Syrjäytymiseen ei ole mitään tekosyytä

Tämän tekstin otsikon on tarkoitus herättää tunteita ja tarjota näkökulma vaikeaan asiaan. Se on rakennettu nostattamaan pulssia ja kiihottamaan ajatuksia. Se on kirjoittajan luoma houkuttelevasti kiemurteleva mato, joka houkuttelee teräväkieliseen vastaukseen varautuneen lukijan tämän tekstin pistävään koukkuun. Nyt kun olet haukannut pyydykseeni kitusiasi myöten, on vuoroni kiskoa ajatuksesi maihin, mitata ne ja asettaa seinälle muiden kuikuiltavaksi.

Syrjäytymiseen ei ole mitään tekosyytä. Ei ole olemassa keksittyä tarinaa, minkä takia opiskelija tuntee olonsa yksinäiseksi. Kukaan ei ajaudu tarkoituksella yhteisönsä ulkopuolelle tai ystäviensä ulottumattomiin. Tarinaa tuntematta on helppo leimata toisen päälle tutut “ratkaisut” syrjäytymiseen: “Hei, meet vaan puhumaan niille!”, “Rohkeasti vaan bileisiin, siellä tutustuu!” tai “Eiks se oo ihan sun omasta asenteesta kiinni?” Ja kun kysyt ystävältäsi, miksei hän tullutkaan paikalle eilen, voi vastauksena olla tekosyy.

Tekosyyt muokkaavat sitä kuvaa, jonka näytämme ulospäin. Ne voivat olla pieniä tai suuria, pintaraapaisuja tai syvempiä, erivärisiä ja -muotoisia, mutta niitä yhdistää yksi asia: ne ovat potaskaa. Ymmärrän tarpeen valehdella muille, joitain asioita ei pysty eikä halua muille jakaa. Tilanteesta tekee vaarallisen, jos ei ole ketään kenelle jakaa todellisia tuntojaan. Sillä pieni ihminen on suurten aivojensa armoilla ja alkaa aivan liian herkästi uskomaan niitä hentoisia valheita, joita syöttää itselleen päivittäin. Lopulta päädyt tilanteeseen, jossa rakennat tekosyitä tekosyiden päälle ja keksit yhä parempia tekosyitä sille, miksi et kerro omista tunnoistasi muille. Korttitalo rakentuu yhä korkeammaksi ja muut jäävät sivuun, sillä en mä nyt voi tavata ystävääni koska tekosyy X paikassa Y, joka juontaa juurensa tekosyystä Z. Ja vaikka et sitä tietäisikään, voi ystäväsi olla syrjäytynyt, ja tekosyyn takana on aina peruste: syy.

Syitä syrjäytymiselle on monia. Ne voivat juontaa juurensa henkilökohtaiseen historiaan, tämänhetkiseen tilanteeseen tai tulevaisuuden suunnitelmiin. Ne voivat olla pieniä asioita, yhtenä korttina korttitalon pohjalla, tai sitten suuria, joiden vakaalle pohjalle taloa on helppo rakentaa. Oma tarinani, jonka päälle korttitaloani kyhäsin, alkoi ala-asteen koulukiusaamisesta ja jokapäiväisestä homottelusta. Lopetin harrastuksiani ja aloin kuluttamaan aikaani tietokoneella, joka tuntui helpolta ja anonyymiltä “turvalliselta” tilalta. Yläasteella rakensin korttitaloani yhä korkeammaksi, enkä edes huomannut tekosyiden kasautuvan ja muuttuvan hitaasti mielessäni syiksi, peittäen oikean syyn: pelotti. Mitä muut minusta ajattelevat? Tulenko torjutuksi? Tuntui kuin kaikki muut olisivat paljon pidemmällä, paljon valmiimpia ja aikuisempia. Paljon rohkeampia ja siistimpiä. Naurettava ajatus yläastelaiselle, mutta kaikille niin kovin tuttu tunne. Ja niin kasasin korttejani siisteihin pyramideihin, kerros kerroksen päälle. Tunnen vieläkin olevani jollain tasoilla syrjäytynyt. En jaa itsestäni paljoa, ja mietin usein, mitä muut ajattelevat. Tunnen olevani osa porukkaa, mutta silti vähän ulkopuolella. Yhä pelottaa. Huomaan kuitenkin, että pelottaa vähemmän: korttitalossani on huomattavasti vähemmän kerroksia kuin ennen ja olen tarkoituksenmukaisesti lähtenyt niitä vähentämään, kortti kerrallaan. Vaan mikä muuttui?

