Syksy tarkoittaa monille meistä uusia juttuja. On hyvä hetki aloittaa puhtaalta pöydältä. Erityisesti tämä syksy on ollut merkittävä siinä mielessä, että itse kukin meistä on päässyt hiipimään oman kodin liiankin tutuksi tulleista nurkista vihdoin ulos näkemään muutakin kuin Zoomia tai Netflixiä. Uutuudentuntu on saanut minut järjestelemään kotiani uudestaan. Syksyn aikana huonekalujeni järjestys on muuttunut ja eteisessä odottaa vino pino lahjoitukseen lähtevää tavaraa. Olo on kevyt ja järjestys pysyy paremmin yllä, kun kaapintäytteinä ei turhaan ole sellaisia vaatteita, joita ei tule käytettyä tai sellaista tavaraa, jolle joku toinen löytää paremmin käyttöä.
Syksyn tullen monet aloittavat myös uusia harrastuksia tai palaavat vanhojen pariin. On ollut mukavaa huomata, että minulla ja monilla ystävilläni on riittänyt intoa esimerkiksi lajikokeiluihin, uuteen sivuaineeseen tai vaikka ihan vaan omien arkirutiinien rikkomiseen. Itse olen esimerkiksi eksynyt syvälle ruoka-aiheisten TikTokien pariin ja saanut sieltä paljon inspiraatiota laittaa kotona oikeasti hyvää ja monipuolista ruokaa. On todella virkistävää piristää arkeaan kokeilemalla uusia reseptejä, sillä aiemmin reseptikirjani on koostunut lähinnä reittiohjeista K-Supermarket Förin patonkitiskille.
Myös rakkaalla Parkillamme puhaltaa syksyn tuulet. Elo- ja syyskuun aikana Parkilla on pidetty sekä Parkkiryhmän että toimijoiden talkoot, joissa Parkki on palautettu taas loistoonsa. On jynssätty saumoja, revitty rikkaruohoja, puhdistettu lattiakaivoja ja pesty ikkunoita. Korona-ajan pölyt on siis pyyhitty ja yhdistyksemme kodin ovet ovat jälleen avoinna kuntalaisille (paitsi klo 22 jälkeen iltaisin). Lämmin kiitos kaikille, jotka osallistuitte viime viikon talkoisiin. On aina yhtä mukavaa nähdä toimijat touhuamassa hyvässä hengessä Parkilla. Myös uudet parkkiryhmäläiset saatiin valittua ja heidän kouluttamisensa on jo hyvässä vauhdissa. Ihanaa, että ensimmäiset puput ovat jo löytäneet tiensä TuKYn toimintaan.
Korona-ajan vähittäinen väistyminen tosiaan tuntuu monella tapaa kuin uudelta alulta. Neljännen vuosikurssin opiskelijana minäkin olen tänä syksynä saanut opetella uudestaan, miltä tuntuu elää opiskelijan normaalia arkea: pöhistä K-Loungessa, käydä Montussa lounaalla ja vetää illalla haalarit jalkaan. Tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja pitkän ajan jälkeen. Monet vanhatkin asiat ovat kuin uusia, jos niitä ei ole nähnyt tai kokenut hetkeen. Tuntuu niin hyvältä löytää uusien juttujen lisäksi takaisin sinne vanhojen luo!
Kevät on täynnä pieniä onnea tuovia arkisia asioita. Rakastan sitä, kun valoa on iltaisin mielin määrin. Kun menee lenkille ensimmäistä kertaa kevyessä kuoritakissa ja jättää ehkä kaulahuivinkin kotiin. Kun huoletta kävelee kuivaa hiekkatietä pitkin kevätaurinko silmissä ja tuuli hiuksissa. Kun laittaa aurinkolasit päähän ja saa kaipaamansa itsetuntoboostin. Kun ihan ex-tempore pysähtyy jokirantaan jäätelölle. Kun saa vaihtaa autoon kesärenkaat ja tuntuu siltä, kuin suorastaan leijailisi moottoritien vasemmalla kaistalla. Olo on kevyt.
