Niin kuin varmasti monella muullakin, myös minulla on unelma-ammatit vaihtuneet monen monta kertaa. Syystä tai toisesta ne ovat aina tulleet hylätyiksi ja uudet suunnitelmat ovat tulleet tilalle. Nyt kerron hieman siitä, mikä minusta on oikein pitänyt tulla isona näiden 20 vuoden aikana.
Lapsena halusin kovasti, että minusta tulisi isona prinsessa. Jossain vaiheessa kuitenkin totuus iski päin kasvoja ja tajusin ettei se ole mahdollista (höh). Tämän 5-vuotiaan pikkutytön oli siis keksittävä jotain muuta. Tämän jälkeen haaveammatit olivat edes jollain tasolla mahdollisia. 6-vuotiaana aloitin viulunsoiton, jolloin päätin, että minustahan tulee isona viulunsoiton opettaja. Vaikka harrastukseni jatkuikin vielä koronavuosiin asti, jäi tämä haaveammatti jossain kohtaa unholaan.
Alakoulussa rakastuin hiustenlaittoon ja haaveammattikin vaihtui samalla. Kampaajana saisin laittaa hiuksia ja tehdä hienoja kampauksia joka päivä – ja ihmiset vieläpä maksaisivat siitä (whaat). Tämä haave kaatui pääosin ulkoisista syistä, sillä mun kerrottiin olevan allerginen monille hiusväreille. Tähän kuitenkin totesin: ”Musta tulee kampaaja, joka ei käytä aineita”. Kyllä, olen saanut kuulla tästä lausahduksesta erittäin paljon. Yläkoulussa halusin hetken aikaa ryhtyä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Tämä vaihe kesti kuitenkin vain pari viikkoa, mutta sen pienen hetken olin erittäin varma.
Lukion alussa halusin olla aikuisena luokanopettaja. Valitsin kaikki kurssini sen mukaan ja olin varma siitä, että tämä on se oikea ammatti minulle. No, ei ollut. Risuja oli vain yksinkertaisesti enemmän kuin ruusuja. Tässä kohtaa iski hetkellinen paniikki siitä, mikä musta oikeasti tulee isona. Ryhdyin tutkimaan erilaisia opiskelumahdollisuuksia, tein ammatinvalintatestejä ja pohdiskelin opinto-ohjaajan kanssa mahdollisia vaihtoehtoja. Päädyin siihen, että haen opiskelemaan terveystieteitä, koska siinä yhdistyivät mielenkiinnonkohteeni: terveys ja hallinnolliset tehtävät. Abivuonna kuitenkin vaihdoin jäälleen mieltäni ja päädyin hakemaan kauppakorkeakouluun, koska kaupallinen ala alkoi kiinnostamaan enemmän.
Toukokuussa 2020 sain tietää päässeeni Turun kauppakorkeakouluun (jee) ja ensimmäisenä vuonna opiskeluvuonna edessä oli jälleen valintoja: mikä pääaine tässä nyt oikein pitäisi valita? Pitkien pohdintojen jälkeen laskis vei voiton. Tällä hetkellä en osaa sanoa, mikä musta tulee isona. Sen näkee sitten. Aina voi kuitenkin luottaa siihen, että äiti ja isi (sekä oikeastaan kaikki sukulaiset) kyselevät tasaisin väliajoin: ”Noh, mikäs susta tulee isona?”
Kulttuuri- ja perinnevastaava