Ilmianna tosiystävä!

Pandat

Onko ystäväsi loistotyyppi? Piristääkö hän kaikkien päivää asenteellaan? Pitääkö hän huolta muista tilanteessa kuin tilanteessa? Onko hän tosiystävä?

Edunvalvontajaosto järjestää taas Hyvä ystävä -kampanjan, jonka aikana on myös aika tunnistaa koulumme hyvät tyypit ja palkita heidät. Edunvalvontajaosto julkaisee ilmiannettujen nimet Turun KY:n sivuilla ja palkitsee heidät hienoilla uusilla haalarimerkeillä.

Ilmianna siis ystäväsi lyhyehkön tarinan kera viimeistään Ystävänpäivää edeltävänä keskiviikkona 11.2. Edunvalvontajaostolle osoitteeseen sopo@tuky.fi. Ilmiannettujen ystävien nimet julkaistaan torstaina 12.2. EVAn ystävänpäiväkorttien jaon yhteydessä. Myös osa tarinoista julkaistaan. Haalarimerkit jaetaan Hyvinvointipäivien yhteydessä 2.-4.3.

Tule myös tekemään kortti ystävälle EVAn Be my valentine -korttipajalle Mercatorin päähän keskiviikkona 11.2.! Linkki tapahtumaan tässä.

 

Ystävänpäiväterveisin,

Edunvalvontajaosto 2015

Pyöree femma

EST. 1950

EST. 1950

Opiskeluaikamme (toivottavasti) ainoat tasavitoset ovat valloillaan. Jo 65 vuoden ajan Turun KY on muovannut oman aikansa sisäpiirikauppoja, muusikkoja ja poliittisia vaikuttajia. Hirveä huutelu ”kaikkien aikojen kauneimmista vuosijuhlista” on jo kantautunut tuoreen vujutiimin suunnalta, johon hallitus on todennut yksinkertaisesti ”Käy”.

Ettei ympäripyöreän viitosen juhliminen jäisi ainoastaan spektaakkelimaisten vuosijuhlien varaan, järjestetään maanantaina 9.2. juhlavuoden avajaiset. Alkuun on tiedossa pientä kuplivaa Mercalla valokuvakollaasin sävyttämän historian varrelta. Ilta jatkuu klassikkoleffan merkeissä Osuuskauppasalin puolella. Tapahtumaa ei ole pilattu turhalla pönötyksellä, vaan voit saapua omana itsenäsi. Hintakin on pyöreä 0 €.

Juhlavuoden avajaisten myötä myös uusi est. 1950 -tunnus päätyy ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille nähtäväksi. Koko vuoden halki erinäiset tapahtumat, joiden juuret ulottuvat ajalle ennen ajanlaskun alkua, korvamerkitään tällä logolla. Logosta löytyy ilmiselviä retorisia keinoja, kuten yhtenäisyyttä kuvaava ympyrä ja 50-luvun vivahteikas fontti. Lisäksi kuntanauha on löydettävissä tapahtuman nimen alta. Kaikesta hössötyksestä ja ajattomuudesta huolimatta toivon, että logo pistelee osaa katsojista ikävästi silmään. Geneerisen ja tunteettoman luominen ei ole tarkoituksena tässäkään touhussa.

Toivottavasti jotain kuitenkin miellyttää, muutoin on kiusallinen vuosi tiedossa. Palautteen voi laittaa kommenttiboxiin, jota itse moderoin.

 

Niko Nauholz

Viestintävastaava

viestinta@tuky.fi

 

 

 

 

 

Vuosijuhlatiimi esittäytyy!

Uunituore vuosijuhlatiimi näyttäytyy ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan!

 

Tiina ja Ristomatti

Tiina ja Ristomatti

Emäntä, Tiina Mänty: 

Uusi emäntänne ihastuttaa kiltteydellään ja innostuu nopeasti kaikesta uudesta. Kalenterini on täyttynyt opiskeluaikanani nii pienistä kuin vähän suuremmistakin vastuualueista, joiden myötä olen saanut kokea aivan mielettömiä asioita elämässäni. Toistaiseksi olen puuhaillut aktiivisesti yhdistyksemme taloussektorilla, mutta näin kahden vuoden jälkeen alkaa olla aika siirtää pikkuhiljaa taloustehtävät sivuun ja hypätä uusiin (eikä varmasti yhtään sen pienenpiin) saappaisiin. Elämäni suuriin iloihin kuuluu erityisesti syöminen, pitkään nukkuminen, hyvät salitreenit ja kevään ensimmäinen rusketus. Toistaiseksi laiskat sunnuntait ovat jääneet vain haaveeksi.

Fiilis on tällä hetkellä mieletön ja luotto tiimiimme on valtava! Uskon, että tulemme järjestämään kaikki odotukset ylittävät, sentaatiomaisen upeat ja erityisesti mieleenpainuvat 65. vuosijuhlat.

