Venäjän kielen, kaupan ja kulttuurin ainejärjestö Perestroika

Perestroika yhdistää kaikkia Turun kauppakorkeakoulun venäjän kielestä, kulttuurista ja kaupasta kiinnostuneita opiskelijoita. Toimintaamme kuuluu tarjota TuKYn jäsenistölle kosketusta venäläiseen kulttuuriin erilaisten tapahtumien merkeissä sekä samalla vaikuttaa kielen opetuksen tasoon.

Viime vuoden aikana Perestroikan on voinut löytää esimerkiksi kokkailemasta venäläistä ruokaa Parkilla, järjestämästä perinteistä Vodkatastingiä ja Kaupunkisuunnistuksesta. Edellisinä lukuvuosina olemme käyneet ekskursioilla Moskovassa ja Pietarissa. Seuraava vuosi ei tule tekemään tähän poikkeusta. Huhu kulkee, että näitä reissuja ei kannata jättää väliin!

HALLITUS 2020

Alexander Suhonen
Puheenjohtaja

Artem Razin
Varapuheenjohtaja

Alex Mishin
Rahastonhoitaja

Essi Äikäs
Art Director

Jaana Talja
Sihteeri

Melissa Isoaho
Koulutuspoliittinen ja kansainvälisten asioiden vastaava

 Juho Nuutinen   Yrityssuhdevastaava

Anastasia Goryshina  Ekskursiovastaava

Uusi hallitus aloitti pesteissään tammikuussa 2020. Intoa ja ideoita puhkuen otamme enemmän kuin mielellämme vastaan myös yleisön palautteen
ja toiveet tulevalle toiminnallemme. Hallituksen tavoitat parhaiten osoitteesta ky-perestroika-hallitus@utu.fi.
 Liitythän myös sähköpostilistallemme, jos et ole sitä vielä tehnyt, 
ky-perestroika@utu.fi!