Uuden lukuvuoden startti

”Muistiinpanovihot valmiina hankittuna. Vieressä post it laput valmiina. Ylirajauskynät värijärjestyksessä työpöydällä. Herätys aamun ensimmäiseen koulupäivään on asetettu. Uusi lukuvuosi voi alkaa ja olen valmis.”

”Jatkat puhelimen swaippailua. Ylös. Ylös. Alas. Ylös. Tuplaklikkaus. Kotinäytölle. Uusi sovellus auki. Toista. Huominen on tullut tullakseen. Ei sen kummempia valmisteluja tarvita”

”Lenkin jälkeen hikoiluttaa. Huominen ja ensimmäinen luento jännittää. Oli pakko päästä purkamaan jännitystä pienellä uhreilusuorituksella. Nyt vähän helpottaa”

Tässä mahdollisia pieniä tunnelmakatsauksia, joita mahdollisesti osa teistä eilen sunnuntai iltana saattoi kokea ennen maanantain ensimmäisen koulupäivän ja uuden lukuvuoden starttia. Kesä ja loma alkaa olemaan takanapäin. Minulle ja varmasti monelle muullekkin teistä uusi lukuvuosi tarkoittaa freesiä ja uutta starttia. Levänneenä jaksaa paremmin arkea.

Vaikka kesäloma onkin ohi ja on aika palata takaisin sorvin ääreen niin ei lepäämistä, omaa vapaa-aikaa ja palautumista sovi arjessakaan unohtaa. Kevään viimeisen periodin opintojani muistellessani muistin kuinka haastavaa saattoi olla vapaa-ajan ja koulutyön erottaminen kun kaikki tapahtui omassa opiskelija-asunnossani. Välillä päivät saattoivat olla 12 tunnin mittaisia ja välillä pidin useita omaehtoisia vapaapäiviä. Tasapaino puuttui. Uskon ja tiedän, että osa teistä saattaa jopa samaistua tähän. Nyt kun uusi stratti alkaakin tänään otankin tavoitteeksi raivata tasaisesti kalenteriini niitä vapaa-ajan kivoja asioita ’to do’ listojen sijaan. Urheilua, ystäviä, elokuvia, musiikkia, luonnosta nauttimista ja ihan mitä vaan ja kaikkea sitä mistä SINÄ nautit. Ja haluankin haastaa teidät muut toimimaan samoin. Arjen ei tarvitse olla ankeaa, vaan sisältää myös niitä asioita mitkä antaa sinulle drivea elämään. Levänneenä jaksaa paremmin ja itselleen tulee olla armollinen.

Haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa lukuvuoden alkua ja tsemppiä syksyn opintoihin!

Linda Kaivonen,
Turun KY:n talouspäällikkö
Deloitte Trainee

Deloitte Trainee

Deloitten Trainee-haku on nyt auki! Oletko loppuvaiheen opiskelija tai vastavalmistunut ja etsit itsellesi Trainee-paikkaa? Käy tutustumassa Deloitten avoimiin tehtäviin ja hae mukaan viimeistään 15.9.2020!

Paikkoja on auki tilintarkastukseen, veropalveluihin, yritysjärjestelypalveluihin, teknologiakonsultointiin, analytiikan tehtäviin & IT-tarkastukseen. Lue lisää ja hae: www.deloitte.com/fi/traineehaku

PwC hakee traineeita

PwC:n traineehaku on nyt auki! Haemme traineita tilintarkastukseen, veropalveluihin sekä tilintarkastuksen avustaviin tehtäviin Helsinkiin. Tilintarkastuksen traineepaikkoja meillä on tarjolla myös Turun toimistolla! Tutustu tehtävänkuviin tarkemmin täällä https://www.pwc.fi/trainee ja laita meille hakemuksesi 20.9. mennessä!  

 
Haluatko kuulla lisää tilintarkastustyöstä ja traineena olemisesta PwC:llä? Tule mukaan keskiviikkona 9.9. klo 16-17.15 järjestettävään webinaariin ja hyödynnä saamiasi ajatuksia tilintarkastuksen traineehaussa! Ilmoittaudu mukaan täällä: https://kampanja.pwc.fi/tilintarkastuksen-traineehaun-webinaari-ilmoittautuminen-9.9.2020

Haluatko kuulla lisää veropalveluista ja traineena työskentelemisestä PwC:llä? Tervetuloa tiistaina 8.9. klo 16-17 järjestettävään veropalveluiden traineehaun webinaariin ja hyödynnä saamiasi ajatuksia omassa hakemuksessasi! Ilmoittaudu mukaan täällä: https://kampanja.pwc.fi/veropalveluiden-traineehaun-webinaari-ilmoittautuminen-8.9.2020  

Syksyn uudet tuulet

Alkava syksy näyttäytyy meille kaikille varsin erinäköisenä, kun olisi vielä alkuvuodesta uskaltanut millään tapaa kuvitella. Keväällä iskenyt pandemia asetti yhdistyksemme toiminnalle, kuten kaikille muillekin, esteitä, joiden ylittäminen vaatisi järjestötoimijoilta aivan uudenlaista venymistä.

