Ilmat lämpenevät, vappu lähestyy sekä koulumme opiskelijat saavat viimein tietää tulevat vaihtokohteensa. Vaihto on monille se asia, jota he odottavat, kun kuuta nousevaa.  Minultakin on kysytty hieman liiankin usein, että aionko mennä jonnekin vaihtoon ja jos aion niin minne? Oma vastaukseni näihin molempiin on ollut jo pidemmän aikaa, etten tiedä.

Tietenkin vaihtoon lähteminen olisi upea kokemus, jota en varmasti tulisi koskaan unohtamaan. Olisi mahdollisuus elää täysin uudessa kulttuurissa, tutustua uusiin ihmisiin, kokea ikimuistoisia seikkailuta sekä irtaantua kaikesta siitä stressistä mikä täällä Suomessa on läsnä arjessa. Pääsisin näkemään maailmaa uudesta näkökulmasta, kehittämään kielitaitoani ja oppimaan itsestäni uusia puolia. Lisäksi se voisi avata ovia tulevaisuudessa esim. opintojen tai työmahdollisuuksien suhteen. Vaikka vaihtoon lähtö saattaa tuntua jännittävältä ja ehkä jopa hieman pelottavalta, uskon sen kuitenkin olevan sen kaiken arvoista.

Jos vaihdossa on näin paljon hyvää, niin miksen sitten osaa päättää lähdenkö vaihtoon vaiko en? Mielessäni pyörii varmaan samat ajatukset, kun kaikilla muilla vaihtoa miettivillä, kuten asunnon jälleenvuokraus, läheisteni jaksaminen varsinkin, kun omilla vanhemmillani alkaa jo olemaan ikää, sekä riittävätkö säästöni puolen vuoden ulkomaan seikkailuun. Olen myös siitä erityslaatuisessa asemassa, että ennen Turkuun muuttoa onnistuin neuvottelemaan itselleni vakituisen sunnuntaivuoron työpaikkani kanssa. Vaihtoon lähtö merkitsisi sitä, että menettäisin kyseisen työsuhteen enkä luultavasti saisi uudelleen samanlaista vakituista työsopimusta.

Omia ystäviäni on lähtemässä ensi lukuvuonna vaihtoon mm. Japaniin, Kanadaan, Espanjaan sekä Italiaan ja voin myöntää kärsiväni hirveästä FOMOsta. Lukukausi jossain lämpimässä ei ole koskaan kuulostanut yhtä houkuttelevalta, kun tällä hetkellä. Ehkä viimein on aika laittaa vauhtia opintoihin ja suorittaa rästiin jääneitä kursseja sekä lopulta kirjoittaa kandiksi.

Ja tosiaan, lähtisin todella mielelläni vaihtoon Kreikkaan.

Kansainvälisin terveisin,

Samuli Koskenneva

Kansainvälisten asioiden vastaava