mennessä admin | maalis 14, 2016 | Kaikki Blogit, KY-Sport, Liikunta, TuKY-blogi
Liiku. Kun mä laitan livee. Liiku. Meil on aina bileet. Liiku. Liiku paitas hikeen – laulaa lorautteli vallan maineikas artisti Jonna reilu kymmenisen vuotta sitten. Kertosäkeen lopussa sanaa liiku hoetaan ripeästi kerta toisensa jälkeen, jolloin siitä muodostuu täysin uusi sana. Siksi se oli mielestäni hauska ja täysin oikeutettu avaus sielua repivälle vuodatukselle, jota aion tähän alle raapustaa. Blogin kirjoittelun osuessa vuorossaan minun kohdalleni, haluan puhua kahdesta eri teemasta. 40 vuotta täyttävästä KYlumpialaisista ja opiskelijoita liikuttavista viikkovuoroista.
KY-Sportin vetämillä lenkeillä ja viikkovuoroilla on käynyt ihmisiä melko vaihtelevissa määrin. On ollut kertoja jolloin pelaajista on ollut pulaa, ja on ollut kertoja jolloin kävijäennätykset ovat olleet lähellä. Toivottavaa tietenkin olisi että tilat olisivat aina maksimikäytössä, mutta se ei ole välttämättä se tärkein asia. Asia johon olen ollut erityisen tyytyväinen on se että Parkin lenkki ja viikkovuoro neitsyys on lähes joka kerta viety joltakin osallistujalta. Pyrimme siihen että kynnys osallistua on tasan nolla, ja joka ikistä purisi yhdessä liikkumisen kaunis ja sielua halaava ilosanoma. Liikuntajaostomme päätehtävä on antaa opintojen kanssa painiville opiskelijoille mahdollisuus rentoutua ilman tuoppia kädessä. Joskus toki niinkin. Verkostoitua ja tavata uusia ihmisiä samalla kun parantaa omaa hyvinvointiaan.
KYlumpialaiset. Joukko ihmisiä järjestämässä 40-vuotis juhlatapahtumaa johon yksikään ei ole osallistunut. Uhka vai mahdollisuus? Mennään sormet ristissä mahdollisuutena. Tekstiä kirjoittaessa selaan samalla välitilinpäätöstä, josta aionkin ammentaa muutaman valitun palan kultaista historiaa. Sarjassaan ensimmäiset KYlumpialaiset järjestettiin syksyllä 1976 jonka jälkeen ne pian vakiintuivatkin yhdeksi Turun KY:n perinteikkäimmäksi tapahtumaksi. Olympiahenkisessä tapahtumassa on kisattu karjunnasta veronkiertoon ja kirjanpidosta olvipalloon. Suosio ja osallistujien lukumäärä ovat heilahdelleet vuosien mittaan lähes täydestä kauppatorista vain muutamaan joukkueeseen. Kaikkitietävät alumnit osaavat kertoa kuvin sekä sanoin että elämme nousujohteista kulta-aikaa. Odotukset ovat tänä vuonna korkealla ja toivottavasti ne saadaan täytettyä 14.4. Lisää tarinoita KYlumpialaisista vuosien varrelta löydät facebook-tapahtumasta tulevien viikkojen aikana.
Sporttista kevättä!

Henri Mäkivirta
Liikuntavastaava
liikunta@tuky.fi
mennessä admin | maalis 6, 2016 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Tapaan hyvän ystäväni pitkästä aikaa läheisessä kahvilassa. Vihdoinkin pääsemme vaihtamaan kuulumisia muutenkin kuin vain puhelimen välityksellä, kasvotusten. Haemme kahvit, istumme pöytään ja ystäväni alkaa selittää innoissaan kuluneesta viikostaan. Huomaan kuitenkin keskittyväni aivan muihin asioihin kuin ystävääni. Ajatukset harhailevat ja mietiskelen, kuinkahan monta tykkäystä olen saanut uuteen Instagram-kuvaani tai onkohan kukaan vastannut kysymykseeni ryhmächatissa. Sormeni syyhyävät kaivamaan puhelimen taskustani ja selaamaan pikaisesti WhatsApp-keskustelut ja sosiaalisen median. Teen niin. Keskittyminen ystäväni sanoihin on herpaantunut jo aikaa sitten ja huomaan, etten ole kuullut viimeisistä lauseista puoliakaan. ”Mitä mun kannattais tehä?”, ystäväni kysyy. Havahdun ja nostan katseeni puhelimen näytöltä. ”Ööh sori.. Mitä sä sanoitkaan?”, kysyn hieman nolostuneena. Suljen puhelimen ja lasken sen pöydälle. Ystäväni huokaisee ja kertaa tapaamisen uuden kiinnostavan pojan kanssa. Nyt kuuntelen tarkasti.
