Ennen kaikki oli paremmin, paitsi asiat

Some on pilannut keskittymiskyvyn. Tiktok on pilannut nuorison. Ihmiset ovat pilanneet maapallon ilmastonmuutoksellaan. Kaliforniassa on tuhoisat maastopalot ihmisen toimesta. Syntyvyys on laskussa, sillä kukaan ei halua tuoda lapsiaan tähän hiljalleen tuhoutuvaan maailmaan.  Maailma on pahempi paikka kuin ennen, kuulee usein sanottavan. Mistä tämä ajatusharha johtuu?

Ihmisellä on luontainen kyky keskittyä pahaan ja unohtaa positiiviset asiat. Media lisää tätä vääristymää entisestään. Kuolema, tuska ja sekasorto vetävät lukijoita puoleensa. Lajiamme ei kiinnosta hyvät asiat, sillä ne eivät ole sellaisia, joista tarvitsisi olla huolissaan. Hyvien asioiden tiedostaminen ei lisää selviytymisemme todennäköisyyttä.

1800-luvulla eliniänodote oli alle 30 vuotta, kun se nyt on globaalisti 73 vuotta. Äärimmäisessä köyhyydessä elää enää 700 miljoonaa ihmistä. Luku on puolittunut viimeisen 20 vuoden aikana ja sama tahti jatkuu edelleen. Vuonna 1996 tiikerit, jättiläispandat ja mustasarvikuonot olivat kaikki luokiteltu uhanalaisiksi. Eivät ole enää – nyt niiden kaikkien määrä on tasaisessa nousussa. Maapallosta on tällä hetkellä suojeltuna 15 % pinta-alasta, vuonna 1900 luku oli vain 0.03 %. Ihmiset elävät pidemmän ja onnellisemman elämän kuin ikinä ennen historiassamme. Meillä on enemmän vapaa-aikaa ja harrastemahdollisuuksia kuin ikinä ennen.

Hyvät asiat eivät pääse otsikoihin. Vielä viisitoista vuotta sitten uutisoitiin siitä, kuinka öljy tulee loppumaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt vastaavia otsikoita ei ole, eikä toisaalta ole ollut sellaisiakaan, missä kerrotaan öljyä vielä riittävän. Ilmakehän otsoniaukkojen korjaantuminen freonien käytön lopettamisen myötä ei ikinä yltänyt iltapäivälehtien etusivuille, vaikka suurin osa meistä on lukenut huolestuneita tekstejä otsoniaukosta ala-asteen oppikirjoista.

Asiat ovat paremmin kuin koskaan aikaisemmin historiassa eikä se ole mielipide. Ihmiselle on luontaista murehtia, se on selviytymisvaisto. Välillä on hyvä ottaa historiankirja käteen ja lukea entisajasta, että hahmottaakseen todellisen tilanteen. Vaikka meillä on omat ongelmamme – ilmaston lämpeneminen, USA:n presidentinvaalit ja tulevien bileiden järjestäminen tai järjestettämättömyys, olen varma, lähes jokainen historiassa elänyt ihminen vaihtaisi paikkoja kanssamme, jos voisi.

Hanna-Sofia Luoto NESU-vastaava

Syksyn uudet tuulet

Alkava syksy näyttäytyy meille kaikille varsin erinäköisenä, kun olisi vielä alkuvuodesta uskaltanut millään tapaa kuvitella. Keväällä iskenyt pandemia asetti yhdistyksemme toiminnalle, kuten kaikille muillekin, esteitä, joiden ylittäminen vaatisi järjestötoimijoilta aivan uudenlaista venymistä.

Alkujärkytyksestä selviydyttyä Turun KY nousi nopeasti jaloilleen. Alettiin keksiä luovasti erilaisia etätapahtumakonsepteja, järjestää viikottaisia Zoom-kahvihetkiä ja viettämään sitä kauan odotettua vappuakin – tietysti etänä. Yhdistyksen toimintaa suunnattiin hyvin nopeasti sisäisten prosessien kehittämiseen. Esimerkiksi erilaiset toimintaa ohjaavat dokumentit kävivät kesän aikana läpi päivitysprosesseja ja nyt alkavaan lukuvuoteen alettiin valmistautua aiempaa kriittisemmällä otteella.

Kauppakorkeakoulun uudet puput ovat myös uudenlaisessa tilanteessa verrattuna aiempiin vuosiin. Opinnot aloitetaan pääosin etänä, eikä Mercalle pääse heti ensimmäisestä viikosta alkaen viettämään kahvihetkiä totutulla tavalla. Sekä kauppakorkeakoulun henkilökunta että Turun KY ovat kuitenkin varmistamassa, että uudet opiskelijamme pääsevät integroitumaan osaksi yhteisöämme ensi hetkistä lähtien.

