Jo alkoi myynnin Lyyti kirjoittaa

Olin tämän vuoden tammikuussa Kylteripäivillä Vantaalla. Hauskan iltaohjelman lisäksi tapahtumasta jäi tietysti parhaiten mieleen seminaariosuus, jossa pääsimme kuuntelemaan kuutta liike-elämän edustajaa puhujien muodossa. Jokaisella puhujista oli omat teemansa liittyen omaan työuraan ja alaan, mutta lähes jokaisesta puheesta pystyi löytämään yhden yhteisen teesiin: Myyntitaidot ovat lähes välttämättömyys liike-elämässä menestymiseen. Vaikka et olisikaan suoranaisesti myynnin tehtävissä, niin joudut kuitenkin perustelemaan jatkuvasti omia näkemyksiäsi todennäköisesti sekä oman yrityksesi henkilöstölle, että sen sidosryhmille.

Täten olinkin innostunut kuullessani, että yhteistyökumppanimme, tapahtumapalvelujen tuottaja Lyyti tarjoaisi koko yrityssuhdesektorillemme ilmaisen myyntikoulutuksen ja tutustumisen yritykseen heidän pääkonttorillaan 13.3. Pääsisimme siis sektorimme kuuden henkilön voimin saamaan tietoa, inspiraatiota ja ajatusten herättelyä alan oikeilta osaajilta.

Linnankatu 13, 7. kerros. Oven avaa Lyytin myyntijohtaja Petri Karvinen, joka tulisi vetämään koulutuksen. Meille selviää että Petrillä on kauppakorkeakoulumme alumnina myös TuKY-taustaa aina Ulkkiksesta taloustoimikunnan puheenjohtajuuteen. Onpahan Petri ollut myös edesmenneessä yrityssuhdevaliokunnassa, saman alan miehiä siis! Jotain huhua olimme kuullut Lyytin terassimaisemista jotka ulottuvat Blankosta Donnalle. Ensimmäinen reaktio oli silti “WAU”. Maisemien ihailujen jälkeen järjestäydyimme koulutukseen Lyytin neuvotteluhuoneessa. Koulutus oli jaettu neljään pääosa-alueeseen: Myynnistä yleisesti, myynnin sisällöstä, ohjelmistomyynnistä ja vapaata keskustelua.

Harvassa työssä joutuu pettymään yhtä usein kuin myynnissä. Lisäksi myynti on hyvin tuuripainoitteista ja myös jollain tasolla kausiluontoista. Tästä tulimmekin yhteiseen johtopäätökseen: voidaan päätellä, että myynnissä toimiakseen tarvitsee paksua nahkaa ja pitkää pinnaa. Petri nosti esille omat kokemuksensa esimerkiksi SV1:n (some things never change) suorittamisesta ja kehoitti meitä kaikkia kehittämään esiintymistaitojamme jo opiskeluaikana. “Tulkaa myyntiin jos haluatte muuttaa asioita” oli kantava teesi koulutuksen ensimmäsessä osiossa.

Myynnin sisällöstä koulutuksessa kuultiin paljon hyvää tietoa mm. referenssien käytöstä ja naapurikateuden luomisesta asiakkaille. “Teemme yhteistyötä tämän ja tämän yrityksen kanssa, ja he ovat saavuttaneet tätä ja tätä yhteistyöllä” on vahva tapa parantaa myytävän tuotteen uskottavuutta. Saimme kuulla myös mielenkiintoisia tarinoita Petrin omasta urasta Lyytillä ja joidenkin diilien luomista erikoistenkin väylien, kuten MSN Messengerin ja Twitterin avulla. “Älä puhu itsestäsi” oli Petrin suurin vinkki myyntiin. Totesimme, että lause pätee yllättävän hyvin myynnin lisäksi myös muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Varsinaisen koulutusosuuden jälkeen pääsimme vapaasti esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan. Petri mainitsi luottamustehtävien hyödystä kysyttäessä niiden sosiaalisen aspektin sekä mahdollisuuden päästä ja oppia työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Verkostojen suuri merkitys nousi myös esille. “Kyse ei ole siitä mitä tiedät vaan siitä kenet tunnet”. Olimme kaikki yhtä mieltä koulutuksen jälkeen, että saimme paljon uutta tietoa ja ennenkaikkea draivia omiin tehtäviimme ja projekteihimme. Haluammekin vielä kiittää Lyytiä ja Petriä mainiosta mahdollisuudesta koulutukseen osallistumiseen!

