Haku Turun KY:n Edunvalvontajaostoon vuodelle 2023 on auki 9.-23.11.2022.

Haluatko eturivin paikan, kun neuvotellaan opiskelijoiden eduista niin hyvinvoinnin kuin koulutuksenkin saralla? Haluatko ajaa opiskelijaympäristöön liittyviä asioita kampanjoiden ja tapahtumien parissa? Onko sinulla ideoita ja intoa Terve Mieli -hankkeen kehittämiseksi? Entäpä haluaisitko ainakin viettää järjestötoiminnan parissa opiskeluajan hauskimman ja antoisimman vuoden? 

Turun KY:n Edunvalvontajaosto tekee merkittävää työtä mielenterveyden sekä edunvalvonnan saralla. Terve Mieli -hanke, erilaiset tapahtumat ja kampanjat sekä jatkuva työ vaikuttavissa toimielimissä kuuluvat keskeisesti Edunvalvontajaoston työnkuvaan.  Jaoston jäsenenä pääset istumaan erilaisissa vaikuttavissa pesteissä, joihin kuuluvat esimerkiksi koulutuksen kehittämistoimikunta sekä erilaiset ohjausryhmät. Kokouksissa pääset opettelemaan käytännön taitoja työelämää varten ja keskustelemaan kauppakorkeakoulun henkilökunnan kanssa. Edunvalvontajaostossa pääset myös järjestämään erilaisia tapahtumia laidasta laitaan, oli kyseessä sitten esimerkiksi rennompi bingoilu Montussa, Terve Mieli -hankkeen Mielenterveysviikko tai puhujatapahtuma. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja uudet ideat ovat enemmän kuin tervetulleita! 

Tavoitteena vuodelle 2023 on tuoda EVAn tekemää työtä yhä lähemmäs kuntalaisia,  kehittää edunvalvonnan näkyvyyttä sekä jatkaa Terve Mieli -hankkeen kehittämistä. Hakemalla Edunvalvontajaostoon saat vastuuta ja mahdollisuuden näyttää kyntesi vaikuttajana. Jaostossa toimiessasi tutustut myös koko Turun KY:n organisaatioon ja pääset tutustumaan uusiin ihmisiin! 

Vuonna 2023 Edunvalvontajaoston puheenjohtajana toimii Turun KY:n sosiaalipoliittinen vastaava Oona Korpijaakko. Jaostossa istuu myös Turun KY:n koulutuspoliittinen vastaava Markus Karlstedt. 

EVA hakee nyt uusia tekijöitä näihin pesteihin (pestiesittelyt alempana):

– Varapuheenjohtaja
– Art Director
– Tiedottaja
– Rahastonhoitaja
– Yrityssuhdevastaava (toimii myös osana Turun KY:n Corporate Relations -tiimiä)
– Sihteeri


Hakijoilta edellytetään:
Motivaatio ja kiinnostus edunvalvontaa kohtaan
Sitoutuneisuus toimintaan


Haussa eduksi katsotaan:
Näkemys Terve Mieli -hankkeen ja Edunvalvontajaoston toiminnan kehittämisestä
Aiempi relevantti kokemus ja osaaminen edunvalvonnasta
Pestikohtainen osaaminen 

Hakeminen pesteihin tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus Turun KY:n sosiaalipoliittiselle vastaavalle osoitteeseen sopo@tuky.fi. Kerro myös, mistä pestistä olet ensi- ja toissijaisesti kiinnostunut. Haku on avoin kaikille Turun KY:n jäsenille vuosikurssista riippumatta – oma innostus päästä vaikuttamaan edunvalvontaan ja opiskeluympäristöön on tärkeintä! 

Hakijat kutsutaan haastatteluun hakemusten perusteella. Haastattelijoina toimivat sosiaalipoliittinen vastaava Pihla Koski ja vuoden 2023 sosiaalipoliittinen vastaava Oona Korpijaakko. Haastattelut suoritetaan hakuajan päätyttyä 24.11. tai 28.11.  

