2015 TuKY-Speksin tuottajien ja Pikkulaskiaisen päätuottajan esittelyt

Niin Pikkulaskiaiselle kuin TuKY-Speksille 2015 on valittu vetäjänsä, ja alla pienet esittelyt heistä.

 

Sanna-Maria Hellsten20140508_200430-1

Pikkulaskiaisen 2014 päätuottaja 

Round two!

Se olisi toinen vuosi Pikkulaskiaisen tuottajana edessä, kaikenkaikkiaan kolmas vuosi Pikkulaskiaisessa mukana. Ihmisten reaktiot ovat olleet hauskoja, kun ovat kuulleet sakkokierroksestani. Toiset katsovat kuin hullua ja toiset ovat innoissaan. Intoa ja kauhua kuuluu omiin fiiliksiinkin. Samat fiilikset taisivat olla viime keväänäkin tätä kirjoitellessa. Silloin kun ei tiennyt, mihin lähtee ja nyt taas kun tietää, mihin lähtee.

Minulla oli todella hauska vuosi tuottajana ja tuntui, että vasta pääsin vauhtiin. Odotan paljon, miten homma toimii näin, kun sen on itse jo kerran nähnyt. Ehkä turha haaveilla, että unettomia öitä olisi vähemmän mutta uskon, että saadaan tapahtuma pystyyn tehokkaammin ja entistäkin parempana, kun tietää jo valmiiksi vaikeat kohdat järjestelyissä. Uskon, että tänä vuonna Pikkulaskiainen hyötyy eniten juuri jatkuvuudesta. Olemme kuitenkin päättäneet uudistaa järjestäjätiimiä ja tiiminvetäjähaku onkin käynnissä tällä hetkellä. Hakemuksia siis tulemaan, tätä tilaisuutta ei kannata missata! Saadaan varmasti upea tiimi kasaan ja Pikkulaskiainen loistaa taas helmikuussa 2015!

 

Ilona Molin ilonankuva

TuKY-Speksin 2015 päätuottaja

Olipa kerran Speksi jos toinenkin. Sekä teatterikärpäsen purema, noin 20-vuotias markkinoinnin opiskelija. Rakkautta ensisilmäyksellä? Ehdottomasti. Mitä olen tässä kahden upean, hämmästyttävän ja myllertävän kauppakorkeakouluvuoden aikana oppinut, on se, että oman mukavuusalueen ulkopuolella voi piiletä maailmoja joista en olisi uskaltanut edes unelmoida. Siksi haastaan itseäni jälleen tuottamalla vuoden 2015 Speksin. Ja mikä tärkeämpää; haastan sinut mukaan vuoden 2015 projektiin! Elä siis epäröi, uskomattomat jutut odottaa.

 

 

 

MEitSILauri Lehtonen

TuKY-Speksin 2015 apulaistuottaja

Kun tulin kauppakorkeakouluun, olin pihalla. Nuori miehenalku oli sysätty yksin uuteen kaupunkiin, uusien ihmisten eteen, uuteen tilanteeseen. No ihan hyvin se meni, kiitos Speksin. Uteliaan ihmisen oli mahdotonta vastustaa tätä mystistä produktiota, jossa ihminen viritetään uuteen tilaan jotta se voisi maksimoida katsojan kokeman elämyksen. Ja nyt tunnen sen jo kasvavan, innon sisälläin. Uuden haasteen toteutan ja teen sen pystypäin. Sen innon aion kanavoida Speksin apulaistuottajan roolissa ensi vuonna. Joten hei, sinä, just sä, lähde mukaan tekemään vuoden 2015 Speksistä huikein ikinä.

Pikkulaskiainen 2015 hakee tiiminvetäjiä

Vapusta on selvitty, ja onkin aika kääntää jo katseet kohti tulevaa syksyä ja talvea. Tänä vuonna Pikkulaskiainen 2015 tiiminvetäjät haetaan jo nyt! Tarjolla seuraavat paikat:

Markkinointitiiminvetäjä:

Pikkulaskiaisen markkinointitiiminvetäjänä vastaat tapahtuman markkinoinnista sosiaalisen median kanavissa, Internet-sivuista, painomateriaaleista sekä muista markkinointitempauksista, joita tiimi keksii. Photoshopin ja Illustratorin osaaminen katsotaan eduksi. Tämä on unelmapesti kaikille kunnianhimoisille markkinoinnista kiinnostuneille, kuinka moni voi sanoa olleensa vastuussa tämän kokoisen tapahtuman markkinoinnista?

Mäkitiiminvetäjä:

Mäkitiiminvetäjän vastuulla on Pikkulaskiaisen ns. tunnusosa eli mäkitapahtuma. Tiiminvetäjä yhdessä tiiminsä kanssa ideoi ja toteuttaa mäkiosuuden, joka lämmittelee pikkulaskijat juhlatunnelmaan. Tiiminvetäjältä vaaditaan hyvää organisointi- sekä paineensietokykyä.