Muutos. Suurin syy sille, että olen nykyään millainen olen, on muutos. Kuulostaa kovin ympäripyöreältä, joten sukellan hieman syvemmälle.  Otetaan esimerkkinä se, kun aloitin edellisessä koulussani. Tunsin kurssilaisistani etukäteen vain kourallisen, joten ihmisten ennakko-odotukset olivat lähes olemattomat. Sain olla sellainen kuin halusin, ilman että kukaan tietäisi muutosta tapahtuneen. Aloitin puhtaalta pöydältä. Ja kuin huomaamatta, korttitalostani hävisi yksi kerros. Ja kun yhdellä elämän osa-alueella pudottaa kerroksen pois, on se helpompi poistaa myös muualla. Huomasin käytökseni muuttuvan myös jo rakentuneissa piireissäni, ja tunsin oloni paremmaksi omissa nahoissani. Opinahjo ei lopulta minulle sopinut, joten jätin sen kesken ja siirryin eteenpäin. En sitä tietoisesti tajunnut, mutta en malttanut odottaa seuraavaa mahdollisuutta henkilökohtaiseen renessanssiin. Olen onnekseni saanut monta mahdollisuutta “aloittaa alusta”. Ne ovat tulleet kuin tarjottimella, ja nyt olenkin oppinut ottamaan myös pienet muutokset uusina alkuina. Suurin muutos itsessäni tapahtui kuitenkin kun tulin Turun kauppakorkeaan. Täysin uudet ihmiset, täysin uusi kaupunki ja täysin uusi elämänvaihe mursivat kerroksia tehokkaasti. Sain jopa koulun sisällä uusia alkuja toiminnan ja uusien tuttavuuksien avulla, ja tuntuukin, että olen lähempänä omaa itseäni kuin olen ikinä ollut.

Tunnen yhä olevani tavallani syrjäytynyt, mutta yritän tarttua jokaisen mahdollisuuteen astua eteenpäin, kohti sitä mitä haluan olla. Ja siksi haluankin rohkaista teitä muita, jotka ehkä tunnette itsenne syrjäytyneeksi, ehkä ette, hyppäämään uusiin tilanteisiin rohkeasti. Se voi olla suuri elämänmuutos, kuten vaikka vaihtovuosi ulkomailla, jossa minä-kuvasi on tyhjä taulu ja sinulla on pensseli ja paletti käsissäsi. Pääset maalaamaan itsestäsi ja vuodestasi sellaisen kuvan kuin haluat täysin uusille ihmisille. Tai sitten se voi olla pieni askel: uusi opiskeltava kieli tai Montun after workin lautapelit, ehkä aktiivisuus TuKYn toiminnassa. Kokeile jotain uutta ja pientä, ja pudota yksi kortti talosta pois. Tekosyiden korttitalon huippu on jo näkyvissä, ja sitä lähdetään yhdessä purkamaan. Yksi kortti kerrallaan.

 

Juho Törhönen
Vapaa-ajan vastaava

Elämää veitsen terällä

Päivittäin opiskelijana törmää lukuisiin vertaisiinsa, luennoilla, käytävillä tai illan riennoissa. Yleisin reaktio toiseen opiskelijaan on välinpitämättömyys: en mä tunne tota tyyppiä, miksi kiinnittäisin huomiota, eihän sekään kiinnitä muhun. Jos hyvä tuuri käy, tunnet vastaantulijan ja moikkaat ohimennen lyhyesti, ehkä jopa pelkällä pään nyökäytyksellä. Harvojen ja valittujen kanssa pysähdyt juttelemaan, kysymään kuulumisia ja vielä harvemmille vastaat todenmukaisesti, etkä vain päälleliimatulla hymyllä ja tyhjääkin tyhjemmällä ”Hyvää, mitäs sulle?” vastauksella. Kohtaamiset ovat usein kuin peiliin katsoisi, erilaisuus katoaa esiripun taakse.