Näistä arjen pienistä ilonaiheista huolimatta kevät on monille hankalaa aikaa. Puhutaan paljon kevätväsymyksestä, joka aiheutuu valon äkillisestä lisääntymisestä. Oireita on normaalin uupumuksen lisäksi esimerkiksi yleisen aloitekyvyn heikkeneminen. Monet meistä painivat tavallisen kevätväsymyksen rinnalla nyt jo yli vuoden kestäneiden rajoitusten luoman lamaantumisen kanssa. Tämä kevät on ollut minullekin lievästi sanottuna raskas ja tuonut mukanaan riittämättömyyden tunteen, jota LinkedInin pöhinöivät kevätpostaukset eivät varsinaisesti ole auttaneet.
Minulla on valtavia haasteita saada mitään hyödyllistä aikaiseksi, kun päivillä ei ole minkäänlaista oikeaa sisältöä tai rytmiä. Toinen koronakevät yhdistettynä kandinkirjoitukseen ja krooniseen vitkasteluun on tuonut omat vaikeutensa ja herättänyt minussa uudenlaisia piirteitä, joita vihaan. Tuntuu, että saan tehtyä vain yhden produktiivisen asian päivässä ja sen jälkeen oman jaksamisen ja motivaation eteen nousee seinä vastaan. On sanomattakin selvää, että minulta loppuu pian päivät kesken, jos haluan sekä valmistua kandiksi että löytää vielä töitä tänä keväänä. Kaipaan aitoa tehokkuuden tunnetta, jonka itse olen yleensä saavuttanut vain muualla kuin kotona opiskellessani.
Opiskelun lisäksi riittämättömyyden tunnetta itsessäni on viljellyt kesätöiden saamisen hankaluus. Kymmenien tuloksettomien työhakemusten jälkeen alkaa väistämättä tuntea toivottomuutta. Hylkäämisen tunnelukko nousee pintaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kahden hyvin menneen haastattelun jälkeen saa viestillä tiedon, että valinta on kohdistunut toiseen henkilöön. Usko omaan kompetenssiin katoaa aika tehokkaasti, kun töitä ei saa vaikka kuinka olisi osaava ja hyvä tyyppi, sillä joku toinen on aina taitavampi tai valovoimaisempi. Tuntuu lannistavalta, että opiskeluvuodet vierivät eteenpäin, mutta haastattelukutsujen saaminen vaan hankaloituu. Eikö sen pitäisi olla juuri niin päin, että mitä pidemmällä opinnot ovat, sitä enemmän ovia avautuu? Harmittaahan se, että tänä vuonna saldo etäisestikään kauppatieteisiin liittyvistä haastatteluista on kohdallani pyöreä nolla.
Kesätyöhakuun ja opiskeluun liittyvistä haasteista on vaikea avautua. Pieni ääni sisälläni sanoo, että tämän tekstin myötä saan kaikkien silmissä patalaiskan maineen, eikä kukaan tule koskaan palkkaamaan minua, nyt kun kaikki tietävät, ettei opiskeluni tai työnhakuni aina ole sujunut ongelmitta. Koen kuitenkin, että on tärkeää puhua näistäkin asioista, koska tiedän etten ole yksin. Jos kuka tahansa saa tästä kaipaamaansa vertaistukea, on tavoitteeni täytetty. En halua, että minä tai kukaan muukaan tuntee noloutta, huonoa omatuntoa tai alempiarvoisuutta siitä, että on yrittänyt, mutta epäonnistunut.
Mitään oikeita ratkaisuja näihin asioihin en ole itse keksinyt kuin, että hyväksyy tilanteen ja on itselleen armollisempi. Jonkinlaisten luovien työllistymismahdollisuuksien kehittely ei myöskään olisi pahitteeksi. Ja onneksi on luvassa jotain positiivistakin, nimittäin kesä. Viime vuodesta mallia ottaen huono kevät lupaa hyvää kesää, joten ensikesästä on siis varmasti tulossa aivan huippu. Minut voi löytää kirjoittelemasta kandia Kupittaanpuistosta, pelaamasta höntsälenttistä Urheilupuistosta ja jos ihan hulluiksi ryhdytään, niin korkkaan päärynäsaiderin jokirannassa. Ei oikeastaan kuulosta kauhean huonolta vaihtoehdolta sekään.
