Uusi baarimestari on valittu!

Uudeksi baarimestariksi valittiin Anna-Reeta Grönroos, joka aloittaa tositoimet vuodenvaihteessa.

[separator]

Ansku

Hiya!

Täällä kirjoittelee Anna-Reeta Grönroos, 21-vuotias alun perin hyvinkääläinen mutta sittemmin lahjakkaasti turkulaistunut ja sydämensä Suomen Pariisille menettänyt tuleva baarimestarinne. Matkustelu, lukeminen ja urheilu lukeutuvat myös tämän kauppislaisen intresseihin, mutta se todellinen henkireikä on kuitenkin omalla kohdallani aina ollut musiikki. Tällä hetkellä yksiöstäni tosin löytyy ainoastaan akustinen kitara, joten esimerkiksi pianoikävää on opiskeluvuosina tullut helpotettua aina tilaisuuden tullen niin Hämeenkadun approssa kuin PeIsKälläkin.. 😀

Vielä ennen pupusyksyä olutrepertuaarini käsitti ainoastaan Rootbeerin, tuon Jenkki-lasten suosikkinakin tunnetun juoman, mutta sitten kuvaan astuivat Case Oktoberfest ja paikalliset, tuoppia toisensa perään pöytään tilanneet ystäväni; kyseisen reissun – ja ehkä osittain myös monen vuoden R-kioski-urani – myötä koin uskottavuuteni riittävän myös baarimestarin hommiin, ja tässä sitä nyt ollaan! Siinä missä viime vuonna hääräilin Kulttiksen, Pikkulaskiaisen ja KY-Hansan riveissä, tulee ensi vuoden agenda sisältämään mm. After Work -konseptin kehittämistoimia yhdessä kuntamestari-Ilen kanssa. Tähän ja yleisesti ottaen kaikenlainen Montun baariin liittyvä palaute onkin teidän suunnaltanne toivottua ja enemmän kuin tervetullutta – After Workeissa nähdään!

Wanha Narikka auki 8.45-17.00 tenttiviikolla

Narikka
Wanha Narikka on tenttiviikolla poikkeuksellisesti pidempään auki 8.45–17.00. Tenttiviikon kunniaksi tarjoillaan limsat ja kivennäisvedet 2 € hintaan. Valikoimasta löytyy nyt Skyr-rahkoja, makuraejuustoja, shmootieita ja kolmioleipiä. 

Wanhaan Narikkaan on myös tilattu koulun omia TSE-huppareita erä. Tulethan hakemaan omasi, ennen kuin nämäkin loppuvat!

Tsemppiä tenttiviikkoon ja rauhallista joulua toivottaa Wanhan Narikan väki.

Päätoimittaja ja Art Director on valittu!

kyliste-logo

 

Henna Kainulainen, Päätoimittaja

Henna Kainulainen (1)”Well hello there, olen Henna Kainulainen, 21-vuotias Kotkan kasvatti ja monessa liemessä keitetty nykyinen turkulainen. Opiskelen nyt toista vuotta pääaineenani markkinointi, enkä malta odottaa, että pääsen hyödyntämään käsienheiluttelutaitojani myös tässä pestissä!

Olen ollut KYlisteessä mukana vuoden verran, ja jotenkin siinä nyt kävi niin, että tammikuusta eteenpäin KYliste on mun ja ihanan AD:n hoitovastuulla. Enpä olisi ysiluokkalaisena uskonut, että TET-harjoittelu paikallislehdessä innostaisi minut tähän pisteeseen asti. Vuoden jaostohommissa pyörineenä koen, että minulla on vielä enemmän annettavaa Turun KY:lle: odotankin jo innolla, että pääsen hyödyntämään tätä energiaa päätoimittajana. Lupaan pitää KYlisteestä huolta rakkaudella ja kunnioituksella!

Haluan tehdä KYlisteestä ensi vuonna helpommin lähestyttävän ja pyydänkin, että juttutoiveita ja kehitysideoita heitellään kohti päätoimittajaa rohkeasti!”

Ida Haapanen, Art Director

impoJuhuuu!

Täsä mä olen. Toisen vuoden opiskelija, paljasjalkainen paimiolainen. Comic Sansille ja seepiakuvillekin säännöllisin väliajoin mahdollisuuden antava visu-intoilija, joka löysi itsensä tiedottajapestin loppuvaiheilla ihan parhaasta jatkotehtävästä KYlisteen AD:nä! Ruoka- ja viinifani, joka antaa kaikille läheisilleen aina itse tehdyt joulu- ja synttärikortit, vaikka niistä tulisikin rumia. Yllättävän pätevä huijaamaan muita ja etenkin itseään siinä, että olisi kartalla omasta elämästään, aikatauluistaan ja kalenteristaan (jota muuten ei edelleenkää löydy kännykästä vaan paperisena, tietenkin).

