Valoisat illat, lämpenevät kelit, iki-ihanat siitepölyallergiat ja viimeistäänkin siirretyt kellot ovat kaikessa hiljaisuudessaan tehneet kevään ja kauan odotetun kesän tulon ainakin allekirjoittaneelle selväksi. Niin sitä taas löytää itsensä huomaamasta, kuinka nopeasti tämäkin kevätlukukausi lähenee loppuaan ilman, että on kertaakaan pysähtynyt miettimään, kuinka upeita juttuja on jälleen päässyt kokemaan ja myös itse toteuttamaan!

Ei välttämättä olisi kaukaa haettua, jos toteaisin eläväni tällä hetkellä yhtä elämäni parhaista ajoista. Kaiken kiireen, stressin ja hulinan keskellä haluankin näin vapun orastaessa ottaa hetken aikaa miettiä rauhassa, mitä kaikkea viime kuukaudet ovat pitäneet sisällään.

Vuosi alkoi itselleni melko jännittävällä tavalla, kun sain uuden sekä vanhan NESU-hallituksen kanssa mahdollisuuden päästä järjestämään jokavuotista koko viikonlopun kestoista NESU-Dagen -tapahtumaa. Vaikka viikonloppuun mahtui lukemattomia ylä- ja alamäkiä puhumattakaan yllättävistä käänteistä, ei edes juomia läpi vuotavan lavan alla piileksivä nuorisotila tai vähintäänkin kyseenalaiset nukkumisjärjestelyt saaneet tunnelmaa latistumaan. Etenkin tällaisten tapahtumien jälkeen saan kokea olevani äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen päässyt osaksi niin ainutlaatuista yhteisöä, joka on mahdollistanut minulle unohtumattomien kokemusten lisäksi myös uusia ystäviä ja välillä myös kantapään kautta hankittuja opetuksia.

Tämän lisäksi olen toki päässyt järjestämään myös kahta muuta tapahtumaa yhdessä mahtavan NESU ’25-hallituksen kanssa, jonka lisäksi alkuvuosi on ollut täynnä myös muita upeita juttuja ja ihania ihmisiä, joiden kanssa tutustuminen ja vietetty aika ovatkin olleet ehdottomasti yksiä kevätlukukauden antoisimmista asioista! Ja ainiin, kerkesinhän myös viettää pari viikkoa keväästä maailman toisella puolella – teki muuten hyvää.

Voin todeta, että kaikki nämä unohtumattomat kokemukset ovat enemmän tai vähemmän meidän ainutlaatuisen opiskelijayhdistyksemme mahdollistamia, josta olenkin Turun KY:lle nyt, ja myös vielä pitkään tulevaisuudessa kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä kaikkea niin upeiden ja ihanien ihmisten kanssa, sekä siitä, että voin heidän kanssaan jakaa hyvien hetkien lisäksi myös ne hieman vähemmän hyvät hetket.

Kiitos siis kevät 2025, vaikka et vielä olekaan läheskään loppu. Tätä kevättä rinnassa kelpaa kyllä elellä!

Ja kaikista tärkeimpänä: IHAN PARASTA Vappua kaikille teille, muistakaa pysähtyä nauttimaan ihanista hetkistä, ennen kuin ne lipuvat ohi. <3

Saara Lohikari
NESU-Vastaava