mennessä admin | heinä 3, 2015 | news

Vihdoin on koittanut se kauan odotettu perjantai 3.7., jolloin lopulliset pääsykoetulokset julkistetaan. Odotus on ohi. Toisille lähipäivät ovat olleet yhtä tunteiden myllerrystä, toiset eivät ehkä ole miettineet asiaa vielä sen kummemmin, mutta nyt se on varmaa – sinut on hyväksytty opiskelemaan arvostettuun Turun kauppakorkeakouluun. Olet nyt pupu, ensimmäisen vuoden opiskelija Turun kauppakorkeakoulussa, kylteri. Mitä suurimmat onnittelut siitä!
Tiesitkö, että kuulut siihen 5,9% joukkoon, jotka pääsivät sisään Turun kauppakorkeakouluun? Tämä tarkoittaa sitä, että olet nyt tullut hyväksytyksi yhteenlasketun hakijamäärän perusteella Suomen suosituimpaan kauppakorkeaan. Ensisijaisten hakukohteiden listauksellakin opinahjomme sijoittuu 14 kauppatieteitä opettavan kampuksen joukossa toiseksi suosituimmaksi. Yhteensä Turun kauppakorkeaan hyväksyttiin 245 uutta opiskelijaa suorittamaan KTK- ja KTM-tutkintoja, 27 opiskelijaa avoimen yliopiston väylän kautta, 21 opiskelijaa suoraan maisterivaiheeseen, 23 kaupan ja palvelujen maisteriohjelmaan sekä noin 60 opiskelijaa englanninkielisiin maisteriohjelmiin. Lisäksi valtiotieteiden puolelle uusia taloustieteen opiskelijoita valittiin 30. Olet siis tehnyt aikamoisen työn, mutta nyt pääsykoerupeama on ohi ja pääset pian keskittymään opiskeluun sekä opiskelijaelämään, heti ansaitun kesäloman jälkeen.

Olethan jo lukenut pupuoppaan, jonka sait hyväksymiskirjeen mukana? Se sisältää paljon tärkeää tietoa uuden opiskelupaikkasi opiskelijaelämästä. Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden edunvalvontaa hoitaa opiskelijayhdistys Turun KY, eli Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry. Yhdistyksen tarkoituksena on taata paras mahdollinen opiskeluaika kaikille Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille niin opintojen kuin vapaa-ajankin suhteen. Suosittelen toimintaan mukaan lähtemistä erittäin lämpimästi. Jokaiselle löytyy varmasti jotain, sillä jaostojen ja toimijaryhmien kirjo on niin laaja, eivätkä aktiviteetit näihin lopu. Saat lisätietoa kaikista erilaisista yhdistyksemme toimijoista nettisivuiltamme.

Tutorisi tulee ottamaan sinuun yhteyttä elokuun alkupuolella. Kuulet heiltä tarkempaa informaatiota orientaatioviikon ohjelmasta sekä yleisesti opiskelijaelämän aloittamisesta. Tutorit sekä me muut akateemisesti jo hieman vanhemmat opiskelijat olemme täällä teitä varten – teillä, uusilla pupuilla, on jo nyt mahtava tukiverkosto ja otamme teidät avosylin vastaan. Opiskelijayhteisössämme pidetään yhtä, kaikki auttavat ja tukevat toisiaan. Nyt voitkin alkaa enää laskea päiviä tiistaihin 25.8. !
Vielä kerran, onneksi olkoon, uusi pupu, ja tervetuloa opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun!
Laura Vähäsaari
Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja

