Cloetta Suomi Oy on Turun KY:n kuukauden yritys toukokuussa 2021. Juttusarjassa kaksi Turun kauppakorkeakoulun kasvattia kertoo työstään Cloettalla Turussa. (Kuvassa vasemmalla on Tuuve ja oikealla Anna-Liina.)

KTM Tuuve Hansén aloitti työt helmikuussa Cloettan sisäisen laskennan tiimissä nimikkeellä Junior Business Controller. Tuuve opiskeli TSE:llä syksystä 2014 ja vuoteen 2019 pääaineena laskentatoimi ja rahoitus sekä sivuaineena yritysjuridiikkaa ja tietojärjestelmätiede. Valmistuttuaan hän ehti työskennellä kahden vuoden ajan PwC:llä Helsingissä ja Turussa ennen siirtymistään Cloettalle.

Mikä sai sinut kiinnostumaan Cloettasta työnantajana? Minulla on ollut jo opiskeluajoistani lähtien positiivinen kuva Cloettasta, sillä olin kuullut, että siellä on hyvä meininki ja ystävällinen työilmapiiri. Näiden sekä tietenkin kiinnostavan makeisbisneksen ja mahtavien brändien vuoksi kiinnostuin Cloettasta.

Millaisesta urasta haaveilit opiskeluaikana? Laskentatoimeen liittyvistä tehtävistä mielenkiintoisten brändien parissa – millaista tämä Junior Business Controllerin työ ehdottomasti on. Yleisesti ottaen sellainen työ, jolla voidaan saada aikaan aitoa lisäarvoa yrityksen liiketoimintaan.

Aloitit työsi keskellä korona-aikaa. Miten perehdytys on sujunut etänä? Yllättävän hyvin. Pari ensimmäistä viikkoa pääsin työskentelemään uudella toimistollamme EduCityssä, mutta sitten siirryimme kokonaan etätöihin. Kaikilla on etätyövälineet hallussa, ja vuorovaikutus kamerat päällä auttaa asiaa. Ihana esihenkilöni on ollut aktiivisesti mukana perehdytyksessäni ja varmistanut, että saan kaiken tarpeellisen tiedon työni tueksi. Häneltä ja muilta kollegoiltani voi myös aina kysyä kaikesta matalalla kynnyksellä, mikä on tärkeää etenkin näin etänä työskennellessä.

Mikä on yllättänyt työssäsi? Työssäni minut on yllättänyt sen monipuolisuus. Jokainen päivä on aidosti erilainen. Vaikka työhöni sisältyy myös kuukausittaisia rutiineja, niin viikkoihin mahtuu aina monia erilaisia työtehtäviä uutuustuotteiden analysoinnista ja strategiatyöstä ad hoc -tyyppisiin tilanteisiin.

Mikä on parasta työssäsi näin muutaman kuukauden kokemuksella? Se, että saan olla monessa mukana ja työni tuo aidosti lisäarvoa Cloettalle. Tämä työtehtävä on loistava näköalapaikka Cloettan liiketoimintaan. Lisäksi oma tiimini ja muut kollegat ovat mahtavia, ja heidän kanssaan töitä tehdään puhaltaen yhteen hiileen ja pilke silmäkulmassa.

Mitä odotat tulevaisuudessa työstäsi? Odotan, että pääsen perehtymään vielä syvemmin makeisbisnekseen. Lisäksi toivon, että Cloettan legendaarinen myyntikokous pidettäisiin vihdoin livenä ja pääsisin näkemään kaikki kollegat myös kasvotusten.

Miten olet pystynyt hyödyntämään opiskelemiasi asioita työssäsi? Tärkeimmät opit liittyvät tilinpäätöksen ja sen tekemiseen liittyvien mekanismien lisäksi yleiseen analyyttisyyteen, eri asioiden yhdistämiseen ja kokonaiskuvan näkemiseen – ryhmätyötaitoja unohtamatta. Exceliä kannattaa käyttää opinnoissa alusta alkaen (jos kiinnostaa työ millään tavoin numerojen parissa), sillä Excel-taitojen merkitystä ei voi väheksyä!

Mitkä ovat terveisesi opiskelijoille? Gradun tekeminen kannattaa jakaa pieniin osiin ja palkita itseään jokaisen saavutetun etapin jälkeen. Itse tein gradun kirjoittamisesta seuranta-Excelin, jossa tiettyjen sivumäärätavoitteiden jälkeen sai aina jonkun kivan palkinnon! Muistakaa juhlia saavutuksia. ?