Tuulahdus raikkaalta YO-kunta-ajalta

Eilisistä kuntalaisbailuista hengissä selvinneenä, ja Facebookissakin aloitetusta vanhojen kuvien ja reliikkien penkomisesta innostuneena, päätin tehdä Turun KY:n blogin Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta-ajan säilyneistä arkistoista. Jo kellastuneet sivut ovat 1960-luvulla tehdystä leikekirjasta, joka on säilynyt hämmästyttävän hyvin Patrialla.

Koska jokaisen koulumme opiskelijan elämän paras aika alkaa pupusyksystä lienee soveliasta aloittaa kuvalla pupujaisista.

Tuolloin pupujaisia vietettiin talviaikaan nykyisen syksyn sijasta. Pääsipä tapahtuma myös Turun Sanomiinkin.

 

Seuraavaksi ajattelin hieman valoittaa kaikille kuntalaisille tutun esineen historiaa. Kyseessä totta kai rakkaan Parkkimme alakerrassa tätä nykyä majaileva Coca-cola-automaatti. Tarkkasilmäisimmät varmasti ovat huomanneet, että laitteeseen käyvät eurot, mutta laite itsessään paljon vanhempi. Ikävä kyllä se enää nykyisin ole toimintakunnossa, sillä koneisto on haurastunut ajan saatossa.

Suomen vanhin

Kuten kuvasta näkee laite on saatu vuonna 1964, mutta jotkin perimätiedot ovat kertoneet, että laite itsessään olisi paljon vanhempi ehkäpä jopa olympiavuodelta, kun Coca-cola tuli Suomeen.

Excursiot ovat erittäin elinvoimainen ja näkyvä osa Turun KY:n ja toimijaryhmien toimintaa. Ylioppilaskunta-aikana niitä tehtiin myös. Vuosittaiset NHS-konferenssit (NESU:n edeltäjä) olivat näkyvä osa toimintaa. Kuitenkin suurin ponnistus tapahtui vuonna 1965, kun KY:läiset lähtivät itse tehdyn keittokirjan tuotoilla kiertämään Keski-Eurooppaa omalla bussilla. Kohteet matkan aikana olivat Amsterdam, Dortmund sekä Hampuri.

Matkaa taitettiin vuokratulla bussilla ensin laivalla Tukholmaan ja siitä Ruotsin ja Tanskan läpi Keski-Eurooppaan. Pitipä välillä pitää taukojakin, ettei matkan rasitukset äityneet liian raskaiksi. Korttejakin muistettiin lähettää takaisin koto-Suomeen.

Lopuksi hieman tuoreempaa kuvamateriaalia 1990-ja 2000-luvuilta.

Myös ylioppilaskunta-aikana oli kiire Proffaan.

Turun KY:n joukkue on voittanut Aurasoudut kerran historiansa aikana.

Turun KY:n hallitus on perinteisesti edutanut äärimmäisen menestyksekkäästi LEX ry:n ja Merkantila Klubbenin järjestämissä Tapiolan vappusouduissa.

 

Aurinkoista ja kokemuksientäyteistä vappua toivottottaen,

 

Olli Tehikari

Turun KY- Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry

Hallituksen puheenjohtaja

Ensimmäinen puoliaika takana

Kevät on edennyt jo pitkälle ja on aika vaihtaa myös KY-Sportin kuulumisia. Vuosi käynnistyi heti vauhdikkaasti viikkovuoroilla ja kuukaudenlajeilla. Tämän vuoden puolella ollaan jo käyty avannossa, Himoksella laskettelemassa, ilmajoogassa ja crossfitissä. Lisäksi käytiin Alppikanuunoiden kanssa MegaHupelluksella Norjassa, Oppdalissa. Syksyllä on tarkoitus jatkaa uusien lajien kokeilemista ja ideoita otetaan mielellään vastaan.

Tänä vuonna saatiin myös pitkän prosessin jälkeen vihdoin perustettua kouluun oma jalkapallojoukkue, KY-Sport. Kiinnostus joukkuetta kohtaan on ollut kovaa ja ensi viikolla alkavaan sarjaan lähdetään täynnä intoa. Syksyllä puolestaan suunnataan Alppikanuunoiden kanssa kohti Portugalin rantoja ensimmäiselle surffimatkalle. Matka täyttyi ennätysnopeasti ja kohti Portugalia suuntaa 40 innokasta surffaajaa!