Miksi meille on niin vaikeaa avata ja antaa itsestämme? Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä? Että kaikki menee niin kuin Strömsössä ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista? Kaikilla meillä on omat taustamme, omat pienet taistelumme jokaisessa päivässä. Kiiltokuvan takaa voi löytyä asioita, joita ei ole helppo jakaa. Tunnen piston sydämessäni tätä piirrettä kuvaillessani, sillä rakkaan ystäväni sanoin: ”Se on pelottavaa, miten sä tiedät kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä susta mitään.”

On joskus raskasta olla kuuntelijana. Avaat itsesi toisen tilanteelle ja empaattisena toimit heijastuspintana vastapuolen tunteille, jotka voivat olla todella raskaita. Se on kuitenkin aina aikasi arvoista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa ja oppia, mutta vieläkin enemmän, se antaa toiselle mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita ja päästä niissä eteenpäin. Asiat voivat olla pieniä, henkilö voi olla sinulle tuiki tuntematon, mutta anna toiselle aikaa, mahdollisuus jakaa jotain pikkiriikkistäkin. Ikinä et voi tietää mitä hymyn taakse kätkeytyy.

Jos tämä tuntuu liian humanisti-hippeilyltä, etkä ole valmis avaamaan sisintäsi ensimmäiselle vastaantulijalle, ymmärrän: en ole minäkään. Siksi haastankin jokaisen seuraavalla haasteella. Suomalaiset ovat huonoja kehumaan ja vielä huonompia ottamaan kehuja vastaan. Jokaiseen positiiviseen kommenttiin pitää liittyä vaihtokauppa. Joku kehuu hiuksiasi, kehut hänen paitaansa. Positiivinen kommentti menettää merkityksensä. Ei kehuja sanota siksi, että saisi jotain takaisin. Ainut hyväksyttävä takaisinmaksun muoto on hymy, jonka saat nousemaan toisen huulille. Kehu ystävääsi, kehu puolituttua, anna positiivista palautetta ja katso, millaisen vaikutuksen saat toisessa aikaan. Elämän pienet taistelut tuntuvat huomattavasti kevyemmiltä, kun ne kohtaa hymy huulilla!

Juho Törhönen

Vapaa-ajanvastaava

All Colours United

”Tenttejä voi uusia, bileitä ei.” Olet saattanut törmätä kyseiseen lausahdukseen silloin tällöin etenkin ulkkiskiikareiden välittömässä läheisyydessä. Tällä ei suinkaan tarkoiteta, että opiskeluajan ydin on rällätä eestaas noppia karttaen kohti ennenaikaista maksansiirtoa. Tapahtumatuotanto Turun kauppakorkeakoulussa on jo todella ammattimaista. Parasta on se, että sitä palettia pyörittävät vapaaehtoiset omalla ajallaan omasta halustaan pilke silmäkulmassa, rakkaudesta lajiin. Jokaisella jaostolla ja toimijaryhmällä laatu on korvannut määrän ja jokaiselle löytyy oivallista vapaa-ajan puuhaa TuKY:n edustamisesta aina viinien puntarointiin sekä lenkkisaunomisiin, puhumattakaan TYY:n laajasta tarjonnasta ja niin edelleen.

Edellä mainittu lausahdus tarkoittaa, että jokaisessa tapahtumassa pyritään ainutlaatuisuuteen. Kehitetään uusia konsepteja ja viedään edellisiä eteenpäin. Uskalletaan tarvittaessa tuhota ”aina on ollut” -periaate ja luoda uutta. Aina uusi idea ei onnistu, mutta sillä ei ole merkitystä. Huono päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Ulkkis järjestää vuodessa yli 20 tapahtumaa, joista jokainen on keskenään erilainen ja vaatii erilaiset järjestelyt eri sidosryhmien kanssa. On baaritapahtumia, pirskeitä omissa tiloissa, aluevaltauksia muissa kaupungeissa sekä kaikkea muuta epämääräistä näiden väliltä. Ulkkis on siitä varsin jänskä organisaatio, että mikään ei tunnu olevan mahdotonta. Toiminta kasvaa ja rajoja rikotaan ennakkoluulottomasti. Ulkkis pyörii täysin jäsenistöä ja opiskelijayhteisöä varten, eli hyvin myynyt tapahtuma mahdollistaa myös seuraavasta tapahtumasta paremman. Ulkkis on meidän kaikkien ja meille kaikille.

