94 päivää. Sen verran on aikaa toisen periodin päättymiseen ja joululomaan. Tämä rajapyykki katkaisee myös maaliskuusta asti jatkuneen Zoomien ja Moodletenttien tahdittaman etäopiskelukierteen, ainakin nykyisen tiedon valossa.

Ottamatta kantaa siihen, mikä olisi paras malli opiskeluiden järjestämiseen tulevaisuudessa, voin melko varmasti todeta, että valtaosa meistä kaipaa ainakin jossain määrin takaisin Mercatorin pöhinään, hiljaston rauhaan tai Osuuskauppasalin hieman epämukaville penkeille. Etäopiskelussa on ehdottomasti puolensa, eikä aamuluennon seuraaminen ole koskaan ollut helpompaa kuin sohvalla peittoon kääriytyneenä. Ehkä se on jopa liian helppoa, kun oman asunnon hiljaisuudessa väistämättä mieleen hiipii ajatus siitä, että mitä opiskelua se tällainen edes on? Noppia kyllä ropisee NettiOpsuun tasaiseen tahtiin, mutta ilman puuttuvaa palasta, opiskelun sosiaalista puolta, tekeminen saattaa tuntua jatkuvalta yksinäiseltä puurtamiselta. Jaetut ilot ja huolet sekä yhdessä koetut hetket ovat merkittävä osa opiskelukokemusta ja omalta osaltaan ne lisäävät opintojen mielekkyyttä. Etäilyn myötä opiskelun sosiaalinen aspekti kokee väistämättä kolauksen.

Uusille opiskelijoille tilanne on vielä haastavampi. Vanhat rusakot pistävät kaveriporukalla opiskelupiirin pystyyn alta aikayksikön, mutta opintojensa alkutaipaleella oleva pupu olisi ilman globaalia pandemiaakin uuden edessä. Uusi kaupunki, uudet ihmiset ja uudet, erilaiset opinnot. Ja nyt kaikki tämä pitäisi ottaa haltuun kertaheitolla kotisohvalta. 

On hyvä, että innokkaat pupuset ovat saaneet nauttia perehdytysviikosta ja maistaa palan TuKYn perinteistä sekä päässeet tutustumaan toisiinsa haastavasta tilanteesta huolimatta. Vaikka uusia sydänystäviä ei välttämättä vielä ole ehtinyt löytyä, kannustan pupuja ottamaan mallia rusakoista: Ota rohkeasti yhteyttä vaikka naapuriryhmän pitkäkorvaan ja ehdota porukalla opiskelua, tietysti turvallisuustekijät huomioiden. LRYA:n tiliristikoita on mukavampi pohdiskella yhdessä ja samalla elinpiiri laajenee sieltä omalta sohvalta vähän muuallekin.

Harras toive on, että vuodenvaihteen jälkeen yliopistossa elämä palaisi jälleen normaaliin uomiinsa ja uudetkin opiskelijat pääsisivät kokemaan opiskelijan arkea siinä ympäristössä, joka meille muille on jo niin kovin tuttu. Kotoa käsin pupun voi olla vaikea hahmottaa sitä, mitä Mercan puheensorinassa höyryävien kahvien äärellä ei voi olla huomaamatta: TSE:llä muodostamme ison, yhtä köyttä vetävän yhteisön, jossa apua saa aina kysyttäessä. Myös jokainen uusi pupu löytää varmasti oman paikkansa tästä vuosikurssien ja kaveriporukoiden kirjosta.

Onneksi 94 päivää ei ole loputtoman pitkä aika.

Sofia Isolauri

Sosiaalipoliittinen vastaava