Mitä on elämä Turun ulkopuolella?

Se tuli vastaan ihan yhtäkkiä ja yllättäen. Kuin Mercatorin Bistron sulkemisaika tai jokakeväinen tenttiviikko vapun jälkeen.

Istun InterCity junassa Turun rautatieasemalla tiistaiaamuna klo 06:23. Olen matkalla kohti ensimmäistä työpäivääni Helsingissä. Olen laittanut pikkuvarpaani siihen odotettuun, toisaalta pelättyyn, oravanpyörään.

Se tulee meille vastaan jossain kohtaa, osalle ennemmin, toisille myöhemmin. Minulle se tuli vastaan yllättäen. Yhtäkkiä havahdun sahaamasta Turku-Helsinki väliä yrittäen samalla rämpiä läpi kevään viimeiset kurssit ja ravata lähes jokaisessa vapputapahtumassa. Kesäkämppä Helsingistä on juuri järjestynyt, mutta vielä pitäisi koittaa keplotella itsensä pois kahden kämpän loukusta kesäksi. Puolivahingossa olen haastattelussa mennyt möläyttämään olevani kiinnostunut jatkamaan töissä vähintäänkin osa-aikaisena ainakin siihen asti kun ensi maaliskuussa lähden vaihto-opiskelemaan. Pendelöintiä on siis luvassa, joten parasta iltarukouksissa muistaa Tunnin juna -hanketta.

Muistan pupuna kuulleeni tarinoita siitä, miten kolmannen vuoden jälkeen kaikki katoavat Turusta. Osa lähtee vaihtoon ja toiset jäävät töihin Helsinkiin. Vaikka tiedän ettei se ihan näin menekään ja itse pidän toisen jalan vielä vakaasti Varsinais-Suomen maaperällä, niin ajatus silti hieman hirvittää. Mitä elämä on Turun ulkopuolella? Onko elämää Turun ulkopuolella?

Astuessani sisään konttoriin jossa vilisee satapäin ihmisiä havahdun siihen tosiasiaan etten täällä tunnekaan joka toista vastaantulijaa. Olen viime aikoina pitänyt itsestäänselvyytenä tätä yhteisöä ympärilläni Turussa. Yhteisöä, joka luo meille enemmän kuin tarpeeksi sisältöä vapaa-aikaan. Joka tarjoaa lukemattomat määrät niitä paljon puhuttuja oppimiskokemuksia. Ja verkostoitumismahdollisuuksia, vaikka liiaksi viljeltynä kyseinen sana saa nykyään niskakarvat pystyyn ja minut näkemään punaista.

Vähitellen minulle hahmottuu sekin tosiasia, ettei kaikkialle voi kaikkialla kävellä tai pyöräillä. Kaverit ja tutut eivät asu loppuelämää parin kilometrin säteellä. Saatan joutua käyttämään julkista liikennettä.

En myöskään voi itse päättää aikataulujani loppuelämäni ajan. Riippuu toki paljolti siitä millaisen urapolun valitsee. Kuitenkin suurelle osalle meistä tulee vastaan se elämänvaihe kun joku muu kertoo mitä tulee tehdä ja milloin. Tähän asti tutkintovaatimukset ovat ohjanneet tekemisiäni ja aikataulujani jonkin verran. Ilahduttavan paljon tilaa on jäänyt sille kuuluisalle akateemiselle vapaudelle. Useimmiten olen voinut pitää perjantaini vapaana jos siltä tuntuu tai lähteä vaikka kotimaanmatkalle Tampereelle, jos siltä tuntuu.

Hassua miten olen havahtunut haikeista tunnelmista vaikka tiedän, että kesän jälkeen pääsen hyppäämään takaisin tuttuun ja turvalliseen kauppiskuplaan. Uskon, että hyppy toisaalle antaa kuitenkin tarpeellista perspektiiviä. Kai se niin on, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Toisinaan siihen voi riittää noin 170 kilometriä.

Kehottaisinkin kaikkia ottamaan ilon viimeisistä viikoista ennen kesälaitumille (tai kesäkonttoriin) laukkaamista. Haluan myös lohduttautua ajatuksella, että onneksi halutessaan Turun KY:stä saa elämänmittaisen kumppanin.

Kiia Rouhelo
varapuheenjohtaja

Vapun kokoinen aihe juhlaan!

