Sain tämän upean mahdollisuuden raottaa omaa työtäni ja työviikon kulkua. Kursorin välkkyessä tyhjällä ruudulla iski kauhu mitä innostavaa kerrottavaa minulla on teille nuorille opiskelijoille, itse kun olen huomattavasti vanhempi. Toivottavasti saatte tästä mukavan lukukokemuksen tai jaksatte edes lukea loppuun asti.

Työskentelen asiakkuusasiantuntijana Pohjola Vakuutuksessa yksityishenkilöiden vakuutusten äärellä. Kulunut viikko oli aika hullunmyllyä täysin palaneen huvilan, ennenaikaisesti syntyneen vauvan ja monen muun tapahtuman välillä. Työpäivät ovat vaihtelevia ja tilanteet ovat osittain jopa haasteellisia. Miten kohdata ihminen joka juuri on menettänyt kaiken ja sitten heti sen perään ottaa vastaan asiakas joka on tuohtunut jostain siinä hetkessä mielestäni pikku asiasta. Suututtamatta ketään ja antamalla avun, helpottamalla edes hiukan haastavaa elämäntilannetta. Tämä tilanteiden kirjo on syy miksi olen niin pitkään ammatissani viihtynyt. Koskaan ei tiedä millainen päivä on tulossa ja itsensä saa lyödä peliin sata prosenttisesti. Tuosta huvilasta juolahti mieleeni, että olettehan kaikki hoitaneet oman kotivakuutuksenne kuntoon, ettei ole unohtunut kaiken kiireen keskellä? Siihen lisäksi vielä, varsinkin jos harrastatte urheilua, kannattaa oma Terveysvakuutus tarkistaa. Kodin vakuutuksella turvaatte omaisuutenne ja Terveysvakuutuksella itsenne – molemmat näistä ovat erittäin tärkeitä.

Pohjola Vakuutus on varmasti osalle tuttu? Täällä on ollut erittäin mukava työskennellä ja todeta että tuotteet todella turvaavat ihmisiä niiden arkea mullistavien sattumuksien varalta. Tunne on jäätävä kun itselle tai läheisille jotain sattuu, niin on hyvä ettei oma talous mene kuralle tuon tapahtuman vuoksi. Vakuutusten kautta toki saa vain hoidon ja materian, ei sitä menetettyä turvallisuuden tunnetta tai tunnearvoa esineistä. Mutta sekin tietyssä tilanteessa varmasti helpottaa, kun tietää mistä pyytää apua ja neuvoa jo muutoinkin järkyttävään tilanteeseen.  Pohjolasta löytyy Korjaamomestari, Terveysmestari ja Vahinkoapu. Ensimmäinen auttaa autovahinkojen kanssa, toinen henkilövahingoissa ja kolmas ihan kaikissa mahdollisissa vahingoissa. Vahinkoavusta löytyy neuvot ja avut mitä tehdä sekä mihin mennä.

Näiden lisäksi meillä on Turussa oma sairaala, Pohjola Sairaala. Siellä tuli taas tällä viikolla käytyä isomman poikani jääkiekossa sattuneet vamman kanssa. Hienosti ja nopeasti hoituu lääkärikäynti, kuvantaminen ja korvaushakemus siinä sivussa. Tällä kertaa ei onneksi tarvita leikkaushoitoa, fyssarilla käynnit riittävät ja nekin hoidetaan saman katon alta. Heti seuraavalle päivälle saatiin aika ja toipuminen voi alkaa. Itseä huvitti miten sitä äitinä asiakkaan roolissa olikin hetken vähän kädetön ja avuton olo. Omien kokemuksien kautta uskallan suositella Pohjola Sairaalaa erittäin lämpimästi. Osaava ihmisläheinen henkilökunta joka osaa erityisen hyvin ottaa asiakkaan huomioon. Lääkäri soitteli pojalle loppuviikosta miten kuntoutuminen on edennyt. Tämä huolenpito jälkikäteen oli loistavaa.

Luitko  loppuun asti? Toivon niin ja toivon että sait kipinän selvittää omat vakuutusasiat ja toivottavasti sait innoituksen tulla meille töihin. Ei yhtään hassumpi työpaikka. Intoa opiskeluusi!

YT Marja / OP Turun seutu