Pikkulaskiaisen päätuottaja 2019 esittäytyy

Turun KY:n hallitus on päätöksellään valinnut Pikkulaskiaisen päätuottajan 2019. Tuottajan tehtävänä on yhdessä rekrytoimansa tiimin kanssa järjestää Turun KY:n ylpeyden aihe ja toiminnan elinehto – Pikkulaskiainen. Seuraavaksi tuoreen päätuottajan esittely ja linjauksia alkavasta projektista.

Hei! Olen Solja Kontu, toisen vuoden opiskelija ja vuoden 2019 Pikkulaskiaisen päätuottaja. Kasvoni ovat varmasti tutut Ulkkiksen riveistä ja Pikkulaskiaisen mäkitiimeistä 2017 sekä 2018. Nyt viimein toteutuu unelmani tuottaa yksi Suomen suurimmista ja arvostetuimmista opiskelijatapahtumista! Pidän erityisenä vahvuutenani edellisvuosista kumpuavaa näkemystä kehittää tapahtumaa pitkällä tähtäimellä. Päätuottajana aionkin tehdä Pikkulaskiaisesta entistä ammattimaisemman tapahtuman, joka muistuttaa pikemminkin festareita ja urheilutapahtumia. Tärkeintä on tunnistaa menestyksen kannalta olennaiset asiat ja jättää pois hyötyarvoltaan heikot.

Luovaa hulluutta, rohkeutta ja tulevia ammattilaisia kaivataan kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi. Haluankin kannustaa kaikkia tämän uniikin projektin pariin! Hakuaika tiiminvetäjiksi tuottajatiimiini on avoinna 9.4.-22.4.2018 ja tiimiläisten haku aukeaa syksyllä. Lisätietoja haettavista tehtävistä julkaistaan pian TuKYn verkkosivuilla TuKY hakee -osiossa. Tiedustelut, kehitysideat ja kommentit ovat erittäin tervetulleita, joten nykäise vastavalittua tuottajaa pelipaidasta tai laita viestiä osoitteeseen pikkulaskiainen@tuky.fi.



Runsaslumista talvea toivoen
Solja Kontu
Pikkulaskiaisen päätuottaja 2019

Mä oon mä

Vapaa-ajanvastaava Juho kirjoitti viime viikolla omassa blogikirjoituksessaan, ”Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä?” Jatkan tätä ajatusta hiukan pidemmälle: miksi niin usein on vaikea olla täysin oma itsensä? Miksi omia heikkouksia on vaikea myöntää ja miksi omilla saavutuksilla pitää tarpeettomasti kehuskella?

Itsekin olen sortunut siihen monesti. Ei menestyminen jossain tentissä ole tehnyt minusta yhtään sen parempaa tyyppiä. Eikä varsinkaan baarijonon ohitus joku Crew-passi kaulassa roikkuen. Toki näistäkin asioista voi itse iloita, mutta ei niillä tarvitse kyllästymiseen asti kehuskella muille. Hienolla autolla ajaminen on ehkä siistiä, mutta muuttaako jatkuva puhuminen siitä loppujen lopuksi ketään mihinkään suuntaan? Se lisää enintään kateellisuutta ja ärsytystä muissa. Kuka on voittaja?

Omien heikkouksien myöntäminen on vaikeaa. Itse olen aina halunnut olla paras tai ainakin lähellä sitä. Niitä juttuja, missä en ole hyvä, olen vältellyt viimeiseen asti. Pikkuhiljaa olen oppinut, ettei kukaan tuomitse minua opintorekisterissä olevan tolpan takia.   Ei, liikuntavastavaana minun ei tarvitse olla kuningas jokaisessa urheilulajissa, ja kyllä, minä voin mennä viikkovuorolle huitomaan salibandymailan kanssa, vaikka taitotasoni kyseiseen lajiin on täysin nolla. Aiheutan ehkä hauskoja tilanteita, mutta mitä sitten?

