Tuskaillako vaiko ei?

Luettuani muutaman artikkelin maailman menosta, kuten Amerikan poliittisesta tilanteesta tai ilmastonmuutoksesta, olen huomannut, etten voi lopettaa. Jään helposti iltaisin katsomaan videon pätkiä netistä, joissa poliitikot ympäri maailmaa yrittävät vakuuttaa ihmisiä heidän puolilleen. Vietän tuntikausia näiden videoiden parissa ja tunnen kuinka huoleni kasvaa entisestää. Koen olevani todella avuton ja pieni, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Stressaannun, kun mietin kuinka asiat, joihin itse ei voi muissa maissa vaikuttaa, tulee jollain tapaa vaikuttamaan myös meihin täällä Suomessa ja muualla. Tätä pahaa oloa lisää se, kun sosiaalinen media täyttyy poliittisesti latautuneista viestinnästä, mietin tulisiko minunkin tehdä samoin ja kertoa koko maailmalle mielipiteeni. 

Ihan sama mikä oma näkemyksesi on näiden asioiden tiimoilta, voisin silti kuvitella, että todella moni meistä miettii omaa osaamme tässä kaikessa ja sitä, mitä voisimme yksilöinä tehdä parantaaksemme tilannetta tai lievittääksemme turhautumistamme. Se voi tuoda tiedostamattakin suuren taakan ihmisten harteille ja aiheuttaa ilottomuutta tai jopa lamaantumista. Käsite maailmantuska on nyt ajankohtainen, sillä se on todellisen maailman ja ihannemaailman vertailun aiheuttamaa tuskaa. Kaikilla on varmasti moniakin asioita, joiden haluaisi olevan paremmin yhteiskunnassamme. Herkästi kokee, ettei voi mitenkään auttaa, vaikka tekisinkin jotain, mutta pienetkin asiat voivat saada suuria asioita aikaan.

Loppukevennykseksi muistutankin kaikkia siitä, että vaikka maailman tilanne vaikuttaakin välillä epätoivoiselta, ei se tarkoita sitä, etteikö itse voisi silti nauttia omasta elämästä. Uutisten lukeminen on hyväksi, kun haluaa pysyä kartalla maailman menoista, mutta välillä senkin voi jättää hetkeksi tauolle oman mielenrauhan säilyttämiseksi. Ilman, että tämä kaikki kuulostaa liian dramaattiselle, on hyvä muistaa ettei ole pahasta keskittyä hetkeksi vain omaan elämään. Maailmamme ei tule kaatumaan päivässä ja asioilla on yleensä tapana selvitä, oli lopputulos mikä tahansa. Helposti myös unohdamme kaikki ne hyvät uutiset, kuten kuinka Australian metsäpalojen aikaan koaloiden palaneille tassuille kudottiin vapaaehtoisten toimesta lapasia tai kuinka tutkijat ovat saaneet laboratorio-oloissa koralleja lisääntymään, mikä voi pelastaa tuhoutuneet koralliriutat. Paljon hyvääkin siis tapahtuu koko ajan ja siksi suosittelenkin googlaamaan ”Good things that happened in 2019 in cartoons” niin varmasti yllätyt.

Meri Palosaari
Kultuuri- ja perinnevastaava