
Niin mikä edunvalvonta?
Edunvalvontajaosto, kavereiden kesken EVA, tekee töitä sen eteen, että Turun KY:n mahtavan vapaa-ajantarjonnan lisäksi myös opinnot sujuvat ja arki luistaa koulussakin mallikkaasti. EVA vaikuttaa koulutus- ja sosiaalipoliittisten vastaavien johdolla kauppakorkeakoulun hallinnollisissa elimissä ja tuo opiskelijoiden äänen kuuluviin siellä, missä meille tärkeistä asioista päätetään. Olivatpa kyseessä sitten epäreilut kurssisuoritukset, ankeat opiskelutilat tai vaikka jonkun epäasiallinen käytös, on Edunvalvontajaosto oikea taho, jolle asiasta voi vinkata. Viemme ongelmat eteenpäin ja edustamme opiskelijoiden ääntä taistelussa paremman opiskeluympäristön puolesta.

EVA ja Terve Mieli
Vuodesta 2019 lähtien EVAn kärkiprojektina on ollut Terve Mieli -hanke, jonka tavoitteena on luoda opiskeluympäristöömme avoin ilmapiiri myös mielenterveyteen liittyvien asioiden osalta. Uupuminen, stressi ja ahdistus voivat yllättää kenet tahansa, mutta näiden ongelmien ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin niiden hoitaminen. Toimijoiden kouluttaminen, erilaiset kampanjat ja tietoisuuden lisääminen ovat EVAn keinoja taistella jokaisen opiskelijan hyvinvoinnin puolesta. EVA järjestää vuosittain Mielenterveyskyselyn, jonka tuloksista voit lukea TuKYn nettisivujen Terve Mieli -osiosta. Muista vastata kyselyyn keväällä!
Jokainen kuntalainen voi osallistua Terve Mieli -hankkeeseen ja mahdollisuuksia on monia, kuten Tukiopiskelijaksi ilmoittautuminen. Uusille tekijöille ja ideoille on aina tilaa!


EVAn hallitus 2025
Anni Seppälä
Puheenjohtaja, sosiaalipoliittinen vastaava
Otto Tarvainen
Rahastonhoitaja
Markus Miilunpalo
Koulutuspoliittinen vastaava
Minea Kontro
Tiedottaja
Julia Kiikkilä
VPJ
Elsa Jalkanen
AD
Joel Tuominen
Sihteeri
Heidi Huoppila
Yrityssuhdevastaava

Mitä EVA tekee?
Blogit
Pysähdy. Ajattele.
Kuinka usein pysähdyt, ja ajattelet sitä mitä teet? Entä kuinka usein mietit, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä? Et välttämättä kauhean usein. Nyt siihen on kuitenkin oiva mahdollisuus. Tämän blogin kysymysten avulla on helpompi pysähtyä ja pohtia omia ajatuksia...
Vapputuottajien mietteet
Tunnelmia kuntalaisbailuista. Mohamed Abdullahi Vihdoin se on täällä. Tätä hetkeä olen odottanut erittäin pitkään siitä asti, kun astuin kauppakorkeakoulun ovista sisään syksyllä 2019. Vuosi ei startannut niissä merkeissä mitä alun perin luulin hakiessani tähän...
Muutoksen tuulet
''Arvoisa juhlavieras''. Näin suurin osa minun ja Anastasian sähköposteista ovat alkaneet viimeisien kuukausien aikana. Vuosijuhlatuottajina olemme eläneet ja hengittäneet tätä tapahtumaa jo niin pitkään, että alkaa tuntua normaalilta arjelta aloittaa aamu...