Rakas TuKY-Speksimme on tuonut kuntalaisten draaman nälkään lääkettä jo vuodesta 2009. Olisitko sinä oikea henkilö varmistamaan, ettei tämä draama ensi keväänäkään TuKYltä puutu? Sykkiikö sydämesi luovalle projektille, jossa saat tehdä produktiosta juuri omannäköisesi?

TuKY-Speksi on viihdyttävä opiskelijateatterispektaakkeli, jossa yhdistyvät interaktiivisen improteatterin sekä musikaalin elementit. Interaktiivisuus näkyy yleisön ja esiintyjien vuorovaikutuksessa, kun katsojat kykenevät vaikuttamaan lavalla tapahtuviin asioihin huutamalla “Omstart!”. Tällöin lavalla juuri tehty asia tehdään toisella tapaa. Produktio tavoittaa vuosittain lähes 1000 katsojaa, ja mahdollistaa henkireiän lähes 70 opiskelijalle useiden eri tehtävien parissa!

”TuKY-Speksin tuottajana suurin työ painottuu produktion alkuun, jolloin etsittiin esityspaikat ja ohjaaja. Kevään lopulla avasimme vastaava- ja erikoispestihaut sekä käsikirjoitustiimin haun. Produktio lähti kokonaisuudessaan käyntiin syksyn alussa, kun hoidettiin vielä tiimiläisten rekrytoinnit. Tuottajien työtä on produktion aikana esimerkiksi harjoittelupaikkojen varaaminen, viikoittaiset kokoukset ja tiimien työn tukeminen. Rekrytointien jälkeen on mukavaa huomata, että produktio kulkee eteenpäin tiimien voimalla, ilman tuottajan puuttumista asiaan.”

– Markus Kujala, TuKY-Speksi tuottaja 2024

Edellytämme hakijoilta:

  • hyviä organisointitaitoja
  • kykyä sitoutua projektiin
  • kykyä hallita suuria kokonaisuuksia

Eduksi katsotaan:

  • hyvä paineensietokyky
  • kokemus esihenkilöasemassa toimimisesta
  • visio TuKY-Speksin tulevaisuudesta
  • kokemus tapahtumien järjestämisestä
  • aiempi kokemus Speksistä
  • yleinen harrastuneisuus teatteria kohtaan

Tuottajan roolissa saat kerryttää ainutlaatuista kokemusta projektijohtamisesta sekä kokea speksin syvimmän olemuksen pitäessäsi lankoja käsissäsi jokaisen tiimin osalta. Projekti kestää noin vuoden ja vaatii hakijalta sitoutumista, mutta tarjoaa samalla tilaisuuden päästä luomaan ainutkertaista show’ta suuren tiimin kanssa!

Jätä jälkesi TuKYn kulttuuriperintöön ja jätä hakemus joko yksin tai parin kanssa! Mikäli tehtävään haetaan yksin, yhdistetään yksin hakevista lopuksi tuottajapari. Parina hakiessa hakijat arvioidaan yhdessä. Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi tiistaihin 2.4.2024 klo 23:59 mennessä osoitteeseen kulttuuri@tuky.fi. Hakijat kutsutaan tarvittaessa haastatteluun hakuajan päättymisen jälkeen. Lisätietoja hakemiseen tai speksituottajan pestiin liittyen voi kysyä kulttuuri- ja perinnevastaavalta osoitteesta kulttuuri@tuky.fi tai 15. TuKY-Speksin tuottajilta Anton Martilta ja Markus Kujalalta osoitteesta speksituottajat@tuky.fi.

—————————————————————————————————-——————————————–—————-

Turun KY is looking for a producer pair for TuKY-Speksi 2025

TuKY-Speksi, our cherished tradition, has been fulfilling the drama cravings of our community since 2009. Are you the ideal candidate to ensure that this drama remains an integral part of TuKY next spring? Does your heart resonate with the idea of embarking on a creative project where you can shape the production according to your vision?

TuKY-Speksi is an entertaining student theatre spectacle that combines elements of interactive improvisational and musical theatre. The interactivity is highlighted by the interaction between the audience and the performers, with the audience being able to influence what happens on stage by shouting ”Omstart!”. In this case, what has just been done on stage is done in another way. The production reaches nearly 1000 viewers each year, and allows up to 70 students to get a break from studying through a variety of activities in the team of Speksi!

“The greatest workload of the TuKY-Speksi producer is situated at the beginning of the production when we looked for and booked the place to hold the show as well as recruited the director for the show. At the end of spring, we opened the recruiting process for the team leaders and special tasks, as well as the scriptwriting team. The production truly started at the beginning of the fall when we recruited team members for the teams. During the production, producers book spaces to train in, hold weekly meetings with the team leaders and support the team in their work. After the recruitment is done, it is nice to see that the production moves forward with the teams doing independent work, without us producers interfering too much.”

– Markus Kujala, TuKY-Speksi producer 2024

Is expected from applicants:

  • good organisational skills
  • ability to commit to the project
  • ability to manage large projects

Will be considered an advantage:

  • good ability to work under pressure
  • experience working in a management position
  • vision of TuKY-Speksi’s future
  • experience in organising events
  • previous experience with Speksi
  • general interest in theatre

In the role of a producer, you will gain unique experience in project management and experience the deepest essence of Speksi. The project will last approximately one year and requires commitment from the applicant, but also offers an opportunity to create a one-of-a-kind show with a great team!

Leave your mark on TuKY’s cultural legacy and apply either solo or with a pair. If applying alone, individuals will be paired with another solo applicant to form a producer pair in the end. If you apply as a pair, you will be evaluated together. Please submit your free-form application and CV by Tuesday 2.4.2024 at 23:59 to kulttuuri@tuky.fi. Applicants will be invited for an interview after the closing date for applications, if necessary. For further information please contact the Head of Culture and Traditions at kulttuuri@tuky.fi or the 15th TuKY-Speksi producers Anton Martti and Markus Kujala at speksituottajat@tuky.fi.