Ennen kaikkea tyyppi, joka on kauppisuransa alkumetreiltä alkaen katselellut coolia lehteämme ihaillen. Nyt tuntuukin äärettömän siistiltä päästä mukaan sen tuottamiseen ja kehittämiseen, odotan tulevaa huippuinnoissani!

Turun KY:lle on valittu uusi hallitus vuodelle 2016

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous järjestettiin kauppakorkeakoululla Montussa 17.11.2015. Sääntömääräisessä syyskokouksessa hyväksyttiin muun muassa yhdistyksen talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2016.

Yhdistys valitsi myös hallituksen vuodelle 2016. Uudeksi puheenjohtajaksi yhdistykselle valittiin Paula Peltomaa.

Paula sai rinnalleen 10 hallituksen jäsentä.

h16

Puheenjohtaja – Paula Peltomaa
Varapuheenjohtaja – Santeri Kangas
Koulutuspoliittinen vastaava – Oula Huttunen
Sosiaalipoliittinen vastaava – Inka Helaniemi
Viestintävastaava – Anna Nukarinen
Kulttuuri- ja perinnevastaava – Eveliina Mauno
Kuntamestari – Ilkka Laustola
Vapaa-ajan vastaava – Kristian Raitio
Liikuntavastaava – Henri Mäkivirta
NESU-vastaava – Iina Lappalainen
Kansainvälisten asioiden vastaava – Minna Goyal

Turun KY:n hallitus 2015 onnittelee uutta hallitusta ja kiittää aktiivista jäsenistöä hyvästä ja erittäin tehokkaasta syyskokouksesta!

Turun KY hakee myyntipäällikköä

Turun KY hakee

 

Turun KY hakee myyntipäällikköä osa-aikaiseen työsuhteeseen. Myyntipäällikkö tulee vastaamaan Turun KY:n yritysyhteistyösektorista yhdessä TuKY COREn kanssa sekä toimimaan kyseisen kokoonpanon puheenjohtajana ja esimiehenä.

Työsuhde on 1 vuoden määräaikainen, jonka jälkeen sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Toiveena on kahden vuoden sitoutuminen työtehtävään.

Myyntipäällikön tehtäviin kuuluu muun muassa:

o   Erityisesti myynnin johtaminen (TuKY COREn esimiehenä toimiminen)
o   Nykyisten yhteistyökumppanuuksien hallinta
o   Uusasiakashankinta

Hakijalta toivotaan:

o   Aiempaa kokemusta myynnistä
o   Hyviä vuorovaikutustaitoja; kykyä vakuuttaa ja kuunnella
o   Organisointikykyä ja halua oppia myynnin vahvaksi ammattilaiseksi
o   Intoa ja halua kehittää Turun KY:n yritysyhteistyösektoria

Eduksi luetaan:

o   Aiempi kokemus Turun KY:stä, erityisesti yritysyhteistyöasioissa
o   Myynnin johtamiskokemus

Tehtävä alkaa 1.1.2016 kaksi kuukautta kestävällä perehdyttämisperiodilla, jonka aikana valittu toimii Turun KY:n nuorempana myyntipäällikkönä nykyisen myyntipäällikön vastatessa vielä nimellisesti toiminnasta. Toimi on suunniteltu tehtäväksi opiskelujen ohessa; työsopimuksessa määritetty minimityöaika on 10 tuntia viikossa. Palkkauksena työtehtävässä on pohjapalkka sekä tulokseen pohjautuva provisiopalkka. Provisiopalkkaukseen perustuen odotamme hakijan työpanostusta myös määritettyjen työtuntien ulkopuolella.

Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja Laura Vähäsaarelle osoitteeseen puheenjohtaja@tuky.fi perjantaihin 4.12.2015 klo 23:59 mennessä. Haastattelut pidetään viikon 49 lopussa ja viikon 50 alussa. Perehdytys aloitetaan välittömästi valinnan jälkeen.

Lisätietoja tehtävästä antaa Turun KY:n myyntipäällikkö Katharina Schmidt sähköpostitse myyntipaallikko@tuky.fi tai puhelimitse 045 844 2441.