Syksy tuo tullessaan ruskan, Parkinkadun tallaamisen, Mercakahvit ja tietenkin täpötäyden kalenterin. Valoisa aika lyhenee, mutta silti päivät pitenevät. Ryhmätyötila tuo sentään valoa päivään, kelloon katsomatta. 

Tässä kohtaa syksyä usein itse havahdun kalenteritetriksen keskeltä. Olisi verkostoitumistilaisuuksia joka lähtöön, projekteja ja kokouksia, Parkkibileitä, harrastaakin pitää ehtiä, töitä on ja niin, onhan päätehtäväni kuitenkin tällä hetkellä opiskelu. Se tuo mukanaan deadlinet, ryhmätyöt, lähestyvän tenttiviikon ja pitkät illat. Syksyisestä luonnostakin pitäisi keretä nauttiamaan, sillä kohta lehtien väriloisto on jo tipotiessään. 

Pupusyksynä ravasin lähes kaikissa Parkkibileissä, uudesta innokkaana ja kenties peläten jääväni muuten jostain legendaarisesta paitsi. Neljännen vuoden rusakkona osaan kuitenkin kertoa, että juhlia tulee ja menee, eikä juotavat juomalla lopu.

Olen kuitenkin vuosien saatossa oppinut käyttämään kalenteria, aikatauluttamaan paremmin ja priorisoimaan tekemisiäni. Tärkeintä ja haastavinta on kuitenkin ollut opetella kieltäytymään. Alkuun olen käyttänyt esimerkiksi seuraavaa fraasia: ”Aion opetella sanomaan ei ja tästä voisi olla hyvä aloittaa.” Äkkiseltään se on resonoinut vastaanottajan korvissa vitsikkäänä, mutta sanojen takana piilee enemmänkin kuin totuuden siemen.

En tarkoita, että nyt aion järjestelmällisesti alkaa kieltäytymään tielleni tulevista mahdollisuuksista. Kieltäytymisen opettelulla tarkoitan ennen kaikkea itseni kuuntelua. Mistä nautin ja mistä saan energiaa? Mikä rasittaa minua kohtuuttomasti? Mihin haluan käyttää rajallista aikaani? Kysymykset eivät ole helppoja enkä aina löydä niihin vastausta, mutta yritän ainakin. Kehotankin sinua ottamaan enemmän aikaa itsesi kuuntelemiselle. Mielenkiintoisia mahdollisuuksia on yllin kyllin, eikä jokaiseen kelkkaan voi tai tarvitse hypätä mukaan. Älä pelkää valitsevasi väärin, tärkeämpää on että uskallat valita.

Entä sitten fomon (fear of missing out), tuon monia meistä vaivaavan tunteen, käsittely? Mistä jään paitsi, jos tänään Parkkihien sijaan hankin hien lenkkipolulta? Jätä Instagram storyt odottelemaan ja vetäydy kelpo yöunille. Saat ehkä seuraavan aamun luennostakin irti enemmän kuin koskaan.

Entä jos tekisit hieman vähemmän ja ottaisit siitä irti hieman enemmän?

Energiaa syksyyn jok’ikiselle!

Kiia Rouhelo
Varapuheenjohtaja