Äärimmäistä edunvalvontaa

Viime viikonloppuna 19.-20.11.2010 tehtiin kovan luokan
opiskelijapoliittisia linjauksia ja henkilövalintoja. Suomen ylioppilaskuntien
liiton eli tuttavallisemmin SYL:n liittokokous kokoontui kaksipäiväisenä
Järvenpäässä päättämään ensi vuoden toiminnan tavoitteet ja valitsi liitolle
uuden hallituksen. SYL:oon kuuluvat kaikki Suomen yliopisto-opiskelijat
ylioppilaskuntiensa kautta ja ääni valta SYL:ssa jakautuu ylioppilaskunnille
yksi ääni per alkava tuhat opiskelijaa.

TuKY oli liittokokouksessa äärimmäisen hyvin edustettuna
sillä meidän opiskelijamäärän oikeuttaman kahden paikan lisäksi saimme
edustettavaksemme myös TYY:n edustajistossa vaalirenkaamme osallisen,
lääketieteen opiskelijoiden, yhden äänen. 
Kaiken kaikkiaan TYY:n delegaatio, jolla liittokokoukseen osallistuimme
kattoi 16 äänivaltaista liittokokousedustajaa ja näiden varaedustajat, joten
ylioppilaskuntamme vaikutusvalta kaikkiaan 146 äänen joukossa ei ole valtava,
mutta TYY on perinteisesti panostanut valmistautumiseen ja kokousmateriaaliin
tutustumiseen, joten pääsimme tänäkin vuonna näyttämään osaamistamme ja
kiinnostustamme erityisesti eri sektorien työryhmissä, joissa työstettiin SYL:n
poliittista linjapaperia ja toimintasuunnitelmaa.

Pääsääntöisesti TuKY:n edustajina toimimme asiakysymyksissä
osana TYY:n delegaatiota, mutta varsinkin henkilövalinnoissa olimme mukana
luomassa yhteistä kylteri-henkeä ja toimimme yhteistyössä muiden
kauppatieteilijoiden delegaatioiden kanssa. Vaikka suuria muutoksia vuoden takaiseen
olikin tapahtunut ja TuKY sekä KY olivat menettäneet asemansa omina
ylioppilaskuntina yhteistyö sujui äärimmäisen hyvin ja mukaan saatiin myös
uusia kylterijärjestöjä, joten tulevaisuus näyttää kylteriyhteistyön kannalta
entistäkin valoisammalta.

Erityisen tärkeän tämän vuoden SYL:n liittokokouksesta teki
se, että tuleva vuosi 2011 on eduskuntavaali vuosi. SYL on yksi Suomen
vaikutusvaltaisimmista opiskelijoita ja nuoria aikuisia edustava järjestö ja
esimerkiksi opintotukiuudistusta valmisteltaessa SYL on ainut opiskelijoiden
etujärjestö, joka otetaan valmisteluihin mukaan. Tästä syystä  olikin erityisen tärkeää saada SYL:lle
edustava ja pätevä hallitus sekä oikean suuntainen linjapaperi ja
toimintasuunnitelma, jotta eduskuntavaaliehdokkaisiin ja erityisesti tulevaan
hallitusohjelmaan pystytään vaikuttamaan mahdollisimman hyvin opiskelijoiden
etua ajavasti.

Tärkeät asiat herättivätkin paljon keskustelua ja jopa,
ainakin näin kylterin näkökulmasta, välillä todella omituisia näkemyksiä,
joiden takia kaksipäiväinen liittokokous olikin melkoinen istuntamaraton.
Kokous alkoi aikaisin aamulla perjantaina ja keskeytyi kuuden aikaan illalla,
jonka jälkeen työryhmät kokoontuivat tarkastelemaan SYL:n asiakirjoja
tarkemmin. Työryhmien jälkeen seurasi puheenjohtaja ehdokkaiden paneeli, jonka
jälkeen yhdessä muiden kylteri- ja teekkaridelegaatioiden kanssa haastattelimme
kaikkia hallitustyrkkyjä aina aamuyön tunneille asti. Tiukan tenttauksen jälkeen
delegaatiot siirtyivät neuvottelemaan mahdollisesta tulevasta puheenjohtajasta
ja hallituksesta ja itse pääsin nukkumaan viiden aikaan aamuyöllä. Seuraavana
päivänä liittokokous jatkui jo yhdeksältä aamulla, joten yöunet jäivät melko
lyhyiksi. Lauantain agenda oli työryhmien muutosesitysten käsittelyä ja
henkilövalintoja. Tiukat äänestykset huipentuivat hallituksen valintaan, joka
ei ainakaan SYL:n lähihistoriassa ole ikinä mennyt niin tiukalle, kuin tänä
vuonna. Tiukasta asiasta ja osittain ääntenlaskennan venymisen takia pääsimme
TYY:n delegaation kanssa suuntaamaan takaisin kohti Turkua noin seitsemän
aikaan illalla mukanamme tuore SYL:n hallituksen jäsen, TYY:n hallituksen tämän
vuoden alayhdistys- ja ympäristövastaava, Anna Mäkipää.