Kauppakorkeakoulun maine on edelleen tietynlainen stereotypia. Kaikkihan siellä pukeutuvat aina siististi ja opiskelevat sitä rahoitusta. Näin ainakin minä luulin ennen ensimmäistä koulupäivääni. Tätä kirjoittaessani nauran sen aikaisille ajatuksilleni siitä, voiko kouluun tulla verkkareissa ilman paheksuvia katseita. Totta kai voi! Toki kaikki eivät tule, mutta hyvähän se vain on, että meidänkin koulussa on niin monenlaista porukkaa.

Kehotankin kaikkia lopettamaan turhan miettimisen siitä, mitä muut ajattelevat itsestä ja minkälainen mielikuva pitäisi muille itsestään antaa. Itse aion jatkossakin luukuttaa bileissä musiikkia Sannista Macklemoren kautta Virve Rostiin ja Paula Koivuniemeen. Sorry vaan muut, mutta that’s me!

Antti Heinonen
Liikuntavastaava

Opintopisteiden hakeminen kurssista YH003002 Osallistuminen yliopistoyhteisössä, järjestötoiminta 1–3 op

Toimintaohjeet kurssin YH003002 Osallistuminen yliopistoyhteisössä, järjestötoiminta 1–3 op opintopisteiden hakemisen osalta on nyt varmistunut.

Voit halutessasi hakea opintopisteitä kurssikuvauksen mukaisesta luottamustehtävästä opintotoimistolta tehtävän päättymisen jälkeen taannehtivasti vuoden 2013 luottamustehtävistä asti, eli korkeintaan viiden vuoden takaa.

Hakemus on kaksiosainen sisältäen sekä 1) todistuksen luottamustehtävästä että 2) kurssikokonaisuutta varten luodun hakulomakkeen täytön.

1) Todistuksen luottamustehtävästä löytyy tulostettuna TuKYn toimistolta. Voit tulla täyttämään toimistolle todistuksen: toimistolta löytyy valmiiksi tulostettuja todistuspohjia. Puheenjohtajat allekirjoittaa todistukset mahdollisimman nopeasti. Täytetyn todistuksen voi jättää sille osoitetulle paikalle toimistolle, josta ne allekirjoitetaan.

2) Kurssikokonaisuutta varten luotu hakulomake löytyy kurssin sivulta NettiOpsusta (https://nettiopsu.utu.fi/opas/opintojakso.htm?rid=30613&idx=4&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2017) bit.ly-linkkinä. Hakija vastaa itse hakulomakkeen täyttämisestä ja allekirjoittamisesta.

Hakulomake ja todistus luottamustehtävästä toimitetaan opintotoimistolle (oven edessä olevaan postilaatikkoon, toimistolle sisälle tai opintotoimistolle sähköpostitse tse-opo(at)utu.fi). Toimittamisen jälkeen toimii normaali tentin korjausaikaa vastaava aika opintosuoritteiden näkymisen suhteen NettiOpsussa.

Varsinaisen päätöksen opintopisteiden myöntämisestä (esimerkiksi erityisten luottamustehtävien osalta) tekee opintotoimisto. Tällä hetkellä voi kuitenkin jo karkeasti sanoa, ettei projektiluonteisista (PL, TuKY-Speksi, vuosijuhlat tai KYliste) tehtävistä myönnetä opintopisteitä tämän kurssikokonaisuuden osalta.

Toisekseen todettakoon myös se, että opintopisteet tässä kurssikokonaisuudessa myönnetään opiskeluiden aikana vain kerran, joten opintopisteitä ei kannata välttämättä hakea ensimmäisestä suoritetusta luottamustehtävästä, josko tulevaisuudessa eteen sattuu vielä isompi luottamustehtävä.

Vuosijuhlatiimi esittäytyy!