Isäntä, Ristomatti Vahe: 

Morjeens! Tämän kuntalaisen TuKY-hommat alkoivat vuonna 2010 mistäpä muualtakaan kuin vuosijuhlista. Tuolloin pääsin nauttimaan juhlien loistosta airuen saappaissa ja samalla suhde huikeaan opiskelijayhteisöömme oli sinetöity. TuKY-aikani on sisältänyt niin hallitusvuotta kuin tutorointiakin, mutta ehkäpä se kaikkein mieleenpainuvin asia on kuitenkin se, että viimeiset kolme vuotta olen viettänyt Turun KY:n yritysyhteistyösektorilla. Tuo homma alkaa olla loppuruoralla, (kuten ehkä se paljon puhuttu koulunkäyntikin..?) joten mikäpä olisikaan parempi tapa ”eläköityä” yhdistystoiminnasta kuin osallistua Turun KY:n juhlavuoden päättävien vuosijuhlien järjestämiseen toisena päätirehtöörinä. Eiköhän me saada upeat juhlat aikaiseksi!

Emmi Vilkanen

Emmi Vilkanen

 

Vuosijuhlaviikko, Emmi Vilkanen:

Juhuu! Olen Emmi Vilkanen, kolmannen vuosikurssin markkinoinnin opiskelija ja vujutiimin ”viikkomummo”. Haahuilen elämän halki ihmisiä halaillen, kaikesta innostuen ja arkipäivän pienistä iloista nauttien. Selviän tilanteesta kuin tilanteesta pettämättömällä blondin logiikalla. On kunnia päästä mukaan järjestämään yhdistyksemme 65-vuotisjuhlia, ja lähdenkin innolla tekemään töitä sen eteen, että Turun KY saa arvoisensa juhlavuoden!

 

 

 

 

Salla Puustinen

Salla Puustinen

 

Cocktail, Salla Puustinen: 

22-vuotias toisen vuosikurssin edustaja, jonka ykkösjuttuihin kuuluu reissaaminen, illanvietot hyvässä seurassa ja pitkät sunnuntaibrunssit. Tämä cocktail-vastaava nauttii niin laskettelusta kuin purjehtimisesta ja kalenteri täyttyykin kovaa vauhtia milloin mistäkin puuhasta, loistavana lisänä vuosijuhlien järkkäämisestä!

 

 

 

 

 

 

Sofi Laiho

Sofi Laiho

 

Pääjuhla, Sofi Laiho: 

No hello there! Pääjuhlamummo esittäytyy. 24-vuotias iloinen turkulaisflikka, joka rakastaa glitterpopoja, kavereiden kanssa vietettyjä viini-iltoja sekä Pinterestissä surffailua. Sushilover, viinifani, laukkufriikki ja mummomafian virallinen jäsen. 9GAG pelastaa luentojen tylsät hetket. Tänä vuonna juhlitaan 65-vuotiasta Turun KY:tä, (tähän väliin joku turkulainen saattais huudahtaa ”joo vai!”) joten kopoilu vaihdetaan hetkeksi korkkareihin ja #vujujännäilyyn. Eiköhän tehdä näistä vuosijuhlista vuosisadan tyylikkäimmät ja maagisimmat kekkerit!

 

 

 

 

Kristian Raitio

Kristian Raitio

 

Jatkot, Kristian Raitio: 

Hellurei! Olen viidennesvuosisataa vanha hymypoika Suomen New Yorkista, eli Uudestakaupungista. Nuorimies, jonka hymy ja puhe eivät useimmiten hyydy, kuin vasta pikkutunneilla. Värikäs persoona, joka löytää itsensä kerta toisensa jälkeen uusien ihmisten ja projektien parista. Rakastan asioiden suunnittelua ja toteuttamista, siksi olenkin fiiliksissä päästessäni järjestämään juhlavuoden Vuosijuhlia!

PS. Epäilen vahvasti, että valintani johtui puhtaasti tiimin pakollisesta mieskiintiöstä. No anyway, täsä mä ny ole!

 

 

 

Erica De  Wit ja Jutta Ruotsalainen

Erica De Wit ja Jutta Ruotsalainen

 

Sillis, Jutta Ruotsalainen & Erica de Wit: 

Hellou! Sillisvastaaviksi on tänä vuonna valittu kaksi idearikasta, kreisiä ja kunnianhimoista toisen vuosikurssin opiskelijaa. Aiomme ja lupaamme järjestää juhlavuoden kunniaksi mieleenpainuvimman silliaamiaisen, mitä ei ole minkään KY:n historiassa nähty. Olemme valmiit hakemaan vaikka Pluton avaruudesta ja Titanicin meren pohjasta. Hulluja ja vähemmän hulluja ideoita meiltä ei puutu, ja niiden eteen olemme valmiita 150,5 % motivaatiolla taistelemaan. Tämä vauhdikas kaksikko vie silliksen täysin uusiin sfääreihin! Nämä tulevat olemaan kemut, joista kukaan ei halua jäädä paitsi.