Tuttu tilanne varmasti monelle. Itse huomaan puhelimen varastavan huomioni aivan liian usein ja väärissä tilanteissa. Kuvatun tilanteen mukaisesti silloin, kun tarkoituksena olisi keskustella ystävän kanssa. Tai tenttiviikolla, kun puhelimen selaamisen sijaan pitäisi lukea seuraavan päivän markkinoinnin tenttiin. Tai käydessäni pitkästä aikaa kotona vanhempieni luona. Keskustelun ja yhdessäolon sijaan selaan puhelintani jatkuvasti, enkä ole läsnä tavalla, jolla toivoisin olevani. Tässä suhteessa en ole kuitenkaan ainoa, sillä useasti esimerkiksi illanvieton keskellä tajuan istuvani keskellä puhelinten lamaamaa ystäväjoukkoa. Tilanne, jossa heitän ilmoille kysymyksen, mutten saa yhtään vastausta. Todella ärsyttävää, mutta tiedän tekeväni aivan samaa myös itse.
Onko niin, että puhelinten läsnäolo tekee ihmisistä kykenemättömiä vuorovaikutukseen? Hetkessä elämisen sijaan mietitään, kuinka tilanteesta saisi täydellisen kuvan Instagramiin tai videon Snapchatin My Storyyn. Sosiaalisen median jännittävään maailmaan uppoutuneena on vaikea pysyä kärryillä keskustelussa ja keskittyä useampaan asiaan samanaikaisesti. Kuinka vaikeaa olisikaan pitää puhelin piilossa ihmisten ympärillä ja kaivaa se esiin vasta, kun tärkeitä ihmisiä ei enää ole fyysisesti lähellä? Helpommin sanottu kuin tehty, sillä ihmeellistä kyllä, älypuhelinten on todettu aiheuttavan tupakan tai alkoholin kaltaista riippuvuutta. Tämä riippuvuus on tuskin kuitenkaan fyysisesti haitallista, mutta entäpä henkisesti?
Tunnustan olevani koukussa. Koukussa puhelimeeni, sosiaaliseen mediaan ja siihen, että pysyn kärryillä siitä, mitä milloinkin kussakin kanavassa tapahtuu. Ja sen sijaan, että keskustelisin ystäväni kanssa kasvotusten, tyydyn vain tykkäilemään kuvista Facebookissa. Snapstoryn perusteellakin saan kuvan kuulumisista ja viimeaikaisista menoista. Ehkäpä jopa lähetän WhatsApp-viestin ja kysyn kuulumisia.
Ruutujen välinen vuorovaikutus ja viestintä ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös fyysistä keskustelua ja läsnäoloa. Siksi haastan itseni lisäksi myös muut olemaan enemmän läsnä ja pitämään puhelimen piilossa seuraavan kerran viettäessään aikaa läheisten kanssa, olivatpa ne sitten perhe, ystävät, tyttö- tai poikaystävä. Sillä hetket, jotka koetaan ystävien tai läheisten kanssa, eivät ole läheskään samanlaisia puhelimen välityksellä koettuina.

Anna Nukarinen
Viestintävastaava
viestinta@tuky.fi
mennessä admin | helmi 21, 2016 | news
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on myöntänyt syksyn 2015 kandistipendit ansioituneille kandintekijöille.
Turun KY myöntää kandistipendit jatkaen entisen Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Tuki ry:n perinnettä stipendien jakamisesta Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Yhdistyksen hallitus päättää stipendien myöntämisestä. Stipendejä jaetaan Turun kauppakorkeakoulun kanditutkielmaryhmien parhaille töille lukukausittain. Paras työ kanditutkielmaryhmässä määritetään ryhmän ohjaajan esityksestä. Ensisijaisena kriteerinä käytetään kanditutkielmasta saatua arvosanaa. Mikäli ensisijainen kriteeri ei luo eroja ryhmän jäsenten välille, voi ohjaaja toissijaisena kriteerinä halutessaan käyttää esimerkiksi tutkielmaryhmätyöskentelyn arviointia.
Syksyltä 2015 jaettiin kandiohjaajien esityksestä stipendit viidelletoista ansioituneelle kandintekijälle. Turun KY onnittelee!