Vasemmalta oikealle: Maikkeli, Petri, Ristomatti, Matias, Oskari, Olli-Pekka ja Noora.

Kuten nostin alussa esille, myyntitaidot ovat äärimmäisen arvostettuja työelämässä. Moni teistä on kuitenkin varmasti huomannut, että koulumme kurssitarjonnassa on hyvin vähän mitään myyntiin liittyvää. Yrityssuhdesektorillamme on kuitenkin suunnitelmia myyntiseminaarin järjestämiseen ensi syksynä SEFE yhteistyökumppaninaan. Stay tuned, you want to be part of this!

Oskari Rankamo

Turun KY:n yrityssuhdevastaava

Hyvinvointipäivästä tuli kolmipäiväinen

hyvärit

 

Kevään edetessä ja valon määrän lisääntyessä on vielä hyvä pitää huolta opiskelumotivaatiosta ennen kesälaitumille laukkaamista. Motivaatio kumpuaa hyvinvoinnista, joka taas on monien asioiden summa: tulee nukkua ja syödä hyvin, liikkua tarpeeksi ja tuntea myös mielihyvää. Edunvalvontajaosto järjestääkin tänä keväänä Turun kauppakorkeakoulun tiloissa opiskelijoiden hyvinvointia ajatellen Hyvinvointipäivät. Vuoden 2014 EVA näki Hyvinvointipäivän järjestämisen niin tärkeänä, että se päätettiin venyttää kolmipäiväiseksi. Turun kauppakorkeakoululla tulee olemaan monenlaista ohjelmaa koko alkuviikon 17.-19.3. aina päiväunista ensiapukurssin kautta Hyvä Seksi -luentoon.

Kaikkina päivinä on mahdollista tulla tutustumaan Hyvinvointipäivien yhteistyökumppaneiden tuotteisiin ja palveluihin klo 10-15 välisenä aikana TuKKK:n aulassa. Mukana olevia yrityksiä ovat Hartwall, Cloetta, Arla Ingman, Smo&Fro, Elixia ja Väestöliitto. Sefe pitää Mercan ylätasanteella kesätyöpistettä, jolla kannattaa myös ehdottomasti vierailla ja keskiviikkona 19.3. TuKKK:n aulassa on myynnissä FightBack -tuotteita. Elixian pisteellä maanantaina voi käydä tarkistamassa kehon koostumuksensa. EVAn pisteellä on jaossa tuotteita Raisiolta ja mahdollisuus käydä antamassa vapaata palautetta Edunvalvontajaoston toiminnasta, jolloin saa Hyvinvointipäivien haalarimerkin. Ilmianna tosiystävä -kampanjan haalarimerkkejä on lisäksi jaossa niille ilmiannetuille, jotka eivät ole vielä merkkiä saaneet. Bistro tarjoilee aamiaista joka päivä poikkeuksellisesti klo 10.15 asti.

Hyvinvointipäivillä päästään myös nauttimaan upeista luennoista:

  • Maanantaina Elixian personal trainer Ismo Uusi-Uola luennoi Elovena-salissa klo 13-14
  • Tiistaina ravitsemusterapeutti Hanna Lagström luennoi ravitsemuksen vaikutuksista opiskeluun ja kertoo vinkkejä opiskelijabudjettiin sopivista terveellisistä ruokavaihtoehdoista Elovena-salissa klo 12.15-13.15. Luennolle tulijoille jaetaan Harwallin Novelle-juomia!
  • Tiistaina kuullaan myös seksuaalineuvoja Sirpa Madsenin luento hyvästä seksistä ls16:ssa klo 14.30-16. Ennen luentoa jaossa on vikkelimmille Väestöliiton erotiikka-pelejä.
  • Keskiviikkona vieraaksi saapuu vuoden 2013 positiivisimmaksi turkulaiseksi valittu freestyle-laskija, Pekka Hyysalo, joka kertoo positiivisesta elämänasenteesta ls16:ssa klo 14-14.45. Ennen luentoa on mahdollista ostaa FightBack -tuotteita.

Lisäksi KY-Sport järjestää päivittäin taukojumpan klo 11.45-12.15 Mercatorin lavalla. Kannattaa osallistua, liikunta nimittäin nostaa vireystilaa ja loppupäivän opiskelut sujuvat leikiten!