Mitä viikonlopusta sitten jäi käteen? Ainakin istumalihakset
ja kokouskunto on hiottu itselläni ensi vuoden luottamustoimien vaatimaan
kuntoon. Taskuun jäi myös elämäni ensimmäinen kokousnukahtaminen, sillä
perjantaina energiajuoman avulla valvoneena kofeiinin vaikutukset olivat
lauantai aamuna nollissa ja hieman pitkäveteisemmän puheenvuoron aikana,
varaedustajana toimiessani, pääsin torkahtamaan hetkiseksi. Sain myös roima
annoksen lisää kokemusta siitä miten opiskelijoiden edunvalvonta maassamme
toimii ja ennen kaikkea monia uusia ystäviä kylteri-perheestä.

 

Tommi-Juhani Jokinen

TuKY:n/TYY:n varaliittokokousedustaja

Hallituksenvaihtokuhinoita ja rusinoita reppuun

Elellään jännittäviä aikoja.
TuKY:n hallitus ’11 valitaan huomenna yhdistyksen kokouksessa. Valitettavasti
ilmassa on ollut kuitenkin melko paljon äänestyshaluttomuutta, ja sellaista
uskoa, ettei omalla äänellä kuitenkaan ole mitään väliä. ”Uudesta hallituksesta
tulee äänestäjäkuntansa näköinen.” Klisee. ”Äänestämättä jättäminenkin on
päätös.” Klisee. Noh, nämä pitävät kuitenkin paikkansa, ja jättämällä
äänestämättä annat jonkun muun päättää puolestasi. Etenkin puheenjohtajan
paikan ollessa tänä vuonna erittäin kilvoiteltu (hakijoitahan siihen on jopa
viisi, http://www.tuky.fi/hallitustyrkkyjen-2011-esittely),
luulisi kuitenkin luvassa olevan kiintoisat mittelöt…Näin sanoo myös juuri
tuntisen sitten päättynyt hallitustyrkkyjen kyselytunti!

Eipä siitä tosin sen enempää,
jokainen päättää tietysti puolestaan äänestämisestään tai
äänestämättömyydestään, ja paljon siitä on jo keskustelua virinnytkin.
Ajattelin kuitenkin käyttää tämän tilaisuuden hieman valaisemalla sitä, mitä kaikkia
kauhuja uutta hallitusta valintansa jälkeen kulman takana odottaakaan;)

Uuden hallituksen perehdyttäminen
ja tiedonsiirto uusille toimijoille ei ole mikään lyhyt prosessi. Eikä sen niin
pitäisi ollakaan, muuten päädytään keksimään pyörä vuosittain uudelleen. Omassa
hallituksessammehan kaikki olivat hallituksessa ensikertalaisia, joten
yhteydenpito vanhoihin, niin meitä edeltäviin kuin heitä vanhempiinkin, oli
äärimmäisen tärkeää koko kauden ajan. Rusinoita reppuun pyritään tietysti
antamaan ennen kauden alkua niin paljon kuin vain on mahdollista, mutta paljon
tulee väistämättä kysymyksiä vasta matkan varrella eteen.  ”Tiedonsiirto” alkaa viimeistään
perehdytysviikonlopussa ensi viikolla, jolloin koko uusi ja vanha poppoo
keräännymme lyömään viisaat (?) päämme yhteen. Tällöin jokainen
hallituksestamme pitää suhteellisen tiiviin esitelmän omasta sektoristaan
jatkavalle hallitukselle, jotta he saisivat mahdollisimman hyvän kuvan siitä,
mitä kaikkea hallitustyöskentely pitää sisällään ja kokonaisuudet
hahmottuisivat oman sektorin ylitsekin. Hallitushan vastaa yhdessä tekemistään
päätöksistä, eikä työskentely ole missään nimessä oman sektorin kanssa yksin
painimista. Uusi hallitus tulee myös olemaan ensimmäinen taho, jolle Kyllupin
tulokset esitellään, tarkoituksenamme antaa evästystä ensi vuoden TuKY:n
strategian valmisteluun.

