Laskiaiscroissantti ja liikunta – täydellinen kombo!

Linnut laulavat, kevättä on ilmassa ja vuosi lähtenyt sporttisesti käyntiin.  Tentteihin pänttäämisen, kesätyöstressin ja kaiken muun puurtamisen ohella muistakaa myös virkistää kehoa. Kliseisesti: kun keho voi hyvin, niin mielikin voi hyvin. Reippaile vaikka Kakolaan hakemaan se kuuluisa laskiaiscroissantti (kuulemma 2.2. vika päivä maistaa), tai mene vesijuoksemaan, vaihtoehtoja on loputtomiin. Tärkeintä on laittaa kehoa vähän liikkeelle, kun istuu pitkää päivää hiljastossa selkä kyyryssä.

Myös liikunta TuKYllä ja KY-Sportin toiminta on uuden hallituksen kanssa pyörähtänyt hyvin liikkeelle. On ollut huikeaa nähdä paljon uusia ja vahoja kasvoja viikkovuoroilla. Jos et ole vielä kokeillut maanantaipelejä tai parkin lenkkiä, niin tule ihmeessä mukaan tosi matalalla kynnyksellä! Peleillä ei mitään aikaisempia pallopelitaitoja tarvitse vaan kaiken tasoiset pelaajat ovat tervetulleita ja mokailla saa, (hyvänä esimerkkinä allekirjoittanut onnistui kerran tekemään kolme omaa maalia yhden pelin aikana). Lenkeille voit tulla kävelemään tai juoksemaan ja sen jälkeen nauttimaan Parkin saunasta. Viikkovuorot on myös loistava tapahtuma tavata uusia ihmisiä ja juoksulenkkikin menee hujauksessa, kun juttelee mukavia vanhan tai uuden tuttavan kanssa. Haluankin haastaa kaikki kuntalaiset kokeilemaan jotakin TuKYn toimijan järkkäämää liikuntaa, sillä vaihtoehtoja löytyy loputtomiin: yhteislenkkejä, jääkiekkoa, golfia, pilatesta, dartsia ja vaikka mitä muuta!

Antoisaa Pikkulaskiaista kaikille!

Sporttisin terveisin,

Matlena Karvonen

Turun KY:n liikuntavastaava