Kaikesta, ennen kaikkea kriisitilanteista, on aina syytä oppia jotain – siitä voi olla varma, että koronan läpi taisteleminen on kehittänyt Turun KY:tä entistä vastuullisemmaksi ja ketterämmäksi organisaatioksi. Tämä näkyy jatkossa tehokkaampana viestintänä, mukautuvampana tapahtumatuotantona ja vieläkin kokonaisvaltaisempana edunvalvontana.

Oikein antoisaa opiskeluvuotta jokaiselle ja tervetuloa juuri sinä, pupu!

Kalle Kahanpää
Hallituksen puheenjohtaja

Tiedote perehdytysviikon tapahtumista

Turun KY:n hallitus on päättänyt järjestää perehdytysviikon tapahtumat huomioimalla nykyiset rajoitukset ja ohjeistukset sekä turvallisuuden ja hygienian erityisellä tarkkuudella. Haluamme tarjota uusille opiskelijoille tilanteen sallimalla tavalla mahdollisimman ikimuistoisen opiskeluiden aloituksen. Ymmärrämme tilanteessa yhteiskuntavastuumme ja olemme tehneet kaikkemme, jotta osallistuminen orientaatioviikolle olisi mahdollisimman turvallista kaikille.

Perehdytysviikon tapahtumat ensimmäisen ja toisen illan osalta on suunnattu ainoastaan pupuille sekä tutoreille, jatkot mukaan lukien. Tapahtumiin ei ole avointa lipunmyyntiä. Jatkopaikkojen ovilla varmistetaan osallistujat nimilistojen avulla, jotta koronavirusepäilyn ilmetessä mahdolliset tartuntaketjut voidaan jäljittää nopeasti ja tehokkaasti. KaupSun osalta jatkoille on pääsy myös rastinpitäjillä. 

Perehdytysviikon tapahtumien pääpaino on ulkotiloissa ja pienryhmissä suoritettavissa aktiviteeteissa. Tapahtumien jatkot ovat kaikille tapahtumaan osallistuville täysin vapaaehtoisia. Ohjaamalla tapahtumien osallistujat yhteen jatkopaikkaan ja estämällä ulkopuolisten pääsyn tapahtumiin Turun KY kykenee paremmin kontrolloimaan tapahtuman osallistujien turvallisuutta. Estämällä isojen ryhmien hajaantuminen useisiin paikkoihin minimoidaan ylimääräiset kontaktit.

Turun KY:n järjestämissä tapahtumissa noudatetaan tarkoin Turun KY:n hygienia- ja turvallisuusohjetta. Ohje koskee niin tapahtumien järjestäjiä kuin niiden osallistujiakin. Lisäksi yhteistyökumppaneiden kanssa on käyty tarkkaa keskustelua vaadittavista turvallisuustekijöistä, jotta tapahtumat ovat osallistujille mahdollisimman turvallisia läpi tapahtuman. Näihin tekijöihin kuuluu muun muassa riittävä määrä käsidesipisteitä ja matala osallistujamäärä tapahtumapaikan kapasiteettiin suhteutettuna. Tapahtumissa on nimitettynä hygieniavastaavia, joiden tehtävä on valvoa turvavälien noudattamista tapahtumien aikana.

Edellä mainittujen tapahtumiin liittyvien toimenpiteiden lisäksi Turun KY ottaa käyttöön koronapuhelimen alkaen maanantaina 24.8., jonne kuka tahansa tapahtumiin osallistunut voi ilmoittaa mahdollisesta koronaepäilystä. Yhteydenotto tapahtuu WhatsApp-viestin välityksellä. Koronapuhelimen tavoittaa numerosta 041 752 6742. Koronaepäilyn sattuessa aloitetaan välittömästi toimenpiteet mahdollisten tartuntaketjujen selvittämiseksi.

Turun KY:n hallitus seuraa yleistä tartuntatilannetta jatkuvasti ja reagoi välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla. Syksyn muista tapahtumista tiedotamme tarkemmin vielä tapahtumien lähestyessä.

Mikäli aiheesta herää kysyttävää, voit olla yhteydessä puheenjohtaja@tuky.fi.

KOKOUSKUTSU: Turun KY:n kevätkokous 14.5.2020

Hei Turun KY:n jäsen! 

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry pitää sääntömääräisen kevätkokouksensa torstaina 14.5.2020 klo 17.00 Parkin kokoushuoneessa. Yhdistyksessä ylintä päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen kokoukset. Kokouksessa äänivaltaisia ovat kaikki yhdistyksen varsinaiset jäsenet.  

Eduskunnan hyväksymä väliaikainen lakimuutos mahdollistaa yhdistysten kokousten siirtämisen myöhemmäksi, vaikka yhdistyksen säännöissä muuta määrättäisiin. Lakimuutos myös mahdollistaa etäosallistumisen yhdistyksen kokoukseen, vaikka tästä ei olisi mainintaa yhdistyksen säännöissä. 