Perehdytysviikonlopussa on paljon
kyse pitkälti myös toisiin tutustumisesta ja huumistelusta, bondauksesta ja
ryhmädynamiikasta. Klisee tämäkin, mutta ensiarvoisen tärkeä asia. Kun
vapaaehtoishommia kuitenkin tehdään, niin ei siitä kauaa mitään tulisi naama
irvessä vääntämällä. On kyllä tullut monesti huomattua, että kiireiden ollessa
pahimmillaan, juuri se yhdessä tekeminen ja ajoittaiset irtiotot auttavat
parhaiten jaksamaan:)

Oman sektorin jatkajan
perehdyttäminen sitten onkin luku sinänsä. Perehdyttämistä erinäisiin
käytäntöihin, työskentelytapoihin, tapahtumiin, projekteihin, vuosikelloon yms.
tapahtuu pitkin joulukuuta, kuten myös tutustuttamista eri yhteistyötahoihin.
Jokainen hallituslainen kirjoittaa myös testamentin omasta sektoristaan, itse aikoinaan
saamansa testamentin pohjalta, jossa käydään tosua eli toimintasuunnitelmaa
paaaljon yksityiskohtaisemmin läpi kaikkea ylläkin mainittua. Itselleni tuli
ainakin viime vuonna näihin aikoihin yllätyksenä se, miten paljon kaikkea hiljaista
tietoa onkaan olemassa (ja myöhemmin iski vastaan, miten mahdotonta sitä voikaa
olla juuri kriittisellä hetkellä löytää). Niin Patrian kätköissä kuin
verkkolevyilläkin on sen verran materiaalia ja perimätietoa tarjolla, että
testamentin on tavallaan tarkoitus olla tietopankki, joka ohjeistaa siihen,
mistä tai keltä lisätietoa löytyy. Rakkaaseen toimistoomme Patriaan liittyykin
myös kaikille yhteinen toiminnanjohtajan pitämä Patria-perehdytys, jolloin
ohjeistetaan mm. siihen, mistä kahvikupit sekä tiskiharja ja tiskikone löytyvät
(tuntuvat olevan usein hukassa), mitkä hyllyt on millekin pyhitetty, mikä
vuosijuhlalahja on keneltäkin tullut ja mikä sen tarina on, miten se tulostin
nyt toimiikaan, ja miten saan perittyä kokouskulut takaisin häh.

Meillä vanhoillakin on siis vielä
jokusen verran loppuun vietäviä projekteja, yhteisistä esimerkiksi juuri yllämainittu
Kylluppi ja sen tuloksien analysointi, sekä omien sektoreidemme solmut, jotta
asiat saadaan siihen kuosiin, että ne kehtaa ojentaa eteenpäin;) Oman hallitusvuoden
viimeisen blogin ollessa käsillä ja otteen Patrian avaimesta tarratessa entistä
tiukemmin, otan vapauden lainata erään yhteistyöjärjestömme puheenjohtajan
juhlapuhetta: ”…ja ilman teitä, en olisi myöskään tavannut teitä.” Kiitos
omasta puolestani loistavasta ja kenties tähän mennessä elämäni
opettavaisimmasta vuodesta!:)

 

Saila Kokkonen

TuKY hallitus ’10

Koulutuspoliittinen vastaava

 

 

….jaaaa loppumainokset vielä
tietysti:

A.      Vaikuta
vähintäänkin antamalla äänesi (ja/tai asettumalla ehdolle) huomisessa
yhdistyksen kokouksessa. (Montussa klo 18->, muonituksesta huolehdittu,
jotta jaksamme kaikki paremmin)

B.      Vaikuta
vastaamalla Kylluppiin, ja auta meitä ja tulevia toimijoita kehittämään
toimintaa jäsenistön näköiseen suuntaan! (auki su 28.11. klo 23.59 asti, http://www.webropol.com/P.aspx?id=489094&cid=16299795
)

Reader’s digest- Valitut palat

TuKY-henki, legendaariset bileet ja kuinka mukavaa
yhdistystoiminta ovat jo käytettyjä blogiaiheita, joten kirjoitin hieman
vuorovaikutteisemman blogin tällä kertaa. Kausi alkaa lähestyä loppuaan, joten poimin
joitain rakentavimmista forumpalautteista menneeltä vuodelta ja kommentoin
niitä. Kiitokset avusta blogin kirjoittamisessa herroille Kallonen &
Lassila sekä tietenkin Anonyymille.

 

Pornobileet

 

”Montussa, äänestän ainakin itse jaloillani enkä tule
juhliin! Kehotan muitakin tähän!”

Anonyymi 
29.10.2010 13:39

 

”Siellä pystyn vapautumaan ja päästämään sisäisen petoni
irti.”