Kiia Rouhelo – Emäntä

Olen Kiia, 21-vuotias Kirkkonummen metsistä ponnistanut toisen vuoden pitkäkorva ja Turun KY:n emäntä vuosimallia 2018. Olen vaikuttanut muun muassa Ulkkiksessa, KY-Kasinossa ja Pikkulaskiaistiimissä. Ensikosketuksen vuosijuhliin sain pupusyksynäni kuntalaisia marinoidessani suursillin roolissa yhdessä Aten kanssa. Odotan innolla, että pääsemme timanttisen vuosijuhlatiimimme kanssa hiomaan Turun KY:n kruununjalokiven – vuosijuhlat, entistäkin säihkyvämmäksi kokonaisuudeksi!

 

 

 

Atte Mäkinen – Isäntä

Moikka. Mun nimi on Atte ja kiitän kunniasta saada toimia Turun KYn Isäntänä. Olen toisen vuosikurssin opiskelija ja innokas kuntalainen. Minut olet voinut nähdä aiemmin NESU-TuKYn varapuheenjohtajana, Speksin tanssitiimissä sekä valoissa, Parkkiryhmässä tai vuosijuhlien tiimoilta. Vuosijuhlat on konseptina tullut tutuksi pupusyksynä Suursillin roolista sekä viime vuonna osana rahoitustiimiä.
Olen tosi innoissani tulevista vuosijuhlista ja odotan, että pääsemme tämän mahtavan tiimin kanssa rakentamaan unohtumattoman vuosijuhlakauden! 

 

 

 

 

 

Aino Häkkinen – Fiinitiimi

Moikkuli moi! Olen Aino, 20-vuotias toisen vuosikurssin opiskelija ja fiinitiimiläinen. Hymyn huulilleni tuo muun muassa matkustelu, ystävät, Sokos Wiklundin irtokarkkialennukset ja tietenkin TuKY:n vuosijuhlat! Minut olet saattanut bongata esimerkiksi KKOY:n hallituksessa ContactExpo-messuja järjestämässä ja tutorina. Odotan innolla, että päästään timanttisella tiimillä järjestämään vuoden eleganteimmat ja säkenöivimmät juhlat, maustettuna ripauksella hupitwistiä totta kai. Pian juhlitaan!

 

 

 

 

Taneli Kaleva – Fiinitiimi

Olen Taneli, 21-vuotias pupu suoraan Suomen Turusta ja todella ylpeä siitä. Toimin tänä vuonna osana Fiinitiimiä ja olen toinen pääjuhlavastaavista. Päätin hakea Fiinitiimiin, koska haluan olla mukana järjestämässä tätä huikeaa juhlaa ja koin sen myös hyvänä jatkumona viime vuoden Vujujen Pääjuhlan Pormestarin (a.k.a. Pääjuhlamakkara) pestiin. Kokemusta tapahtumien järjestämisestä minu
lta löytyy viime vuoden Vujujen lisäksi vaihto-oppilasjärjestö AFS:n tapahtumavastaavan roolissa. Eiköhän tällä tiimillä saada aikaan aivan huikeat vuosijuhlat!

 

 

 

 

Iines Pusa – Fiinitiimi
Olen Iines, kolmatta vuosikurssia ja yksi tämän vuoden fiinitiimiläisistä. Aikaisemmin minuun on saattanut törmätä Mercalla ”opiskelemassa” sekä NESUn, KKOY:n, M-klubin ja Turun KY:n tapahtumissa. Eläkeikä ei kuitenkaan ihan vielä häämötä, koska haluan kokea TuKYn hienoimmat juhlat järjestäjän näkökulmasta. Juhlien järjestäminen on ollut aina lähellä sydäntäni ja odotan jo innolla, että päästään järkkäämään mahtavan porukan kanssa Turun KY:n vuoden hienoimpia ja arvokkaimpia juhlia. Nähdään lokakuussa vuosijuhlakauden tapahtumissa! ​

 

 

 

Aleksi Antinmaa – Rahoitustiimi

Meikäläisen nimi on Aleksi ja olen 22-vuotias paljasjalkainen Tamperelainen. Tällä hetkellä kulutan Mercan sohvia toista vuotta. Vujutiimiin päätin hakea mukaan ajatuksella ”give back to the community” – viime syksynä oli hienoa päästä nauttimaan vujuista vieraana, joten nyt ajattelin, että on minun vuoroni olla mukana järjestämässä parasta mahdollista vujuelämystä teille rakkaat Tukylaiset. Meillä on kasassa loistava tiimi ja uskon, että tulette nauttimaan ensi vuoden kekkereistä vähintäänkin yhtä paljon kuin itse nautin edellisenä vuonna!