Kevätkokous pidetään fyysisenä kokouksena, ja jokaisella yhdistyksen varsinaisella jäsenellä on mahdollisuus saapua käyttämään äänivaltaansa paikan päälle. Vallitsevien olosuhteiden ja maamme hallituksen linjaamien kokoontumisrajoituksien (10 hlö) johdosta kehotamme jäseniä osallistumaan kokoukseen ensisijaisesti etäyhteyden kautta. Tarkempi ohjeistus etäosallistumisesta lähetetään tälle sähköpostilistalle ensi viikon alussa. 

Kokouksessa hyväksytään huomionosoitustoimikunnan kokoonpano ja lisätalousarvio. Toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittely tehdään poikkeuksellisesti kesällä järjestettävässä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa. Lisäksi ylimääräisessä kokouksessa myönnetään vastuuvapaus edelliselle hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Kokouksen sujuvuuden parantamiseksi toivomme, että perehdytte kokousmateriaaleihin jo etukäteen. Mikäli teillä on kysyttävää kokouksen asialistaan tai poikkeusjärjestelyihin liittyen, allekirjoittaneelle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi.   

Alla kokouksen asialista. 

Tervetuloa! 

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n kevätkokous 

Aika: torstaina 14.5.2020 klo 17.00

Paikka: Parkin kokoushuone, Parkki, Parkinkatu 6 20500 Turku 

Asialista 

1. Kokouksen avaus

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3. Kokouksen puheenjohtajan valinta

4. Ääntenlaskijoiden, pöytäkirjantarkastajien ja sihteerin valinta

5. Esityslistan hyväksyminen

6. Ilmoitusasiat

7. Huomionosoitustoimikunnan valitseminen (Liite 1, esittelijä: Palosaari)

8. Lisätalousarvion hyväksyminen (Liite 2, esittelijä: Kontu)

10. Muut mahdolliset esille tulevat asiat

11. Kokouksen päättäminen

Hallituksen puheenjohtaja
Kalle Kahanpää

Turun KY hakee talouspäällikköä

Turun KY hakee talouspäällikköä 1.4.2020 alkavaan työsuhteeseen. Uusi talouspäällikkö tulee työskentelemään huhtikuun ajan yhdessä työtehtävään perehtyen nykyisen talouspäällikön kanssa ja jatkaa itsenäisesti työssään 1.5. alkaen. Talouspäällikkö vastaa yhdistyksen päivittäistaloudesta yhdessä hallituksen ja taloustoimikunnan puheenjohtajan kanssa. Toimi tarjoaa arvokasta kokemusta taloushallinnon tehtävistä. 

Talouspäällikön tehtäviin kuuluvat muun muassa:

 • Päivittäistalouden hoitaminen: laskujen maksu, laskutus, kirjanpito, tilinpäätös, palkanlaskenta, viranomaisilmoitukset

• Jaostojen ja toimijaryhmien talousneuvonta Talousraportointi ja -suunnittelu

• Taloustoimikunnan sihteerinä toimiminen

• Turun KY:n hallituksen kokouksiin osallistuminen 

Hakijalta edellytetään: 

• Perehtyneisyyttä Turun KY:n toimintaan

• Hyviä perustietoja laskentatoimesta

• Hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä sujuvaan suulliseen ja kirjalliseen viestintään

• Tarkkuutta, huolellisuutta ja oma-aloitteisuutta 

Eduksi luetaan: 

• Aikaisempi työkokemus taloudenhoidosta ja kirjanpidosta

• Aikaisempi toiminta Turun KY:ssä tai muussa opiskelijajärjestössä

 Tarjoamme: 

• Monipuolisen ja itsenäisen tehtäväkuvan

• Nuorekkaan työyhteisön

• Joustavat työajat

• Kattavan perehdytyksen ja koulutuksen työtehtävään

• Arvokasta työkokemusta opintojen oheen taloushallinnon tehtävistä 

Talouspäällikön työsuhde on osa-aikainen, noin 5–10 h/vko. Työsuhde on määräaikainen ensimmäisen vuoden ajan, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Palkkaus on opintotukiystävällinen. Toimi mahdollistaa normaalin koulunkäynnin ja kesäkuukausina voi tehdä myös muita kesätöitä. 

Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n puheenjohtaja Kalle Kahanpäälle sähköpostitse osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi tiistaihin 24.3.2020 klo 23.59 mennessä.

Haastattelut pidetään saman viikon aikana 25.-27.3.2020, joten varaathan tämän kalenteristasi. Perehdytys aloitetaan välittömästi valinnan jälkeen. Lisätietoja tehtävään liittyen antaa talouspäällikkö Ville Hiltunen sähköpostitse talouspaallikko@tuky.fi tai puhelimitse 044 559 9977.​