 

 

 

Laura Väyrynen

Laura Väyrynen

 

Viestintä, Laura Väyrynen: 

Tässä tervehtii 20-kesäinen Lauraksi tai Väykyksikin kutsuttu riemuidiootti. Harrastan hymyilyä, halailua ja herkuttelua ja mottoni onkin “Everyone’s a friend you haven’t met yet”! Kauppiksessa opiskelen toista vuotta pääaineenani markkinointi. Järkyttävän huonon suuntavaistoni takia kuljen pääasiassa Merca-koti-treenit väliä, mutta energiaa taas riittää vaikka muile jakaa! Vujutiimissä vastaan viestinnästä ja pidän tarkasti huolen, että te kaikki ihanat tukyläiset saatte kaiken tarpeellisen tiedon upeasta juhlavuodestamme ja sen tapahtumista! #huikeeta #vujujännä

 

 

 

Ida Haapanen

Ida Haapanen

 

Controller, Ida Haapanen: 

Helouu! Olen 22-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija Paimiosta. Viime vuonna kävin puputtamassa monissa eri tapahtumissa, sain huippuja koulukavereita, kulutin kännykkäni akkua massaluennoilla, opettelin ompelemaan haalarimerkkejä kunnolla, olin cocktail-juhlanakissa ja koin elämäni ekan silliksen. Näin pari huippukohtaa mainitakseni. Tänä vuonna kaikki on vietävä nextille levelille, joten oli pakko hakea mukaan vujutiimiin, jossa nyt toiminkin controllerina. Tämän lisäksi ajattelin vapaa-ajalla löytää uusia lenkkireittejä Turun maastoista, keksiä jotain hauskaa myös Kulttiksen riveissä ja myydä viiniä eräässä maamme nimeltämainitsemattomassa monopoliyrityksessä. Odotan tulevia haasteita ja etenkin juhlavuotemme huipentumaa innolla, it’s gonna be awesome!


New is always better

Uusi hallitus, tuoreet vaalilupaukset ja vanha ongelma. Uudistusta uudistamisen ilosta vai aitoa kehitystä?

Pupupassi '90

Pupupassi ’90

Opiskelijapiireissä tapahtumilla ja käytännöillä on tapana muodostua perinteeksi heti ensimmäisellä kertaa toteutuessaan. Kuitenkin joka vuosi tuore hallitus saapuu uusine ideoineen kyseenalaistamaan vanhat käytännöt ja esittelemään megalomaanisia, ennennäkemättömiä uudistuksia. Tai ainakin näin hienoilta ideat näyttävät omissa pikku mielissämme.

Henkilökohtaisen taistelutantereeni parissa AKA viestinnässä tärkeimmät uudistamisen kohteet ovat hyvin selvät. Ehdottomasti suurin projekti tulee olemaan TuKY.fi –nettisivujen uudistaminen. Period. Päivityksen myötä sivuston käytettävyys helpottuu, sisältö on soveltuu mobiililaitteille sekä ulkonäkö hivelee silmän jokaista reseptoria. Lisäksi KYräilijä saanee tuoreen ilmeen sekä vaihto-opiskelijoille suunnattu KV-KYräilijä tullaan näkemään ensimmäistä kertaa syksyllä 2015. Näiden lisäksi mahdollisten kehityskohteiden määrä lähestyy vääjäämättä ääretöntä.

Kaikki menee siis uusiksi. Vai meneekö sittenkään?

Voimakkaan vastapainon uudistuksille luovat 65. vuosijuhlat, mutta miten sentimentaalinen historian havina mahtuu nykyiseen muutoshuumaan? Jopa ylioppilaskuntien yhdistymisestä on kerinnyt kulua viisi vuotta, KELAn tavoitteeksi antaman opiskeluajan verran.

Tässä tuleekin vastaan yksi nykyisen hallituksen suurimmista haasteista. Miten saada sekoitettua pitkät perinteet näkyviin nykyisen toimintamme sekaan? Tiesitkö esimerkiksi, että KYlumpialaiset on järjestetty ensimmäistä kertaa jo vuonna 1976 ja kulttuuriviikko vain vuotta myöhemmin.

Juuri edellisen lauseen kaltaisilla viittauksilla, kuvilla sekä knoppitiedoilla yritämme pitää opiskelijat tietoisina pitkästä perinteestämme. Myös blogin ylälaidassa esiintyvä kuva jatkaa manipuloinnin pyhällä tiellä, näyttäen vuoden 1990 pupupistepassin, joka nykyisin tunnetaan paremmin pupupassina.

Kyltereiden ”Itsetehostusvietti näyttää olevan varsin voimakas”, Kuten meistä todetaan Ylioppilaslehdessä jo vuonna 1952.

 

Niko Nauholz

Viestintävastaava

viestinta@tuky.fi

Niko Nauholz2

 

 

Turun KY:n isäntä ja emäntä valittu vuodelle 2015

Turun KY:n hallitus on kokouksessaan 15.12.2014 valinnut isännän ja emännän juhlavuodelle 2015. Emännäksi valittiin Tiina Mänty ja isännäksi Ristomatti Vahe. Heidän tehtäviinsä kuuluu 65. vuosijuhlien järjestäminen yhdessä vuosijuhlatiimin kanssa.

Haku vuosijuhlatiimiin avataan ensi viikon aikana, stay tuned!

Tiina Mänty ja Ristomatti Vahe

Tiina Mänty ja Ristomatti Vahe

Onnittelut valituille!