KOKOUSKUTSU: Turun KY:n syyskokous 18.11.2013 klo 16.15

Hyvä Turun KY:n jäsen,

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry pitää sääntömääräisen syyskokouksensa tiistaina 18.11.2014 klo 16.15 Ravintola Montussa. Yhdistyksessä ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Omaa äänioikeutta voi käyttää vain paikan päällä kokouksessa! 

Kokouksessa esitetään hyväksyttäväksi vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi hallitus esittää hyväksyttäväksi viestintäohjesääntöä. Asiakirjat ovat liitteenä sekä Turun KY:n internetisivuilla.

Syyskokouksessa valitaan myös hallitus vuodelle 2015 sekä taloustoimikunnan puheenjohtaja. Ennakkoon ehdokkaaksi ilmoittautuneet ja heidän vastauksensa ennakkokysymyksiin voit lukea Turun KY:n hallitusvalintaportaalista. Ehdolle voi asettua kuitenkin vielä syyskokouksessa sekä maanantaina 17.11. klo 16 Osuuskauppasalissa järjestettävässä hallitushaastattelussa. 

Kokouksen nopeuttamiseksi liitteisiin tulee perehtyä huolellisesti jo ennen kokousta, ja mahdolliset muutosesitykset ja kysymykset miettiä etukäteen. Syyskokouksessa ehdokkaiden esittäytymisaika on rajattu tarkoin, minkä takia kannustammekin Teitä esittämään yleisökysymykset ehdokkaille jo hallitushaastatteluissa. 

Syyskokouksesta ja hallitushaastattelusta järjestetään myös Livestream, jonka linkki jaetaan Turun KY:n Facebook-sivulla. Mahdollisuuksien mukaan pyrimme kysymään hallitushaastattelussa yleisökysymyksiä myös Streamin kautta seuraavilta. Myös tästä tarkempi ohjeistus tulee Facebookin kautta. 

 

Liitteet:

LIITE 1 Talousarvio 2015

LIITE 2 Toimintasuunnitelma 2015

LIITE 3 Kunniaseuran kokoonpano

LIITE 4 Viestintäohjesääntö

LIITE 5 Esityslista

 

Tervetuloa!

 

Ann-Sofie Leimu

Hallituksen puheenjohtaja

puheenjohtaja@tuky.fi

Onko myynti kirosana?

Näin tuntuu välillä olevan. Olen ollut paljon myynnin ja myymisen kanssa tekemisissä nykyisen hallitusvuoden ajan, vaikka vastaankin omana toimialueenani Turun KY:n nykyisestä kumppanista. Olen tehtäväni puolesta pohtinut otsikossa esitettyä kysymystä. Myynninhän pitäisi olla erittäin tarpeellinen ja aina ajankohtainen taito jokaiselle kauppatieteilijälle. Tästä huolimatta Turun kauppakorkeakoulun opintotarjonta tästä aiheesta on hyvin, hyvin suppea. Arvostetaanko myyntiä ja ylipäätänsä myyjiä?

Jokainen LRYA peruskurssien käynyt ja niille osallistunutkin ymmärtää, että yrityksen liikevaihto koostuu nimenomaan yrityksen myynneistä. SEFEn teettämän tutkimuksen mukaan 6kk valmistumisen jälkeen tuoreista kauppatieteiden maistereista 79% työskentelee yksityisellä sektorilla. Siis neljä viidesosaa koulumme opiskelijoista tulee valmistumisensa jälkeen tehtävässä, jonka tulos riippuu hyvin pitkälti myynneistä. Tästä huolimatta kuinka monella myyntiä käsittelevällä luennolla olet itse ollut opiskelusi aikana?

Ymmärrän että myynnistä saattaa tulla monille negatiivinen kuva – olemmehan kaikki olleet sen ärsyttävän puhelinmyyjän kohteina, joka tuputtaa tuoreinta aikakausilehteä ja jolle on hyvin vaikea kohteliaasti sanoa ei. Tämä puhelinmyynti on kuitenkin usein kaukana kauppatietelijöiden myyntitehtävistä, jotka keskittyvät usein B2B myyntiin. Ja onhan myös muistettava, että puhelinmyyjätkin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät omaa työtänsä, pyrkivät tekemään sen niin hyvin kuin mahdollista ja ansaitsevat elantonsa sillä.

