Suomen paras opiskelijavappu!

Vappu. Tuo määrittelemätön ajanjakso, jota jokainen opsikelija odottaa kuin kuutavToisille se merkkaa opiskeluajan päättymistä, toisille vasta pupuvuoden loppua. Jokaisella on varmasti omat perinteensä ja omat tapansa viettää vappua. Tämän blogitekstin tarkoituksena on summata yhteen ajatuksiani juuri Turun KY:n vapusta.

Vappuun liittyy itselläni paljon tunteita ja viimeistä neljää vuotta ajatellessani, en voi olla kiitollisempi siitä, että olen saanut kuulua yhteisöön nimeltä Turun KY. Olen näiden vuosien aikana päässyt todistamaan Turun KY:n vappua monestakin eri näkökulmasta. Olen nähnyt sen niin pupun silmin vieraana, Sikawapun kaaoksen keskeltä järjestäjänä, yhteisöstään ylpeänä puheenjohtajana ja tänä vuonna vapputuottajana. Tulen varmasti muistamaan kokemani Turun KY:n vapun vielä vuosienkin päästä, sillä olen päässyt elämään Suomen parasta opiskelijavappua koko opiskeluaikani.

On kyseenalaista tai suorastaan tyhmää väittää oman järjestönsä opiskelijavappua Suomen parhaaksi. Teen sen kuitenkin silti syvällä rintaäänellä. Sitä se on ollut ainakin minulle. Meidän vappumme on valtavan monipuolinen kokonaisuus, joka kerää yli koulu-, pääaine- ja vuosikurssirajojen ihmisiä nauttimaan yhdessä elämästä.

Turun KY:n vappu on viime vuosien aikana ottanut jatkuvasti harppauksia eteenpäin. Tänäkin vappuna kokeiltiin monia uusia juttuja niin vappusivujen kuin snappifilttereidenkin muodossa. En voi tarpeeksi antaa kunniaa edeltäneille toimijoille siitä rohkeudesta ja tarmosta, jolla he ovat luoneet aikaisempina vappuina nykyisin ikoniseksi muodostuneita tapahtumia ja perinteitä. Ilman sitä rohkeutta ei yhtäkään uusista viime vuosina luoduista vapputapahtumista (mm. Kuntalaisbailut, Amazing Race ja MayDay Mayhem) olisi nykyisin.

Samaa rohkeutta löytyi onneksi tänäkin vuonna järjestöstämme.  Haluan erityisesti antaa kunniaa CIA:lle siitä rohkeudesta, jota he osoittivat tänä vuonna yrittäessään luoda uutta erilaista tapahtumaa Turun KY:lle. Tarvitsemme vastaavaa rohkeutta myös jatkossa luodaksemme uusia ikimuistoisia tapahtumia ja perinteitä järjestöllemme. Niin pitkään, kun yhteisömme uskaltaa ottaa riskejä ja tehdä uusia avauksia, on järjestömme eloisa tulevaisuus taattu.

Vappu on ristiriitainen ajanjakso opiskelijoille. Samaan aikaan pitäisi saada koko kouluvuosi pakettiin, valmistautua kesän askareisiin ja nauttia opiskeluajan vapaudesta. Jokainen hoitaa omalla tavallaan tämän yhdistelmän. Ei olekaan yhtä oikeaa tapaa viettää vappua, vaan jokaiselle vappu muodostuu omanlaisekseen. Osalle vappu tarkoittaa pelkästään kuntalaisbailujen kosteutta tihkuvaa tanssilattiaa, toiselle vain vapputivolin riemua ja kolmas taas koluaa jok’ikisen tapahtuman läpi. Turun KY:n vappu on nykyisenään jo 11 päivän mittainen rupeama, joka vaatii kestävyyttä ja kanttia.

Lähes kaikki vapputapahtumat myivät tänäkin vuonna loppuun heti lipunmyynnin auettua. Se on sekä positiivinen sekä negatiivinen ongelma. Selkeästi vapputapahtumista on onnistuttu luomaan erilaisia ja kiinnostavia. Toisaalta on valitettavaa, että kaikki halukkaat eivät saaneet lippua haluamiinsa vapputapahtumiin. On kuitenkin tärkeää muistaa, että varmistamalla tällaisissa tapahtumissa järjestelyiden sujumisen, mahdollistamme myös tuleville sukupolville unohtumattomat vappujuhlat.