 

 

Alexander Shalov – Rahoitustiimi

Moikka! Olen Alexander, 22-vuotias Pietarista päin tuotu venäläinen lahja suomalaisille naisille.  Muodostamme yhdessä Aleksin kanssa rahoitustiimin. Eksyin aikoinaan 7-vuotiaana Pietarista Suomen likaiseen etelään aka Kirkkonummelle. Kirkkonummen ts. ”kylien” kova elämä on opettanut, että kaikenlaisissa projekteissa laajan ammattitaidon lisäksi pitäisi olla myös mukana tietynlainen pelisilmä, jotta hommat hoituisivat täsmällisesti ja ajallaan. Näin esimerkiksi, jos juhlabudjetti jää alijäämäiseksi niin voin aina soittaa rakkaalle itänaapurille pyytääkseni lisää rahoitusta. Laajojen Excel ja laskentatoimen taitojeni lisäksi, minulta löytyy myös huikeat tanssitaidot!
Odotan innolla projektin tuomia haasteita ja mahdollisuuksia. Mulla on vahva usko, että yhdessä Aleksin kanssa me tullaan tekemään rahoitustiimissä mielettömän laadukasta työtä!

 

Assi Ylitalo – Markkinointitiimi

Täällä Assi moikka! Olen kolmannen vuosikurssin rusakko, joka tällä hetkellä heiluttelee käsiä Barcelonassa vaihto-opiskelujen parissa. KKOYn ja M-klubin alumnina, kandin ja vaihdon jälkeen, en vielä halunnut eläköityä ja vakavoitua, vaan kaipasin uutta projektia. Pääsinkintoimimaan vuosijuhlien markkinointitiimiin AD:na yhdessä sanaseppo-Sinin kanssa. Näillä kahdella suorapuheisella ja omaperäisellä oululaisella on palava halu päästä kehittämään vuoden ikimuistoisinta juhlaa entistä häikäisevämmäksi! Saa nähdä mitä tällänen dream-team saa aikaiseksi 😉

 

 

 

Sini Rehnberg – Markkinointitiimi

Heippa kaikki, olen Sini, alunperin Oulusta Turkuun loikkinut toisen vuosikurssin vemmelsääri. Tiedottajan hommissa olen jo päässyt kokeilemaan siipiäni Wiiniklubin riveissä, jonka lisäksi olen heilunut myös KKOY:n excuvastaavana sekä tutorina pupuja kaitsemassa. Niin nakkina kuin juhlavieraanakin vuosijuhlille osallistuneena nämä ovat mielestäni ehdottomasti tapahtumiemme timantti ja tuskin maltan odottaa millaiset karkelot saamme supertiimimme kanssa tänä vuonna aikaiseksi!

 

 

 

Kalle Kahanpää – Sillistiimi

Heipä hei! Olen Kalle, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija ja vahvasti ihastunut TuKYyn. Tällä hetkellä vaikutan Ulkkiksen hallituksessa, minkä lisäksi olen ollut mukana niin Pikkulaskiaisessa, Speksissä kuin viime vuoden Suursillinäkin. Tässä viimeisessä tehtävässä sain kokea Silliksen taian melko läheltä, ja tänä vuonna päätin hakeutua vieläkin lähemmäksi. Vuosijuhlat ovat Turun KY:n yhteinen helmi, joiden toteuttamiseen on mahtavaa päästä mukaan! Ideat ja luovuus vuoden parhaiden juhlien järjestämiseen eivät helpolla Sillistiimiltä lopu – kuten eivät Akun huonot ”vitsitkään”.