Tänä vuonna KYlumpialaiset järjestettiin todella haastavissa olosuhteissa. Valmistelut tapahtumaan aloitettiin jo helmikuun puolella ja järjestelyt sujuivat hyvin aikataulussa. Tapahtumapäivälle sattui kuitenkin osumaan kova tuuli ja rankka vesisade. Se ei kuitenkaan uljaita kilpailijoita haitannut vaan kauppatorille kokoontui parikymmentä rohkeaa joukkuetta. Joukkueiden saapuessa kisapaikalle olosuhteet paranivat hetkellisesti ja kisat saatiin avattua perinteisten puheiden saattelemana. Kisoissa oli huikea tunnelma säästä huolimatta ja asusteisiin oli selvästi panostettu. Joukkueet ehtivät kilpailla kahdessa tiukassa lajissa, kunnes sää teki lopulta tehtävänsä ja kisat jouduttiin ennen aikaisesti keskeyttämään. Telttojen hajottua, äänentoiston pettäessä ja kentän lainehtiessa paljoa ei enää ollut tehtävissä. Kaikesta huolimatta kisoissa oli todella hauskaa ja odotan jo innolla seuraavia KYlumpialaisia.

Kevään tapahtumat eivät KY-Sportin osalta toki loppuneet KYlumpialaisiin vaan vielä on vuorossa jääkiekon MM-kisojen kisastudiot. Niistä tulee lisätietoja lähipäivinä, pysykää kuulolla.

Sporttisin terveisin,

Antti Rikkilä

Turun KY:n hallituksen liikuntavastaava

Turun KY:n brändityöryhmä

Turun KY:n brändityöryhmä valittiin viestintäjaoston avoimessa kokouksessa avoimien hakemusten perusteella. Moni varmasti tässä vaiheessa ihmettelee, että mihin tätä brändityöryhmää tarvitaan? Työryhmä selvittää, että kuka ja mikä on turkulainen kylteri, TuKYläinen?

Brändityöryhmän tehtävänä on selvittää se, miten Turun KY:n jäsenistö näkee yhdistyksensä ja miten he haluaisivat yhdistyksestään tiedotettavan. Yhdistyksen kokouksessa hyväksytyssä strategiassa painotetaan selkeästi avoimuutta ja viestinnän toimivuutta. Jäsenistönsä lisäksi TuKYn tulee näkyä ammattimaisena ja aktiivisena toimijana myös sidosryhmilleen, kuten kauppakorkeakoululle ja SEFElle. Ennen kaikkea tarkoitus on kehittää jäsenistön yhteenkuuluvuuden tunnetta innostamalla vuorovaikutukseen.

Brändityöryhmä tulee työskentelemään kevään ja syksyn workshopeissa, joiden ajankohdasta ilmoitetaan halukkaille myöhemmin. Halukkaat workshoppeihin voivat ottaa yhteyttä viestintävastaavaan viestinta@tuky.fi.

 

Brändityöryhmä koostuu viidestä jäsenestä, jotka ovat

Joonas Hokka (Viestintävastaava ’13)

Olli Tehikari (Hallituksen PJ ’13)

Juho Harmaa (Hallituksen PJ ’11 & MyPä ’12)

Juha Eskola

Tenho Saavedra

Mihin minä kuulun?

Suomessa on tällä hetkellä noin 130 000 yhdistystä. Näihin yhdistyksiin kuuluu yhteensä yli 15 miljoonaa jäsentä, mikä tarkoittaa sitä, että  jokainen suomalainen kuuluu noin kolmeen yhdistykseen. Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on yksi näistä lukuisista yhdistyksistä.

TuKY on perustettu jatkamaan entisen ylioppilaskuntamme toimintaa ja valvomaan yli 1700 jäsenensä etuja kauppakorkeakoululla. TuKYn tavoite on myös toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja tarjota monipuolista toimintaa opiskelujen ohella. Näin ollen TuKY on huomattavasti lähempänä jokapäiväistä elämääni kuin esimerkiksi metsästysseuramme Vesijaon Erämiehet ry, toinen yhdistys johon kuulun. Myös Turun yliopiston ylioppilaskunta tekee lakisääteisenä näitä edellä mainittuja tehtäviä, mutta koen, että TuKY on tätäkin huomattavasti lähempänä ja konkreettisesti läsnä.

