Kevät näyttää ensimmäisiä merkkejään, päivät pitenevät ja opiskelijan mieli täyttyy suurista suunnitelmista kevään ja kesän varalle. Maaliskuun kynnyksellä tummat pilvet alkavat kasaantua taivaalle kuin varkain. Yllättäen ja pyytämättä poikkeustila rajoituksineen lävähtää naamalle kuin märkä rätti...

Kuulostaa jo tutuksi tulleelta kuviolta ja tunnelma on kuin kulttileffan päähenkilöllä Phil Connorsilla.

Vuoden takaiset tapahtuma yllättivät meidät kaikki. Moni tuskin siltikään osasi ajatella, että samanlaiset hetket koettaisiin vielä vuoden päästä uudestaan, varsinkaan kun pandemian taltuttamisessa ollaan asiantuntijoiden mukaan jo voiton puolella. Rokotukset etenevät, joten tunnelin päässä on valoa. Uusimmat käänteet kuitenkin osoittivat, että kyseinen tunneli on vielä melko pitkä ja matka sen päähän hieman kivinen.

Korkeakouluopiskelijalle tilanne ei ole mieltä ylentävä, kun toiveet pienryhmäopetuksesta tai kirjastojen ja opiskelutilojen vähittäisestä avaamisesta lipuvat yhä kauemmas tulevaisuuteen. Itse kunkin kärsivällisyyttä on koeteltu, kun Zoom on laulanut yhtä soittoa jo lähes vuoden. Polarisaatio opiskelijoiden jaksamisessa on valtavaa: yksi opiskelee mielellään kotoa käsin, eikä pahemmin hätkähtänyt tiukemmista rajoituksista kun toinen taas on jo pidempään paininut jaksamisensa rajamailla ja otti musertuneena vastaan tiedon kolmen viikon sulkutilasta.

Toinen vuosi Turun KY:n hallituksen leivissä pandemia-aikana tuo oman lisänsä “Päiväni murmelina” -tunnelmointiin. Viime maaliskuusta lähtien niin pieniä kuin isojakin suunnitelmia on jouduttu yllättäen siirtämään, muokkaamaan tai perumaan rajoituksia mukaillen. On koettu isoja pettymyksiä, mutta myös onnistumisia ja ajoittaisia voittoja. Henkilökohtaisesti kuvaan on kuitenkin astunut tietynlainen riittämättömyyden tunne. Täydestä sydämestäni toivoisin, että johtamani yhdistys pystyisi tarjoamaan jäsenilleen mielekästä toimintaa ja unohtumatonta opiskelijaelämää tai tässä tilanteessa edes ilonpilkahduksia, arkisia kohtaamisia ja energiaa etäopiskeluun. Mahdollisuudet tähän ovat kuitenkin rajalliset ja tiukempien rajoitusten myötä keinovalikoima vain kapenee. Tieto kanssaopiskelijoiden ahdingosta jaksamisen tai yksinäisyyden suhteen on raastava. Sama tunne oli läsnä syksyllä, kun sopona jouduin hyväksymään, etten pysty takaamaan jokaiselle uudelle pupulle etäopiskeluajan pelastavaa ihanaa kaveriporukkaa, vaikka kuinka yrittäisin.

Siksi edelleen paras apu olemme itse jokainen toisillemme. Kyselkää kuulumisia, opiskelkaa porukassa ja löytäkää keinot viettää parasta mahdollista aikaa tilanteen sallimissa rajoissa. Kaikilla ei ole laajaa kaveriporukkaa, mutta enemmän kuin suotavaa on laittaa viestiä vanhalle tutorille, pupuryhmäläiselle tai ryhmätyötutulle ja ehdottaa yhteistä kahvihetkeä. Kukaan ei tässä vaiheessa voi pitää kummallisena sitä, että joku ottaa yhteyttä kaivatessaan juttukaveria.

Kevät on jo kulman takana ja jaksan edelleen uskoa, että auringon kivutessa korkeammalle ja tiukimpien rajoitusten höllentyessä voimme jälleen nauttia toistemme seurasta esimerkiksi ulkotapahtumissa. Normaalimpi arki koittaa vielä ja silloin murmelin päivät ovat luetut. Potkitaan siihen asti pienillä teoilla toisiamme jaksamaan vielä viimeinen periodi ennen kesää.

Sofia Isolauri
Hallituksen puheenjohtaja