Yksikään yksittäinen tapahtuma meidän vapussa tai minkään muun toimijan vapussa ei kuitenkaan luo ”parasta” vappua. Sen luovat ihmiset ympärillä, omat hassuttelut, itsensä palkitseminen ja elämästä nauttiminen. Toivon, että jokainen pystyy tänä vappuna edes hetkeksi vaihtamaan vapaalle ja palkitsemaan itsensä tämän lukuvuoden ahertamisesta. On ollut ilo näin opiskeluaikojen ehtoopuolella olla mahdollistamassa muiden vappujuhlintaa ja tukemassa nykyisiä toimijoita vapun luonnissa. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin niille kaikille jaostoille ja toimijoille, jotka ovat mahdollistaneet tänä vuonna unohtumattomia kokemuksia kanssaopiskelijoilleen järjestäjinä ja nakkilaisina.

Näin vappuaattona haluan vielä toivottaa kaikille kuntalaisille hauskaa vappua. Muistakaa nauttia tämän opiskeluvuoden päätöstä täysin rinnoin. Minulle tämä yhteisö on tarjonnut Suomen parhaan opiskelijavapun jo monta vuotta. Olen ikuisesti kiitollinen, että olen saanut olla nauttimassa opiskeluaikani Turun KY:n vapusta. Kiitos Turun KY. Kiitos kuntalaiset. Vappu ei ole ajanjakso, se on mielentila, ja siitä syystä vappu ei lopu koskaan.

Vapputuottaja 2018
Kristian Raitio

 

 

 

 

 

 

Liian suuret saappaat

Ulkoasiainjaosto perustettiin alunperin vuonna 1979 hoitamaan NESUn ulkosuhteita ylioppilaskuntiin Suomessa ja Pohjoismaissa. Vuodet vierivät, ja nykyään toimijoita löytyy jokaiselle sormelle vähintäänkin muutama.  Kun jotain tehdään, tehdään se kunnolla. Turun KY tunnetaankin laadukkaasta ja monipuolisesta tuotannostaan.

Joskus tuntuu, että meiltä odotetaan liian ammattimaista toimintaa. Liian suuria saappaita, joita on miltei mahdotonta täyttää. On kyseessä sitten grafiikoiden suunnittelu, tapahtuman tuottaminen tai kokoustekniikan osaaminen, ilman kokemusta on vaikeaa hypätä mukaan.

Yksi opiskelijayhdistyksen tarkoituksista on toimia oppimisen alustana työelämää varten. Vaikka tuottajana tai tiiminvetäjänä toimiminen kuulostaisi liian hankalalta, ei se haittaa! Nyt on aikaa harjoitella, jotta tulevaisuudessa olemme tietoisia omista vahvuuksistamme.

Toivon, että TuKYn tulevaisuus on jotain sellaista, mitä emme vielä osaa toivoakaan. Jotta uuden keksiminen ja loistavien ideoiden toteuttaminen olisi mahdollista, täytyy ylläpitää kulttuuria, missä on mahdollista kokeilla, harjoitella ja ajoittain myös mokailla.

TuKY on ollut oman opiskeluaikani kiintopiste ja arkeni määrittävä tekijä. Olen oppinut, onnistunut ja epäonnistunut. Hypännyt niihin liian suuriin saappaisiin ja puurtanut välillä holtittominakin ajankohtina, jotta oppisin uutta ja saisin toteuttaa suurempia kokonaisuuksia.

Tässä vaiheessa, kun oman alan työkokemusta ei vielä ole niin paljon, ollaan ylpeitä meidän ajoittain liiankin ammattimaisesta toiminnasta. Se on erinomainen tapa oppia.

Emmi Hämäläinen
Viestintävastaava

Älä tee kaikkea

”You can do anything but not everything”, sanonta, jonka kerrasta toiseen yritän todistaa vääräksi, onnistumatta. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä itse, eikä yksin. Välillä sitä unohtaa, kuinka moni ihminen olisi valmis keventämään työtaakkaani. Onneksi perheeni on kuitenkin aina valmis minua tästä muistuttamaan.

Vuoden alku oli erittäin stressaavaa aikaa minulle. Hallitustehtäviin oppiminen ja samalla Pikkulaskiaisen tuottajatiimissä olo piti kalenterin aamusta iltaan täynnä. Kun Pikkulaskiaisviikon maanantaina iski flunssa, kaikki langat putosivat hyvin nopeasti käsistäni. Tämä silloin maailmanlopulta tuntunut hetki sai minut tajuamaan, että jos joskus täytyy uskaltaa pyytää apua, niin se hetki on tässä. Koska olen hyvin huono apua pyytämään, pyysin sitä heiltä, jotka tuntevat minut parhaiten; perheeltäni. Sillä viikolla isäni lähetti sähköposteja puolestani, veljeni kuskasi Pikkulaskiaislippuja ICT-talolle, siskoni täytti jääkaappini ja äitini teki minulle ruokaa.