Moni meistä saattaa pohtia usein lausetta ”Miksi Ruotsissa on kaikki paremmin?”. Lause on taas ajankohtainen, sillä lukujen valossa Ruotsin taloudella pyyhkii selkeästi paremmin kuin Suomella. En usko että ruotsalaiset ovat millään tavalla parempia kuin suomalaiset? Päinvastoin. Teknisessä osaamisessa Suomella on hyvin vahvat perinteet ja vuosikymmenten kestänyt taloudellinen menestymisemme onkin nojannut pitkälti tuotekehitykseen ja ajattelumaailmaan, että meidän tuote on kilpailijoita parempi. Mutta ruotsalaiset ovat tyypillisesti itsevarmempia, avoimempia ja enemmän myyntihenkisiä kuin suomalaiset. Uskon että edellä mainitut seikat ovat osa heidän menestystään. Tässäkään ei tosin ole kyse siitä, että ruotsalaiset olisivat parempia. Heillä vain sattuu olemaan usein hieman erilainen ajattelumaailma kuin suomalaisilla.

Me olemme osa Suomen talouden tulevaisuutta. Meidän omaavat taitomme määrittelevät myös suomalaisten yritysten kohtaloa. Jos haluaisin nostaa esiin yhden taidon, johon kannattaa erityisesti panostaa tulevaisuuttaan ajatellen se olisi myynti. Mainitsin aikasemmin että koulumme opintotarjonta myynnin osalta on suppea. Turun KY:n yrityssuhteet järjestävät yhteistyössä SEFEn ja Mercuri Internationalin kanssa ensimmäistä kertaa Selling Point Seminarin ensi viikon keskiviikkona Panimoravintola Koululla. Toteutamme seminaarin tänä vuonna pienessä mittakaavassa, mutta toivon että tulevaisuudessa se pystytään järjestämään isona kokonaisuutena, sillä olen huomannut että kysyntää myynnin oppimiselle on runsaasti. Tämä on hyvä ja positiivinen merkki.

Ai saako täältä jotain muutakin kuin tutkinnon?

On syksy 2013. Istun sillisbussissa ja tutustun takan istuvaani pupuun, joka puhuu KY-Sportin varapuheenjohtajaksi hakemisesta. Itse olen vielä kahden vaiheilla: kovin tuo liikuntavastaavan pesti kiinnostaisi, mutta rimakauhu tuntuu iskevän.

Ennen kuin ehdin alla kuvattua pohidskelevaa kissaa sanoa, istun taas sillisbussissa. Nyt on syksy 2014 ja pohdin, että ompahan ollut vuosi. Jotain päätöksiä tuli näköjään tehtyä oikein.

Monet teistä saattavat olla samassa tilanteessa kuin itse olin vuosi sitten. Pohditte, mitäs tekisin ensi vuonna. Useat ovat olleet jaostoissa tai toimijaryhmissä kohta vuoden verran ja olisi kutkuttava uteliaisuus lähtea katselemaan opiskelijatoimintaa vielä sinne hitusen korkeammalle tasolle. Toiset taas pohtivat, että olisipa kiva lähtea hommiin mukaan. Pään sisällä käydään kiivasta pros – cons taistelua. Miten aika riittää? Sujuuko opinnot halutulla mallilla? Mitä mä siitä hyödyn? Onks musta siihen?

Meillä kyltereillä on taipumusta yrittää mitata ja arvostella elämäämme numeerisesti. Se kuinka hyvän elämän elät, mitataan urasi nettotulojen nykyarvona. Opiskeluaika tähtää tutkinnon saamiseen. Tutkinto, saati opiskeluaika eivät ole itseisarvo, vaan niiden funktio on kasvattaa tuota mainittua nettonykyarvoa. Isot herrat arkadianmäella puhuvat opiskeluaikojen lyhentämisestä: Mitä sielä koulussa turhan pitkään maleksimaan? Jokainen lisävuosi työelämässä valmistuneena Ekonomina nostaa taas hitusen tätä hyvän elämän mittaria.

kitten-16219-1280x800

Pohdiskeleva kissa

Vahvasti epäilen, että vaikka laittaisimme taloustieteilijät Milton Friedmanista John Nashiin samaan huoneeseen tälläistä hyvän elämän mittaria etsimään, eivät he sitä pystyisi edes oman Irmamme avulla numeroiksi mallintamaan.

