Päätösluettelo 2/2019

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n hallitus on kokouksessaan 14.1.2019 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset
  • Valtuuttaa Kahanpää avaamaan Pikkulaskiaisen 2020 päätuottajan haku
  • Valita Saranpää varsinaiseksi edustajaksi, Rouhelo 1. varaedustajaksi ja Tähtinen 2. varaedustajaksi Suomen Ekonomien liittokokoukseen
  • Lähettää Rouhelon ja Aholan Preemio ry:n vuosijuhlille sekä Mäkinen ja Snygg SHS:n vuosijuhlille

Ilmoitusasiat:
• TuKY-koulutus 8.1. OP-Pohjolassa
• TuKY&MK-tutustumisilta 9.1. Parkilla ja Klubbenilla
• TLKS:n, Lexin ja TuKYn tutustumisilta 10.1.
• Lipasti NESU-Dageneilla Kuopiossa 10.–13.1.

Lisäksi keskusteltiin Intropäivistä, Boomin kesäfesteistä, kesäkokouksen ajankohdasta, alumnigaalasta, Prodekon vierailusta Turussa ja Ulkkiksen Pikkulaskiaisen lippukiintiöstä.

Turussa 14.1.2019

Sihteeri

Meeri Hannula

Tauon paikka

Tällä viikolla viimeisilläkin tenttien ahertajilla alkaa joululoma. Samalla TuKYn tapahtumakalenteri rauhoittuu ensimmäistä kertaa sitten elokuun. On aika hengähtää hetki ja ladata akkuja.

Joululoma on varmasti monille ainoita aikoja vuodessa, jolloin ehtii kotipaikkakunnalle viikonloppua pidemmäksi hetkeksi. Joulun pyhäpäivät ovat myös niitä harvoja hetkiä, kun opiskelut ja työt ovat ainakin hetken tauolla. Itse ainakin huomaan yleensä tässä vaiheessa vuotta, että kiireellisen syksyn jälkeen loma tulee aika hyvään paikkaan.

Tämän syyslukukauden loppuminen merkkaa itselleni myös vähän isomman tauon lähenemistä. Muutama viikko sitten minulle ja myyntipäällikölle Lindalle valittiin seuraajat, Aliisa ja Noel, jotka ottavat TuKYn toimiston haltuun Villen kanssa helmikuun alusta alkaen. Tammikuun teemme kaikki yhdessä hommia, minkä jälkeen Lindaa ja minua odottavat eläkepäivät.

Kaksi vuottani toiminnanjohtajana alkavat siis lähestyä loppuaan, mikä tuntuu aika hurjalta. Kahden vuoden ajan olen tehnyt TuKYyn liittyviä hommia lähes päivittäin, tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin, saanut monia ystäviä, oppinut paljon ja päässyt nauttimaan opiskelijaelämästä ihan täysillä. Vaikka tästä rakkaasta hommasta luopuminen tuntuu kovin haikealta, on tämäkin “tauko” varmasti paikallaan.

Haluankin kiittää näistä kahdesta vuodesta kaikkia, joiden kanssa olen saanut tehdä näitä hommia. Erityiskiitos tästä vuodesta koko ihanalle TuKYn hallitukselle ja rakkaille työkavereilleni. Te olette tehneet ihan uskomatonta duunia koko vuoden – olkaa ylpeitä itsestänne ja lomailkaa nyt kunnolla.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille tsemppiä vielä viimeisiin tentteihin sekä rauhallista ja rentouttavaa joululomaa sen koittaessa. Toivon, että pystytte kaikki ottamaan lomalla ainakin muutaman päivän ihan vain rentoutumiseen ja palautumiseen. Tiukan syksyn jälkeen se on vähintäänkin ansaittua.

Nähdään tammikuussa akut ladattuina!

Meeri Hannula

Toiminnanjohtaja


Päätösluettelo 30/2018

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 29.10.2018 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Hyväksyä toiminnanjohtajan päivystysajat toisessa periodissa.
  • Valita vapputuottajaksi Milja Marttinen.
  • Valtuuttaa vapputuottaja avaamaan vapputiimin haku.

Ei ilmoitusasioita.

Lisäksi keskusteltiin  Turun KY:n vuoden 2019 toimintasuunnitelmasta, Turun KY:n strategiasta, Porthanin päivän kulkueesta ja Mobile Pay:n käyttöönotosta.

 

Tämä päätösluettelo on epävirallinen ja hallitus pidättää oikeuden korjauksiin. Pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen varsinainen päätösluettelo on luettavissa Turun KY:n toimistolta.

Turussa 29.10.2018

Sihteeri

Meeri Hannula

Päätösluettelo 29/2018

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 22.10.2018 päättänyt:

  • Hyväksyä Parkin erikoisvaraukset.
  • Lähettää Hybridi ry:lle tervehdyksen.
  • Valita Parkkiryhmään Ville Jokisen, Henry Huovarin, Anniina Nikanderin ja Juho Kärkkäisen.
  • Lähettää strategialuonnoksen lausuntokierrokselle.

Ilmoitusasiat:

  • Turun KY:n vuosijuhlaviikonloppu 19.–20.10.
  • Malin ja Hannula Montun ravintolan asiakastoimikunnan kokouksessa 22.10.

Lisäksi keskusteltiin Turun KY:n järjestyksenvalvojakoulutuksesta.

 

Tämä päätösluettelo on epävirallinen ja hallitus pidättää oikeuden korjauksiin. Pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen varsinainen päätösluettelo on luettavissa Turun KY:n toimistolta.

Turussa 22.10.2018

Sihteeri

Meeri Hannula

Päätösluettelo 28/2018

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry on kokouksessaan 15.10.2018 päättänyt:

  • Lähettää SSHV:n vuosijuhliin Turun KY:n vuosien 2018 ja 2019 puheenjohtajat ja välittää ESN:n Annual Ball -kutsun CIA-TuKYn hallitukselle.
  • Jättää Patusitsit ulos vuoden 2019 toimintasuunnitelmasta alumnigaalan vuoksi.
  • Lähettää TYYn hallitukselle lausunnon, jonka mukaan Turun kauppakorkeakoulun johtokunnan uudet varajäsenet ovat Sandra Saranpää, Meeri Hannula ja Otto Elomäki.
  • Esittää yhdistyksen kokoukselle taloustoimikunnan valmisteleman muutoksen sijoitusstrategiaan.
  • Valtuuttaa Martin ja Hämäläinen kilpailuttamaan ja hankkumaan Turun KY:lle musiikkilisenssin.
  • Jatkaa vapputuottajan hakuaikaa.

Ilmoitusasiat:

  • Uusitalo Hämeenkadun approjen sikariportaassa 11.10.
  • Uusitalo, Utriainen ja Hannula alumnitoimikunnan kokouksessa 12.10.

Lisäksi keskusteltiin Turun KY:n toiminnan vastuullisuudesta ja Lyytistä.

 

Tämä päätösluettelo on epävirallinen ja hallitus pidättää oikeuden korjauksiin. Pöytäkirjan hyväksymisen jälkeen varsinainen päätösluettelo on luettavissa Turun KY:n toimistolta.

Turussa 15.10.2018

Sihteeri

Meeri Hannula