Jos tekee mieli ottaa hyppytunnilla päiväunet, EVA tarjoaa mahdollisuuden ottaa päikkärit joka päivä Mercatorin reunoilla sijaitsevissa luokissa klo 12-14. Paikalla on vilttejä ja patjoja, jotta nukkuminen olisi mukavampaa. Päikkäriluokat:

  • Ma 17.3.:  ls14
  • Ti 18.3.:    ls10
  • Ke 19.3.:   ls12

Keskiviikkona TLKS tulee pitämään Ensiavun ABC -kurssia ls01:een klo 10. Kurssi on erittäin hyödyllinen etenkin niille, jotka eivät ole koskaan sellaista käyneet.

 

Paljon on ohjelmaa tarjolla ja hyviä luentoja seurattavaksi! Edunvalvontajaosto toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi nauttimaan ja edistämään hyvinvointiaan.

hymynaamat

Edunvalvontajaosto ’14

 

Rekryä kurssilainen Valmennusakatemialle!

http://valmennusakatemia.com/

Tunnetko jonkun, joka aikoo hakea opiskelemaan kauppatieteitä? Rekryä kurssilainen Valmennusakatemian valmennuskurssille ja lunasta itsellesi Applen tuotteita tai kolmenpäivän Ruisrock-lippu! Rekrytoitujen kurssilaisten myötä etenet palkintotaulukkomme tasoilla:

  • iPod Shuffle                         1 kurssilainen
  • 3pv Ruisrock-lippu            2-3 kurssilaista
  • iPad Mini                             4-5 kurssilaista
  • iPad 2                                   6-8 kurssilaista
  • iPhone 5S                            9-13 kurssilaista
  • MacBook 13″                       14 kurssilaista

 

Kurssille ilmoittautuja saa 50€ alennuksen kurssiltamme, joten molemmat osapuolet voittavat!

Tänä vuonna Valmennusakatemia viettää 25. juhlavuottansa, jonka kunniaksi haluamme tarjota asiakkaillemme valmennuskurssin tuplatakuulla: Maksamme rahat takaisin, mikäli kurssilainen pääsee sisään Turun kauppakorkeakouluun. Jos taas koulupaikka kauppakorkeakoulusta ei aukea, tarjoamme kurssilaiselle ilmaisen valmennus-kurssin ensi vuonna. Tämän vuoden juhlakampanjan ansiosta kurssimme on erittäin kilpailukyinen, sillä kukaan markkinoiden kilpailijoista ei tarjoa mitään vastaavaa. Kurssilaisten rekryäminen on siis entistä helpompaa ja mahdollisuutesi lunastaa itsellesi huikeita palkintoja on vain muutaman kurssilaisen päässä!

Rekryä kurssilainen –kampanja on voimassa huhtikuun 14. päivään asti.

Tässä linkki Valmennusakatemian nettisivuille, mistä löytyy lisätietoa ja ilmoittautumislomake juhlavuoden kurssille: http://www.valmennusakatemia.com/fi/

Vaatimuksena rekrytoinnin rekisteröitymiselle kurssilaisen pitää ilmoittaa nimesi ilmoittautumisensa yhteydessä! Jälkikäteen suoritettuja nimien ilmoittamisia emme ota vastaan. Palkintoa anottaessa tulee henkilön esittää lista rekrytoimistaan kurssilaisista. Listat rekrytoiduista toimitetaan Valmennusakatemian kurssivastaavalle:

karoliina.munkki@ky-dealing.fi

Pidäthän mielessä, että Turun KY kiittää jokaista rekrytoijaa, sillä olemmehan TuKY ry:n omistama yritys.