PS. Muistakaa vastata TuKYn mielenterveyskyselyyn. Jokaisen vastaus on tärkeä. <3
Auringon paiste vähenee ja lehdet kellastuvat. Elämä alkaa palautumaan suomalaisille raiteilleen, kun pimeys ja sateet ottavat kansakunnasta vallan. Lindan viime viikkoisten sanojen saattelemana uusi lukuvuosi ja uudet kujeet on pyöräytetty käyntiin. On päästy taas Zoomin ja puoliunessa seurattujen etäluentojen ääreen. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan keväästä. Alkavan syksyn öiseltä taivaalta pilkahtaa esiin kuitenkin jotain suurempaa kuin kuu. Nimittäin yksi suuri kysymys: onko minulla korona?
Tätä kysymystä pohtii lähes jokainen, joka Assarilla vahingossa vetää rapean kalapalan väärään kurkkuun ja meinaa tukehtuen yskiä sitä pihalle. Ensimmäisenä tulee vain mieleen, että voiko se sittenkin olla korona. Ja kuvitelkaa, miltä se näyttää ulospäin. Senhän on pakko olla korona, vaikka kaveri kirjaimellisesti sekunti sitten laittoi vähän reippaamman lusikallisen ruokaa suuhun. My point here? Se leima, minkä siitä saa suoraan naamaansa.
Kesän kääntyessä syksyyn on ollut huomattavissa, että valtakunnallinen media sekä erilaiset sosiaaliset mediat ja viestimet täyttyvät negatiivisista ja syyttävistä jutuista koronaan liittyen. Tämän huomaa myös monien ihmisten omista kommenteista. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole, sillä ei korona kuitenkaan millään tavalla positiivinen juttu (no pun intended) ole ja se täytyy edelleen muistaa ottaa vakavasti. On kuitenkin eri asia, kuinka tätä asiaa käsitellään. Jos ensimmäinen asia, joka tartunnan yhteydessä tuodaan esille, on altistuneiden määrä, niin tälle tartunnan saaneelle se saattaa tuntua julkiselta ristiinnaulitsemiselta. Mieti itseäsi, jos saisit tartunnan ja uutisista saisit lukea vain, kuinka monta olet altistanut toimillasi.
Tähän kaikkeen voi tietenkin heittää vastapalloon argumenteiksi yksilön ja esimerkiksi tapahtumien järjestäjien vastuut sekä ties mitä muita klassikoita. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole nyt käydä keskustelua vasta-argumenteilla vaan herätellä hiukan uutta näkökulmaa asiaa. Käykää tästä keskustelua vaikka Jodelissa.
Mielestäni tietyissä tilanteissa ihmisillä on kuitenkin suurempi kiire lähteä syyttämään yksilöä kuin selvittämään asian taustoja. Monesti asioilla on kaksi puolta sekä taustalla mahdollisesti vaikeita päätöksiä. Kenenkään leimaaminen ja syyttäminen ei tee asiasta parempaa. Parhaimmillaan vain pahempaa. Sanontahan kuuluu, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja uskon, että jos yksilö tekee tyhmästi ja unohtaa oman vastuunsa, hän myös varmasti ymmärtää tehneensä tyhmästi ja kärsii jo valmiiksi ilman, että häntä tarvitsee siitä näkyvästi muistuttaa.
Median ja ympäröivän sosiaalisen verkoston kommentit voivat lisäksi aiheuttaa myös sen, että tartunnan saanut henkilö ei uskalla kertoa tartunnastaan edes perheelleen tai ystävilleen. Lähde siinä sitten kertomaan asiasta lähipiirille, jos asenne on jo valmiiksi syyttävä ja omia valintojasi leimaava. Syyttävällä sormella on helppo osoittaa, mutta pitäisikö välillä sen käyttämistä miettiä hetki pidempään? Pitäisikö välillä edes yrittää ymmärtää ihmistä ja hänen motiivejaan ensin?
