Vuosijuhlat

Klikkaamalla yläpuolella olevaa kuvaa pääset 67. vuosijuhlien sivuille.

Meillä Turun KY:llä arvostetaan jatkuvan kehittymisen ja uuden luomisen lisäksi pitkiä, hyviksi todettuja perinteitä. Näistä perinteistä tärkeimpien, mutta samalla hauskimpien joukkoon lukeutuvat spektaakkelimaiset, syyslukukauden kruunaavat Vuosijuhlat. Tänä vuonna 67-vuotiaalle TuKYlle kilistellään laseja vujuillallisen merkeissä perjantaina 20. lokakuuta.

Vuosijuhlahumu ei kuitenkaan rajoitu vain tuohon yhteen iltapukujen ja frakkien täydentämään, usein yön pikkutunneille venyvään iltaan, vaan kokonaisuus rakentuu useista toinen toistaan hohdokkaammista tapahtumista. Juhlaviikonloppua ajatellen järjestetään kursseja, joilla muistellaan muun muassa miten pannaan seuratansseissa jalalla koreasti sekä opetellaan joka kylterin etikettisääntöjen oppimäärä. Myös jo perinteeksi muodostunut pupujen lakitustilaisuus sekä kontrastina fiiniydelle järjestettävät Rahvaanjuhlat nostattavat vuosijuhlatunnelman taivaisiin.

 

Itse juhlapäivä alkaa cocktailtilaisuudella, jossa kutsuvieraat esittävät tervehdyksensä vuosia täyttävälle Turun KY:lle. Illan hämärtyessä on koko säihkyvän juhlakansan aika suunnata ainutlaatuisen pramealle Turun VPK:n talolle, jossa pääjuhla monipuolisine ohjelmanumeroineen, esiintyjineen ja tansseineen vetää vertoja kuninkaallisille juhlamenoille. Illallisen jälkeen korkojen kopistelu tanssilattialla siirtyy jatkoille, joilla railakas huvittelu jatkuu hamaan yöhön. Sitkeimmät juhlavieraat saattavat vielä aamun sarastuksen aikaan löytää itsensä Parkilta jatkojen jatkoilta. ”Vujujännä” saa arvoisensa lopetuksen, kun mainettakin kirinyt Silliaamiainen eli Sillis päättää viikonlopun räjäyttämällä pankin lauantaina. Salaisessa paikassa järjestettävät, jo aamupäivällä alkavat juhlat takaavat juoma-, ruoka- sekä aktiviteettitarjonnallaan sen, että edellisillan hauskuus jatkuu koko viikonlopun läpi. Sillis sekä sitäkin seuraavat jatkot ovat varmasti bileet, joista vielä vanhainkodissakin riittää kerrottavaa!

 

Vuosijuhlatiimi 2017

Inka Helaniemi

Emäntä

inka.helaniemi@tuky.fi

Janika Fredman

Fiinitiimi

janika.fredman@tuky.fi

Jerry Helenelund

Rahoitustiimi

jerry.helenelund@tuky.fi

Santeri Kangas

Isäntä

santeri.kangas@tuky.fi

Juho Törhönen

Fiinitiimi

juho.torhonen@tuky.fi

Atte Mäkinen

Rahoitustiimi

atte.makinen@tuky.fi

Linda Hotti

Markkinointitiimi

linda.hotti@tuky.fi

Venla Kokkomäki

Biletiimi

venla.kokkomaki@tuky.fi

Anna Nukarinen

Markkinointitiimi

anna.nukarinen@tuky.fi

Kristina Vienola

Biletiimi

kristina.vienola@tuky.fi