mennessä admin | heinä 1, 2015 | news
Suomen Ekonomien hallitushaku on nyt käynnissä. Hallitukseen haetaan aktiivisia, yhteistyökykyisiä ja eri ikäisiä toimijoita kaksivuotiskaudeksi 1.1.2016-31.12.2017.
Hallitus vastaa liiton toiminnan suunnittelusta ja seurannasta, liiton taloudesta ja sijoitusomaisuudesta sekä merkittävistä päätöksistä. Ekonomien hallitus toimii kollektiivina strategisena päätöksentekijänä ja suunnannäyttäjänä toimiston operatiiviselle johdolle sekä asiantuntijoille. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä vähintään viisi ja enintään kahdeksan muuta jäsentä. Vähintään yhden tulee edustaa opiskelijoita. Hallituksen kaikkien jäsenten tulee olla Suomen Ekonomien jäsenyhteisöjen jäseniä. Hallituksen jäsenistä osa toimii hallituksen alaisten toimikuntien puheenjohtajina.
Kylterille avautuu upeita vaikuttamismahdollisuuksia Suomen Ekonomien hallituksessa. Opiskelijat ovat tärkeä osa liiton toimintaa ja siihen osallistuessaan opiskelija saa arvokasta kokemusta työelämää ajatellen. Jokainen voi hakea Ekonomien hallitukseen vuosikurssiin katsomatta – olit sitten pupu tai jo akateemista uraasi lopettelemassa oleva rusakko, kannattaa tilaisuuteen tarttua.
Hae hallitukseen 30.8.2015 mennessä.
Lisätietoa hakemisesta Suomen Ekonomien nettisivuilta sekä Tuuli Marttilalta (ks. yhteystiedot alla).
Tuuli Marttila p. +358 40 519 2007
tuuli.marttila@ekonomit.fi
mennessä admin | heinä 1, 2015 | news
Iina Lappalainen – Controller
”Hej!Olen Iina Lappalainen, 20 vuotias väistyvä pupu ja tuleva laskentatoimen ja rahoituksen pääainetaistelija. Kotoisin olen Kuopiosta , ja vieläkin ihmettelen miten lopulta olen tänne Turkuun päätynyt ! TuKY:n toiminnassa olen pupuvuoden jälkeen ajautunut
kv-jaosto CIA:an, KY Hansaan sekä tutoriksi. Koulun ulkopuolisessa elämässä reissaan paljon, pelaan golfia,juon liikaa kahvia ja pyhitän jokaisen tiistai- ja keskiviikkoillan jalkapallon Mestarien liigalle.
Yksi pupuvuoden huikeimmista eventeistä oli Pikkulaskiainen, ja siksi pääton hakea Controllerin tehtävää.
Uskon että tällä tiimillä teemme seuraavasta Pikkulaskiaisesta entistäkin eeppisemmän ! :)”
Marjut Soininen – Lipunmyyntivastaava

Heipparallaa! Olen Marjut Soininen ja 21 vuotta pyörinyt hämmentämässä ympäri Suomea. Alun perin olen Oulusta, mutta lähestulkoon koko lapsuuteni olen asunut hieman etelämpänä. Minulta kysyttäessä olen helsinkiläinen, vaikka oikeasti Kirkkonummella asunut peltojen ja metsien keskellä.Tämmöisenä duracelina haluan aina olla siellä missä sattuu ja tapahtuu. Ensimmäisen pikkulaskiaiseni jälkeen olin varma, että tämä on varsinkin se, mihin haluan satsata oman panokseni. Lipunmyyntiin liittyvät asiat ovat siis vastuualueenani ja minulle saa tulla heittämään ajatuksiaan koska vain! Ensi vuonna minut näkee myös tutorina ja milloin missäkin heilumassa tai hiljaa (lue: äänekkäästi) kärsimässä laskiksen tehtävien parissa.Olen loistava aikatauluttamaan ja triplabuukkaamaan aikatauluni, mutta silloin kun vapaa-aikaa jää, napsautan netflixin auki tai lähden ulos juoksemaan. Tanssiminen on myös sydäntä lähellä, olen harrastanut sitä lähes 17 vuotta.Odotan superinnolla Pikkulaskiaisen 2016 järjestämistä! Aion tehdä kaikkeni omalta osaltani, jotta saadaan tapahtuma juhlavuoden arvoiseksi ja niin mahtavaksi, että oksat pois.
Olli Siitonen – Yrityssuhdevastaava