Vappu ei lopu. Viimeisen vuoden aikana on minulle tullut kyseinen lausahdus tutuksi. Ironista kyllä, omalla kohdallani se on pitänyt aika hyvin paikkansa. Koko lyhyen opiskeluaikani Turun kauppakorkeakoulussa, on vappu ollut enemmän tai vähemmän osa elämääni. Tuona aikana olen pohtinut jos jonkinnäköistä, mutta yhteen ajatukseen palaan aika ajoin.

Vappu tuntuu pitenevän vuosi vuodelta. Vuonna 2017 se kesti Turun KY:llä 10 päivää. Viime vuonna vappu oli pidempi kuin koskaan, käsittäen tuolloin 11 päivää. Jotta kuntalaisbailut saatiin lauantaille ja vieläpä vapun starttaavaksi tapahtumaksi, täytyi vappua taas pidentää päivällä, joten tänä vuonna vappu on 12-päiväinen. Miksi tuossa kliseisessä lausahduksessa tuntuu olevan totuuden siemen? Ilmeisesti tämän rakastamamme ajanjakson venyminen johtuu siitä, etteivät vuoden päivät, 365, ole jaollinen luvulla 7. Ja ensi vuoden ollessa karkausvuosi, venyisi vappu yhteensä 14 päiväiseksi. Huh onpa olo nyt syvällinen ja matemaattinen. Onneksi ikuista vappua voi tarkastella myös konkreettisella tasolla.

Vapun lomassa olen huomannut, kuinka innovatiivista ja luovaa porukkaa meillä Turun KY:ssä on. Meille pari hassua ylimääräistä päivää ei ole ongelma, asiaan keksitään ratkaisu tai vähintään pari uutta tapahtumaa. Turun KY:n vappu onkin kehittynyt viime vuosina huimasti. Se on muovautunut erillisistä tapahtumista yhdeksi yhtenäiseksi konseptiksi. Tapahtumia on tullut uusia niin näiden lisääntyvien päivien päälle kuin vanhojenkin tapahtumien tilalle. Hyvänä esimerkkinä toimii Sportin luoma pitkään kaivattu urheilutapahtuma vapun keskelle. Kauppatieteellisen kunnarin taustalla on ihana ajatus hyvinvoinnista sekä mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtumasta. Ja mikä parasta, onhan se aina hauska päästä lyömään kun vastassa on keltahaalarinen…

Uskon puhuvani myös jokaisen kuntalaisen puolesta, kun kiitän niitä kaikkia toimijoita, jaostolaisia ja nakkeja, jotka mahdollistavat meille tämän vuoden vappuhuuman. Kyseinen joukkio kattaa noin 70 opiskelijaa, enkä olisi voinut kuvitella parempaa armeijaa tämän vuoden vapun taakse. Iso kiitos teille!

Vappu on työväen sekä opiskelijoiden juhla. Se on juhla, joka yhdistää ihmisiä ja sallii opiskelijoille irtioton arkeen ennen lukuvuoden päättävää tenttiviikkoa. Vappu on myös viimeinen tempaus opiskelijoille ennen kesätöiden alkua tai valmistuville ennen paljon puhuttuja “oikeita töitä”. Viettotapoja on varmasti lähes yhtä monta kuin on juhlijoitakin, mutta yhtä kaikki, suurimmalle osalle juuri vappu tuntuu olevan se opiskeluvuoden kohokohta. Tästä kertoo muun muassa tapahtumien suuri kysyntä. Jälleen kerran lähes jokainen tapahtuma myi samantien loppuun. Samaan aikaan tämä on sekä ongelma että positiivinen asia.

Olin lipunmyyntihetkellä Mercalla ja jokainen opiskelija istui hiljaa lyyti edessään. Vaikka tilanne tuntui parhaimmalta mahdolliselta kiitokselta tehtyä työtä kohtaan, jännitin samanaikaisesti jokaisen puolesta. Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei yksi tapahtuma tee vappua. Vappu on mielentila – tunnelma. Sen tekevät ystävät ympärillämme. Katukuvassa tämä mielentila näkyy jokirantaan kerääntyneinä porukoina, auringon paisteena ja värien loistona. Värejä löytyy luonnosta, haalareista tai vaikkapa vappupalloista.

Haluan toivottaa vielä jokaiselle oikein hauskaa vappua! Muistakaa vaihtaa vapaalle ja nauttia täysin rinnoin. Vaikka vappu olisi ikuista, nyt on aika juhlaan!