Rekrytoija on oikeutettu vain yhteen palkintoon. Kampanja koskee vain uusia kurssilaisia. Valmennuskurssin hinnan alennus lasketaan kurssin normaalihinnasta, eikä mahdollisesta tarjoushinnasta. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Rekrytoija siirtyy rekrytoitujen kurssilaisten myötä palkintotaulukon tasolta toiselle ja on oikeutettu lunastamaan KY-Dealing Oy:ltä vain palkintotasoaan vastaavan tuotteen. KY-Dealing Oy pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin kampanjaan liittyen. KY-Dealing Oy ei vastaa rekrytoijalle koituvista veroseuraamuksista. Jokainen rekrytoija on velvollinen ottamaan palkintona saamansa tuotteen verotuksellisen arvon huomioon henkilökohtaisessa verotuksessaan. Tuotteet lunastettavissa 14.4.2014 alkaen

Vuosijuhlatiimi esittäytyy

Emäntä – Viivi-Anna Päivölä

viivi

Kaikki alkoi siitä, kun viisivuotiaana perhelomalla Thaimaassa hieman pojan oloinen pikkulikka päätti kutsua kaikki uima-altaalla pulikoivat lapset juhliin hotellinsa ravintolaan. Paras mekko päälle ja pappa betalar.

Tänäkin päivänä tämän aidosti turkulaistuneen espoolaisen sydäntä lähellä ovat niin pienet kuin isot illanvietot hyvässä seurassa. Emäntämme ei koskaan kieltäydy illallisesta tasokkaassa ravintolassa tai lasillisesta Sangiovesea. Omasta mielestä myös vaimomatskua, jos keittiöpuuhista puhutaan.

Tehtävän otan vastaan kiitollisena ja nöyränä. Luotto sekä isäntään että tiimiin on kivenkova ja mahdollisuus päästä suunnittelemaan Turun KY:n vuoden suurinta juhlaa on vähintäänkin mieletön. Lokakuussa tanhutaan tyylillä! #vujujännä

Isäntä – Veli-Matti Keskipoikela

‪velluOlen 21-vuotias Rovaniemen kolmas lahja maailmalle, gentleman-in-the-making sekä parantumisvaiheessa oleva älypuhelinaddikti ja kolaholisti. Mies, josta tiettävästi kuuluu joka tiistai Mercalla huhuja, että laittaa sportin saunalenkin ennätykset uusiksi, mutta on niin nopea, ettei kukaan ole ikinä nähnyt lenkeillä.

Isännän pesti on hieno kunnia, jonka otan nöyränä vastaan. Risto-Reipastelijan, taivaanrannan visionäärin ja ylihuolehtivan isähahmon yhdistelmänä (ainakin muiden sanoin) lähden innolla vuosijuhlatiimimme toisena kipparina luotsaamaan Viivin kanssa meidän loistavaa porukkaa tai siis segelbåtiamme kohti Turun KY:n 64. vuosijuhlia. Sensaatiomainen vuosi edessä!

Cocktail-vastaava – Tiina Konkola

tiina20-vuotias toisen vuosikurssin söpöliini ja Excel-guru. Itä-Helsingin kasvatti, kyltymätön maailmanmatkaaja ja aina messissä. Viiniä Wienissä ja samppanjaa Champagnessa maistelleen Cocktail-vastaavan hymy ei hyydy pahassakaan paikassa.

 

 

 

 

 

Pääjuhlavastaava – Emilia Kauppinen

emppu

HEYA! Tässä puhuu kohta 21-vuotias toisen vuosikurssin pirskuilevan herskyvä ikiliikkuja Turusta. Pääaine yhtä hukassa kuin omat avaimet. Elämän suuret ilot ja stressinlievittäjät on laiskat sunnuntait, isot aamupalat ja kesän ekat rusketusraidat. Asioita tehdään tosissaan, muttei vakavissaan. Vujujännä, KUI HUIKEET!

 

 

 

 

Jatkovastaava – Maija Uoti

maija22-vuotias, toisen vuosikurssin pupu, kaikkien koirien ystävä ja huomionkipeä erakkorapu. Moottorini saa aamuisin hurisemaan kaurapuurolla, lasten piirretyillä ja Rodeo Lightilla. Kaikki poikaystäväni (William Wallace, John Marston ja Flappy Bird) ovat kokeneet raa’an väkivaltaisen kohtalon. Lähipiirini sen sijaan hukutan syväluotaaviin keskusteluihin ja meemeihin. Mave on paras, ja kyykky.

 

 

 

Sillisvastaavat – Tommi Pirilä

tommiHej på er alla! Olen 19-vuotias nuori, pirteä miehenalku. Kotipuolessa Hesassa sanovat Tombuksi. Jotkut teistä saattavat tuntea minut tanssibattlesta tai pyörätuolista. Kaupungilla on ollut puhetta, että vapaa-ajallani lähinnä tanssin tieni ihmisten sydämiin, erityisesti lattaribiisien tahtiin. Tykkään sporttailla – squash ja golf ovat päälajini- ja tietenkin tanssia kivan musiikin tahtiin. Diggailen myös laittaa ruokaa (erikoisuutena valkosuklaakakut tytöille). Hallitsen niin valssin, tangon kuin disconkin askeleet. Eräät hesalaiset kutsuvatkin minua Suomen omaksi Roger Mooreksi. Nähdään tanssilattialla ihanat höpönassut!

