Toissa viikonloppuna olimme pöytäkunnan kanssa KYPÄllä eli Kylteripäivillä. Nämä järjestetään Suomen Ekonomien toimesta aina kerran vuodessa. KYPÄllä sadat kylterit kokoontuvat yhteen kuuntelemaan inspiroivia puhujia ja verkostoitumaan. Nyt pääsette kuulemaan hiukan, miltä meidän KYPÄ näytti! 

Torstaina lähdettiin aamusta junalla kohti Helsinkiä. Junassa teimme viimeisiä koulujuttuja, kiharsimme hiuksia ja fiilistelimme tulevaa. Helsinkiin saavuttuamme nappasimme taksin alle ja lähdimme KYPÄ-etkoja kohti. KYPÄ-etkot järkättiin kylterihallituksille, ja niiden aikana kouluttauduimme ja pidimme hauskaa. Illalla vietimme illallista istuen pesteittäin, eli pystyimme juttelemaan omien sektoreidemme asioista. Itse istuin varapuheenjohtajien kanssa, koska itselle ei varsinaista omaa sektoria ole 🙂 Iltaa jatkoimme juhlien aamuun saakka.

Lauantaina aloitimme päivän kuunnellen erilaisia puhujia ja kierrellen Tennispalatsissa monia pisteitä. Illalla siirryimme kolmen ruokalajin illallisen jälkeen jatkoille. Seuraavana päivänä vietimme sillistä ja illalla matkasimme takaisin Turkuun. Matka oli kokonaisuudessaan super ihana, ja seuraavana yönä palauduimme itse kukin KYPÄn aiheuttamista univeloista 🙂

KYPÄ oli ihan best, enkä malta oottaa ens vuotta ja ens KYPÄä!

Ps. Muistakaa et kuka vaan voi ostaa KYPÄ-lipun! Eli nähdään ens KYPÄllä 🙂

Helmi Kojonen

Toiminnanjohtaja <3