Loimme yhdessä LEX ry:n sekä TLKS:n kanssa Trilogia-bilesarjan, joka oli jättimenestys. Trilogian toinen osa, Pyhiinvaellus, oli täysin uusi konsepti, joka toi mahdollisuuden kokea näiden muiden järjestöjen kuuluisat tilat. Tapahtuma oli onnistunut ja todella viihdyttävä. Näillä kolmella järjestöllä on paljon yhteisiä arvoja sekä intressejä. Trilogian myötä jäsenet pääsivät tutustumaan toisiinsa paremmin kuin koskaan ennen ja viimeisetkin mahdolliset jäät sekä ennakkoluulot järjestöjen välillä passitettiin menolipulla unholaan. Vapun Amazing Race paketoi tämän kevään kolminaisuusseikkailut, mutta Trilogia on tullut jäädäkseen.

Karuselli. Pikku G. Nämä kaksi ovat puhututtaneet väkeä viimeiset viikot Turussa ja nyt median myötä koko Suomessa. Ulkkis on parhaimmillaan silloin, kun sen hallitus on täynnä ennalta-arvaamattomia luovia hulluja, joiden ikuisen naurun ja huonojen vitsien takaa paistaa rautainen ammattitaito. ”Ulkkiksen puheenjohtaja on yksinhuoltaja, jonka kaikki kahdeksan lasta ovat kehitysvammaisia”. Noh, ei ihan näinkään. Ulkkisperhe ei ole turhan hierarkkinen tai byrokraattinen, vaan Ulkkiksessa jokainen pääsee toteuttamaan itseään eikä henkseleitä pidetä turhan tiukalla. Ideoita ei ammuta välittömästi sarjatulella alas ja huudeta perään ”aina on ollu näin, prkl”, toki perinteitäkin vaalitaan. Vaadin huonoja ideoita, huonoja yrityksiä ja itseltäni myös epäonnistuneita päätöksiä. Kymmenien huonojen ideoiden keskeltä nousee ennen pitkää yksi täydellinen jackpot. Tällä kertaa se oli Pikku G.

Karuselli järjestettiin tänä vuonna kolmannen kerran. Järjestöjä tuli mukaan muutama enemmän myös AMK:n puolelta, mikä teki Karusellista aidosti poikkitieteellisen. Kaikki palaset loksahtivat kevään edetessä kohdalleen, enkä olisi voinut toivoa parempaa yhteistyötä pääesiintyjän suhteen kuin Pikku G:n, vaikka prosessin alkuun saaminen haastavaa olikin. Kohderyhmä ja ajankohta olivat täydellisiä tälle ainutlaatuiselle keikalle. Karusellin idea on yhdistää haalarikansaa, ”all colours united”. Kuten Pikku G:kin riimeissään tuo esiin: ”kaikki täl planeetal on saman arvosii oltii sit keltasii, mustii tai valkosii”. Tätä on Karuselli. Yleisössä oli ennenkokematon nostalgialataus. Hatun nosto artistille, sillä kymmenen vuoden tauon jälkeen muutaman viikon harjoittelulla bändin veto oli käsittämättömän ammattitaitoinen. Enempää ei voi vaatia. Ehkäpä se kipinä tästä taas roihahti… Karuselli ’17 oli haalarikansalle ikimuistoinen, tällaisia bileitä ei voi uusia. Karusellilla kysyntää riittää moninkertaisesti verrattuna siihen, miten seinät tällä kertaa antoivat myöten. Innolla odotan, mitä ensi vuoden Karuselli tämän myötä tuokaan tullessaan. Hard Rock Hallelujah?

 

Keväisin terveisin,

Taneli Hukkanen

Vapaa-ajan vastaava

Koulu tuli ja kesä meni. Nauttiakin pitäis, mut mä en ehi.

