En ole nukkunut kovin hyviä yöunia viimeiseen kahteen viikkoon. 

Ei siksi, että olisin stressaantunut tai että jotkin muut murheet arjesta painaisivat. Ei siksi, että tuntisin erityisiä paineita ensi torstaista. Vaan siksi, että minua jännittää. Hyvässä ja pahassa. 

Pikkulaskiainen on jo käsillä, mikä tarkoittaa sitä, että noin vuoden pituinen työjakso tulee omalta osaltani päätökseen. Kaikki kulminoituu tulevaan torstaipäivään, jossa puntaroidaan tiimimme aikaansaannosta. Moni asia on nyt toisin kuin viime vuoden tapahtumassa ja uurastuksemme tulee olemaan noin 10 000 suurennuslasin alla. Toiset pitävät joistain uudistuksista, toiset eivät välttämättä niinkään.  Ja hyvä niin – jos syntyy puhetta ja tunteita, olemme onnistuneet jo osittain tehtävässämme.

Talvi ei varsinaisesti täällä etelässä ole hellinyt. Kuravettä on tullut taivaan täydeltä jo syyskuusta lähtien ja valkeista kinoksista olemme saaneet vain haaveilla. Ihmiset ovat kyselleet Mercatorin käytävillä ”lähdettekö hakemaan pohjoisesta lunta mäkikisaa varten?” kun taas mäkikisan kilpailijat ovat puolestaan tiedustelleet, että tuleeko heidän rakentaa tänä vuonna pyörät kelkkoihinsa. Tämän lisäksi oman mausteensa mäkikilpailuun tuo siirtyminen Puolalanpuistosta Aurakadulle ja Kauppatorin kupeeseen. Aurakadun lumettaminen, kävelykadun täyttäminen yrityspisteillä ja lavan asettaminen kauppatorille artisteineen on vaatinut huomattavasti enemmän dialogia kaupungin, yritysten ja lähialueen asukkaiden kanssa. Luonnollisesti uusi ympäristö saa aikaan epätietoisuutta – joka saa aikaan juuri jännitystä. 

En todellakaan tiedä mitä torstai tuo tullessaan. Ja sehän tässä on parasta. Tuo tuntemattomuuden tunne saa meidät ajamaan itsemme reunalle, jossa syntyy yleensä hyviä tuloksia. Parhaassa skenaariossa kaikki menee hyvin ja toisaalta myös kaikki voi mennä päin vittua. Molemmat riippuvat monen tekijän summasta. Tässä kontekstissa tämä monen tekijän summa on minä sekä tiimini. Nimittäin he ovat tämän kaiken työn takana. Te hyvät lukijat varmasti hyvin ymmärrätte, että tiimi koostuu koulumme opiskelijoista, jotka tekevät tätä tapahtumaa vapaaehtoisesti. Kaikki muut kävijämme eivät niinkään. Työ mitä teemme on ajoittain epäkiitollista, näkymätöntä ja raskasta. Aikataulu on hektinen ympäri vuoden ja pyrimme siihen, että kaikki menee nappiin kun torstai koittaa. Tiimini on osoittautunut rohkeaksi, tunnolliseksi ja ahkeraksi – siis kaikkea sitä, mitä vain päätuottaja voi toivoa. On siis hyvin epätodennäköistä, että kaikki menisi päin vittua. Eräässä työhaastattelussa minulta kysyttiin mikä on tähän mennessä suurin saavutukseni. Helppoahan se olisi ollut sanoa että ”no mä olin ison talvifestarin päätuottaja tajuutsä?” Mutta tämän projektin ehdottomasti suurin saavutukseni on se, että saimme rekrytoitua parhaan mahdollisen tiimin tekemään Suomen isointa talvifestaria.

Muistan vallan mainiosti mikä loppupeleissä sai minut pyrkimään päätuottajan pestiin vuosi takaperin. Kello oli noin kolme aamuyöllä Bad Gasteinlaisessa vuokra-asunnossa. Päivä oli alkanut aikaisin aamulla ja kulunut Alppien rinteissä ja maisemissa. Tätä luonnollisesti seurasi afterski ja vielä yölliset jatkot halukkaille talon asukeille keittiön saluunassa. Ystäväni Olli ja Onni innostuivat kanssani jäädä tekemään tuttavuutta paikallisten panimotuotteiden kanssa muiden mennessä nukkumaan. Pitkä yö sisälsi lukuisia Timo Jutila -imitaatioita Onnilta ja kehonrakennussarjoja Ollilta. Veren mennessä lihasten pullistelusta lopulta päähän Olli oli lähestulkoon pois pelistä ja torkkui pöytää vasten. Onnin kanssa siinä vielä sitten mentiin eteenpäin. Valittelin Onnille, että en tiedä onko mitään järkeä lähteä tuottamaan seuraavaa Pikkulaskiaista painostuksesta huolimatta. Onni katsoi minua humaltuneilla silmillään ja totesi: ”joskus sun pitää mennä sinne epämukavuusalueelle. Se kasvattaa ihan älyttömästi.”

Ja niin tein.  Olen erittäin tyytyväinen siitä, sillä tämä projekti on opettanut sellaisia asioita isoista kokonaisuuksista, joita ei välttämättä luennoilla istumalla opita. Lopetan päätuottajakauteni seuraaviin sanoihin ja kehotukseen: 

Uskalla tehdä asioita, mistä olet epävarma. Sillä loppupeleissä elämän suurimmat palkkiot saadaan tekemällä asioita, jotka pelottavat sinua eniten.

Nähdään torstaina.

Niklas Rimpi
Pikkulaskiaisen päätuottaja 2020