Miksi opettelen sanomaan ei

Syksy tuo tullessaan ruskan, Parkinkadun tallaamisen, Mercakahvit ja tietenkin täpötäyden kalenterin. Valoisa aika lyhenee, mutta silti päivät pitenevät. Ryhmätyötila tuo sentään valoa päivään, kelloon katsomatta. 

Tässä kohtaa syksyä usein itse havahdun kalenteritetriksen keskeltä. Olisi verkostoitumistilaisuuksia joka lähtöön, projekteja ja kokouksia, Parkkibileitä, harrastaakin pitää ehtiä, töitä on ja niin, onhan päätehtäväni kuitenkin tällä hetkellä opiskelu. Se tuo mukanaan deadlinet, ryhmätyöt, lähestyvän tenttiviikon ja pitkät illat. Syksyisestä luonnostakin pitäisi keretä nauttiamaan, sillä kohta lehtien väriloisto on jo tipotiessään. 

Pupusyksynä ravasin lähes kaikissa Parkkibileissä, uudesta innokkaana ja kenties peläten jääväni muuten jostain legendaarisesta paitsi. Neljännen vuoden rusakkona osaan kuitenkin kertoa, että juhlia tulee ja menee, eikä juotavat juomalla lopu.

Olen kuitenkin vuosien saatossa oppinut käyttämään kalenteria, aikatauluttamaan paremmin ja priorisoimaan tekemisiäni. Tärkeintä ja haastavinta on kuitenkin ollut opetella kieltäytymään. Alkuun olen käyttänyt esimerkiksi seuraavaa fraasia: ”Aion opetella sanomaan ei ja tästä voisi olla hyvä aloittaa.” Äkkiseltään se on resonoinut vastaanottajan korvissa vitsikkäänä, mutta sanojen takana piilee enemmänkin kuin totuuden siemen.

En tarkoita, että nyt aion järjestelmällisesti alkaa kieltäytymään tielleni tulevista mahdollisuuksista. Kieltäytymisen opettelulla tarkoitan ennen kaikkea itseni kuuntelua. Mistä nautin ja mistä saan energiaa? Mikä rasittaa minua kohtuuttomasti? Mihin haluan käyttää rajallista aikaani? Kysymykset eivät ole helppoja enkä aina löydä niihin vastausta, mutta yritän ainakin. Kehotankin sinua ottamaan enemmän aikaa itsesi kuuntelemiselle. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia on yllin kyllin, eikä jokaiseen kelkkaan voi tai tarvitse hypätä mukaan. Älä pelkää valitsevasi väärin, tärkeämpää on että uskallat valita.

Entä sitten fomon (fear of missing out), tuon monia meistä vaivaavan tunteen, käsittely? Mistä jään paitsi, jos tänään Parkkihien sijaan hankin hien lenkkipolulta? Jätä Instagram storyt odottelemaan ja vetäydy kelpo yöunille. Saat ehkä seuraavan aamun luennostakin irti enemmän kuin koskaan.

Entä jos tekisit hieman vähemmän ja ottaisit siitä irti hieman enemmän?

Energiaa syksyyn jok’ikiselle!

Kiia Rouhelo
Varapuheenjohtaja

Viestintätiimin haku vuodelle 2020 on päättynyt

Tule mukaan juhlistamaan 70-vuotiasta Turun KY:tä, ilmaisemaan itseäsi ja kouliintumaan viestinnän asiantuntijaksi.

Turun KY hakee 2-4 jäsenen viestintätiimiiä vuodelle 2020. Viestintävastaavan koordinoima asiantuntijaelin vastaa KYlisteen toimituksesta ja osallistuu Turun KY:n säännöllisen viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä vuoden 2020 viestintävastaavan kanssa. Tiimi jakaa tarkemmat vastuualueet keskenään seuraavan viestintävastaavan johdolla. 

Hakuaikaa on jatkettu toistaisesti ja hakemukset lähetetään osoitteeseen viestinta@tuky.fi. Hakijoihin ollaan yhteydessä haastatteluajan sopimiseksi ja päätöksestä ilmoitetaan kootusti kun tiimi on kasassa. Perehdytys alkaa 5/19 KYlisteen parissa yhdessä väistyvän toimituksen kanssa ja tiedottajakoulutuksella viestintävastaavan kanssa. Henkilöiltä odotetaan sitoutumista vähintään ensi vuoden loppuun asti. Tehtävään voi hakea vuosikurssista riippumatta.

KYliste on Turun KY:n julkaisema lehti, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa: kahdesti kevät- ja syyslukukausilla, minkä lisäksi kesällä ilmestyy pupuille osoitettu erikoisnumero. KYlisteen päätoimituksesta vastasi tänä vuonna kaksi henkilöä, jotka koordinoivat numeroiden sisällön suunnittelua ja toteutusta yhdessä toimituksen kanssa. Päätoimitus järjestää lehden toimituskokoukset ja huolehtii uusien toimittajien ja taittajien perehdyttämisestä, lehden graafisesta ilmeestä ja sen kehittämisestä. 

Turun KY:n säännöllisen viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen kuuluu viestintävastaavan tukeminen päivittäisessä viestinnässä ja projekteissa. Mukaan lukeutuu erityisesti sosiaalisen median ylläpito ja 70-juhlavuodesta viestiminen.

Henkilövalintaa tehdessä huomioidaan alla olevat valintaperusteet. Hakemuksessa tulee käydä ilmi, mitkä roolit ovat mieluisimpia. Kaikkia kriteereitä ei tarvitse täyttää.

Valintaperusteet:
– Kiinnostus Turun KY:n viestintää kohtaan
– Hakemus (liitetiedostot esim. grafiikat, kirjoitukset, valokuvat tmv.)
– Graafinen osaaminen (kuvanmuokkaus, sometilit, taittokokemus tmv.)
– Viestintäkokemus (printtimediat, tiedottajan tai AD:n tehtävät tmv.)
– Motivaatio ja erityisvahvuudet
– Taitojen yhteensopivuus tiimiin
– Muut projektit vuodelle 2020

Tuothan esille mahdolliset vahvuutesi myös seuraavissa:
– Visio KYlisteelle (+)
– WordPressin hallinta (+)
– Video-osaaminen (+)

Lisätietoja tehtävänkuvasta saa allekirjoittaneelta sekä nykyiseltä viestintätiimiltä Julia Fesiukilta ja Hanna-Sofia Luodolta.

Hae jo tänään! Ystävällisesti,

Juho Mäkinen
viestintävastaava