Anonyymi  29.10.2010 08:31

 

Anonyymin
protestiliikkeestä huolimatta muutama satunnainen kävijä eksyi taas tänä vuonna
pornobileisiin. Kuitenkin tästä huolimatta julhissa ihmeteltiin Anonyymin
poisjääntiä.

 

TuKY tyttökalenterin tiimi muodostettu!

 

”Muistakaahan
laittaa tyttöjen numerot mukaan!! T. Vanha
setä”

Anonyymi
05.10.2010 15:24

 

On mukavaa huomata, että olemme onnistuneet
tavoittamaan vanhemman osan jäsenistöstämme ja herättämään laajempaakin
kiinnostusta setien keskuudessa.

 

Cantus Mercurialis – kuoroharjoitukset

 

”tekis niin
mieli sanoo ihan suorat sanat mitä ajattelen tälläsesta touhusta. ai että
raivostuttaa.”

Anonyymi  26.07.2010 07:40

 

Valitettavasti kaikki toiminta ei miellytä koko jäsenistöä,
mutta toivottavasti Anonyymillekin löytyisi jotain mieluisaa TYYn 128
alayhdistyksen joukosta. Voin suositella Akateemista nintendo kerhoa
tai yliopiston ulkopuolista Mieskuoro huutajat ry:tä.

 

TuKY ry:n hallitus 2010 valittu

 

”Siellä se
sisäpiiri taas pisti kaverit vetovastuuseen… Kuka voi väittää, ettei ollut
ihan "äänestän kaveria"-vaalit? Paikalla joku 100 ihmistä 2000sta…Toi Leinokin
on sitä Ulkkiksen sisäpoppoota.”

Anonyymi 
19.11.2009 15:40

 

Illuminati,
Novus Ordo Mundi ja Sisäpiiri kokoontuvat taas tänä
vuonna montussa 23.11.2010 TuKY ry:n syyskokoukseen, jossa voi äänestää
kaveriaan tai vaikka ihan tuntematontakin henkilöä hallituksen jäseneksi.
Lisäksi silloin on viimeistään aika laittaa Leino pihalle!

 

Harkkasitsit

 

”Saako
sitseillä käyttää kännykkää???” 

Anonyymi  29.08.2010 15:00

 

Kyllä, sitseillä saa käyttää matkapuhelinta ja sieltä
saa myös kissanruokaa!

 

Hallituksen kokous

 

”Natsit
koittavat estää parkin käytön. Siitä pitäisi tehdä yhteinen tila, jossa olisi
ovet auki ja kuka tahansa voisi tulla paikkalle.”

Anonyymi 
15.04.2010 16:49

 

”Aika
mielenkiintoinen näkökanta. TuKY (ry):n
ainoa todellinen tehtävä on palvella Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden
tarpeita. Se että ainejärjestöt ja TuKY ovat rinnan yhteisen suuremman
opiskelijakunnan jäseniä ei vaikuta siihen että ainejärjestöjen tuottamat
palvelut ovat edelleen kohdistettu koulumme opiskelijoille, jopa enemmän kuin
Ry:n jaostojen. Toiseksi,
opiskelijoiden olojen parantamiseen tähtäävää yhdistystoimintaa ei muutenkaan
kannata rinnastaa yritystoimintaan jonka tavoitteet ovat aivan muualla. Kyse ei
myöskään ole negatiivisesta seuraamuksesta vaan siitä että sääntöjä
pohdittaessa ei ole otettu huomioon kaikkien osapuolien tarpeita riittävästi”.

Nonyymi  13.04.2010 20:50

 

Mediassa on esitetty huolta nousevasta
oikeistoradikalismista ja tarkkaavainen Anonyymi epäilee myös havainneensa
ääriliikkeen nousun parkilla.Valitettavasta radikalismista huolimatta on
kuitenkin  mukavaa huomata, että
Anonyymin vähemmän tunnettu serkku Nonyymikin on päässyt keskusteluun mukaan.

 

Pappa Betalar -kampanja käynnistyy!

 

”antaisin
mitää vaa ettei tarttis tulla enää ikinä turkuun.”

Anonyymi  05.08.2010 17:50

 

Ymmärrän ettei ole helppoa syntyä kultalusikka suussa,
varsinkaan jos joutuu rahoittamaan opintonsa, niin sanotulla Pappa finance
-mallilla. Casinon toiminnasta voisit ehkä löytää apua.

 

TuKY ry:n hallituksen kyselytunti torstaina 22.4.

 

”saako sisäpiirikin tulla vai ainoastaan
anonyymit?”