Vapputuottaja 2019
Milja Marttinen

Emt

Tai no kyl mä tiedän, halusin vaa saada sut pysähtymään.

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, josta mulla on oikeesti jotain sanottavaa, samalla jakaa jotain itsestäni ja mahdollisesti myös antaa sulle jotain ajateltavaa.

Mä olen todella nuoresta asti tottunut tekemään itseni näkyväksi suoritusten kautta. Kilpailin telinevoimistelussa, sain kymppejä kokeista ja tein käytännössä kaiken muunkin ”niinku pitää”. Rakensin mun identiteetin mallioppilaan, sosiaalisen ja urheilevan kympin tytön ympärille. Olin itsevarma, mutta samaan aikaan mua pelotti epäonnistua, koska silloin pettäisin jonkun odotukset. Tiedän nyt, ettei ole kustannustehokasta olla kaikessa hyvä ja miellyttää kaikkia. Mut vaikka sen tiedostaa, niin ei se riman alittaminen, ”ei”:n sanominen tai edes oman jaksamisen etusijalle laittaminen vieläkään helppoa ole.

Meidän kaikkien jatkuvan kiireen, sometuksen, Jodelin ja muiden mediaseksikkäiden asioiden keskellä mä kaipaan ihmisiltä enemmän empatiaa ja läsnäoloa. Varsinkin kauppiksessa koko ajan tapahtuu jotain, pitää verkostoitua, olla sitä pöhinää ja mielellään snäpätä siitä mahdollisimman monelle. Koska hei, pics or didn’t happen.

On vaikeaa olla oma itsensä, jos jatkuvasti tavalla tai toisella hakee muilta lupaa tai oikeutusta omille mielipiteilleen ja tekemisilleen, tai vertaa toisten aikajanoja ja saavutuksia omiinsa. Lunttaamalla somesta tai kaverin elämästä vastauksia, ei pysty keskittymään omaan tekemiseen ja tulee zoomanneeksi vain pieniin, kokonaisuuden kannalta merkityksettömiin yksityiskohtiin.

Koen, että monen meidän käsitys normaalista ja riittävästä on välillä vääristynyt. Siks onkin hemmetin vaikeaa olla itselleen armollinen, kun tuntuu, että tehtävien haalimisesta ja hektisestä elämästä on tullut normeja, oletusarvo. On raskasta multitaskata ja silti todeta muiden tekevän enemmän ja jaksavan paremmin. Hävettää tunne, ettei tee tarpeeksi, vaikka todellisuudessa on tehnyt jo liikaa.

Huomaan, että uupumisesta ja varsinkin nuorten loppuun palamisesta puhutaan koko ajan enemmän. Kauppikselle pyritään saamaan parempaa tukiverkostoa ja hyvinvointi on monissa keskusteluissa esillä. Yhä useampi tuntuu ymmärtävän, että apua saa ja kannattaa pyytää. Kirjoitin blogini tästä aiheesta, koska haluan, että ne viimeisetkin ylisuorittajat ja muiden mielipiteiden varassa eläjät tajuaa, että me ei olla täällä valmistautumassa elämään, vaan elämässä sitä.

Sofia Valvee
Liikuntavastaava

Aina ei oo pakko

Opiskelijatapahtumiin osallistuminen on omalla tavallaan vastaisku arjen harmautta vastaan sen mukana tulevan vaihtelun kautta. Se on myös keino tutustua uusiin ihmisiin. Se saa stressitasot ainakin hetkellisesti matalaksi
ja ajatukset toisaalle opiskelijan kiistatta stressaavasta arjesta. Kolikon kääntöpuolella opiskelijoiden ajanvietto pyörii varsin usein alkoholin ympärillä.

Kun olet stressaantunut, haluat vapauttaa paineita tavalla tai toisella. Tarpeetonta sanoa, ettei alkoholin kulutus ole ehkä paras tapa käsitellä stressiä. Tämä on erityisen ongelmallista ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille pupusyksynä. Monet meistä ottaa hypyn tuntemattomaan kun kaupungista lähtien kaikki on uutta. Perhe ja ystävät, joihin olet tukeutunut koko elämäsi, eivät ole enää vierelläsi. Sitten kun koulu alkaa, yrität löytää uuden ryhmän, johon tukeutua – jolta saada turvaa. Saattaa tuntua, että jos et matkan alkuvaiheessa osallistu kaikkiin tapahtumiin, saatat menettää jotain tai jopa pudota kehittyvistä kaveriporukoista. Tilanteesta tekee vielä vaikeamman se, että suurin osa opiskelijatapahtumista sijoittuu keskelle viikkoa.