On täysin hyväksyttävää pyytää apua, on kyseessä sitten koulutehtävä, ihmissuhdehuolet tai Parkin moppaus. Nykyään tuntuu, että täytyisi olla jonkin sortin superihminen ja olla menossa aamusta iltaan, tai opiskelijan tapauksessa aamusta hyvin pitkälle yöhön. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisen tehokkaan ihmisen takana on tukijoukko, on se sitten ystävät tai perhe. Mikään työmäärä ei ole ylitsepääsemätön, vaikka se sitä olisikin yksin puurtaessa. Uskalla pyytää apua, me kaikki tarvitsemme sitä aina välillä.

Johanna Malin                                                                                                                                                                              Kuntamestari

 

Meistä jokaisesta tuli savolaisen kuuntelijoita

Meille tänne Suomeen on rantautunut tiedon infrastruktuuri, jossa yhä useampi mediasisältö ei pyri vilpittömään totuuteen. Median tuottamisen kynnys on madaltunut sen jakelukustannusten myötä ja samassa kaaressa on laskenut myös harkitun sisällön osuus kaikesta sisällöstä.

Jokainen meistä on nykyään sisällöntuottaja. Pelkästään sosiaalisen median mukana tiedon jakamisen määrä on kasvanut niin suureksi, että mediakuluttuja joutuu tekemään päätöksen ja valitsemaan useista vaihtoehdoista tietoisesti seuraamansa media-alustan.

Jodel on hyvä esimerkki siitä, mitä yhteisö voi oppia nykyisestä tiedon infrastruktuurista. Jodelissa se on viety äärimmilleen lokaation ja aiheen yhdistyessä anonyymiteettiin. Uskon osan mediasta tulevaisuudessakin olevan tällaista. Meistä jokaisesta Jodelin lukijasta tuli savolaisen kuuntelijoita. Vastuu täytyy ottaa itselleen.

Tiedon infrastruktuurin muutoksen keskeisin tapahtuma on se, että tiedon jakamiseen vaadittavan alustan välinearvo on muuttunut. Se on muuttunut ilmaiseksi. Emme tarvitse kustantajaa twiiteillemme. Tiedon jakamiseen vaadittavan alustan aiemmin käyttämä valta on hajaantunut yhä useampaan osoitteeseen. Erkkojen suku ei enää päätä, mistä suomalaiset puhuvat.

Tällä hetkellä Jodelin käyttäjät nimittäin päättävät osittain sen, mistä Turun kauppakorkeakoulussa puhutaan. Jodelit ja muut sovellukset ovat laukanneet pienessä ajassa rintarinnan puhelimiimme ja jakaneet vastuuta lukijoilleen ja käyttäjilleen enemmän, kuin printtimediat ikinä yhteensä.

Eikä tästä kehityksen kelkasta auta jäädä pois. Luen Jodelia viihtymistarkoituksessa, mutta myös ollakseni tietoinen keskustelusta, joka on toiminut syntyalustana kaikille isoimmille viime aikaisille kritiikkikeskusteluille.

Kun uuden tiedon infrastruktuurin myötä kuka tahansa voi olla sisällöntuottaja ja jokainen voi osallistua mediakeskusteluun, menestyjä on se, joka hallitsee sisälukutaidon. Jodlausten, twiittien, storyjen ja postausten maailmassa vastuu ja valta toisen ymmärtämisestä on nyt kokonaan meillä itsellämme.

Käytetään sitä valtaa suurella huolellisuudella.

Joona Uusitalo
Turun KY:n hallituksen puheenjohtaja

Mä oon mä

Vapaa-ajanvastaava Juho kirjoitti viime viikolla omassa blogikirjoituksessaan, ”Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä?” Jatkan tätä ajatusta hiukan pidemmälle: miksi niin usein on vaikea olla täysin oma itsensä? Miksi omia heikkouksia on vaikea myöntää ja miksi omilla saavutuksilla pitää tarpeettomasti kehuskella?

Itsekin olen sortunut siihen monesti. Ei menestyminen jossain tentissä ole tehnyt minusta yhtään sen parempaa tyyppiä. Eikä varsinkaan baarijonon ohitus joku Crew-passi kaulassa roikkuen. Toki näistäkin asioista voi itse iloita, mutta ei niillä tarvitse kyllästymiseen asti kehuskella muille. Hienolla autolla ajaminen on ehkä siistiä, mutta muuttaako jatkuva puhuminen siitä loppujen lopuksi ketään mihinkään suuntaan? Se lisää enintään kateellisuutta ja ärsytystä muissa. Kuka on voittaja?