Anonyymi 
20.04.2010 16:45

 

Kyllä Sisäpiiri ja Anonyymi
ovat tervetulleita osallistumaan. Myös Illuminaatilla on läsnäolo-oikeus, mutta
ei puheoikeutta.

Muskeliveneitä ja helikoptereita!

mennessä | marras 8, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi

Koska edellinen blogi oli asiapainotteinen ja koska edustan hallituksemme hupisektoria ja ryhmä rämää, päätin heittää tämän blogin ranttaliksi!

Muskeliveneitä, helikoptereita, ilmaista viinaa – onko tämä kaikki totta? Tätäkö on hallitustyöskentely? Aion kertoa teille kaikesta siitä hauskasta, mitä hallitusvuosi tuo tullessaan ja mistä ne kultaiset muistot, joita vielä kiikkustuolissa muistellaan, syntyvät.

Hallituskauden aikana oppii tuntemaan oman hallituksensa lisäksi hyvin myös muuta jäsenistöä. Lukuisissa kinkereissä, joissa usein on vain ”ihan pakko” olla mukana esimerkiksi sen takia, että niitä on itse järjestämässä, tutustuu uusiin mahtaviin tyyppeihin. Hallituksen tehtäviin myös kuuluu edustaa muiden opiskelijajärjestöjen ja ylioppilaskuntien vuosijuhlilla TuKYä, ja näin pääsee tutustumaan opiskelijoihin ympäri Suomen. Vujut ja erityisesti Sillis eivät tunnetusti ole kuivimpia juhlia, joten huumoria, myötähäpeää ja morkkiksiakin riittää.

Vappu taas on aivan oma juttunsa. Hallitus edustaa TuKYä esimerkiksi Wappusouduissa, joissa ainoa sääntö on, ettei TuKY toimi millään tavalla sääntöjen mukaisesti. Huijauskeinoina on käytetty vuosien varrella muun muassa omaa poijua, maalia, kisabaaria ja milloin mitäkin. Perinteisesti uusi ja vanha hallitus myös pitävät oman vappubrunssinsa aattona. Tästä pääsen onneksi itsekin nauttimaan vielä ensi vuonna!

Vujuviikon häslinki on myös omaa laatuaan hallituksen jäsenille. On muun muassa juhlakokouksia, vierailua perustajamme Maija Grunströmin haudalla (yllättävän hauskaa pyöriä monen neliökilometrin suuruisella hautausmaalla pimeässä) ja hallinnon omat kokkarit.

Vakaasti olen myös kulttuuri- ja perinnevastaavan rooliini vedoten tälläkin kaudella yrittänyt ylläpitää hallituksen virkistysiltoja, jotka ovat suorastaan pakollisia ryhmädynamiikan ja itse kunkin pään kasassa pitämiseksi!

Treffit muiden kylterihallitusten kanssa ovat jääneet myös elävästi mieleen. SEFE-päivät, Kylteripäivät, sektoritapaamiset… Onneksi ollaan kyltereitä, sillä porukka on taatusti hauskaa.

Sen tahdon hallitustyöskentelystä sanoa, että niin hauskaa on ollut, ettei vuoden toivoisi loppuvan ollenkaan! Onnellisia ovat ne, jotka seuraavaan hallitukseen tulevat valituiksi ja pääsevät tästä kaikesta nauttimaan!

Hallitusinfohan järjestetään maanantaina 8.11.klo 18.30 Montussa ja hallitushaku on auki sunnuntaihin asti… 😉 

Kolmen viikon kuhinat..

mennessä | loka 31, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi

TÄH?

Enää siis kolmisen viikkoa ja on taas aika valita uudet TuKY:n
hallituslaiset! Ottakaahan siis kalenterit käteen, sillä info TuKY:n
hallituspaikoista järjestetään maanantaina 8.11. Ja tietenkin vielä se
tärkeämpi päivä, eli 23.11, jolloin järjestetään syyskokous ja
hallituksenvaihto….

Mikä tässä hommassa sitten on niin hienoa ja mitä ihmettä
siellä hallituksessa oikein touhutaan?