Heti alkuun todettakoon, että tämä kirjoitus on luonteeltaan humoristinen ja sen tehtävänä on edes vähän yrittää luoda piristystä tähän poikkeukselliseen maailmantilanteeseen. Sen tarkoituksena ei ole loukata ketään eikä se millään tavalla edusta Turun KY:n mielipiteitä tai näkemyksiä. Nähtäväksi kuitenkin jää, onnistuuko se olemaan yhtään hauska. Sen sanottuani, mennäänpä itse asiaan.
Aikamoinen
aloitus uuteen periodiin, eikö? Uskallan väittää, että oikein kukaan ei osannut
odottaa, mitä voi tapahtua, kun yksi henkilö päätti vuoden vaihteen tienoilla
kokeilla uutta keittoreseptiä vähän eksoottisemmasta eläimestä. Ei huono
suoritus. No, kelataan nopeasti maaliskuun puoleenväliin ja nyt onkin jo
tunnetun sanonnan mukaan asiat levällään kuin Jokisen eväät. Ja tietysti vielä
juuri silloin, kun koulu on tarjoamassa mahdollisuutta neljän viikon lomaan
opiskelun sijasta. Ja kerrankin kun päätät hyödyntää sen, niin eikö jo se
kuuluisa ruskea iske tuulettimeen ihan massiivisella volyymilla. Onneksi loman
voi kuitenkin viettää jonottamalla kolme tuntia lentoyhtiön asiakaspalveluun
(joka muuten maksaa 2,79€/min) ja samalla stressaten, pääseekö edes kotiin.
Asiaa ei myöskään
helpota se, että olet lomalla aseiden luvatussa maassa ja jossa presidentin
ajatuksenjuoksua sekä päätösten teon todennäköisyyttä ja loogisuutta voidaan
kuvata termillä fifty-sixty. Samaan kategoriaan tipahtaa myös paikalliselta kassajonossa
kuultu kommentti: ”Better be drunk and armed than sober and just wave your
hands when this starts”. Jostain kumman syystä sisäinen rauhani ei suuresti
kasvanut.
Kun tämä teksti julkaistaan,
olen kuitenkin jo päässyt Suomeen nauttimaan 14 päivän karanteenistani ja Sanna
Marinin tarjoamista poikkeusoloista. Kuvitelkaa, suomalainen oikeusvaltio on
ensimmäistä kertaa rauhan ajan itsenäisessä Suomessa ottanut oikeuden omiin
käsiin! Jännää! Mitäköhän kaikkea senkin avulla vielä keksitään? Itse ainakin
toivon, että valtio käyttää voimavaransa asioihin, jotka oikeasti ovat
tärkeitä. Esimerkiksi kielten kurssien läsnäolopakon poistamiseen ja
todistusvalinnan lakkauttamiseen.
Sillä välin, kun Suomen valtio keksii uusia jekkuja kansalaisten päänmenoksi, on suomalaisten kuitenkin tyydyttävä panikointiin ja päivittäistavaroiden hamstraamiseen. Toivottavasti kaikki tätä lukevat rakkaat ovat myös muistaneet ottaa kokonaisen hyllyllisen valkoista kultaa kaupasta kotiin, jotta ei tarvitse sitä kotona olevaa bideesuihkua käyttää. Ja jos käyttääkin sitä bideesuihkua, voi tätä valkoista kultaa käyttää vaikkapa origamien tekoon. Tämä olkoon Kuntamestarin virallinen suositus viihdykkeeksi karanteeniin.
Lopuksi haluan kuitenkin vakavoitua hetkeksi ja sanoa sekä muistuttaa, että tämä koronavirus on otettava vakavasti ja eikä sitä pidä missään nimessä väheksyä. Muistakaa seurata valtiovallan antamia ohjeita ja suosituksia sekä käyttäkää maalaisjärkeä. Sillä pääsee pitkälle. Haluan myös muistuttaa, että joku vegaani sai tästäkin viruksesta yhden pelottavan argumentin lisää, ja se vasta vakavaa onkin.