Terve! Olen Olli Siitonen, 22-vuotias ideanikkari, joka pyrkii aktiivisesti etsimään uusia lähestymistapoja asioiden tekemiseen. Oma polkuni vei meikäläisen viime vuoden pikkulaskiaisen yrityssuhdetiimistä Turun KY :n legendaarisimpaan ja kaikkein pyhimpään, CORE :en, jossa tärkein prokektini on tulevan pikkulaskiaisen yrityssuhdetiimin luotsaaminen. Mitä opiskeluihin tulee, aloitan syksyllä innostuneena toisen vuoteni markkinoinnin pääaineopiskelijana. Pikkulalaskiainen tarjoaa mahtavan ilmapirin uusien taitojen oppimiseen ja näköalapaikan Turun suurimman opiskelijatapahtuman kulisseihin. Hyppää mukaan huipputiimiin tekemään kaikkien aikojen parasta tapahtumaa!
Nella Merisaari – Markkinointitiiminvetäjä

Moikka! Olen Nella Merisaari, 21-vuotias vuoden 2014 pupu. Syksyllä opiskelut jatkuvat markkinoinnin pääaineopintojen parissa ja uusia pupuja tutoroidessa. Luovuus, rohkeus ja uuden oppiminen ovat niitä asioita, joihin haluan jatkuvasti pyrkiä. Mielestäni Turku on kaikessa ihan hirveen ihana, mutta jos on pakko valita, niin parasta Turussa on jokiranta, Turun murre ja Pikkulaskiainen. Viime vuonna olin Pikkulaskiaisen mäkitiimissä auttelemassa, tänä vuonna saan päästää luovuuteni valloilleen markkinointitiiminvetäjänä. Pikkulaskiainen on ehdottomasti yksi vuoden parhaista tapahtumista, joten kannattaa rohkeasti lähteä mukaan rakentamaan siitä tänä vuonna näyttävämpi ja näkyvämpi kuin koskaan!
Magnus Riihimäki – Mäkitiiminvetäjä
Olen Magnus Riihimäki, kolmannen vuoden logistiikan opiskelija ja innokas tapahtumanjärjestäjä. Harrastuksiini kuuluvat musiikin lisäksi breakdance ja amerikkalainen jalkapallo. Olen kolmet pikkulaskiaiset kokenut konkari ja lähden rakentamaan seuraavasta mäkitapahtumasta entistäkin näyttävämpää spektaakkelia.
mennessä admin | touko 10, 2015 | news
Päätimme vastavalittuina tuottajina pistää tuulemaan ja haemme tiiminvetäjiä viime vuoden tapaan jo nyt! Päätimme säilyttää hyvänä koetun rakenteen samana, joten seuraavat pestit ovat avoinna:

Markkinointitiiminvetäjä:
Pikkulaskiaisen markkinointitiiminvetäjänä olet vastuussa tapahtuman markkinoinnista, imagosta ja näkyvyydestä mediassa, yhdessä kokoamasi tiimin kanssa. Työnkuvaasi kuuluu sosiaalisesta mediasta ja tapahtuman nettisivuista huolehtiminen, painotuotteiden suunnittelu ja hankkiminen, sekä markkinointitempauksien ideointi ja järjestäminen. Koska työ on hyvin visuaalispainotteista, katsotaan kuvanmuokkausohjelmien, kuten Photoshopin ja Illustratorin, kattava osaaminen eduksi. Tässä hommassa pääset varmasti toteuttamaan itseäsi: oletko sinä etsimämme visuaalisten spektaakkelien velho, joka saa kädenjälkensä tuhansien opiskelijoiden näkyviin?
Mäkitiiminvetäjä:
Mäkitiiminvetäjänä olet vastuussa PL:n uniikeimmasta ominaisuudesta: mäkitapahtumasta! Mäkitiimi hankkii käytännössä kaiken tarpeellisen, ja ehkä vähän tarpeettomankin, mäkitapahtumaan ja varmistaa, että hommat pyörivät myös h-hetkenä. Sinun (ja tiimisi) vastuulla on varmistaa, että mäenlaskijat nauttivat ja viihtyvät Puolalanpuistossa vähän liiankin hyvin, eivätkä millään malttaisi lähteä approilemaan! Tämä pesti edellyttää hyvää paineensieto- ja organisointikykyä sekä idearikasta mieltä.
Controller:
Controller on pääasiassa vastuussa Pikkulaskiaisen laskuista sekä kirjanpidosta. Controller vastaa myös likviditeetin sekä budjetin seurannasta.
Controllerin työ painottuu suurimmaksi osaksi kevääseen 2016, mutta pääsee ehdottomasti myös osallistumaan Pikkulaskiaisen luomiseen, kehittämiseen sekä ideoimiseen jo kesästä/syksystä lähtien muiden tiiminvetäjien (ja tuottajien) kanssa. Controllerin työ vaatii huolellisuutta sekä luotettavuutta. Tämä on tilaisuutesi päästä hyödyntämään LRYA:n sekä LRYB:n oppeja käytännössä!
Lipunmyyntivastaava:
Viime vuonna tiiminvetäjäporukkaa täydennettiin lipunmyyntivastaavalla ensimmäistä kertaa ja toimivaa ratkaisua päätimme jatkaa tällekin vuodelle.
Lipunmyyntivastaavan tehtävä on ottaa koppia lipunmyynnistä aina lippujen myynnistä lippujen vaihtoon asti. Tehtävään kuuluu fyysisten lipunmyyntien järjestämisen lisäksi ulkopaikkakuntien lipunmyynnin koordinointi, sekä vastuu tapahtumapäivän toritoimiston toiminnasta. Lipunmyyntivastaavalta vaaditaan tarkkuutta, huolellisuutta sekä organisointitaitoja.
Kaikilta tiiminvetäjiltä odotetaan oma-aloitteisuutta, vastuuntuntoa sekä ennen kaikkea innostuneisuutta tapahtumaa kohtaan! Aiempi kokemus Pikkulaskiaisesta sekä organisointi/vastuutehtävistä katsotaan plussaksi.
Tiiminvetäjät pääsevät niin sanotusti myrskyn silmään järjestämään yhtä TuKYn vuoden tärkeimmistä tapahtumista! Tiiminvetäjille Pikkulaskiainen tarjoaa työkokemusta festarikokoluokkaa olevan tapahtuman järjestämisestä (saa työtodistuksen), tilaisuuden nauttia tapahtuman tarjoamista eduista, sekä mahdollisuuden vaikuttaa! Hauskaakin saa pitää ohella!
Älä siis epäröi vaan lähde mukaan toteuttamaan yhtä vuoden 2016 parhaimmista tapahtumista! Lähetä vapaamuotoinen hakemus viimeistään 17.5. 23:59 osoitteeseen pikkulaskiainen@tuky.fi. Mahdolliset haastattelukutsut lähetetään viikon sisällä haun umpeutumisesta (myös Skype onnistuu, jos olet jo kesälaitumilla, kuten tuottajat).
Lisätietoja saat allekirjoittaneilta, kysykää ihmiset, tyhmiä kysymyksiä ei ole eikä löydy ja vastailemme mielellämme 🙂
Anni Heiskanen & Samu Silenius
Tuottajapari
Pikkulaskiainen 2016
mennessä admin | touko 3, 2015 | Kaikki Blogit, TuKY-blogi
Toisen kerran järjestetty Turun KY:n Vapputapahtumasarja alkaa olla viimeisiä pomppulinnojen, paljujen ja löytötavaroiden palautuksia vaille paketissa. Viimevuotinen vapputapahtumien kirjo oli toki onnistunut, muttei vielä samalla lailla hiottu ja valmis kuin tänä vuonna.