Omasta puolestani voin sanoa hallituskauden olleen erittäin
opettavainen kuin myös täynnä haasteita ja ikimuistoisia hetkiä. Perusduuniin
ovat kuuluneet viikottaiset kokoukset, monet iltakoulut aina tietojärjestelmistä
KaupSu-rastin suunnitteluihin, kun taas omaan yrityssuhdevastaavan rooliin kuulunut
tiivis yhteydenpito ja kahvittelu yritysten kanssa. Vuoden isoja projekteja ovat olleet
hissi- ja kulunvalvontaprojektit Parkille, korkeakoulun 60-vuotiskekkerien
järjestäminen, vaikuttaminen sähköisten tietojärjestelmien projektiryhmissä,
matrikkeliprojekti, sekä vielä tulossa olevat Kylluppi (kysely) ja mahdollinen ”tempaus”
yliopiston varainhankinnan hyväksi, muutamia mainitakseni. Erilaisia projekteja
onkin riittänyt ja vastuualueesta riippumatta  on hallitustyöskentelyssä päässyt, ja aika
ajoin nakitettu, näissä kaikissa enemmän tai vähemmän vaikuttamaan ja
toimimaan. Suoraan voinee sanoa, että hommat eivät TuKY:ssä pääse loppumaan ja paljon
onkin kiinni omasta aktiivisuudesta, jota kaivataan myös tulevilta
hallitustyrkyiltä.

Usein ensimmäinen kysymys kuuluu että paljonko
hallitushommiin kuluu aikaa? Tähän on mahdoton yksiselitteisesti vastata. Viikkokokous
ja kuukausittaiset iltakoulut ovat oikeastaan ainoat säännölliset aikaa vievät
tapahtumat, muuten riippuu paljolti meneillään olevista projekteista. Meidän
porukastammekin löytyy väkeä jotka ovat samalla opiskelleet normaalia tahtia,
kun taas itse on tullut vähennettyä kurssien määrää muutamalla..

Pakertamisen ohesta on tietenkin jäänyt mieleen erinäisiä
reissuja ja tapahtumia. Hallituksen yhteinen reissu Warrantin vuosijuhliin,
juhliminen kauppakorkean henkilökunnan kanssa TSE:n 60-vuotiskekkereissä,
pankinjohtajien kanssa kahvittelut, Parkin hissin ensiajelut ja hauskat hetket
hallitustovereiden kanssa näistä nyt päällimmäisenä mielessä. Nämä ovatkin varmasti
sellaisia tapahtumia mitä voi vielä vuosienkin päästä kiikkustuolissa muistella
lämmöllä. Eipä hommat tietenkään aina ole olleet niitä Leinon helikoptereita ja
muskeliveneitä, mutta useimmiten kokouksissa ja iltakouluissa on työnteon
lomassa saanut hekottaa hyvien tyyppien kanssa hetken jos toisenkin. Voin
suositella tätä niinkin vilpittömästi, että taidan asettautua myös itse ehdolle tulevalle vuodelle..  😉

Haut näitä muistoja hankkimaan alkavat viikon päästä
maanantaina ja nyt alkaakin olla aika miettiä mikä olisi juuri sinun pestisi
ensi vuonna? Yrityssuhdevastaava tietenkin ensisijaisesti, mutta toisaalta kiinnostaisiko
hoidella puolen miljoonan sijoituksia, keksiä miten parikymmentätonnia arkikäytössä
nielevä Parkki saadaan säilymään jälkipolville tai istua pohtimassa
korkeakouluväen kanssa miten siitä YLY:stä saataisiin koulun paras kurssi? Auttaaksemme
pohtimaan mikä olisi juuri tuo sinun pestisi, järjestämme siis 8.11
infotilaisuuden missä voi vapaasti kysellä eri pesteistä ja tuolloin pestejä myös
avataan huomattavasti kattavammin. Eikä mikään tietenkään estä kiskasemasta
hihasta käytävällä tai kirjoittelemasta tähän perään askarruttavia kysymyksiä..

Nähdään siis viimeistään infossa viikon päästä maanantaina!

 

Miikka Mäkiö
Yrityssuhdevastaava – vpj 2010

 

Wuosijuhlat 2010 takana – mitä jäi käteen?

mennessä | loka 24, 2010 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi

Sunnuntai 24.10.2010 klo 18.00.

Takana kaksi päivää melkoista menoa ja haipakkaa, ja sitä ennenkuulemma myös joku tenttiviikkokin. Nyt kyllä puhaltaa..

Hyvinvointi- ja tutorointivastaavana ei Wuosijuhlien järjestelytkuulu sinällään omaan pestiini mitenkään, enkä niihin osallistunutkaan muutakuin edustuksellisessa roolissa, mutta silti olo on kuin pesukoneen ja mankelinläpi vedetyllä rievulla. Wuosijuhlaviikon aikana tuli koluttua läpi niinWuosijuhlaviikon avajaistilaisuus, tanssikurssi, hallituksen juhlakokousentisessä Lehtisen kahvilassa (nyk. Wiklundin Aschan), etikettikurssi, käyntiMaija Grundströmin haudalla ja tietenkin itse juhlaviikonloppu, josta enemmän seuraavassa.

