aikaa näistä tapahtumista on nyt kulunut jo muutama vuosi. Silti muistan nuo läpikäymäni tunteet kuin eilisen. Naurattaa näin jälkikäteen vuoden myyntipäällikön pestissä viihtyneenä – täysin järjestöhörhöytyneenä – muistella tuota aikaa, kun kirosin yhden epäonnistumiseni takia koko järjestötoiminnan alimpaan maanrakoon. Voin paljastaa, että epäonnistumisia tuon halvatilaisuuden jälkeen on tullut niin monia, etten tohdi edes muistella. Järjestötoiminta on koulinut minusta, hyvin geneerisestä täydellisyyttä tavoittelevasta, itseään kohtaan kohtuuttoman ankarasta, lukiosta juuri valmistuneesta kympin tytöstä ei ehkä enää niin täydellisen, mutta huomattavasti itsevarmemman ja rohkeamman toimijan. Oli hyvin pienestä kiinni, ettei näin olisi koskaan käynyt.

Olisin kaivannut tuona syksynä enemmän kannustusta siihen, että Turun KY:n toiminnassa on täysin normaalia hakea useampaa pestiä jopa saman halvatilaisuuden aikana. Se, että hakee, eikä tule valituksi ei ole muiden silmissä epäonnistumista, se on rohkeutta. Mitä useampaa pestiä joku hakee, sitä enemmän ajattelen nykyään mielessäni: ”Wau! Tuo henkilö on valmis tekemään töitä päästäkseen mukaan toimintaan. Hänen on todella haluttava tätä.” Haluankin tällä tekstilläni kannustaa kaikkia hakemaan rohkeasti kiinnostaviin pesteihin, vaikkei tulisikaan ensimmäisellä kerralla valituksi. 

Toivoin tätä tekstiä kirjoittaessani omaavani itse eniten pestiin ehdolle asettumisia vuodessa -tittelin Turun KY:n historiassa, jotta olisi uskottavampaa kannustaa muita tekemään samoin. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole. Oli hyvin pienestä, muutaman ihmisen kivasta palautteesta, ja sen jälkeen useista peräkkäisistä onnenkantamoisista kiinni, että olen ylipäätään nykyisessä roolissani tätä kirjoittaessani. Haluan siitä huolimatta kannustaa teistä jokaista oppimaan minun virheistäni, ja hakemaan toimintaan mukaan, kunnes tuo oma paikka järjestössä löytyy. Haluan jakaa sitä kaikkea hyvää, jota itse sain ensimmäisenä vuonna, mitä ilman en olisi tässä tilanteessa nyt. 

Mikäli et aio itse asettua mihinkään ehdolle, muista tsempata ja tukea ympärillä olevia – jopa tuntemattomia – hakijoita. Sinulle pieneltä tuntuvat muutamat rohkaisevat sanat voivat merkitä enemmän, kuin uskotkaan. Minua voi tulla vetäisemään myös hihasta, mikäli jokin hakemiseen liittyvä mietityttää. Toivottavasti sinä, lukija tai minä, tämän tekstin kirjoittaja, voimme toimia jollekin hakijalle sinä tukena, jota hän tuossa hetkessä tarvitsee. Epäonnistumiset kunniaan!

Tsemppiä halvakauteen! 

Ps. Saan yhä nykypäivänäkin aika-ajoin kuulla siitä, miten tein vaikutuksen aikanaan Kulttiksen halvassa. Ei ollut siis turha reissu sekään.

Alina Nikula

Myyntipäällikkö