”You can do anything but not everything”, sanonta, jonka kerrasta toiseen yritän todistaa vääräksi, onnistumatta. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä itse, eikä yksin. Välillä sitä unohtaa, kuinka moni ihminen olisi valmis keventämään työtaakkaani. Onneksi perheeni on kuitenkin aina valmis minua tästä muistuttamaan.

Vuoden alku oli erittäin stressaavaa aikaa minulle. Hallitustehtäviin oppiminen ja samalla Pikkulaskiaisen tuottajatiimissä olo piti kalenterin aamusta iltaan täynnä. Kun Pikkulaskiaisviikon maanantaina iski flunssa, kaikki langat putosivat hyvin nopeasti käsistäni. Tämä silloin maailmanlopulta tuntunut hetki sai minut tajuamaan, että jos joskus täytyy uskaltaa pyytää apua, niin se hetki on tässä. Koska olen hyvin huono apua pyytämään, pyysin sitä heiltä, jotka tuntevat minut parhaiten; perheeltäni. Sillä viikolla isäni lähetti sähköposteja puolestani, veljeni kuskasi Pikkulaskiaislippuja ICT-talolle, siskoni täytti jääkaappini ja äitini teki minulle ruokaa.

On täysin hyväksyttävää pyytää apua, on kyseessä sitten koulutehtävä, ihmissuhdehuolet tai Parkin moppaus. Nykyään tuntuu, että täytyisi olla jonkin sortin superihminen ja olla menossa aamusta iltaan, tai opiskelijan tapauksessa aamusta hyvin pitkälle yöhön. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisen tehokkaan ihmisen takana on tukijoukko, on se sitten ystävät tai perhe. Mikään työmäärä ei ole ylitsepääsemätön, vaikka se sitä olisikin yksin puurtaessa. Uskalla pyytää apua, me kaikki tarvitsemme sitä aina välillä.

Johanna Malin                                                                                                                                                                              Kuntamestari