Kulttis nousi tyylillä esiin järjestämällä Comedy Nightin, jossa Niko Kivelä räjäytti pankin, ja Edunvalvontajasoto peitti Zen Dayssa Parkin legendaariseen ruokavuoreensa. CIA piti jälleen huolen, että TuKY erottui edukseen vappupiknikillä, ja NESU ehti rundikiireissään järjestämään vähintäänkin Euroopan nopeimmat sitsit. Sportin silliksenomainen Game Day toimi mainiosti, Kuntalaisbailuissa oli jälleen tarpeeksi lämmin, ja Ulkkis teki taikojaan Bussikänneillä, Amazing Racessa ja Sikawapussa.
Tämän vuoden poikkitieteellinen osuus oli ensikertaa järjestetty Amazing Race Turku-rastikierros, joka oli ikäänkuin totisen urheilutapahtuman, perinteisen kevytmielisen rastikierroksen, ja yleisötapahtuman yhteentörmäys. Tapahtumaa on visioitu jo vuosia ja laastarin repäiseminen tässä kohtaa oli paikallaan. Erityistä tapahtumassa oli se, että ilmoittautuminen tapahtui pareittain, ja joukkueet rakennettiin arpomalla kahdesta eri tieteenalajärjestössä opiskelevasta parista neljän hengen joukkueita. Lisäksi rasteja lähti pitämään usea opiskelijajärjestö myös perinteisten TuKYLexTLKSkuvioiden ulkopuolelta.
Ensi vuodeksi voisi harkita rastimäärän lisäämistä, suoritusalueen maltillista pienentämistä ja joukkuemäärän maltillista kasvattamista. Edustusjoukkueiden kutsuminen kisaamaan opiskelijajärjestöistä ympäri Turkua, ja miksei ympäri Suomea, kehittäisi todennäköisesti Amazing Racea myös yleisötapahtumana.
Vappu oli juhlijoiden lisäksi jälleen eeppisen fyysinen myös järjestäjille. Ei heti uskoisi, että esimerkiksi Sikawappu vie viikkojen ennakkojärjestelyjen lisäksi pelkästään pääpäivän ympärillä Ulkkikselta reilun työviikon verran tunteja. Mikäli vappua halutaan kehittää yhä paremmaksi, kannattaa sitä ehkä hieman keventää TuKYn hallituksen, ja ainakin Ulkkiksen osalta etenkin siksi, että tapahtumat ehdittäisiin miettiä ja hioa entistä viimeistellymmiksi.
Ulkkis ei ole myöskään ainoa jaosto, jolle vappuviikko on erittäin kiireinen. Tapahtumien lisäksi vapun aikaan monilla toimintamme osaaluiella laitetaan niinsanotusti lukuvuotta nippuun.
Vapputapahtumien järjestämiseen halukkaita osallistujia löytyy varmasti esimerkiksi toimijaryhmistä. Toimijaryhmien päästäminen apajille sekä keventäisi nyt keskittynyttä vastuuta, että toisi lisää väriä vappuun. Lisäksi järkevää poikkitieteellisyyttä olisi järjestää vuoroin jokin tapahtuma toisen opiskelijajärjestön tai kylterikaupungin kanssa. Tämän voisi toteuttaa niin, että Turun KY järjestää yhtenä päivänä tapahtuman, johon toinen järjestö kutsutaan, ja toisena päivänä vieraillaan toisen järjestön tapahtumassa. Kevät, ja erityisesti vappu, ovat sekä poikkitieteellisyydelle, että ansainvälisyydelle ihanteellista aikaa. Uudet fuksit ovat jo tutustuneet oman opinahjonsa edustajiin, ja mielellään jatkaisivat uusiin ihmisiin tutustumista.
Nyt on jälleen kiitosten aika: Kiitokset osallistujille, järjestäjille, tapahtumissa nakissa olleille, sekä Amazing Racessa mukana olleille opiskelijajärjestöille! Omasta puolestani haluaisin kiittää vielä erityisesti Ulkkiksen hallitusta, jonka tekemistä, otetta, ja asennetta olen saanut lähimmin seurata myös silloin, kun tuntuu, että kaikki seinät kaatuvat päälle.

Samuli Salo
Vapaa-ajan vastaava