Se mitä hyvä elämä on, on jokaisen oman pään sisällä. Minulle hyvä elämä koostuu asioista joita saavutan. Asioista joita koen. Ihmisistä joita tapaan. Hyvä elämä ei ole vain saavutuksiin tähtäävää puurtamista. Se ei ole myöskään jatkuvaa hedonistista hetkessä elämistä. Se on se kliseinen kultainen keskitie joka koostuu paitsi määräteitoisella puurtamisella saavutetuista nopista, myös unohtumattomista kokemuksista. Ja välillä myös unohdetuista kokemuksista.

Tästä eksistentialistisesta pohdinnasta palaan huikealla aasinsillalla takaisin tekstin alkuun: Opiskeluaika onkin siis itseisarvo?

Kyllä. Nämä vuodet joita tässä talossa vietämme, ovat ne joita vanhana Bentleyn rantissa muistelemme. Se mitä me muistelemme tosin tuskin on TKMY1:n tentti. Itselleni se tulee todennäköisesti olemaan nyt päättymäisillään oleva vuosi.

Mitä tämä vuosi on sisältänyt, on juuri niitä hyvän elämän aineksia. Saavutuksiin tähtäävää puurtamista. Vaivannäköä. Kokemuksia ja yhdessä tekemistä. Hauskanpitoa ja lukemattomia uusia huikeita ihmisiä. Hallitusvuosi on myös avannut sellaisen portaalin verkostoitumiselle opiskeluaikana, jota ei varmasti mitään muuta kautta saa. Ja jokainen kylteri tietää kyllä kuinka tärkeää se mediaseksikäs netwörkking on.

Luennoilla ja harkkaryhmissä me opimme teoriat ja saamme substanssiosaamista. Ongelmanratkaisutaito ja kyky organisoida asioita tehokkaasti tulee tekemällä. Verkostoja ei luoda luentosalissa, elinikäiset ystävät ja kontaktit tulevat aivan jostain muualta. En halua väheksyä opiskelun ja akateemisen osaamisen merkitystä, mutta haluan painottaa kokemuksen kautta tulevan suoriutumiskyvyn tärkeyttä. Vaikka tuskin tulen työelämässä järjestämään firman Beer Pong turnausta, uskon kokemukseni tälläisen järjestämisestä heijastavan kykyyni organisoida ja saada asioita aikaan sielä paljon puhutussa bisneselämässä.

Jokaiselta meidän hallituksestamme TuKY on vaatinut paljon. Lukemattomia työtunteja, stressinsietokykyä ja jaksamista. Jokaiselle meille se on kuitenkin antanut monin verroin takaisin. Sekä asoissa joita näemme nyt elämässämme, että asioina jotka vaikuttavat meihin tulevaisuudessa.

Kyllä, täältä voi saada jotain muutakin kuin tutkinnon.

Turun KY:n hallituksen 2015 ennakkohaku on nyt auki

Haku Turun KY:n hallitukseen vuodelle 2015 on alkanut. Luottamustoimi alkaa 01.01.2015 ja kestää vuoden. Hakea voivat kaikki Turun KY:n jäsenet. Oheisesta linkistä pääset hallitusvalinnan sivulle, jossa kerrotaan tarkemmin hallituspesteistä. Lisäksi yhdistykselle haetaan uutta taloustoimikunnan puheenjohtajaa.

Hallitusvalinta 2015 

Halukkaiden on erittäin suositeltavaa vastata etukäteen asetettuihin kysymyksiin. Kysymykset ja vastaukset julkaistaan Turun KY:n nettisivuilla, jotta koko jäsenistö pääsee perehtymään ehdokkaisiin etukäteen. Voit halutessasi vastata useamman kuin yhden sektorin kysymyksiin. Vastaukset tulee lähettää osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi sunnuntai 9.11. klo 23:59 mennessä. Viestiin tulee myös liittää edustava valokuva hakijasta.

On myös suositeltavaa osallistua ennakkohaastatteluihin ns. hallitusgrillissä maanantaina 17.11. klo 16 Osuuskauppasalissa. Ehdolle voi kuitenkin asettua vielä itse syyskokouksessa tiistaina 18.11 Montussa klo 16 alkaen.