Alkujärkytyksestä selviydyttyä Turun KY nousi nopeasti jaloilleen. Alettiin keksiä luovasti erilaisia etätapahtumakonsepteja, järjestää viikottaisia Zoom-kahvihetkiä ja viettämään sitä kauan odotettua vappuakin – tietysti etänä. Yhdistyksen toimintaa suunnattiin hyvin nopeasti sisäisten prosessien kehittämiseen. Esimerkiksi erilaiset toimintaa ohjaavat dokumentit kävivät kesän aikana läpi päivitysprosesseja ja nyt alkavaan lukuvuoteen alettiin valmistautua aiempaa kriittisemmällä otteella.

Kauppakorkeakoulun uudet puput ovat myös uudenlaisessa tilanteessa verrattuna aiempiin vuosiin. Opinnot aloitetaan pääosin etänä, eikä Mercalle pääse heti ensimmäisestä viikosta alkaen viettämään kahvihetkiä totutulla tavalla. Sekä kauppakorkeakoulun henkilökunta että Turun KY ovat kuitenkin varmistamassa, että uudet opiskelijamme pääsevät integroitumaan osaksi yhteisöämme ensi hetkistä lähtien.

Kaikesta, ennen kaikkea kriisitilanteista, on aina syytä oppia jotain – siitä voi olla varma, että koronan läpi taisteleminen on kehittänyt Turun KY:tä entistä vastuullisemmaksi ja ketterämmäksi organisaatioksi. Tämä näkyy jatkossa tehokkaampana viestintänä, mukautuvampana tapahtumatuotantona ja vieläkin kokonaisvaltaisempana edunvalvontana.

Oikein antoisaa opiskeluvuotta jokaiselle ja tervetuloa juuri sinä, pupu!

Kalle Kahanpää
Hallituksen puheenjohtaja

Tiedote perehdytysviikon tapahtumista

Turun KY:n hallitus on päättänyt järjestää perehdytysviikon tapahtumat huomioimalla nykyiset rajoitukset ja ohjeistukset sekä turvallisuuden ja hygienian erityisellä tarkkuudella. Haluamme tarjota uusille opiskelijoille tilanteen sallimalla tavalla mahdollisimman ikimuistoisen opiskeluiden aloituksen. Ymmärrämme tilanteessa yhteiskuntavastuumme ja olemme tehneet kaikkemme, jotta osallistuminen orientaatioviikolle olisi mahdollisimman turvallista kaikille.

Perehdytysviikon tapahtumat ensimmäisen ja toisen illan osalta on suunnattu ainoastaan pupuille sekä tutoreille, jatkot mukaan lukien. Tapahtumiin ei ole avointa lipunmyyntiä. Jatkopaikkojen ovilla varmistetaan osallistujat nimilistojen avulla, jotta koronavirusepäilyn ilmetessä mahdolliset tartuntaketjut voidaan jäljittää nopeasti ja tehokkaasti. KaupSun osalta jatkoille on pääsy myös rastinpitäjillä. 

Perehdytysviikon tapahtumien pääpaino on ulkotiloissa ja pienryhmissä suoritettavissa aktiviteeteissa. Tapahtumien jatkot ovat kaikille tapahtumaan osallistuville täysin vapaaehtoisia. Ohjaamalla tapahtumien osallistujat yhteen jatkopaikkaan ja estämällä ulkopuolisten pääsyn tapahtumiin Turun KY kykenee paremmin kontrolloimaan tapahtuman osallistujien turvallisuutta. Estämällä isojen ryhmien hajaantuminen useisiin paikkoihin minimoidaan ylimääräiset kontaktit.

Turun KY:n järjestämissä tapahtumissa noudatetaan tarkoin Turun KY:n hygienia- ja turvallisuusohjetta. Ohje koskee niin tapahtumien järjestäjiä kuin niiden osallistujiakin. Lisäksi yhteistyökumppaneiden kanssa on käyty tarkkaa keskustelua vaadittavista turvallisuustekijöistä, jotta tapahtumat ovat osallistujille mahdollisimman turvallisia läpi tapahtuman. Näihin tekijöihin kuuluu muun muassa riittävä määrä käsidesipisteitä ja matala osallistujamäärä tapahtumapaikan kapasiteettiin suhteutettuna. Tapahtumissa on nimitettynä hygieniavastaavia, joiden tehtävä on valvoa turvavälien noudattamista tapahtumien aikana.

Edellä mainittujen tapahtumiin liittyvien toimenpiteiden lisäksi Turun KY ottaa käyttöön koronapuhelimen alkaen maanantaina 24.8., jonne kuka tahansa tapahtumiin osallistunut voi ilmoittaa mahdollisesta koronaepäilystä. Yhteydenotto tapahtuu WhatsApp-viestin välityksellä. Koronapuhelimen tavoittaa numerosta 041 752 6742. Koronaepäilyn sattuessa aloitetaan välittömästi toimenpiteet mahdollisten tartuntaketjujen selvittämiseksi.

Turun KY:n hallitus seuraa yleistä tartuntatilannetta jatkuvasti ja reagoi välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla. Syksyn muista tapahtumista tiedotamme tarkemmin vielä tapahtumien lähestyessä.

Mikäli aiheesta herää kysyttävää, voit olla yhteydessä puheenjohtaja@tuky.fi.