 

 

Aku Lehojärvi – Sillistiimi

Hei! Olen Aku, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija ja horoskoopiltani leijona. Toimin tällä hetkellä Ulkkiksen riveissä, jossa päävastuihini kuuluu bussien liikutteleminen. Pöhinä on toinen nimeni ja ideoita silliksen spektaakkeleista löytyy yhtä paljon kuin säkkituoleja Start-up -hautomosta. Olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta mikä minulle ja Kallelle on suotu! När börjar?!​

 

 

 

 

 

 

 

Elämää veitsen terällä

Päivittäin opiskelijana törmää lukuisiin vertaisiinsa, luennoilla, käytävillä tai illan riennoissa. Yleisin reaktio toiseen opiskelijaan on välinpitämättömyys: en mä tunne tota tyyppiä, miksi kiinnittäisin huomiota, eihän sekään kiinnitä muhun. Jos hyvä tuuri käy, tunnet vastaantulijan ja moikkaat ohimennen lyhyesti, ehkä jopa pelkällä pään nyökäytyksellä. Harvojen ja valittujen kanssa pysähdyt juttelemaan, kysymään kuulumisia ja vielä harvemmille vastaat todenmukaisesti, etkä vain päälleliimatulla hymyllä ja tyhjääkin tyhjemmällä ”Hyvää, mitäs sulle?” vastauksella. Kohtaamiset ovat usein kuin peiliin katsoisi, erilaisuus katoaa esiripun taakse.

Miksi meille on niin vaikeaa avata ja antaa itsestämme? Miksi opiskelijana tunnetaan paineita siitä, että täytyy pitää yllä jonkinlaista projektiota menestyneisyydestä? Että kaikki menee niin kuin Strömsössä ja elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista? Kaikilla meillä on omat taustamme, omat pienet taistelumme jokaisessa päivässä. Kiiltokuvan takaa voi löytyä asioita, joita ei ole helppo jakaa. Tunnen piston sydämessäni tätä piirrettä kuvaillessani, sillä rakkaan ystäväni sanoin: ”Se on pelottavaa, miten sä tiedät kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä susta mitään.”

On joskus raskasta olla kuuntelijana. Avaat itsesi toisen tilanteelle ja empaattisena toimit heijastuspintana vastapuolen tunteille, jotka voivat olla todella raskaita. Se on kuitenkin aina aikasi arvoista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa ja oppia, mutta vieläkin enemmän, se antaa toiselle mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita ja päästä niissä eteenpäin. Asiat voivat olla pieniä, henkilö voi olla sinulle tuiki tuntematon, mutta anna toiselle aikaa, mahdollisuus jakaa jotain pikkiriikkistäkin. Ikinä et voi tietää mitä hymyn taakse kätkeytyy.

Jos tämä tuntuu liian humanisti-hippeilyltä, etkä ole valmis avaamaan sisintäsi ensimmäiselle vastaantulijalle, ymmärrän: en ole minäkään. Siksi haastankin jokaisen seuraavalla haasteella. Suomalaiset ovat huonoja kehumaan ja vielä huonompia ottamaan kehuja vastaan. Jokaiseen positiiviseen kommenttiin pitää liittyä vaihtokauppa. Joku kehuu hiuksiasi, kehut hänen paitaansa. Positiivinen kommentti menettää merkityksensä. Ei kehuja sanota siksi, että saisi jotain takaisin. Ainut hyväksyttävä takaisinmaksun muoto on hymy, jonka saat nousemaan toisen huulille. Kehu ystävääsi, kehu puolituttua, anna positiivista palautetta ja katso, millaisen vaikutuksen saat toisessa aikaan. Elämän pienet taistelut tuntuvat huomattavasti kevyemmiltä, kun ne kohtaa hymy huulilla!

Juho Törhönen

Vapaa-ajanvastaava