Kauan ja innolla odotettu perjantai alkoi aamuisen TKMSY-tentinmerkeissä, josta ei jäänyt jälkipolville juuri kerrottavaa – mieli seikkaili joihan muissa yhtälöissä kuin tulkitsevassa tilastotieteessä. Oululaiset Finanssiry:n hallitustoverit saatiin onnellisesti majoitettua olohuoneen nurkkaan,joten olikin aika suunnata kohti koulua ja KH2:sta autokyydin saattelemana.Perillä odotti pukuongelmistaan selvinnyt ihana avecini ja kokkarihuoneellinenmaailman upeimpia ihmisiä ja parhaita ystäviäni – hallitustoverini ja kokoWuosijuhlatiimi. Oli aika avata vujut pre-cokkareiden merkeissä! Skumppamaistui yllättävän hyvältä ja mahaan hiipinyt pienoinen jännä sai varsinnopeasti kyytiä tutussa seurassa ja juhlatunnelman tarttuessa kuumeen lailla jokaiseenpaikalla olleeseen. Pian piti kuitenkin jo siirtyä Mercalle ottamaan vastaanmuita kauppatieteellisiä kylterihallituksia, muita Turkulaisia sidosryhmiä sekäkorkeakoulun edustajia.

Varsinainen cocktai-tilaisuus meni läpi sujuvasti. Emäntä ja isäntäSanna Laaksonen ja Janne Haikonen toivottivat seremoniamestari JoonasKärkkäisen johdattamana vieraat tervetulleiksi ja kohotettiin yhteinen maljaTuKY:lle. Hallitus otti vastaan vieraiden tuomat lahjat ja tervehdykset joistavielä tässäkin kaikille iso kiitos! Erityiset kiitokset haluanhenkilökohtaisesti esittää Kauppakorkeakoululle ja SEFE:lle, sillä näin uutenaparkkiryhmäläisenä mikään ei liene hauskempaa kuin päästä aloittelemaan kauttaasentamalla uutta TV:tä ja Xboxia Parkin yläkertaan! Ehkäpä löytyy vielä jokinsaunailtakin jolloin uusi Singstar päästään avaamaan paketistaan myös..!

Cocktail-tilaisuuksien jälkeen oli vuoro toimia jälleen isäntänäpäästämällä Helsingin KY:n hallitustoverit myös kotiini. Onneksi asun aivanVPK-talon vieressä, joten ei tullut suurta ongelmaa siirtymisten kanssa. Pääjuhlaansiis selvittiin ajoissa ja ilmassa alkoikin olla jälleen varsin odottavatunnelma. Naiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja miehetkin edustivat frakeissaan– olo oli melkoisen surrealistinen kun katsoi ympärillään ollutta säihkettä,VPK:n komeita puitteita ja ennen kaikkea iloisesti keskenään seurusteleviakylterimiehiä ja -naisia!

Löysin itseni plaseerattuna PorKY:n puheenjohtajan ja ihanan avecinivälistä ja ympärillä näytti olevan muutenkin paljon tuttuja porilaisia naamoja –pöytäseura oli siis sieltä parhaimmasta päästä ja jo tässä vaiheessa osasinodottaa hauskaa iltaa! Juhlan aikana meitä viihdyttivätkin mm. mieskvartettiMercanto, Cantus Mercurialis ja luonnollisesti omat ihanat laulunjohtajammeIsadora Kamotskin ja Joonas Joki-Korpela! Suuret kiitokset kaikilleesiintyjille ja ennen kaikkea juhlapuhujallemme Arno Leinolle! Juhlanloppupuolella heitettiin jalalla koreasti tanssilattian puolellatanssikurssilla saatujen oppien avulla ja yllättävää kyllä vältyttiintallaamasta kenenkään varpaita!

Pääjuhlan jälkeen oli aika suunnata kohti Monttua, mistä juhlasuureksi yllätyksekseni olikin aiemmasta poiketen siirretty Juhlasaliin jakoulun aulaan! Alun hämmennyksestä toivuttuani täytyy todeta että päätös oliaivan erinomainen, sillä alue toimi mielestäni tilana aivan erityisen hyvinnimenomaan vuosijuhlien tarkoituksessa, vaikkakin Montun perinteet tänä vuonnajäivätkin ehkä hieman taka-alalle. Tässä kohtaa ainakin allekirjoittaneella oliilo ylimmillään, ja vasta myöhemmin sain kuulla että Juhlasalissa oli ollutlivemusiikkiakin tarjolla! Missä lienee mies tässä kohtaa viipottanut menemään,sitä on paha lähteä sanomaan, mutta hauskaa on ainakin ollut!