Omien heikkouksien myöntäminen on vaikeaa. Itse olen aina halunnut olla paras tai ainakin lähellä sitä. Niitä juttuja, missä en ole hyvä, olen vältellyt viimeiseen asti. Pikkuhiljaa olen oppinut, ettei kukaan tuomitse minua opintorekisterissä olevan tolpan takia.   Ei, liikuntavastavaana minun ei tarvitse olla kuningas jokaisessa urheilulajissa, ja kyllä, minä voin mennä viikkovuorolle huitomaan salibandymailan kanssa, vaikka taitotasoni kyseiseen lajiin on täysin nolla. Aiheutan ehkä hauskoja tilanteita, mutta mitä sitten?

Kauppakorkeakoulun maine on edelleen tietynlainen stereotypia. Kaikkihan siellä pukeutuvat aina siististi ja opiskelevat sitä rahoitusta. Näin ainakin minä luulin ennen ensimmäistä koulupäivääni. Tätä kirjoittaessani nauran sen aikaisille ajatuksilleni siitä, voiko kouluun tulla verkkareissa ilman paheksuvia katseita. Totta kai voi! Toki kaikki eivät tule, mutta hyvähän se vain on, että meidänkin koulussa on niin monenlaista porukkaa.

Kehotankin kaikkia lopettamaan turhan miettimisen siitä, mitä muut ajattelevat itsestä ja minkälainen mielikuva pitäisi muille itsestään antaa. Itse aion jatkossakin luukuttaa bileissä musiikkia Sannista Macklemoren kautta Virve Rostiin ja Paula Koivuniemeen. Sorry vaan muut, mutta that’s me!

Antti Heinonen
Liikuntavastaava

Elämää veitsen terällä

Päivittäin opiskelijana törmää lukuisiin vertaisiinsa, luennoilla, käytävillä tai illan riennoissa. Yleisin reaktio toiseen opiskelijaan on välinpitämättömyys: en mä tunne tota tyyppiä, miksi kiinnittäisin huomiota, eihän sekään kiinnitä muhun. Jos hyvä tuuri käy, tunnet vastaantulijan ja moikkaat ohimennen lyhyesti, ehkä jopa pelkällä pään nyökäytyksellä. Harvojen ja valittujen kanssa pysähdyt juttelemaan, kysymään kuulumisia ja vielä harvemmille vastaat todenmukaisesti, etkä vain päälleliimatulla hymyllä ja tyhjääkin tyhjemmällä ”Hyvää, mitäs sulle?” vastauksella. Kohtaamiset ovat usein kuin peiliin katsoisi, erilaisuus katoaa esiripun taakse.

Miksi meille on niin vaikeaa avata ja antaa itsestämme? Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä? Että kaikki menee niin kuin Strömsössä ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista? Kaikilla meillä on omat taustamme, omat pienet taistelumme jokaisessa päivässä. Kiiltokuvan takaa voi löytyä asioita, joita ei ole helppo jakaa. Tunnen piston sydämessäni tätä piirrettä kuvaillessani, sillä rakkaan ystäväni sanoin: ”Se on pelottavaa, miten sä tiedät kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä susta mitään.”

On joskus raskasta olla kuuntelijana. Avaat itsesi toisen tilanteelle ja empaattisena toimit heijastuspintana vastapuolen tunteille, jotka voivat olla todella raskaita. Se on kuitenkin aina aikasi arvoista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa ja oppia, mutta vieläkin enemmän, se antaa toiselle mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita ja päästä niissä eteenpäin. Asiat voivat olla pieniä, henkilö voi olla sinulle tuiki tuntematon, mutta anna toiselle aikaa, mahdollisuus jakaa jotain pikkiriikkistäkin. Ikinä et voi tietää mitä hymyn taakse kätkeytyy.

Jos tämä tuntuu liian humanisti-hippeilyltä, etkä ole valmis avaamaan sisintäsi ensimmäiselle vastaantulijalle, ymmärrän: en ole minäkään. Siksi haastankin jokaisen seuraavalla haasteella. Suomalaiset ovat huonoja kehumaan ja vielä huonompia ottamaan kehuja vastaan. Jokaiseen positiiviseen kommenttiin pitää liittyä vaihtokauppa. Joku kehuu hiuksiasi, kehut hänen paitaansa. Positiivinen kommentti menettää merkityksensä. Ei kehuja sanota siksi, että saisi jotain takaisin. Ainut hyväksyttävä takaisinmaksun muoto on hymy, jonka saat nousemaan toisen huulille. Kehu ystävääsi, kehu puolituttua, anna positiivista palautetta ja katso, millaisen vaikutuksen saat toisessa aikaan. Elämän pienet taistelut tuntuvat huomattavasti kevyemmiltä, kun ne kohtaa hymy huulilla!

Juho Törhönen

Vapaa-ajanvastaava