Juominen on siis iso osa opiskelijaelämää ja vielä laajemmin katsottuna yleistä suomalaista hauskanpidon kulttuuria. Harva tuomitsee henkilön, joka on kaikessa juomiseen liittyvässä mukana. Samalla vesisooda kädessään juhlista nauttivat saattavat kuulla ’’mikset sä vedä hei’’ tai ’’nössö’’ -kommentteja illasta toiseen. Huvittavinta on se, että ’’mulla on huomenna tentti’’ tai ’’oon tosi väsynyt’’, eivät välttämättä riitä perusteeksi sille, että haluaa viettää hieman rauhallisemman illan. Tästä päästäänkin käsiksi ryhmäpaineeseen ja sen moniin opiskelijoihin ulottuviin vaikutuksiin. Joissakin tapahtumissa juominen voi olla ikään kuin kirjoittamaton sääntö. Jos opiskelijatilaisuuksin kuuluu kovaa juhliminen ja vetäminen, opiskelija todennäköisesti juo ryhmäpaineen saattelemana muiden tahtiin. Ei aina siis sen vuoksi, että näin itse haluaisi, vaan ryhmäpaineen saattelemana.

Muutaman viikon päässä siintävä vappu on unohtumattomine kokemuksineen myös erittäin kuluttava ruljanssi. Pidä siis omasta puolestasi huolta siitä, ettet painosta ystävääsi vetämään joka ilta äärirajoille. Monilla voi olla vaikeuksia kieltäytyä ryhmän painostuksessa. Itse lukeudun tähän joukkoon. Enkä todellakaan sano, että pieni painostus olisi pahitteeksi, juuri alussa mainitsemieni positiivisten puolien vuoksi. Tiedostan myös itse, että painostus menee paikka paikoin omalta osaltani yli. Pyydä siis kerran, rohkaise toisen, tämän jälkeen anna olla. Tee mitä itse haluat, ja anna kaikkien muiden tehdä omat päätöksensä siitä, juoko vai ei.

Juho Kärkkäinen
Kuntamestari

Asuntolainan maksaminen on vaikeampaa raskaana, koska sinut juuri irtisanottiin työstäsi raskauden vuoksi

Valmistuessasi korkeakoulusta hankit ensimmäisen asunnon, otat asuntolainan ja alat etsimään työpaikkaa. Käyt lukuisissa haastatteluissa. Mistään ei tärppää. Pohdit, että syy voi olla jokin seuraavista: olet raskaana, voisit olla raskaana tai muiden mielestä sinun kuuluisi olla raskaana tuossa iässä. Ehkä sinulla on myös vääränlainen sukunimi tai et muuten vain ole työnantajan mieleen syystä tai toisesta.

Mennään eteenpäin. Sait vihdoin töitä ja pääset maksamaan ensimmäistä lainanlyhennystä asunnostasi. Saat työstäsi kuitenkin vain sen määrän raahaa, mitä työnantaja suostuu maksamaan. Voit yrittää pyytää enemmän, mutta mihin perustaisit väitteesi? Ei ole olemassa tutkimustuloksia, mitä muut samassa asemassa olevat ansaitsevat, mikä taho sellaisen tässä maailmassa tekisi. Eihän näistä nyt kuulu julkisesti puhua. Valitettavasti samoja työtehtäviä tekevät kollegasi Matti ja Pekka saavat enemmän kuin sinä, koska ovat miehiä ja lisäksi työnantajasi siskon miehen serkun kaverin grillijuhlatuttuja.

Vuodet vierivät ja elämäsi jatkuu. Olet puolisosi kanssa haaveillut jo ikuisuuden etelänmatkasta. Nyt olisi hyvä sauma lähteä – vielä ennen kuin lapsia on taloudessa. Pyydät lomaa. Saat lomaa, mutta muistithan joka kuukausi säästää palkastasi pienen siivun, sillä lomarahan kaltaista termiä et ole koskaan kuullutkaan. Ei siis kannata liian kauan lillutella varpaita turkoosinsinisessä meressä, ettei vararikko pääse yllättämään.