Varmaan monelle tuttu tuo tunne tällä hetkellä. Kurssit, kandit, gradut ja duunit painavat päälle, ja aikaa hengähtää tai nukkua edes kunnon yöunia ei juurikaan ole. Pupuille varsinkin syksyn ensimmäiset pari kuukautta ovat yhtä oravanpyörää niin uuden opiskeluympäristön, uusien kavereiden kuin kaikkien mielenkiintoisten tapahtumien ympärillä. Kandi- ja graduahdistus eivät ole myöskään välttämättä kaikkein mukavimpia asioita.

Vaikka välillä tuntuisi, että aikaa ei juurikaan tunnu olevan hauskanpitoon, älä kuitenkaan liikaa karsi aikaa muistojen luomisesta. Ei elämää kannata vain suorittaa. Yritä löytää itsellesi myös aikaa nauraa, jutella ja laittaa jalalla koreastikin välillä kavereidesi kanssa. Niistä hauskoista illoista jäävät muistot nimittäin antavat kummasti virtaa talven pimeydessä, kun tuntuu siltä, että kaikki projektit kaatuvat taas kerran päälle samaan aikaan.

Välillä varsinkin vanhemmista tieteenharjoittajista saattaa alkaa tuntua siltä, että oman koulun tapahtumat alkavat olla jo nähty. Silloin kannattaa käydä katsomassa menoa aidan toisella puolella. Opiskelijaelämää on nimittäin muuallakin kuin vain kauppiskuplassamme. Meillä on kaiken kaikkiaan loistavia tapahtumia, mutta myös muilla opiskelijoilla on Turussa ja muuallakin hauskoja juhlia ja tilaisuuksia. Kannustankin kaikkia ainakin jossain kohtaa opiskeluja käymään muiden tieteenalojen, koulujen ja kaupunkien tapahtumissa pyörähtämässä. Niistä nimittäin saa kummasti perspektiiviä meidän järjestömme tekemiseen ja uusia tuttavia samalla.

 

12010606_485141768322255_2677691929548310614_o

 

Jos ei kuitenkaan ole heti vielä valmis hyppäämään suoraan esimerkiksi matemaattis-luonnontieteilijöiden bileisiin tai oululaisten sitseille mukaan, niin mahtava porttihuume uusien ihmisten näkemiseen ovat poikkitieteelliset bileet ja yhteisreissut toisiin kaupunkeihin, joissa löytyy edustusta monista tahoista ympäri Turkua ja Suomea. Esimerkiksi nyt alkavalla viikolla oikeus- ja lääketieteilijöiden kanssa kahdesti vuodessa järjestettävät poikkitieteelliset Back 2 School -bileet Monkeyssa on loistava tilaisuus päästä tekemään tuttavuuksia muista kouluista. Lokakuun alussa sen sijaan on erinomainen mahdollisuus päästä katsastamaan menoa Suomen suurimpaan opiskelijatapahtumaan Hämeenkadun Approon Tampereelle Ulkkiksen bilebussien avulla.

 

11226938_485141954988903_3766161635967000985_o

 

Lopuksi haluan pyytää kaikkia miettimään, kuinka monta kertaa olette sanoneet itsellenne, että ette voi lähteä jonnekin sen takia, että on pakko tehdä koulujuttuja. Totuus kuitenkin valitettavan usein varmaan teilläkin on ollut se, että kyseinen aika on mennyt johonkin aivan muuhun kotona kuin siihen itse koulujuttujen tekemiseen. Lähtekää siis niin puput kuin vanhemmatkin karvapörriäiset ulos tapaamaan ihmisiä ja nauttimaan siitä laajasta tarjonnasta, mitä ihmiset ovat teitä varten luoneet erilaisten tapahtumien muodossa tänäkin vuonna. Unohtumattomia muistoja ei nimittäin luoda Netflixin eikä änärin ääressä, saatikka kandin tai gradun.

Ps. Muistakaa, että tenttejä voi uusia, bileitä ei.