 

 

 

Petra Verho

petraOlen Petra, ensimmäisen vuosikurssin pupu ja sillistiimin parempi puolisko – tai näin ainakin itse väitän. Alunperin Reso-hoodseilta kotoisin, vaikka olikin kova yritys kieltää se ja väittää itseään aidoksi turkulaiseksi. Lapsuuden toiveammatti oli olla Petra-keittiöissä verho-asiantuntijana. Persoonaltaan hömelö, positiivinen ja oikea Puuha-Pete. Veressä virtaa hauskanpito, joten loistava sillis on taattu!

 

 

 

 

PR- ja viestintävastaava – Petteri Saarinen

petteri22-vuotias nykyään turkulaistunut porilainen, jonka oli aivan pakko keksiä kalenteriinsa jälleen täytettä, kun Speksin tuottajahommat rupeavat vähitellen olemaan voiton puolella. Ja mikäpä olisi hienompaa, kuin olla mukana toteuttamassa tämän vuoden hienoimpia juhlia! Tällä hetkellä parasta elämässä: TuKY-Speksi, syöminen, nukkuminen ja musiikki. Kohta toivon mukaan myös vujut.

 

 

 

 

Controller – Olli-Pekka Rissanen

ollipekkaSavon komeimman Colgate-hymyn omaava Kuopion lahja maailmalle.  Parasta elämässä kynttiläillalliset tyttöystävän kanssa ja keilailu kaveriporukalla. Ei ole vielä löytänyt elämälleen varsinaista suuntaa, mutta toivoo sen löytyvän isännän ja emännän hellästä huomasta vuosijuhlatiimin controllerina. I love money and money loves me!

 

 

 

 

MobileMonday Turussa 3.3.

MoMo vaakunaMobileMonday, maailmanlaajuinen verkostoitumistapahtuma, kerää jälleen yhteen alan mielenkiintoisimmat puhujat!

Maaliskuun tapahtuma järjestetään yhdessä Turku Science Parkin kanssa ensimmäistä kertaa osana Turku ICT Week- teemaviikkoa, avausiltana maanantaina 3.3.

Tällä kertaa MoMo jakaa näkemyksiään vierailulta eräässä maailman suurimmista mobiilialan tapahtumista, Mobile World Congressista. Sovelluksia valmistava yritys Waze kertoo haastattelussa, kuinka applikaatio myytiin Googlelle miljardilla. Timo Huttusen esittelyssä on European Satellite Navigation Competition 2014, Kati Riikonen DNA:lta avaa näkemyksiään teknologian ja markkinoinnin yhdistämisestä kilpailuedun saavuttamiseksi ja Ville Tolvanen jakaa ajatuksiaan ja visioitaan tämän päivän digitaalisesta bisneksestä. Tapahtuman juontaa mobiilivisionääri Peter Green.

Tule haastamaan puhujamme, avartamaan ajatuksiasi, inspiroitumaan ja verkostoitumaan. Rento ilmapiiri kutsuu mukaansa kaikki aiheesta innostuneet!

Ravintola Maunon Sali, Tykistönkatu 6.
Ovet aukeavat klo 16.30 ja ohjelma alkaa klo 17.
Lisätietoja, tarkka ohjelma ja ilmoittautuminen: www.lyyti.in/ictweekmomo

MobileMonday on globaali mobiilialan verkosto, joka järjestää avoimia englanninkielisiä tapahtumia nyt yli 150 kaupungissa ympäri maailman. Yleisöstämme löytyy niin nuoria yrittäjiä, alan asiantuntijoita, yritysedustajia kuin opiskelijoitakin.
Jos jäi kysyttävää, ota yhteyttä tiimiimme: turku@mobilemonday.fi. Löydät meidät myös Facebookista (MobileMonday Finland) sekä Twitteristä @MobileMondayTKU.

Nähdään MoMossa!

Mira Sallanko
MobileMonday Turku