Mä kuulun itse siihen ihmistyyppiin, joka on koko elämänsä käynyt aktiivisesti erilaisissa harrastuksissa, mutta yksikään harrastus ei ole pysynyt mun elämässä viittä vuotta pidempään. Kaikkea on tullut testattua, kuvataidekoulua, teatteria, tanssia, ja jopa 4H kerhoa (joka tuolla kaukana itärajalla, Kiteellä tarkoitti lähinnä käpyjen keräämistä ja rumien äitienpäiväkorttien askartelua). Kaikista ponnisteluista huolimatta ainut ‘’harrastus’’ joka on säilynyt edes missään mittakaavassa elämässäni on urheilu eri muodoissa, sillä sen harrastamattomuus ei vain yksinkertaisesti taida olla mahdollista. 

Kauppakorkeakouluun päästyäni tutustuessani uusiin ihmisiin, harrastukset tulivat usein puheeksi, ja huomasin monesti mainitsevani kuntosalilla käymisen harrastuksenani. Kuntosali on mukava harrastus, mutta en usko että kerran kuukaudessa salilla pyörähtämistä lasketaan missään mittakaavassa harrastamiseksi. Syitä tälle laiskottelulle oli monia, ja muistan monesti todenneeni että ‘’ei mulla yksinkertaisesti ole aikaa harrastaa mitään’’. Kyseessä ei kuitenkaan ollut missään määrin vale, sillä koulun ollessa auki parhaimpina viikkoina saatoin viettää viisi päivää viikosta yhdeksästä seitsemään koululla. Tämä tarkoittaa siis 10 tunnin koulupäiviä, ja ajatuskin jonkun harrastuksen pitämisestä kaiken tuon rinnalla kuulosti mahdottomalta. 

Nyt kaikki on muuttunut, sillä enää argumentti ‘’ei mulla ole aikaa’’ ei pidä paikkaansa ainakaan itseni kohdalla.

Koulu vie edelleen paljon aikaa, mutta olen löytänyt yllättäen lisää tunteja vuorokaudestani viime aikoina. Korona on tuonut tähän elämään enimmäkseen kaikkea ikävää, mutta nyt aion myöntää sen: olen iloinen, että olen saanut päivääni lisää aikaa toteuttaa itseäni. Koska en vietä kymmentuntisia päiviä koululla, kerkeän mm. työskentelemään koulun rinnalla, sekä harrastamaan säännöllisesti liikuntaa. 

Tämä koko maailman tilanne on pistänyt mun oman arjen päälaelleen, mutta päätin että en jaksa olla siitä enää katkera tai surullinen, vaan kääntää edes jonkun asian tästä tilanteesta positiiviseksi. Jos huomaat, että käytät päivästäsi edes sen 10 minuuttia sen voivotteluun, kun mitään ei voi tehdä koronan takia mulla on sulle ehdotus: yritä täyttää niitä menetettyjä asioita sun arjessa jollain uusilla, sua kiinnostavilla asioilla. 

Harrastuksista puheen ollen, huomasin syksyllä kaipaavani jotain rytmiä arkeen, ja totesin että uuden harrastuksen aloittaminen voisi tehdä mun vuosikausirytmille hyvää. Monet meistä opiskelijoista varmaan huomaa aloittavansa päivän aina silloin kun vähän miltä tuntuu, joka vaikuttaa produktiivisuuteen negatiivisesti. Ja vaikka tarvetta minkään ‘korjaamiseen’ ei olisi, mun mielestä nyt on se hetki kun on aika tehdä juuri niitä asioita mihin ei ole ennen ollut aikaa (jos sitä ylimääräistä aikaa vuorokaudesta on siis löytynyt). Mä päätin siis itse aloittaa marraskuussa uuden harrastuksen, Crossfitin yhdessä mun kavereiden kanssa. Jos mulle olisi sanottu vuosi sitten, että meinaan sitoa 3 arkiaamuani viikosta urheiluun, en olisi uskonut sen yksinkertaisesti olevan mahdollista. No nyt se on, ja aion kyllä ottaa siitä kaiken irti. 

Tämän tekstin pääsanoma ei siis ole se, että kuvittelen nyt jokaisen opiskelijan maagisesti saaneen lisää aikaa tehdä uusia produktiivisia juttuja. Pääsanoma on se, että jos näin on käynyt, ota siitä kaikki ilo irti (näitä mahdollisuuksia tuskin tulee montaa kertaa elämässä, ei ainakaan koronan muodossa toivottavasti kuin kerran). 

Optimistisilla mielillä siis uuteen viikkoon!

Hanna Leskinen
Viestintätavastaava