Jännittää sanoi mummi, kun ensimmäistä kertaa keitti suodatinkahvit. Ja niin jännittää minuakin. Nimittäin mennä tilaisuuksiin, jossa en välttämättä tunne kaikkia ihmisiä.

Se on omituinen pelko, joka on ollut mukana koko lapsuuteni. Kerran käännyttiin parkkipaikalla iskän kanssa serkun lastenjuhlista pois, kun pelko meni Joonan puseroon ja päätin täysin kieltäytyä menemästä sisälle.

Samanlainen jännitys ja pelko jatkuvat edelleen. Jännitin ensimmäisenä vuonna oikeastaan niin paljon, etten mennyt ainoaankaan pupuinfoon Parkille. Enkä ollut esimerkiksi ensimmäisen syksyn Rahvaanjuhlissa. Juhlissa, joita olen nyt järjestänyt kaksi vuotta putkeen. Tapahtumat, joista en varmuudella tiedä kaikkia osallistujia ovat minulle järjettömän suuri pelon kohde. Oma pupuvuoteni lakitustilaisuus jäi välistä, koska en uskaltanut mennä paikan päälle katsomaan tapahtuman konseptia.

Tämän hallitusvuoden aikana olen ollut mukana lähes joka viikko jossain tapahtumassa. Jännitys ei varsinaisesti kadonnut mihinkään, mutta löysin pelkoon ratkaisun.

Käymättömien Parkin pupuinfojen ja esimerkiksi tämänvuotisten Rahvaanjuhlien toustaamisen väliin on nimittäin mahtunut matka kuntalaiseksi. Suurin syy minulla lähteä mukaan Turun KY:n toimintaan on ollut ehdottomasti halu päästä tapahtumiin järjestäjän rooliin. Uskon, että ryhmätöiden sijaan parhaimmat ystävyyssuhteet muodostetaan jatkojen jatkoilla. Ajattelin, että jotenkin siis niillekin pitäisi päätyä.

Jottei Parkin pihalla tarvitsisi tehdä u-käännöstä rimakauhun lamaannuttamana, lähdin mukaan Kulttikseen. Onneksi lähdin. Oman jaosto- tai speksiporukan kanssa on ollut vähemmän pelottavaa osallistua tapahtumiin. Suurimpaan osaan läheisimmistä koulukavereistani olen tutustunut keskiyöllä mopinvarressa tai aamuvarhain speksibussissa.

Käytännössä minulle on helpompaa olla mukana tapahtumassa järjestänä. Ei tarvitse miettiä mitä pukee päälle, kun määrittää itse pukukoodin. Ei tarvitse miettiä mihin aikaan kannattaa tulla – että onko siellä ketään, jos menen jo näin aikaisin, jos olen ollut jo neljä tuntia asettamassa shottilaseja riviin.

Ei tarvitse miettiä peloista suurinta, löytääkö tapahtumasta ketään kaveria, koska järjestäjäporukka on jo valmiiksi tuttu tiimi, joka ainakin on koko tapahtuman paikalla ja löydettävissä.

Pakko se on myöntää, ettei tässä miehessä ole ollut tarpeeksi rohkeutta uskaltautua osallistumaan pupuna kaikkiin tapahtumiin normaalin lipunmyynnin kautta. Onneksi TuKYssä lipputiskin toisella puolella oli paikka minullekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joona Uusitalo
Kulttuuri- ja perinnevastaava

Kirjoittajan isoäiti jatkoi kahvinkeittoa kokeilun jälkeen vielä pitkään pannulla turvallisesti hellan päällä.