 

Krisse-netti

 

Kristian Raitio
Vapaa-ajan vastaava
vapaa-aika@tuky.fi

Meidän Ulkkis

COVER-Meidän-Ulkkis

 

Tämä kirjoitus on osoitettu kaikille tuleville ja hallitushommansa jo lopettaneille Ulkkislaisille, mutta ennen kaikkea teille kaikille Ulkkiksen seurassa viihtyneille juhlijoille. Jälleen on yksi onnistunut vuosi Ulkkiksen historiassa taputeltu. Tänä vuonna painopisteinämme on ollut tapahtumatuotannon kehittäminen yhä ammattimaisempaan suuntaan, poikkitieteellisyys, ja viestintä. Seuraaville vuosille yksi järkevä kehityskohde on varmasti jaostolaisten ja vapaa-ajan vastaavan työkuorman vähentäminen. Ulkkiksen projektimainen luonne on jo lähtökohtaisesti raskas, sillä tietyt tapahtumat on vain järjestettävä, eikä asioita voi yksinkertaisesti jättää tekemättä. Yksi vastaus olisi toimivan Ulkkis-aktiiviporukan kokoaminen avuksi, ainakin osaan tapahtumista. Toivottavasti tapahtumat kehittyvät vastaisuudessakin, joitakin uskalletaan uudistaa ja joidenkin tarpeellisuutta uskalletaan miettiä jopa kokonaan uudestaan. Toivottavasti myös poikkitieteelliset suhteet lämpenevät edelleen, ja hallitusta, erityisesti varapuheenjohtajaa voimautetaan entisestään.

TuKYn jokaisella jaostolla on oma, tärkeä paikkansa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, tämä pätee myös Ulkkikseen. Ulkkis on se osa Turun KY:tä, jonka löytävät aktiivisten kuntalaisten lisäksi niin muita tieteitä opiskelevat, kuin ne vähemmän aktiiviset kylteritkin, joita ällöttää monesti vapaaehtoistoiminnalle tyypillinen mehustelu ja sisäpiirimäisyys. Ulkkis ei ole fanien ja mehustelijoiden, vaan meidän kaikkien. Ulkkis on se kaveri, joka ei jaa mielipiteitä, eikä valikoi keitä kotibileisiinsä kutsuu. Ulkkis on se kaveriporukan liima, joka saa jokaisen tieteenalasta ja kiinnostuksen kohteista riippumatta saman pöydän ääreen.

Ulkkis on toisaalta Ocean’s elevenin viimeisen päälle ammattimainen Mr. Ocean itse, toisaalta halvan aikuisviihde-elokuvan tähti. Toisaalta Ulkkis on American Pien räävitön Stifler, toisaalta LOTR:n säheltävä Merry&Pippin-kombo. Ulkkis on se sekopää, joka on viimeisenä pystyssä ja mystisesti heiluu vielä seuraavanakin päivänä. Ulkkis on se kaveri, josta vanhemmat varoittivat, jonka kanssa juhliminen on aina epätodellisen legendaarista, mutta jota ei paria päivää pidempään jaksa kerrallaan katsoa. Muistakaa Arvon Juhlijat ottaa opiskeluajasta kaikki irti. Muistakaa juhlia Ulkkiksen levottomassa seurassa, mutta muistakaa myös joskus mennä kotiin ja hengittää välillä!

Ulkkis kun ei aina sekoiluiltaan itse ehdi, niin kiitän hänen puolestaan kaikkia Ulkkiksen hallituksia. Kiitos kuuluu myös teille TuKYn hallituksille, jotka olette antaneet lapsemme rellestää ja ymmärtäneet tätä apinaa, joka on helppoa myös ymmärtää väärin. Erityskiitos teille, Hyvä Juhlakansa, että vuodesta toiseen viihdytte Ulkkiksen seurassa. Kaksi vuotta tämän kaverin kanssa tiiviisti eläneenä on myös minun aikani kiittää ja kuitata. Pitäkää seuraavat hallitukset ja vapaa-ajan vastaavat meidän Ulkkiksestamme huolta. Katsokaa, että hän löytää kodin sijaan bileistä seuraaviin, ja sieltä seuraaviin!

 

Samuli Salo2

Samuli Salo

Vapaa-ajan vastaava

vapaa-aika@tuky.fi