Kandistipendin saivat:
Anna Lamberg
Sissel Sundström
Pyry Talvitie
Aliisa Suojanen
Olli Monnonen
Lotta Kekki
Saara-Noora Litmanen
Niko Nauholz
Eerika Ala-Kantti
Julia Viitasalo
Henri Viitanen
Emmi Weckström
Janni Widerholm
Eveliina Virtanen
Eero Toppinen
mennessä admin | helmi 20, 2016 | news

Hengitätkö sosiaalisen median kautta, etkä malta viettää päivääkään avaamatta lempifiidiäsi? Tykkäätkö plärätä ajankuluksesi Instagramia, twiittailla ajankuluksesi Alex Stubbin kanssa tai snäppäillä kavereillesi minuuttikaupalla päätöntä stooria? Oletko kiinnostunut sosiaalisista medioista yleisesti ja haluaisit päästä näyttämään kyntesi tällä luovalla kentällä?
Jos vastasit joihinkin yllä oleviin kysymyksiin kyllä, saatat olla Opkan uusi Community Manager. Tarjoamme tehtävään valitulle Community Managerille vastuullisten saappaiden lisäksi erityisen mahdollisuuden tuoda oma vahva panos ja näkemys toiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen.
Community Managerina olet vastuussa Opiskelijankaupunki.fi-palvelun markkinoinnista ja viestinnästä yhdessä liiketoimintapäällikön ja markkinointipäällikön kanssa. Tehtäviisi kuuluu muun muassa osallistuminen strategian luontiin ja tämän strategian jalkauttaminen säväyttäväksi viestinnäksi. Lisäksi vastuualueisiisi kuuluu palvelun markkinoinnin suunnittelu, sosiaalisen median kanavien managerointi ja kehittäminen sekä sisällöntuotanto nettisivuille.
Tehtävä on osa-aikainen ja sen viikoittainen kuormittavuus vaihtelee vuoden eri vaiheissa. Kuormittavuus ja palkkaus antavat mahdollisuuden samanaikaiseen opiskeluun opintotuen tulorajat huomioiden.
Odotamme sinulta:
– Aitoa kiinnostusta sosiaalisten medioiden kautta tapahtuvaan viestintään
– Oma-aloitteisuutta ja luovia ideoita
– Kykyä tuottaa laadukasta suomenkielistä sisältöä
– Halua sitoutua tehtävään 1-2 vuodeksi.
Arvostamme lisäksi:
– Kokemusta sisällöntuotannosta
– Eri julkaisualustojen tuntemusta (WordPress, Drupal, Twitter, Facebook…)
– Video-osaamista
– Kuvankäsittelytaitoja (esim. Adobe Photoshop)
– Näkemystä sisältömarkkinointiin
Tarjoamme sinulle:
– Vastuullisen työnkuvan, jossa pääset oikeasti vaikuttamaan
– Mahdollisuuden haastaa itseäsi ja kehittää omaa osaamistasi
– Rennon työilmapiirin ja tuen omalle tekemisellesi
– Profea Oy:n henkilökuntaedut
– Korvaamattoman ponnistuslaudan alan työelämään
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV tai linkki LinkedIn-profiiliisi viimeistään sunnuntaina 28.02. sähköpostitse osoitteeseen info@opiskelijankaupunki.fi
Lisätietoa tehtävästä antavat liiketoimintapäällikkö Aleksanteri Palo. Puh. +358 44 0817 818 (aleksanteri@opiskelijankaupunki.fi), sekä Karri Kilpeläinen puh. +358 40 1461345 (markkinointipaallikko@profea.fi).
Lue lisää: www.profea.fi/menesty/
mennessä admin | helmi 20, 2016 | news

Kiinnostaako Turun Seudun Ekonomien tapahtumat ja verkostot? Entä 300€ stipendi? Nyt voit liittyä vaivattomasti ja ilmaiseksi Turun Seudun Ekonomien kandijäseneksi. Kandijäsenenä olet oikeutettu pääsemään mukaan yhdistyksen tapahtumiin, kuten yritysvierailuihin, viini-tastingeihin ja kulttuuritapahtumiin. Pääset tapaamaan valmistuneita ekonomeja ja verkostoitumaan yrityselämän päättäjien kanssa. Ehkä tuleva työpaikkasi löytyy täältä?
Tämän lisäksi vuonna 2016 Turun Seudun Ekonomit jakavat 3 kappaletta 300€ stipendejä kandijäsenilleen. Ensimmäinen stipendihaku on kevään aikana, joten haethan nopeasti jäsenyyttä.
Hae heti osoitteessa www.turunseudunekonomit.fi/jasenyys/kandijasenyys/