Haastatteluiden tarkoitus on toimia vapaamuotoisina juttutuokioina sekä hakijalle mahdollisuutena tuoda omia vahvuuksiaan esille, eikä niihin tarvitse etukäteen valmistautua. Haastatteluun voi osallistua joko paikan päällä Parkin yläkerrassa tai etänä Zoomin välityksellä. 

Haku päättyy keskiviikkona 23.11. klo 23:59. Lisätietoa EVAn toiminnasta ja hallitushausta voi kysyä osoitteesta sopo@tuky.fi, nykäisemällä hihasta tai laittamalla viestiä vaikka EVAn Instagramissa, josta löytyy myös kaikkien pestien esittelyt! 

Pestiesittelyt (suluissa nykyinen hallituslainen): 

Varapuheenjohtaja (Lauri Kemppainen) 
Varapuheenjohtajana tärkein tehtäväsi on toimia puheenjohtajan oikeana kätenä ja hoitaa puheenjohtajan hommia hänen ollessaan estynyt. Varapuheenjohtajan vastuulle on perinteisesti annettu päävastuu tukiopiskelijoista sekä alumnitoiminnasta. Vuodelle 2023 suunnitteilla on antaa Terve Mieli -hankkeen suunnitteluvastuuta nykyistä enemmän varapuheenjohtajalle. 

Art Director (Oona Korpijaakko) 
AD:n pestissä pääset toteuttamaan EVAn visuaalista ilmettä. Pestiin kuuluu muun muassa Facebook-bannereiden, haalarimerkkien sekä muun markkinointimateriaalin tekeminen. AD on myös vastuussa EVAn Instagramista. AD tekee tiivistä yhteistyötä tiedottajan kanssa. 

Tiedottaja (Milla Riikonen) 
Tiedottajan pestiin kuuluu kaiken EVAn kirjallisen materiaalin tuottaminen, kuten tapahtumatekstien teko. Lisäksi pestin vastuualueelle kuuluu EVAn sähköpostilistalle tiedottaminen sekä Facebook-tapahtumien tekeminen. Tiedottaja tekee tiivistä yhteistyötä AD:n kanssa.  

Rahastonhoitaja (Miro Tammisto) 
Rahastonhoitaja vastaa jaoston taloudellisesta päätöksenteosta yhdessä puheenjohtajan kanssa. Vastuualueisiin kuuluvat muun muassa budjetti (yhdessä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa), kirjanpito sekä maksu– ja rahaliikenteen valvonta.  

Yrityssuhdevastaava (Lauri Kemppainen) 
Yrityssuhdevastaavan roolissa pääset toimimaan jaostosi edustajana erilaisille yritysmaailman tahoille. Tehtäviisi kuuluu esimerkiksi erilaisten sponsori- ja yhteistyösopimusten neuvottelu. Jaostojen yrityssuhdevastaavat toimivat myös osana TuKY Corporate Relations -tiimiä, joten pääset olemaan mukana kahdessa huipputiimissä. Yrityssuhdevastaavana osallistut COREn viikoittaisiin kokouksiin, joissa pääset koordinoimaan yritysyhteistyötä kaikkien TuKYn toimijoiden kesken. 

Sihteeri (Erika Ojavuo) 
Sihteerin tehtävänkuvaan kuuluvat olennaisena osana esityslistojen valmistelu yhdessä puheenjohtajan kanssa sekä kokousten pöytäkirjojen kirjoittaminen. Sihteerinä huolehdit myös tarvittaessa kokouseväät kokouksiin, jottei päätöksiä tarvitse tehdä tyhjin vatsoin.  Riippumatta pestistä, EVAssa pääset monipuolisesti tekemään erilaisia työtehtäviä omien halujesi mukaan myös oman pestisi ulkopuolelta! 

Onnea hakuun!

Terveisin,
Pihla Koski
Sosiaalipoliittinen vastaava, Edunvalvontajaoston puheenjohtaja