”Mikäs urheilujoukkue te oikein olette”, kysyi bussikuski excuporukaltamme taittaessamme viimeisiä tunteja vuorokauden mittaisesta taipaleestamme Buenos Airesista takaisin Suomen Turkuun. Jengi istui bussissa samanlaisia huppareita yllään, hekotti vähän väliä ties mille sattumukselle ja väsynyt läppä bussin takaosasta kaikui kuskin korviin asti. Kaikista paistoi eräänlainen yhteenkuuluvuuden tunne.

Wikipedian mukaan joukkue on ryhmä ihmisiä, joita yhdistää yhteinen päämäärä ja tarkoitus. Joukkueen jäsenillä on yleensä toisiaan täydentäviä taitoja, minkä ansiosta jokainen pystyy maksimoimaan vahvuutensa ja minimoimaan heikkoutensa.

Usein joukkueet mielletään vain urheilujoukkueiksi, mutta joukkueita on erilaisia ja kaikki kuuluvat johonkin joukkueeseen. Vähän laajemmassa merkityksessä tulkitsisin joukkue- ja tiimikäsitteen ulottuvan nimittäin ihan perinteisistä urheilujoukkueista perheeseen ja ystäväpiireihin asti. Kaveriporukka omaa yleensä samankaltaisia kiinnostuksen kohteita ja sen tarkoitus on olla jäsentensä tukena ja luottamuksen lähteenä, ihan niin kuin perheenkin. Näin ajateltuna joukkueiksi voi siis ajatella myös niin yritysyhteisöt, koulun projektiryhmät kuin vaikka excupoppootkin.

Voin rehellisesti sanoa kaikkien suurimpien onnistumisien tunteiden syntyneen omalla kohdallani porukalla tekemisestä ja tiiminä tavoitteiden saavuttamisesta. Juuri ennen Turkuun muuttoa nousimme koripallokasvattajaseurani joukkueella naisten ykkösestä liigaan ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Jokaisessa pelissä löytyi uusia ratkaisijoita ja nousutavoitteen saavuttaminen oli kaikkien kolmen vuoden projektin aikana tekemiemme asioiden summa. Me tehtiin se yhdessä. Yo-todistuksen ansaitseminen tai porukalla toteutetut reissut eivät olisi tuntuneet miltään ilman sitä jengiä tsemppaamassa ympärillä. Tiedän jopa yhdet tevy-ryhmäläiset, jotka varasivat New Yorkin lennot palautettuaan raporttinsa ja esitettyään työnsä ihan vain juhlistaakseen saavutettua päämääräänsä.

Suurin syy, miksi olen hakeutunut koulussamme jaosto- ja toimijaryhmätoimintaan mukaan on juuri tämä; halu toimia joukkueena ja toteuttaa yhdessä hulluimpiakin ideoita. Viime torstaina järjestettyjen KYlumpialaisten eteen aloimme KY-Sportin kanssa tehdä hommia jo tammikuussa. Palkintoja, sponsseja ja ratkaisuja käytännön järjestelyihin ei tuotu eteemme tarjottimella, vaan niiden eteen saatiin paiskia töitä tunti toisensa jälkeen. Kuitenkin tapahtumapäivänä oli kaikki sen arvoista ja enemmänkin. Edes pieni myrskysää ei lannistanut fiilistä, kun näki miten koko homma lopulta rakentui ja kaikesta yhdessä tehdystä työstä tuli todellisuutta. Ei kukaan siihen yksin olisi pystynyt, mutta ei me myöskään jaostona oltaisi siihen taivuttu ilman jokaikistä yksittäistä tyyppiä.

Legendaarisen koripalloilija Michael Jordanin sanoin: ”There’s no I in team but there is in win”. Joukkue on aina riippuvainen sen yksilöistä ja tarvitsee jokaisen henkilökohtaista panosta saavuttaakseen tavoitteensa. Ja hei mikä parasta, jokainen joukkue antaa meille aina vähän enemmän, kuin mitä olisimme voineet yksinään saavuttaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Inari Syrjänen
Liikuntavastaava