Controller:

Pikkulaskiaisen laskut sekä kirjanpidon hoitaa controller, jonka työ painottuu suurimmaksi osaksi kevääseen 2015. Hän kuitenkin pääsee osallistumaan tapahtuman ideointiin jo kesästä/syksystä lähtien aivan kuten muutkin tiiminvetäjät. Controller vastaa myös likviditeetin sekä budjetin seurannasta. Tässä on oiva tilaisuus päästä kokeilemaan LRYA:n ja LRYB:n oppeja käytännössä.

UUTENA! Lipunmyyntivastaava:

Tiiminvetäjäporukkaa täydennetään tänä vuonna lipunmyyntivastaavalla, jonka tehtävänä on hoitaa lipunmyynti alusta aina lippujen vaihtoon asti. Lipunmyyntivastaava organisoi mahdolliset fyysiset lipunmyynnit, kontaktoi ulkopaikkakuntia sekä vastaa toritoimiston toiminnasta tapahtumapäivänä. Lipunmyyntivastaavakaan ei joudu toimimaan yksin vaan myös hän saa avukseen tiimin. Lipunmyyntivastaavalta vaaditaan ehdotonta tarkkuutta sekä organisointitaitoja.

Kaikilta tiiminvetäjiltä odotetaan vastuuntuntoa, oma-aloitteisuutta sekä innostunutta asennetta tapahtumaa kohtaan. Aiempi kokemus Pikkulaskiaisesta katsotaan eduksi.

Tiiminvetäjät pääsevät keskiöön tapahtumaan, joka on Turun KY:n toiminnalle ehdottoman tärkeä. Pikkulaskiainen tarjoaa tiiminvetäjille työkokemusta festarikokoluokkaa olevan tapahtuman järjestämisestä (saa työtodistuksen). Tiiminvetäjät pääsevät vaikuttamaan tapahtuman sisältöön sekä tietysti nauttimaan tapahtuman tarjoamista eduista.

Älä siis epäröi vaan lähde mukaan toteuttamaan yhtä vuoden 2015 parhaimmista tapahtumista! Lähetä vapaamuotoinen hakemus viimeistään 17.5. osoitteeseen pikkulaskiainen@tuky.fi. Mahdolliset haastattelut pidetään seuraavalla viikolla (myös Skype onnistuu, jos olet jo kesälaitumilla). Lisätietoja saat allekirjoittaneelta, kysykää ihmiset, vastailen mielelläni 🙂

 

Aurinkoisin terveisin,

Sanna-Maria Hellsten

Tuottaja

Pikkulaskiainen 2015

Hae NESU Spring Conference 2015 järjestäjätiimiin!

image001

 

Hae NESU Spring Conference 2015 järjestäjätiimiin!

Haku NESU:n kevätseminaarin järjestäjätiimiin on alkanut. NESU Conference on puolivuosittain järjestettävä seminaari, joka kokoaa pohjoismaiden kauppatieteilijöitä yhteen. Seminaari kestää  viikon, ja se rakentuu tietyn teeman ympärille. Päivisin seminaarissa on yritysvierailuja, luentoja ja workshoppeja. Iltaohjelmaan kuuluu erinäistä vapaa-ajan toimintaa, esimerkiksi sitsit ja gaala-illallinen. Viime seminaariin voit tutustua osoitteessa http://nesuconference.com/.

Järjestäjätiimissä pääset järjestämään pohjoismaalaisille ekonomiopiskelijoille suunnatun seminaarin yhdessä muun tiimin kanssa vastaten omasta vastuualueestasi.  Saat myös huomattavaa kokemusta tapahtumajärjestämisestä.

Tarkoituksena on kasata 8-15 henkinen järjestäjätiimi joka aloittaa työskentelyn jo keväällä. Tiimiin hakijalta edellytetään
 hyvää organisointikykyä, englannin kielen taitoa, sekä sitoutuneisuutta ja innokkuutta NESU:n toimintaa kohtaan.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus seminaarin pääjärjestäjälle osoitteeseen 
otto.rouhiainen@tuky.fi. Hakemusten viimeinen vastaanottoaika on 9.5.2014 klo 12:00. Hakemuksissa eduksi luetaan aikaisempi kokemus NESU:n tai Turun KY:n toiminnasta, sekä tapahtumajärjestämisestä. Kerrothan hakemuksessa myös priorisoidusti mitkä vastuualueet sinua kiinnostavat ja miksi olet pätevä henkilö juuri niistä vastaamaan. Mahdollisia vastuualueita mm. päiväohjelma, iltaohjelma, yrityssuhteet, talous, viestintä, logistiikka, markkinointi, nettisivut, gaala, sekä cabin.


Kesää jo odottaen,

 

Antti Rikkilä

Turun KY:n NESU-vastaava

Muistutus KV-jaoston sähköpostilistasta ja AATU-skabasta!