Asettumalla ehdolle jo etukäteen annat äänestäjille mahdollisuuden tutustua sinuun ennakkovastaustesi ja haastatteluiden perusteella, sillä itse syyskokouksessa ehdokkaiden esittelyaika on aikarajoitteen vuoksi erittäin lyhyt. Kysymykset hakijoille sektoreittain löytyvät täältä.

Jos mielessä on kysymyksiä hallitustyöskentelystä yleisesti, hakuprosessista, sektoreiden työtehtävistä tai muusta, muista saapua paikalle luentosaliin 09 hallitushaun infotilaisuuteen huomenna tiistaina 28.10. klo 16.

Lisäksi kysymyksiä voi milloin tahansa lähettää hallituksen puheenjohtaja Ann-Sofie Leimulle (puheenjohtaja@tuky.fi)

Aikataulu:

–      ti 28.10. klo 16:00: infotilaisuus hallitushausta, ls 09.

–      su 9.11. klo 23:59: deadline ennakkohaun vastauksille.

–      ti 11.11.: ilmoittautuneet ehdokkaat vastauksineen julkaistaan TuKYn nettisivuilla.

–      ma 17.11. klo 16:00: hallitushaastattelut, Osuuskauppasali.

–      ti 18.11. klo 16:00: syyskokous ja hallituksenvaihto, Monttu.

 

Lisätietoa hakijoille:

Uuden hallituksen koulutukset järjestetään seuraavina ajankohtina:

• maanantai-ilta 1.12.

• maanantai-ilta 8.12.

• koulutusviikonloppu 13.-14.12.

• lisäksi perjantaina 12.12.  TuKKK:n pikkujoulut

 

 

Vuosijuhlaviikolla jaettiin huomionosoituksia ansioituneille

Turun KY:n vuosijuhlaviikon avajaisissa sekä vuosijuhlissa jaettiin useita huomionosoituksia ansioituneille henkilöille kiitokseksi heidän tekemästään työstä Turun KY:llä ja sen hyväksi.

Juhlaviikon avajaisissa hopeisen ansiomerkin saivat seuraavat henkilöt:

  • Lotta Eerikäinen
  • Maija Hartikainen
  • Juho Heinonen
  • Sanna-Maria Hellsten
  • Noora Hendolin
  • Riku Hietarinta
  • Jesse Huovinen
  • Ilona Häsänen
  • Ella Iivanainen
  • Lauri Juonela
  • Santeri Kangas
  • Ville Kaukonen
  • Emilia Kauppinen
  • Veli-Matti Keskipoikela
  • Sara Lehtinen
  • Aleksi Leino
  • Riku Levälehto
  • Jarkko Louhelainen
  • Linda Luhtala
  • Jaana Miettinen
  • Ilona Molin
  • Tiina Mänty
  • Lauri Nieminen
  • Maiju Pohjola
  • Viivi Päivölä
  • Antti Rikkilä
  • Petteri Saarinen
  • Meri Sievä
  • Teresa Silvennoinen
  • Varpu Somersalo
  • Merja Suhonen
  • Pyry Talvitie
  • Joel Tommila
  • Arttu Tuuppa
  • Noora Viherlehto
  • Laura Vähäsaari
  • Liisa Välkkynen

 

Vuosijuhlien cocktail-tilaisuudessa jaettiin kaksi standaaria kiitokseksi pitkäaikaisesta yhteistyöstä Mikki Lahtiselle sekä Lyyti Oy:lle. Kuntanauhat jaettiin Pyry Kantaselle, Roosa Joenpolvelle, Nico Paajaselle ja Lauri Vuorelle.

Samassa tilaisuudessa jaettiin myös kultaiset ansiomerkit seuraaville henkilöille:

  • Joonas Hokka
  • Timo Kovala
  • Aku Kähkönen
  • Ann-Sofie Leimu
  • Maisa Mattila
  • Jaakko Männistö
  • Jussi Nieminen

 

Pääjuhlassa jaettiin kunnianauhat seuraaville henkilöille:

  • Lotta Kaleva
  • Lauri Liljenbäck
  • Pia Rawlins
  • Otto Sulin
  • Olli Tehikari

 

Kultaisen taskumatin sai vuonna 2014 Miro Korhonen.

Onnea vielä kerran kaikille huomionosoituksen saaneille!