Pitkään ollaan kuitenkin varsinkin ylioppilaskuntien yhdistymisen jälkeen keskusteltu turkulaisen kylterin identiteetistä. Tavoite on ilman muuta se, että kaikki me TuKYn jäsenet voimme tasapuolisesti kokea kuuluvamme ylpeästi samaan yhdistykseen. Ylpeyden ei välttämättä tarvitse olla koppavaa koreilua, vaan ennemminkin onnellista tyytyväisyytä siitä, mitä on saavutettu ja mihin jatkossa pyritään. Syksyllä tätä turkulaisten kylterien yhteisöllisyyttä tarvitaan erittäin näkyvästi, kun ylioppilaskunnallamme on edustajistovaalit. Toinen ajankohtainen ja näkyvä tapahtuma on tietysti muutaman viikon kuluttua oleva vappu. Vappupäivänä toivon näkeväni Vartiovuorenmäellä mahdollisimman monet TuKYn tummansiniset haalarit!

Perustimme viestintäjaoston kanssa Turun KY:lle väliaikaisen työryhmän, jonka tehtävän on tarkemmin määrittää miten TuKY voisi vielä avoimemmin ja yhteisöllisemmin viestiä toiminnastaan. Tämän brändityöryhmän tulee tietysti ensin selvittää miten jäsenistö yhdistyksensä näkee ja kokee. Vasta sen jälkeen voidaan selvittää miten voimme yhdistystämme kehittää jäsentemme ja sidosryhmiemme silmissä. Tavoitteena on tehdä aidosti jäsentensä näköinen yhdistys. Tällöin kaikki voivat ylpeästi sanoa olevansa osa Turun KY:tä.

 

Kevätterveisin,

Joonas Hokka

Turun KY:n hallituksen viestintävastaava

 

 

Yrityssektorin kuulumisia

Tällä kertaa on yrityssuhteiden vuoro jakaa ajatuksiaan TuKY-blogin muodossa. Mitäs yrityssektorille sitten kuuluu?

Vuosi on alkanut vauhdilla yrityssuhdetiimiin ollessa ennätyksellisen paljon hakijoita ja tiimin jäseniä on enemmän kuin viime vuosina. Tällä hetkellä ajankohtainen projekti on Speksi. Speksin ensi-ilta on sunnuntaina viikon päästä ja tällä hetkellä viimeisiä yhteistyökumppaneita haetaan vielä. Jaakko ja Millie ovat tehneet aivan mahtavaa työtä, vaikka aikaa on ollut hyvin vähän. Speksiprojekti aloitetaan aina hieman myöhässä, koska vuoden alussa ei ole vielä mitään tiimiä joka voisi hoitaa kyseistä projektia. Kaikesta huolimatta Speksiin ollaan saatu erittäin hyvin yhteistyökumppaneita ja odotan innolla ensi-iltaa. Tällä hetkellä myös muutama muu suurempi projekti, kuten KYlumpialaiset on ajankohtaisena. Viime vuodesta oppineena huomasimme kuinka paljon toimivilla yrityssuhteilla voidaan tätäkin tapahtumaa parantaa. Liikuntavastaava Antti varmasti kertoo tästä lisää omassa blogivuorossaan.

Ennen kesää aloitellaan sektorin suurimpia projekteja, jotka vaativat koko tiimin paneutumista. Vuosijuhlat ovat vielä kaukana, mutta valmistelut on aloitettava jo kevään puolella. Haalarit ja muut tuleville pupuille tärkeät asiatkin potkaistaan jo nyt keväällä käyntiin. Henkilökohtaisesti olen todella innoissani tulevasta ja kaiken kaikkiaan voi siis todeta, että kiireinen kevät on tiedossa niin minulla kuin koko yrityssektorilla.

Olettehan huomanneet, että myyntipäällikön paikka on haussa, joten nyt kaikki kiinnostuneet ei muuta kun hakemusta kehiin.

 

Markus Häkli

Turun KY:n yrityssuhdevastaava