Parkin jatkoillekin selvittiin ja joskus puoli kuuden hujakoilla taksisuuntasi takaisin keskustaan kämpille nokosille ja Sillisetkoille. Yllätyksenäkämpältä löytyi myös yksi kappale aivan uusiakin Helsingin KY:n edustajia, jokajotakin kautta oli onnistunut kaiken lisäksi valtaamaan talon ainoansohvapaikan..

Runsaiden, n. 2,5h yöunien jälkeen oli jälleen aika heittääSillisasu päälle ja suunnata takaisin koululle josta bussi kuljetti meidätloputtomalta tuntuneen matkan päätteeksi johonkin Rymättylän (?) perukoilleSalaiselle Sillispaikalle. Pihalla meitä odotti ruokakatos, Gladiaattoreistatunnettu kaksintaistelulava (jossa tuli möyrittyä hyvinkin sekalaisessaseurassa) sekä jokin käsittämätön pomppulinnaa muistuttanut peli johon allekirjoittanuthaastoi entisenä KY-Sportin PJ:nä pitkäaikaisen koulumme rehtorin, nykyisenyliopiston vararehtorin Tapio Reposen. Vetoan vähäisiin yöuniini, selässäroikkuneeseen KY-Dealingin toimitusjohtajaan Jaakko Männistöön ja päivänmittaiseen erittäin intensiiviseen nestetankkaukseen, mutta totuus on siltiettä tukkaan tuli. On hienoa nähdä että yliopiston hallinnossa on yhä erittäinvetreää menoa ja meininkiä!!

Sisällä itseään sai hemmotella loputtomalla ruoka- jajuomatarjoilulla, josta tulikin nautittua erittäin vahvasti. Lavalle nousi myösmyöhemmässä vaiheessa livebändi, jonka nimi kuitenkin jäi ainakin itselleni arvoitukseksi.Tunnelma oli katossa sinne jäädytettyjen pelipaitojen seurana ja laulu raikasi,vaikka lava ei viime vuodesta poiketen joustanutkaan tanssin tahdissa!

Ulkoa löytyi vielä miehisiä nakkeja keitellyt palju sekä sauna,jossa tulikin lilluttua useita tunteja. Hallituksen talousvastaavaa en nähnytkoko silliksellä kertaakaan muualla kuin ko. paljussa.  Aamulla huomasin myös hankkineeni jossakinnäillä vaiheilla lisäystä listaan ”Unknown drunken’ injuries”™, sillä polvi jajalat olivat verissä. Lieneekö tullut sitten paljussa, saunassa vaikoItämeressä, sitä ei tarina kerro..

Sillikseltä matka vei vielä Parkille jatkoille, jossa huomasi selvästikadon käyneen väen vähennyttyä. Tästä huolimatta vanha sanonta piti paikkansa:kun väki vähenee, pidot paranee! Uuteen nousuun siis vielä päästiin, muttapuolen yön jälkeen oli jo pakko suunnata kotiin nukkumaan, joskin onneksiseuraksi oltiin saatu houkuteltua Finanssin edustajat, joiden oli alun perin olluttarkoitus lähteä jo yöjunalla kotiin.

Mitä siis jäi käteen?

5 kiloa lisää elopainoa, huomattavasti keventynyt lompakko ja PARASVIIKONLOPPU MONEEN VUOTEEN! Wuosijuhlat 2010 oli jälleen jotain aivanuskomatonta, eikä ainakaan voida sanoa että ylioppilaskuntavuosista oltaisiintultu taaksepäin – päinvastoin! Viimevuotiset vuosijuhlat olivat aivanuskomattomat, mutta nämä laittoivat niistä vielä pari pykälää paremmaksi! Erityisensuuri kiitos siis tämän kaiken mahdollistaneille nakeille, wuosijuhlatiimilleja isännälle ja emännälle! Toivottavasti näistä riveistä tulee uusia tuleviaaktiivisia Tukyläisiä, joita sitten myöhemmin päästään vuorostaan palkitsemaanvuosijuhlilla hopeisilla ja kultaisilla ansiomerkeillä sekä muillahuomionosoituksilla! Erityisesti tänä vuonna oli mahtavaa nähdä kun TuKY:neteen monia, monia vuosia raataneita legendaarisia hahmoja aina Tomi VirtasestaPorKY:n Jan Laurelliin palkittiin pääjuhlassa, ja toivotaan että aihettapalkitsemiseen on myös jatkossa!

KIITOS!

 

Jouko Kiuru

Pahoinvointi ja tutorointi

(ent. hyvinvointi ja tutorointi, mutta ei tänään..)