Vapputiimi vuodelle 2019 on nyt valittu ja on aika esitellä tiimi kuntalaisille!

Vapputiimi vastaa vapun tapahtumasarjan koordinoinnista sekä tukee Turun KY:n muita toimijoita kevään ajan luoden heidän kanssaan yhdessä vapusta unohtumattoman ajanjakson jokaiselle TuKYläiselle. Jos sinulla on kehitysideoita tai kommentteja koskien vappua, olethan yhteydessä vapputiimiin!

 

 

Varapuheenjohtaja

Kiia Rouhelo

 

Tervehdys! Olen kolmannen vuosikurssin rusakko ja Turun KY:n varapuheenjohtaja vuosimallia 2019. Yhdessä Miljan ja koko vapputiimin kanssa minulla on ilo olla tuottamassa tuota kuntalaisen lukuvuoden huipentumaa, onnellisuuskuplaa, Turun KY:n vappua 2019!

Aikaisemmin olen päässyt Ulkkiksen riveissä järjestämään tätä tapahtumien ilotulituksen sarjaa, jota niin lämmöllä voi vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan muistella.

Joulun odotuksen jälkeen voimmekin innolla aloittaa vapun odotuksen. Loppumattomaksikin luonnehdittu vappu on tänä vuonna kenties pidempi kuin koskaan ennen!

 

 

Vapputuottaja

Milja Marttinen

 

Moikka!

Olen toisen vuosikurssin opiskelija ja vapputuottaja vuosimallia 2019. Naamani lienee tuttu ehkä viime vuoden vapputiimistä, Speksin rangasta tai Hansan hallituksesta. Ihan super siistiä päästä tuottamaan vappua ja vieläpä tällaisella kokoonpanolla! Vautsi!

Viime vappu oli ensimmäinen opiskelijavappuni, jota yhä muistelenkin kaivaten. Onneksi tuohon meille kaikille niin rakkaaseen juhla-aikaan ei kuitenkaan ole enää kuin muutama hassu kuukausi. Vaikka optimistisemmin, eihän se vappu ikinä lopu… Kummin vain, en malta odottaa!

 

 

Yrityssuhdevastaava

Nikita Saunonen

 

Morjes!

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija. Ensi vuonna puuhaan vapun parissa, sekä karhuan viinitastingien osallistumismaksuja. Odotan innolla ensimmäistä opiskelijavappuani ja vieläpä järjestäjän roolissa.

 

 

 

 

 

Yrityssuhdevastaava

Nea Parppei

 

Moikka!

Olen toisen vuosikurssin opiskelija ja vuoden 2019 vapun yrityssuhdevastaava. Tällä hetkellä olen mukana myös speksissä tiimiläisenä ja kuluneen syksyn olen toiminut tutorina. Viime vuoden ensimmäisen opiskelijavappuni jälkeen, olen halunnut viettää seuraavaa myös järjestäjän roolissa. Innolla odotan mitä tuleva vappu tuo tullessaan, sillä tästähän tulee jälleen kerran paras vappu ikinä!

 

 

 

Markkinointivastaava

Salla Elovirta

 

Heippa!

Olen toisen vuosikurssin opiskelija, kansantaloustiede pääaineenani. Tällä hetkellä olen toista vuotta mukana järjestämässä Pikkulaskiaista, jonka lisäksi minua on saattanut nähdä syksyn mittaan pyörimässä tutorina, ja toki satunnaisesti koululla ja luennoillakin.

Vuosi sitten ensimmäinen opiskelijavappuni oli huikea kokemus, vaikka en päässytkään mukaan läheskään kaikkiin haluamiini tapahtumiin. Tänä vuonna olen innolla mukana järjestämässä vappua ja on mahtavaa päästä kokemaan koko tuo aika aivan aitiopaikalta!

 

 

Valokuvaaja

Elsa Kuikka

 

Moikka!

Olen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija ja vapputiimin 2019 valokuvaaja. Lisäksi olen valokuvaamassa myös Speksissä. Odotan innolla ensimmäistä opiskelijavappuani ja sen ikuistamista meille kaikille!

 

 

 

 

Videokuvaaja

Juho Haanpuu

 

Hola!

Olen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija sekä vuoden 2019 Vapputiimin kiintiö-Juho. Vapputuotannon lisäksi toimin ensi vuonna KY-Sportin hallituksessa istuvana rahastonhoitajana. Pupuna olen törkeän innoissani ensimmäisestä vapustani opiskelijana!

Vapputiimissä vastaan vappuvideon kuvaamisesta sekä editoinnista. Tarkoituksena ja lupauksena on tuottaa tähän mennessä näyttävin ja onnistunein Vappuvideo TuKYn historiassa. Uskomattoman mahtavaa olla mukana luomassa jokaiselle kuntalaiselle, pupuista rusakoihin, ikimuistoinen päätös lukuvuodelle!

 

 

Videokuvaaja

Henri Paananen

 

Morjes

Olen toinen vuoden 2019 vapputiimin videokuvaajista ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Olin jo vuosijuhlilla valokuvaajana, mutta nyt pääsen intohimoni pariin eli videokuvaamaan. Odotan innolla ensimmäistä opiskelijavappuani, josta tulee varmasti ikimuistoinen!