Kiinnostavatko tapahtumat yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden kanssa? Haluatko saada tietoa esimerkiksi vaihto- ja harjoittelupaikoista ulkomailla?

Turun KY:n kansainvälisten asioiden jaoston sähköpostikampanja on edelleen käynnissä! Jos et ole vielä listallamme niin klikkaile itsesi sähköpostilistalle nimeltä ky-kv@utu.fi! Muistin virkistykseksi, liittyminen tapahtuu Outlookissa seuraavasti: Asetukset -> Ryhmät -> ky-kv@utu.fi -> Liity.

Arvomme sunnuntaina 4.5. sähköpostilistalaisten kesken kaksi lippua loppuunmyytyyn Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto tapahtumaan! Jos AATU-lippu siis uupuu vielä niin nyt on oiva tilaisuus sen hankkimiseen! Voittaneille ilmoitetaan viimeistään maanantaina 5.5.

Vapputerveisin,

KV-jaosto
 
 

Hae SEFEn edustajaksi Akavan opiskelijoiden valtuuskuntaan

akava-logo

Ylimääräinen haku SEFEn edustajaksi Akavan opiskelijoiden valtuuskuntaan tämän vuoden loppuun kestävälle kaudelle on meneillään. SEFEllä on tällä hetkellä kaksi paikkaa auki Akavan opiskelijoiden valtuuskunnassa. Nykyisen valtuuskunnan kausi on alkanut vuoden 2013 alussa ja päättyy vuoden 2014 lopussa.

Mikä Akavan opiskelijoiden valtuuskunta ja miten SEFE siellä vaikuttaa? 

Akavan opiskelijoiden valtuuskunta on akavalaisten opiskelijoiden yhteinen toimielin, joka edustaa lähes 108 000 opiskelijaa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

Opiskelijoiden valtuuskunta vastaa opiskelijoiden asioista Akavassa ja toimii akavalaisten opiskelijoiden yhteistyöelimenä sekä tukee jäsenjärjestöjen opiskelijaedunvalvontaa. Se hoitaa korkeakouluopiskelijoiden ja vastavalmistuneiden edunvalvontaa, vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja vastaa sidosryhmätoiminnasta. Valtuuskunta myös edistää opiskelijoiden järjestäytymistä ja heidän työelämätietouttaan. Lisäksi se tuo tietoa opiskelijoiden arjesta ja asemasta Akavan päätöksentekoon.

Valtuuskunnassa on edustus jokaisesta Akavan jäsenjärjestöstä, jolla on opiskelijatoimintaa. Edustajien määrä perustuu liittojen äänimääriin, joten isoimmilla Akavan liitoilla on useita edustajia. SEFEllä on Valtuuskunnassa neljänneksi eniten ääniä. Tällä hetkellä SEFEn edustajina Akavan opiskelijavaltuuskunnassa toimivat Aku-Matias Kähkönen ja SEFEn opiskelija-asiamies sekä nyt lopettamassa olevat Heidi Kivelä ja Suvi Kaskimäki.

Valtuuskunta kokoontuu vuoden aikana kolme-neljä kertaa. Kokousten välisenä aikana valtuuskunnan nimeä ja valtuuksia käyttää valtuuskunnan työjaosto, jossa SEFEstä on mukana opiskelija-asiamies.

Tänä vuonna Valtuuskunnan kokoontumisia on vielä seuraavasti:

16.-17.5. (Tampereella)

19.-20.9.

28.11.

Lue lisää osoitteesta www.akava.fi/opiskelijat.

Kuka voi hakea?

Valtuuskunnan jäsenten tulee olla opiskelijoita ja Akavan jäsenjärjestön jäseniä (eli esimerkiksi SEFEn jäsen) tai Akavan jäsenjärjestön opiskelijatoiminnasta vastaavia henkilöitä. Valtuuskunnan toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Nyt täytettävät paikat koskevat loppuvuotta 2014. Valtuuskunnan jäseniksi toivotaan sellaisia jäsenjärjestöjen opiskelija-aktiiveja, joilla on asiantuntemusta, yhteistyökykyä sekä aikaa ja motivaatiota antaa oma panoksensa Akavan opiskelijatoiminnalle.

Miten haetaan?

Mikäli olet kiinnostunut akavalaisesta opiskelijavaikuttamisesta, lähetä cv ja vapaamuotoinen hakemus SEFEen otsikolla ”Haku SEFEn edustajaksi Akavan opiskelijoiden valtuuskuntaan” osoitteeseen tanja.hankia@sefe.fi. Haku on auki 4.5. asti. SEFEn kylteripuheenjohtajien verkosto päättää SEFEn edustajista kokouksessaan 9. toukokuuta 2014.

Lisätiedot:

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja

Jouni Markkanen

jouni.markkanen@akava.fi

040-5429514

 

Viestin välitti,

Ann-Sofie Leimu

Hallituksen puheenjohtaja