Pian on se aika vuodesta kun kuntalaiset kokoontuvat Osuuskauppasalin lehtereille syyskokouksen merkeissä. HalVa-jännä on käsin kosketeltavaa ja käytäväspekuloinnit ovat ylimmillään. Lähdin kirjoittamaan tätä blogi-postausta siitä, mitä kaikkea vuosi hallituksessa antaa ja kuinka siistiä on olla osana Turun KY:n toimintaa pyörittävää pöhinäkerhoa, yhdessä huipputyyppien kanssa. Tajusin kuitenkin, että kaikki tietävät nämä kliseiset faktat.
Viimevuotinen
HalVa oli itselleni erittäin raskas. Kyseisen spektaakkelin kerran nähneenä, kerran
kokeneena kerronkin nyt teille, arvon hakijat, mitä näin, koin ja opin Turun
KY:n hallituksenvaihdoista ilman jeejeekivaa-suodatinta.
Saatatte olla
omalle esiintymiselle erittäinkin kriittisiä. Ulosantinne saattaa tuntua
estradilla ja varsinkin sieltä poistumisen jälkeen huomattavan paljon
heikommalta ennakko-oletuksiinne peilaten. Itse vaivuin suunnattomaan epätoivoon
oman HalVa-grillini jälkeen. Pääni sisälläni pyöri vain yksi ajatus. Olen
nolannut itseni koko koulun edessä. Noh, faktat faktoina, eihän se omalta
osaltani niin hyvin mennyt mitä olettaa sopi. Tilanne ei kuitenkaan ollut
lähelläkään synkän ajatustenjuoksuni tasoa. Ja mitä sitten, jos suoriutuminen
alittaa ’’riman’’. Pysähtykää todella miettimään; onko henkilö joka on uskaltanut
laittaa itsensä likoon oman tavoitteensa saavuttamiseksi epäonnistuja, mikäli
ei hän saa suustaan täydellistä vastausta paineen alla tai jäätyy jopa
totaalisesti?
Siirrytään
jännityksen selvimpään ilmenemismuotoon eli vapinaan ja tärinään. Olen kysynyt
monelta puhujanpöntöstä tulijalta, että miten hitossa pystyit olemaan niin
rauhallinen. Moni edellä mainituista on kertonut tilanteen olleen päinvastainen
ja tärinän olleen kovempi, kuin VOI-skootterilla Tuomiokirkon ohi ajaessa. Kukaan,
ei kukaan näe tärinäänne tai sitä vyörytystä, joka sisällänne saattaa kesken
puheenvuoron olla. Ja mitä sitten vaikka näkisi. Sen voin teillä hakijoille
taata, ettei kukaan astu lavalle päänsisäisten riemunkiljahdusten saattelemana.
Hakeminen jo
itsessään tuo ihan oikeasti mukaan myös käytännön hyötyjä tulevaisuutta
silmällä pitäen. Esiintymisjännityksestä saa pieniä palasia pois oppitunneilla
pidettävillä asiantuntijapresiksillä, mutta HalVa-tilanteen saattelema
epätietoisuus tulevasta hakkaa tätä pois lekan voimalla. Tilannehan on monelta
osin sama kuin esimerkiksi työhaastattelu. Kuulet kysymyksiä joita et ennalta
tiedä, jonka jälkeen vastaat siihen parhaasi mukaan. Ero tulee siinä, että
yhden haastattelijan sijaan vastaatkin täydelle auditoriolla. Trust me, tämän
jälkeen työhaastattelijan kysymykset aiheuttavat vastaavan painetilan kuin
Marita Mannfolkin ruotsin tunnilla esittämä kysymys: ’’hur mår du?’’ – siis
vähän kyllä kuitenkin.
Oma pöhinävuoteni lähestyy loppuaan ja haluan omalta osaltani kiittää kaikkia kanssani vuoden aikana työkennelleitä, erityisesti rakasta pöytäkuntaani. Suurimmat tsempit ja littipeukut kaikille hakijoille, hyvin se menee. Ja vaikka ei menisi – who the fuck cares!
