Nyt, kun jiihaa-pitoisesta Pyhiinvaelluksesta on selvitty, koittaa Trilogian viimeinen osa, eli tietysti Amazing Race! Lupaatko sä pysyä aitona ja aina rokkaa, koska on edetty musiikkigenreissä seuraavaan timanttiin, eli teemana on rap/hiphop! Vapun klassikkotapahtuma järjestetään tänä vuonna torstaina 25.4. ja siihen osallistuvat pääsevät koko Turun laajuiselle rastikierrokselle. Huhujen mukaan jaossa on myös mahtavia palkintoja, joten jatkoilla nähdään, ketkä todella lähtevät voitolla yöhön!
Kiertäminen tehdään tietysti joukkueittain, joten kokoa kasaan kahden hengen Gasellit ainejärjestösi sisältä. Jokaisesta ainejärjestöstä mukaan mahtuu 44 paria, joista muodostetaan ennen kilpailun alkua poikkitieteelliset neljän hengen joukkueet. Oman parisi lisäksi joukkueessasi on siis pari myös
toisesta tiedekunnasta, joten kaikille tulee varmasti uusia tuttavuuksia, ja kuka tietää – ehkä säkin voit kierroksen aikana rakastuu räppäriin?
Kilpailu käydään kolmessa lähdössä: ensimmäinen lähtö klo 16, toinen klo 16:30 ja viimeinen
lähtö klo 17. Rastit sulkeutuvat klo 20.30 ja maalialue klo 21. Kisan jälkeen jatkoja vietetään klo 22 eteenpäin Heidi’s Bier Barissa, jossa tapahtuu myös palkintojenjako.
Ai sä sanot et oot bisnesmies? Tapahtuman hinta on 16 €/pari, johon sisältyy kierros, jatkot sekä trilogiakokonaisuuden viimeinen haalarimerkki molemmille! Tapahtumaan ilmoittaudutaan pareittain siten, että toinen parista hoitaa ilmoittautumisen.
You only get one shot do not miss your chance to blow! Ole siis valmiina ilmoittautumisaikaan, joka on tiistaina 26.3. klo 12:00 TuKYn vappulipunmyynnin yhteydessä! Ilmoittautuminen tapahtumaan on sitova!
Snap back to reality – mikäli et onnistu saamaan lippua itse kilpailuun, voit ostaa myös lipun pelkästään jatkoille. Jatkolipun hinta on 3,5 euroa sisältäen haalarimerkin. Jatkoliput myydään tiistaina 2.4. klo 14 alkaen. Linkki jatkolippujen myyntiin julkaistaan myöhemmin!
Jokainen ainejärjestö tiedottaa lipunmyynnistään erikseen. Jatkoliput myydään varsinaisten tapahtumalippujen myynnin jälkeen Kide.appissa.
Osallistuessasi Turun KY:n alaiseen tapahtumaan sitoudut noudattamaan yhdistyksen Code of TuKY -dokumenttia ja sen mukaisia toimintaperiaatteita.
MITÄ: 2024 Trilogian kolmas ja viimeinen osa – Amazing Race
MISSÄ: Puolalanmäki ja koko Turku + jatkot Heidi’s Bier Barissa
MILLOIN: Torstaina 25.4.
MITÄ MAKSAA: 16 e/pari. Jatkolipun hinta on 3,5 euroa.
DC: rap/hiphop
KENELLE?? TLKS, TuKY ja LEX
Tapahtuman järjestävät pidättävät oikeudet tapahtumaa koskeviin
muutoksiin.
…
”If you’re in, clap to the rhythm…
Now that we’ve survived the exhilarating Pyhiinvaellus, it’s time for the last part of the Trilogy, the Amazing Race! Do you promise to stay true and always rock because we’ve progressed to the next gem in music genres, rap/hip-hop?! This May Day classic event will be held this year on Thursday, April 25th, and its participants will embark on a city-wide checkpoint tour in Turku. Rumor has it that there will also be fantastic prizes up for grabs, so at the afterparty, we’ll see who truly emerges victorious into the night!
The touring will be done in teams, so assemble a duo from your student organization. Each student organization can bring in 44 pairs, which will be formed into interdisciplinary teams of four before the competition begins. So, besides your partner, your team will also have a pair from another faculty, guaranteeing new acquaintances for everyone, and who knows – maybe you’ll even fall in love with a rapper during the round?
The competition will take place in three departures: the first departure at 4:00 PM, the second at 4:30 PM, and the last departure at 5:00 PM. The checkpoints will close at 8:30 PM, and the finish line will close at 9:00 PM. After the race, the afterparty will be held from 10:00 PM onwards at Heidi’s Bier Bar, where the prize ceremony will also occur.
Oh, you say you’re a businessman? The event costs €16 per pair, which includes the tour, the afterparty, and the final overall patch for both! You must sign up for the event in pairs, with one person from each pair handling the registration.
You only get one shot, do not miss your chance to blow! So be ready at the registration time, which is Tuesday, March 26th, at 12:00 PM alongside TuKY’s May Day ticket sales! Registration for the event is binding!
Snap back to reality – if you fail to get a ticket for the race itself, you can also buy a ticket just for the afterparty. The price for the after-party ticket is €3.5, including the overall patch. Afterparty tickets will be sold starting Tuesday, April 2nd, at 2:00 PM. The link for after-party ticket sales will be released later!
Each student organization will announce its ticket sales separately. Afterparty tickets will be sold on Kide.app after the main event tickets have been sold.
By participating in an event under Turku KY, you commit to obeying the association’s Code of TuKY document and its principles.
WHAT: 2024 Trilogy’s third and final part – Amazing Race
WHERE: Puolalanmäki and all over Turku + afterparty at Heidi’s Bier Bar
WHEN: Thursday, April 25th
HOW MUCH: €16 per pair. Afterparty ticket costs €3.5.
DRESS CODE: rap/hip-hop
FOR WHOM: TLKS, TuKY, and LEX