Kun hallituslaisille kerrottiin, että meillä on vastuulla kirjoittaa blogi, jossa aihe vapaa, ajattelin pääseväni vihdoin elämään hetkeksi blogi-vaikuttajan elämää puhumalla itsestäni tavalla, jossa värikynää on käytetty huolella! Tälle kertaa tosin en löytänyt mun värikyniä, joten Lamborghineja, Rolexeja ja Saint-Tropezin highlife -elämää tämä blogi ei sisällä.
Uskon, että itselle sopivampi aihe ammentaa on siitä, miten olen onnistunut olemaan 26-vuotias kauppislainen, joka ei vieläkään ole aktiivisesti työelämässä tavoittelemassa näitä edellämainittuja menestyksen stereotypisiä symboleita.
Aloitin syksyllä 2017 opinnot Turun yliopistossa, pääaineenani ranskan kielitieteet. Tähän suuntaan päädyin varusmiespalveluksen jälkeen, kun siirryin töihin leipomoon välivuodeksi, jonka aikana aloinkin kuulemaan pääni sisällä asioita, kuten
- “Eikö sun Totte pitäis olla opiskelemassa niinku sun kaveritkin tällä hetkellä?”
- “Miltä tuntuu, kun osa kavereista on jo pari vuotta sua edellä?”
- “MEE OPISKELEMAAN, ja sit MEE TÖIHIN!”
Oli pakko päästä opiskelemaan. Kauppis oli abivuonna ollut opintosuunnan osalta mielessä, mutta henkinen jaksaminen oli tähän aikaan sitä tasoa, että kyseenomaiselle haaveelle ei kyennyt antamaan ajatusta. Sen sijaan valitsin kielet, koska koin olevani niissä hyvä. Ja osaksi koin sen myös olevan aita, josta oli matalin mennä. En lukenut pääsykokeisiin, sain paikan, ja tiedon sain työpaikan kahvihuoneessa sähköpostiin. Valehtelematta ensireaktio oli “jee…?”. Itselle tän olis pitäny olla jo merkittävä redflag siitä, että nyt kantsis miettiä kaks kertaa, haluatko ottaa paikan vastaan.
No minähän otin sen paikan vastaan, nostin hitosti opintolainaa, törsäsin itseni köyhäks Ranskan vaihdossa, ja vaihdon jälkeen jäljelle olikin jäänyt pelkkä henkinen tyhjyys.
No, ei elämä niin kamalaa ollut. Eka opintovuosi Turussa ja vaihtovuosi Ranskassa antoivat elämään aivan uskomattomia ihmisiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuden päästä yhteisöön, joka on itselle tänäkin päivänä vielä rakas – speksi.
Vaihdon jälkeen kuitenkin huomasin selkeän tahtotilan muutoksen oman tulevaisuuden osalta. En osannut sanoittaa sitä ennen kuin vasta 2020 keväällä, kun korona pilas kaikkien elämän. Voi olla sick and twisted sanoa näin, mut korona oli itselle pienimuotoinen siunaus taivaasta. Moni ihminen mun ympärillä lähti tällöin hakemaan muutosta elämäänsä alanvaihdolla. Tällöin sain itse kuulla ensimmäistä kertaa avoimen yliopiston väylähausta. En ollut hetkeen ollut mistään niin motivoitunut kuin siitä ajatuksesta, että pääsisin toteuttamaan vihdoin sen, mikä aikoinaan abivuonnakin oli suunnitelmissa.
Noh, avoimen vuosi oli kieltämättä hieman perseestä. Etäopiskelu ja yhteisöllisyyden puute eivät varsinaisesti luoneet merkityksellisyyttä, mutta onneksi selkeä päämäärä auttoi luomaan valoa tunnelin päähän. Haluun namedroppaa tähän pari ihmistä, joiden kanssa pääsin samana keväänä avoimen väylän kautta, ja joista oli lukuvuoden aikana tullut itselle tärkeä vertaistuen verkko: Ilona Penttinen ja Aleksi Nikkanen. Voi olla, että ilman näitä ihmisiä jaksaminen ei olisi kestänyt loppuun asti.
Se päivä, kun vastaus tuli kouluun pääsystä: “Alexa, play Ariana Grande – No tears left to cry”. Jos laittaisin vertailuun nää kaksi kertaa, kun oon saanut opiskelupaikan… reaktiot oli kuin aamu ja yö. Tiesin tehneeni tän eteen töitä, ja ansainneeni paikan sataprosenttisesti. Rankan koronavuoden jälkeen pieni hyväksytyksi kokeminen teki ihan hyvää itsetunnolle.
