Taas on maapallo kiertänyt auringon ympäri, ja sen myötä on myös monilla meillä alkaneet uudet tehtävät sekä roolit. Itselläni uusivuosi VPJ:nä on alkanut päivitellessä toimijarekisterejä, suunnitellessa vuoden aikataulua ja kouluttaessa uusia toimijoita. Kevään TuKY-koulutuksessa olikin mukava nähdä kaikkia uusia toimijoita täydessä Osuuskauppa-Salissa valmiina uuden vuoden uusiin koitoksiin. Hauska on nähdä mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Vaihtaako Visio taas logoaan? Syntyykö uusia toimijaryhmiä? Mikä jaosto valtaa minkäkin toimijaryhmän? Varma kuitenkin voi olla siitä, että niin uudet puput kuin vanhat rusakotkin tulevat tarjoamaan meille kaikille viihdettä, edunvalvontaa ja tapahtumia, mistä me kaikki hyödymme. Haluankin jo tässä kohtaa vuotta kiittää jokaista, joka on laittanut itsensä likoon ja hypännyt mukaan toimintaan.
Vuosi voi olla monelle rankka. Tapahtumien järjestäminen on oikeaa työtä ja voi välillä tuntua, että omille harteille tippuu aivan liikaa asiaa. Hyvä onkin muistaa, että kaikki toimintamme on vapaaehtoistyötä ja tätä tehdään sen takia, että siitä nautitaan ja saadaan elämänkokemuksia. Ei siis kannata menettää yöuniaan sitsiruokien tai parkkisiivousten suhteen. On kuitenkin hyvä muistaa silti tehdä hommat kunnolla, niin voi olla itsestään ylpeä ja katsoa vuoden jälkeen taaksepäin hyvällä mielellä. Vuosi tulee menemään nopeasti, joten koittakaa vaalia jokaista hetkeä. Kivoja hetkiä ilolla ja vaikeita hetkiä opin kannalta. Hakekaa vertaistukea toisistanne ja kyselkää kavereiltanne, miten heillä menee. Hienointa Turun KY:ssä on yhteisömme, johon me kaikki kuulumme. Ei vain toimijat ja aktiivit, vaan jokainen kuntalainen. Pidetään siis toisistamme huolta myös vuonna 2025. Toivotankin kaikille TSEmpit uuteen vuoteen ja uusiin haasteisiin.

Kasperi Paassilta
Hallituksen varapuheenjohtaja