Auringon paiste vähenee ja lehdet kellastuvat. Elämä alkaa palautumaan suomalaisille raiteilleen, kun pimeys ja sateet ottavat kansakunnasta vallan. Lindan viime viikkoisten sanojen saattelemana uusi lukuvuosi ja uudet kujeet on pyöräytetty käyntiin. On päästy taas Zoomin ja puoliunessa seurattujen etäluentojen ääreen. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan keväästä. Alkavan syksyn öiseltä taivaalta pilkahtaa esiin kuitenkin jotain suurempaa kuin kuu. Nimittäin yksi suuri kysymys: onko minulla korona?

Tätä kysymystä pohtii lähes jokainen, joka Assarilla vahingossa vetää rapean kalapalan väärään kurkkuun ja meinaa tukehtuen yskiä sitä pihalle. Ensimmäisenä tulee vain mieleen, että voiko se sittenkin olla korona. Ja kuvitelkaa, miltä se näyttää ulospäin. Senhän on pakko olla korona, vaikka kaveri kirjaimellisesti sekunti sitten laittoi vähän reippaamman lusikallisen ruokaa suuhun. My point here? Se leima, minkä siitä saa suoraan naamaansa.

Kesän kääntyessä syksyyn on ollut huomattavissa, että valtakunnallinen media sekä erilaiset sosiaaliset mediat ja viestimet täyttyvät negatiivisista ja syyttävistä jutuista koronaan liittyen. Tämän huomaa myös monien ihmisten omista kommenteista. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole, sillä ei korona kuitenkaan millään tavalla positiivinen juttu (no pun intended) ole ja se täytyy edelleen muistaa ottaa vakavasti. On kuitenkin eri asia, kuinka tätä asiaa käsitellään. Jos ensimmäinen asia, joka tartunnan yhteydessä tuodaan esille, on altistuneiden määrä, niin tälle tartunnan saaneelle se saattaa tuntua julkiselta ristiinnaulitsemiselta. Mieti itseäsi, jos saisit tartunnan ja uutisista saisit lukea vain, kuinka monta olet altistanut toimillasi.

Tähän kaikkeen voi tietenkin heittää vastapalloon argumenteiksi yksilön ja esimerkiksi tapahtumien järjestäjien vastuut sekä ties mitä muita klassikoita. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole nyt käydä keskustelua vasta-argumenteilla vaan herätellä hiukan uutta näkökulmaa asiaa. Käykää tästä keskustelua vaikka Jodelissa.

Mielestäni tietyissä tilanteissa ihmisillä on kuitenkin suurempi kiire lähteä syyttämään yksilöä kuin selvittämään asian taustoja. Monesti asioilla on kaksi puolta sekä taustalla mahdollisesti vaikeita päätöksiä. Kenenkään leimaaminen ja syyttäminen ei tee asiasta parempaa. Parhaimmillaan vain pahempaa. Sanontahan kuuluu, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja uskon, että jos yksilö tekee tyhmästi ja unohtaa oman vastuunsa, hän myös varmasti ymmärtää tehneensä tyhmästi ja kärsii jo valmiiksi ilman, että häntä tarvitsee siitä näkyvästi muistuttaa.

Median ja ympäröivän sosiaalisen verkoston kommentit voivat lisäksi aiheuttaa myös sen, että tartunnan saanut henkilö ei uskalla kertoa tartunnastaan edes perheelleen tai ystävilleen. Lähde siinä sitten kertomaan asiasta lähipiirille, jos asenne on jo valmiiksi syyttävä ja omia valintojasi leimaava. Syyttävällä sormella on helppo osoittaa, mutta pitäisikö välillä sen käyttämistä miettiä hetki pidempään? Pitäisikö välillä edes yrittää ymmärtää ihmistä ja hänen motiivejaan ensin?

Ville Jokinen
Kuntamestari