Nyt tekisi mieli tehdä pieni perheenlisäys. Mutta mihin väliin sellainen pieni lapsi mahtuu? Tässä tehdään nyt jo 12-tuntista päivää maanantaista lauantaihin. Jos olet mies, voit tietenkin jatkaa töitä. Näet lapsesi öisin ja sunnuntaisin. Isyyslomaa et tunne, mitä nyt mies lastenhoidosta ymmärtäisi? Jos olet nainen ja sinulla on hyvä työnantaja, olet onnekas. Jos sinulla on tässä kuvailtuun maailmaan kuuluva työnantaja, varaudu irtisanoutumiseen. Katsotaan tilannetta sitten uudelleen lapsen hoitamisen jälkeen. Ehkä kotiäidin elämä onkin unelmiesi täyttymys?

Onneksi kuitenkin lasten hankkimisen jälkeen sinulla on koko loppuelämä aikaa tehdä töitä, nimittäin vasta työkyvyn menettämisesi jälkeen siirryt joko omien säästöjesi tai kasvattamiesi lasten tulojen varaan. Eläke tuntuu terminä joltain Ruotsin kaltaisen sivistysyhteiskunnan haihattelulta – kuka hullu sellaisen lystin maksaisi? Työtä täytyy tehdä nyt ja aina! Kun et enää jaksa, sinusta ei ole enää mihinkään. Miksi sinulle pitäisi maksaa siitä, että olet vanha ja istut kotona tai mökillä keinutuolissa?

Tältä näyttää maailma ilman ammattiliittoja.

Onneksi sinun ei kuitenkaan tarvitse ratkoa näin perustavanlaatuisia kysymyksiä omassa työssäsi. Suomen Ekonomit ja muut ammattiliitot ehtivät tehdä sen ennen sinua.

Julia Fesiuk 
Turun KY:n Kylli

In English Below


I would like to resurface the conversation of using English in our school. By our school I mean not only the faculty and curriculum of TSE, but also our student body. I mean it, share your thoughts on this with me.

Finland has always been very Finnish. I think everyone loves that a little, even if they choose not to advertise it. I know I’m not the only one who appreciates purposeless drinking, inappropriate but clever wordplay, coffee and silence. It’s good that we acknowledge our heritage. But does it mean doing everything in Finnish?

Exchange students understand why we do everything in our mother tongue; Finnish culture is what they came here to see. The problem is that we don’t involve foreigners. We extend lukewarm welcomes to our parties and move on to organize events that are targeted toward them. This effectively undermines the invitations to regular events.

We’re nimble when it comes to creative event descriptions, video advertisements and humorous promotions on social media. We take deliberate risks in phrasing controversial ideas and themes, and dance on the fine line between what you can and cannot say. But then the gist is translated shortly in English.

Spoken and written English seems to intimidate a big portion of our active student body. We want to accept exchange students and immigrants as our own, but they are constantly shut out by our small actions. Our English content is scarce, for which I am admittedly responsible. The majority seems to feel like it’s a burden to translate content, failing to see the possibilities that it offers.


Honestly, we don’t need to be especially articulate or have the most
eloquent vocabulary, we just need to make an effort.


Did you know that the English language (well, this one big-ass dictionary to be precise) consists of around 230 000 unique words?  Finnish is descriptive too, but the language can’t keep up with contemporary fads quite the same.

Problems arise when you try to balance the two languages without confusing anyone. English works on Instagram, because the whole feed is typically in English. But what felt better in Finnish on the drawing board doesn’t work in English anymore, so things need to be reinvented for the gram. Who wants to go through all the trouble. I also understand that it’s hard; everything in our culture can’t be translated, especially in the student environment.

This text isn’t unusually difficult or uncomfortable to read – I hope. I can honestly confess that it took me about half the time to write, compared to it’s would-be Finnish equivalent. That coming from someone who prides himself in being a fluent writer in his mother tongue. A facade, anyone who can actually write will let you know.

The direction I would personally like to see us take as an institution is changing to English completely. Unfortunately, it’s not entirely up to me. The change has to begin with like-minded people taking initiative. I can ask TuKY actives to write in English, but I can’t force them to enjoy and take interest in it. I want to inflict change but I can’t do it alone. It starts with changing our culture towards a more pro-English disposition.

Or, you know, coming up with a dynamic name instead of the monster that is the Association of Economics Students in Turku.

Juho Mäkinen

Juho Mäkinen
Head of Communications