Naurattaa ajatella, että avoimen aikana öyhötin kovaan ääneen “MÄ EN SIT MUUTE LÄHDE MUKAAN MIHINKÄÄN, VALMISTUN 3,5 VUODESSA JA SIT ALKAA UUSI ELÄMÄ!”
Totte, hait ekana vuonna Ulkkikseen markkinointivastaavaks ja speksiin näyttelijäks. Oot ollu tuutorina, vujujen laulunjohtajana, hakenut speksin tuottajaks ja Ulkkisvuoden jälkeen vielä jatkokierrokselle puheenjohtajaks ja TuKYn vapaa-ajan vastaavaks. Ja mitä kaikkea muuta. Miten meni noin niinku omasta mielestä?
No ei ehkä mennyt puheet ja teot yksiin, mutta en toisaalta tekis myöskään mitään toisin. Oon kokenut pääseväni nyt elämään sitä opiskelijaelämää, jonka olin kuvitellut ennen ranskan kielitieteiden opintoja. Ranskan kielitieteitä otetaan opiskelemaan Turkuun about 10 ihmistä vuodessa vs kauppikseen 300, joten opiskelija-aktiviteettien monipuolisuuden ja yhteisöjen aktiivisuuden voitte suhteuttaa näihin lukemiin.
Ennen seuraavaa pointtia mun on eka pakko tulla kaapista yhen asian suhteen… mul ei oo vielä linkkari-tiliä. Voin joutua häpeän parrasvaloihin tästä ulostulosta, mutta tätä puutetta selittää riittämättömyyden tunne, jota oon aiemmin kokenu tällä alalla opiskellessa. En varsinaisesti tule suvusta, jossa tunnettaisiin ihmisiä ja oltaisiin laajasti verkostoituneita, mikä on korostanut omien vahvuuksien tunnistamista ja kehittämistä, kun pitäisi markkinoida itseään ja hakea sitä toimitusjohtajan pestiä isosta korporaatiosta. Yritä siinä sitten rakentaa itelles uskottavaa ekonomin työprofiilia, kun suurimmat meriitit ennen opintoja/opintojen aikana on kuuden vuoden työkokemus leipomossa.
ContactExpo on ollut aiemmin itelle sellanen tapahtuma, jonka ohitan kädet silmillä, mutta tänä keväänä halusin jopa mennä katsomaan, mitä tapahtumalla on tarjota. Kehitystä omassa itsetunnossa on siis tapahtunut merkittävästi, innostuin jopa hakemisesta pariin paikkaan, koska vihdoin vastaan tuli työtehtäviä, joista koen saaneeni oheistoiminnan kautta myös konkreettista kokemusta! Toki olen henkisesti varautunut taas siihen, ettei töitä tipu, ja löydän itseni ensi kesänä jälleen wienereiden ja uunien keskeltä. Siinä tapauksessa ootte kaikki tervetulleita Jokioisten leivän kahvilaan nauttimaan uunituoreista leivonnaisista ja leivistä!
Kirjotan tätä tekstiä itseasiassa just työpaikan kahvihuoneessa. Must tuntuu, et paljon olis vielä sanottavaa, mut olin unohtanu koko blogipostauksen teon. Yritän nyt saada jonkinlaisen kauniin lopetuksen tälle verbaaliselle puheripulille ennen kuin dedikset paukkuu.
Se, mitä haluan ehkä sanoa, on että
- Ota oma aikas. Asioiden ei täydy aina tapahtua tietyissä aikamääreissä, oli sitten kyse opintojen etenemisestä, työpaikan saannista, tai vaikka siitä linkkarin tekemisestä.
- Älä tee päätöksiä sen mukaan, mitä muut ajattelee. Sä olet ainoa, joka joutuu katsomaan naamaansa päivittäin peilistä ja miettimään, et miten on elämänsä elänyt.
- Eti ympärilles ne ihmiset ja yhteisö, jotka osaa tuoda myös sun omia vahvuuksia esiin. Ajan myötä saatat huomata, että niiden ihmisten puheet sun taidoista ei välttämättä olekkaan aivan täyttä hevonpaskaa.
Ehkä mä teen sen linkkarin täs keväällä. Naurettii kavereiden kaa just sitä, kuinka siistiltä kuulostais Ulkkiksen pj englanniksi käännettynä: ”The chairman of the association of external affairs”. Jos tolla ei saa yhteydenottoja Koneelta, Keskolta tai Marimekolta, niin en tiedä, et millä!
Lempein linkkari-terveisin,
Totte Pajuniemi
Vapaa-ajan vastaava